16. marraskuuta 2008

Odote



Riittää puuhaa ikäihmisten kanssa. Olen itse yksi heistä.

Jatkona eiliseen: maakunnalliset erot ovat merkittäviä kaikissa kuolinsyissä.

Lähteessä ”Kuolleisuuden alue-erot ja niiden historia” keski-ikäisten miesten poikkeuksellisen suuren kuolevuuden syyksi sanotaan sepelvaltimotaudit, itsemurhat ja tapaturmat. (Löytyy otsikolla hakukoneesta.)

Sama epätasapaino koskee ammatteja. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy taulukko 25-64 –vuotiaiden miesten ja naisten ikävakioidusta kokonaiskuolleisuudesta.

Siitä on luettavissa, että ammattiryhmissä miehillä on jopa kymmenen vuoden ero. Tässä taulukossa on puhe elinajanodotteesta, mutta sivuutamme tekniset seikat pysyäksemme asiassa.

Eräissä työläisammateissa (sekatyö, asfalttityö) 70 ikävuotta ei mene tilastollisesti rikki. Sitä vastoin professoreilla ja piispoilla 80 on selvä tapaus. Naispuolinen uskonnollis-sosiaalisen työn tekijä tai korkeakouluvirassa toimiva hätyyttelee tilastollisesti (siis puhe on nyt elävistä) 90 ikävuoden rajaa.

Keskusteluissa jahkataan ikäpyramidin muotoa. Se on tiedetty jo puoli vuosisataa, että ennen pitkää meillä on hurja osuus väestöä muka eläkkeellä.

Eläkettä saadaan jos talousjärjestelmä toimii, ja vanhoilla se toimi huonosti jo ennen tätä suurta yleismaailmallista pulakakutta, joka alkoi äsken eikä pääty pian.

Siitä osaan sanoa mielipiteen, että kun kukin kuolee ajallaan, siinä ei ole suuria ongelmia, surua vain. Menehtyminen ajattomalla ajalla on paha asia.

Siitä en osaa sanoa käsitystä, miksi maailmanuskonnot tähdentävät huolenpitoa huono-osaisista. Ainakin almujen antaminen on mm. islamin uskossa keskeinen velvollisuus.

Kristinuskossa asia on hyvin hämärä. Esimerkiksi nyt vallalla olevassa amerikkalaisessa kristillisyyden versiossa köyhyyden ja rikkauden sovittamaton vastakohtaisuus on unohdettu täysin.

Kukaties tämä on protestanttien perusoivalluksia – asiallisesti elellen saa palkkansa jo maan päällä, Sveitsin frangeina. Tämä ajatus ei ole parodia tietysti kalvinistisista korostuksista.

Evankeliumit ovat joka tapauksessa auttamattoman radikaaleja. Tämä puuseppä-kirvesmiehen poika, josta niissä on puhe, osoitti opetuksensa ja vetoomuksensa köyhille – oikeasti rahattomille, osattomille, onnettomille.

Rikkaista hän häjyili monin tavoin.

Kun köyhyys otettiin yli tuhat vuotta myöhemmin uudestaan esiin, yksi liikkeen johtajista otti ja saarnasi linnuille. Meidän kielellämme puhuen hän ei pitänyt ympäristöä haltuunoton kohteena.

Ehkä vastaus on tuolla suunnalla. Linnut ja kedon kukat ovat totisesti köyhiä.

31 kommenttia:

  1. Minun elämänkokemus on se, että heti kun näytän kasvoni ulos sadistinen verkosto hyökkää ja virnuilee, vie minun osaamiseni ja väittää olevan vielä eettinen. Tämä on kokemukseni ja pian en enää jaksa koska olen sitounut uudelleen ja uudelleen toiveeni ja viimeksi yliopistoon (joka osoittautui kuplaksi juuri käyttäytymistieteen sisällä). Kun ihminen menettää uskonsa koska vastassa ei ole enää täysin rationaalisesti terveitä ihmisiä vaan jotain muuta - ei ole enää kyse auttamisesta.

    Minun mielestäni kyse on manipulatiiivesta (sikamaisen tarkasta) toiminnasta, joka varastaa tietoa koska se on tehty mahdolliseksi ja tähtää monopoliasemaan. Vapaata kilpailua vastaan ensinnäkin ja toisekseen tekijänoikeuslakeja vastaan.

    Minä olen tämän nähnyt ja saanut kokea niin paljon, etten enää ollut välittänyt vaikka Nobelinpalkinto olisi mennyt ohi suun; vielä suurempi suru on ollut se, että ihmiset, joihin itse olen luottanut ovat vain tekopyhän falskisti ja taitavalla virnulla vieneet minun osaamiseni suoraan koneelta ja joka paikasta: uudelleen ja uudelleen. Nyt näitä samoja pikku-miehiä istuu lähes joka komiteassa missä minäkin sillä heidän verkostossa olen jo tunnettu: ikävää vaan, että nyt jopa tajuavat miten hyvä kultavuohi olen heille ja miten voivat lypsiä maamme tyhjille hyödyntämällä kaiken tämän kasvatustieteen mikä minulla on.

    meillä on näet eri suunta; minä kasvattaisin - he käyttävät sitä omiin tarkoituksiin estämällä samat asiat. Väittävät auttavan ja kasvattavan; totuudessa syrjäyttävät ja vievät kannattavaan negativiiseen alueeseen kuluttajiksi ja vetävät itse bonukset myymällä oppimisprosessit.

    Toimivat kuin loinen. Kuin valtava lapamato joka syö sisältäpäin sen, minkä olisi muuten kasvattanut.

    ..

    Ja lapamadosta onkin kyse: nyt on sähkökaapelien sisällä dataa vievä lapamato: kuka syö ketä: sähkökö syö dataa viemällä paketoidut sykkeet vai datakö syö sähköä hyödyntämällä sen energiaa?

    Kumpi ohjaa ja kumpi seuraa? Vai onko niin, että se on synergia ja energiafirmat tulevat saamaan paitsi sähkön hinnan niin myös monopoli dataan? Jos se haluttaisiin siis.

    VastaaPoista
  2. Mitä nyt mokomilla mässäilet, mies?
    Palstaasi luetaan paljon ja Sinulta odotetaan kunnon avauksia!
    Kyllä se kuolema kysymättäkin tulee. Tunne vastuusi ja pohjusta elämän olemuksesta!
    Hiiteen jorinat, Kemppinen. Marinoilla Sinä masennat miljoonia ja tuittupäisenä vaeltajana innostat yhtä monia.
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  3. "Sen verran tiedän Jeesus nasaretilaisesta ja hänen valtakunnastaan, etten ikinä julkeaisi käyttää itsestäni niin vaativaa nimeä kuin kristitty."

    Mika Waltari Ihmiskunnan viholliset

    Olla mahdollisimman vähän ollakseen mahdollisimman paljon, siihenhän nuo buddhalaiset tietämättään pyrkivät.

    Anatole France Sylvestre Bonnard'in rikos

    - Historia, joka ennen oli taidetta ja joka sisällytti itseensä kaikki mielikuvituksen oikut, on meidän aikanamme muuttunut tieteeksi, joka vaatii ankaran järjestelmällistä tutkimustapaa.
    Gélis pyytää minulta lupaa saada olla toista mieltä. Hän julistaa käsityksenään, ettei historia ole eikä tule koskaan olemaan tiedettä.
    - Ensinnäkin, hän sanoo, - mitä on historia? Menneiden tapahtumien kirjallista esitystä. Mutta mikä on tapahtuma? Onko se mikä tahansa tosiasia? Ei suinkaan! te sanotte minulle, vaan se on tärkeä tosiasia. Mutta kuinka historiankirjoittaja ratkaisee, onko jokin tosiasia tärkeä vaiko ei? Hän ratkaisee sen mielivaltaisesti, oman makunsa, oman päähänpistonsa, oman aatteensa mukaisesti, toisin sanoen taiteilijan tapaan! Sillä eihän tosiasioita voida niiden oman olemuksen perusteella jakaa historiallisiin tosiasioihin ja ei-historiallisiin tosiasioihin. Sitä paitsi tosiasia on äärettömän monimutkainen rakennelma. Esittääkö historioitsija tosiasiat kaikessa niiden monimutkaisuudessa? Ei, se on mahdotonta. Hän esittää ne riistämällä ne paljaiksi suurimmasta osasta niitä yksityiskohtia, joista ne ovat muodostuneet, ja tekee ne sitten katkonaisiksi, typistyneiksi, toisenlaisiksi kuin ne alkuaan olivat. _______________ Historia ei ole tiedettä, se on taidetta, jolle vain mielikuvitus antaa onnistumisen edellytykset.

    Sama kirjoittaja kuin edellä ja sama opus.


    Nothing is less ethical than so-called sexual 'morality'; which rests entirely on social convenience... perhaps the most important psychological fact of our time is the tension between ethics and social rules, which is growing slowly and being more and more acutely felt. On this Procrustean bed the modern soul is so overstretched, so wrenched apart in its innermost fibres and made oversensitive, that it is hard to see parallel in all of intellectual history...
    Second problem: that of modernity, how to reconcile with the soul the enormous mass of the new. The particular character of today lies in the fact that no other time had to conquer such a multitude of new elements.

    - Count Harry Kessler, Diary, 7 April 1903

    No niin ja niin pois päin. Mutta kuolemasta vaan puhetta, mutta ei kummituksista, vaikka ne on jotenkin jännempiä juttuja. Kun se kuolema vaan on se haastaja - meille tietysti, jotka olemme tänne syntyneet - että se tekee ennemmin tai myöhemmin sen tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, siis kun on syntynyt vaan siksi, että voi ottaa sen vastaan.

    Se on kai sitä sanatonta tietoa, sitä jolla ei ole historiaa - siis siinä mielessä, miten se näissä mun ottamissa lainauksissa ymmärretään.

    Abstrakti asia, kuten henki. Sitä ei voi tietää samalla tavalla suoraan, kuin tätä jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi sanalla vapaus.

    Toisaalta, se vapaus taitaa olla hyvin vähän toivottua, sillä harva - jos kukaan - haluaa todella olla vapaa. Mieluummin aina jotakin kivempaa.

    Mulla on seinällä toi Fransiskus Assisialaisen kuva - se jossa se ruokkii niitä lintuja. Vapaita kuin taivaan linnut, vai miten se menikään.

    Ihmisillä - olisiko koko porukalla - on kummallinen tarve luoda itselleen sellainen tunne, että me kaikki kärsimme täällä yhdessä, ja jaamme sitten sen yhteisen kohtalomme. Vaikka aika yksin se kuitenkin eletään se elämä ja varsinkin lopetetaan.

    Niinpä esimerkiksi sellainen tieto, että yhdestä savukkeesta tulee noin 70 mikrosievertin suuruinen annos säteilyä, tuntuu turhalta. Siis että siinä yhden tupakan mittaisessa savussa on Polonium-210.stä 0,03 - 0,5 pCi:n verran. Mutta kun tiedetään, että - siis tupakanlehtiä paahdetaan n. 200 asteessa celsiusta viikon verran, että niihin tulee se oikea aromi - ja että siis sen takia, että tupakkaan saadaan se oikea aromi, vuosittain poltetaan suunnilleen 5 miljoonaa hehtaaria metsää siellä missä sitä röökiä eniten viljellään. Kolahtiko tuo "yhteisenä kärsimyksenä" paremmin.

    Oliko se Mestari Eckart, joka sanoi, että "minä totisesti tarvitsen Jumalaa, mutta Jumala myös tarvitsee minua." tms

    Eli jos hullu on menettänyt järkensä, niin miksi sellaista kutsutaan joka on menettänyt totuuden.

    Ja kuka se sanoikaan jotakin sellaista, että melkein kaikki se mitä me kutsumme elämäksi onkin vain pelkkää unettomuutta.

    Ja lopuksi Melvilleä; " Ravitse kaikkia ruualla, joka on niille sopivaa - mikäli ruokaa on saatavilla. Sielun ruokaa on valo ja avaruus; ravitse sitä siis valolla ja avaruudella. Mutta ruumiin ruokaa on samppanja ja osterit; ravitse sitä siis samppanjalla ja ostereilla; ja niin se on ansaitseva riemullisen ylösnousemuksen, jos kerran seuraa ylösnousemus."

    http://www.youtube.com/watch?v=o5gmiHW4fwg&feature=related

    VastaaPoista
  4. faijalla oli tässä iässä jäljellä kymmenen joulua. siskollaan -6. kavereiden kalloja on jo kalmistoissa. onkohan kukaan tutkinut hautausmaiden matojen älykkyyttä.

    VastaaPoista
  5. ad hg

    sinusta on tullut katkera, kun huomaat muiden vievän ajatuksesi julkisuuteen ja nousevan niillä eteenpäin. pitäisi olla iloinen.
    myönteinen. mä olen pari kertaa väsännyt tiiliskiven muiden nimiin epärealistisin aikatauluin. ihan kivaa. takellellen siten selittävät miksi ja miten, jos kysytään. kun joutuvat silloin ja siinä pohtimaan eteenpäin asiaa, jonka perusteista eivät ole täysin selvillä. onhan sekin haastavaa. usein menee pieleen, mikä sivusta seuraten tietty huvittaa. vaikka onhan hyvässä aina huonoakin. esim. jos ei koe pilkkusääntöjä aivan kutsumuksekseen.

    VastaaPoista
  6. Ad Jussi:
    http://www.youtube.com/watch?v=NUsUdi7Q3No&NR=1
    juovatko nämä samppanjaa? Hauskaa, että ovat jotenkini niin suomalaisia myös keskusteluissaan. Olen viehättynyt tähän ajattluun ja myös ajatteluusi. Mutta nyt Rajalan Panu nousee esiin ja on sitä mieltä, että on liian monta samassa avioliitossa. Joten puhuminen on jo kiellettyä. Ostan itselleni Burkhan? Laitan kasvoni ja hymyni jonnekin piiloon ja leikin, että olen Fransiskus ruokkimassa pikkulintuja? Mutta en ole; olen elävä ja elän vain tätä omaa elämää; se ei tietääkseni tule uusintana. Olen silti rehellinen (vaikka sadistiset miehet pitävät jo naisen pyrkimyksiä tavallaan epärehellisinä ja vetoavat avioliittoihin) mutta onnistuakseen edes jossain pitäisi olla edes jossain joku joka kuuntelee (kuten oheisena sinun ja minun valitsemassa pätkässä). Mutta jos kukaan ei kuuntele mikään ei tunnu miltään ja kaikki jää. Vaikka olisi kykyjä mihin vaan, jäävät. Jäävät koska oma elämä ei salli mitään eikä minnekään eikä milloinkaan: saan vaan olla. Olla. Olla ja elää pikkulintuja varten, en milloinkaan saisi odottaa mitään itselleni. Silloin olen varmasti saastainen sillä niin ovat pahoissa miesporukoissa jo etukäteen sanoneet. Sen haluavat todeta ja vaikka 30 vuotta on mennyt eikä ole ollut mitään todettavissa jatkavat sillä minun elämäni laatu tuntuu olevan joidenkin sadistien elämän loppu?
    Miksi? Eikö Jumala luonut erilaisia kukkia, juuri siksi, että painopisteet muuttuvat. Se mikä katsotaan nyt oikeaksi on ollut pitkään väärää ja päinvastoin. Jos ei ole erilaisuutta ei ole mistä ottaa kun tynnyri pitää kääntää kerralleen.

    Mutta tynnyrinkääntäjät ja uuden idean näkevät eivät ole Jeesuksia sillä niitä on koko ajan mutta jos ympäristö on rigidi kääntö vaatii suhteetonta ponnistelua, ja sen takia jonkun yksittäisen ihmisen ponnistelut päästä irti helvetistään tuntuu yliluonnolliselta ja tämä koko ajatus on se pimeä.

    Laadusta on kyse. Myös samppanjasta, ostereista ja rakkaudesta. Minäkin sitä odotan. Jos saan sitä edes toivoa.

    VastaaPoista
  7. "Tunne vastuusi ja pohjusta elämän olemuksesta!" oli kyllä niin uskomaton käsky, että olin tukehtua aamukahviini. Kuules, Pekka S-to. Minusta on mainiota, että sinulla on salattua tietoa siitä, mitkä Kemppisen tekstit "masentavat miljoonia" ja mitkä eivät. Tahtoisin kuitenkin tietää, mihin sinä itse pyrit sillä, että tämän tästä esität Kemppiselle pikku kompia ja tietokilpailukysymyksiä hänen tietomääräänsä testataksesi, ja ellei hän vastaa, arvelet sen johtuvan tietämättömyydestä. Niin, ja "joskus tulee suttua". Tämmöisessäkö päästään elämän olemukseen?

    Kenties.

    Olinpa ilkeä. Näin toimii yhteisö. En yhtään ihmettele, etten usko siihen. Otan uudestaan:

    Pekka,
    minä muistan sinut toisaalta, toisesta blogista. Voin kuvitella, miksi et välittäisi puhua kuolemasta. Tuittupäisyys on kivempaa ja helpompaa, eikö? Niin minustakin.

    Mutta täällä olemme, maailmassa, ja kukat ja linnut toisessa. Kun istuin äsken keittiön pöydän ääressä, yksi lintu tuli ikkunan taakse ja tuijotti minua kuin tahtoisi sisään. Kai sen oli kylmä. Se tulee usein, ja aina minua vähän kammottaa. Talitintti.

    VastaaPoista
  8. Kun nuorena luin evankeliumit ja paavalit, ja katsoin ulos maailmaan, minun oli pakko todeta synkkänä, että fariseukset ja kirjanoppineet sittenkin voittivat.

    Myöhemmin totesin turhaksi hakea järkeä sieltä, missä sitä kertakaikkiaan ei ole.

    Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä selvemmin olen alkanut nähdä, että kun seuraa vaan apinalauman touhuja ja sosiaalisia suhteita, niin ymmärtää aika paljon yhteiskunnasta.

    Eikä tämä näkemykseni suinkaan ilmaise pessimismiä, vaan hyvin suurta optimismia. Olemme vasta alussa.

    VastaaPoista
  9. Jukka kirjoitti:"Siitä en osaa sanoa käsitystä, miksi maailmanuskonnot tähdentävät huolenpitoa huono-osaisista. Ainakin almujen antaminen on mm. islamin uskossa keskeinen velvollisuus."

    Huolenpito heikommista lienee universaaleimpia moraalisia arvoja.

    Jonathan Haidtin mukaan eri kulttuurien moraalikäsitykset pohjautuvat enemmän tai vähemmän viiteen peruskomponenttiin:

    1. Huolenpito toisista ja toisten suojeleminen ikävyyksiltä

    2. Reiluus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo

    3. Lojaalisuus ryhmää, perhettä, valtiota ym. kohtaan.

    4. Auktoriteettien ja traditioiden kunnioitus

    5. Puhtaus, iljettävien ruokien, asioiden ja tekojen välttely.

    Tutkiessaan amerikkalaisia moraalikäsityksiä Haidt yhdisti poliittisen jaon konservatiiveihin ja liberaaleihin yllä oleviin komponentteihin. Hän havaitsi, että liberaalit käyttivät enimmäkseen kahta ensimmäistä kun taas konservatiivit kaikkia viittä komponenttia.

    Väitöskirjatyössään hän havaitsi, että ihmiset tekevät moraalisia johtopäätöksiä usein pelkästään inhotuksen pohjalta, eli asia X on moraalisesti väärin, koska se tuntuu inhottavalta. Haidt kertoi koehenkilöille tarinoita, joissa ihmiset tekivät iljettäviä asioita (esim. perhe keitti ja söi auton alle jääneen koiransa) ja kysyi näiden moraalista oikeellisuutta. Eri kohderyhmistä vain liberaalit yliopisto-opiskelijat osasivat erottaa inhotuksen ja moraalin.

    Tämä erkanee päivän teemasta, mutta arvelen, että liberaali näkökanta on nyt ja tulevaisuudessa voittava strategia. Komponentit 1 ja 2 (huolenpito toisista ja reiluus/oikeudenmukaisuus) istuvat hyvin yhteen maapalloistumisen kanssa. Globalisaatio toimii paremmin, jos ollaan reiluja ja pidetään toisista huolta.

    Komponentti 5 (puhtaus/inhotus) lienee muinoin ollut evolutiivisesti hyödyllinen. Tieto antaa kuitenkin paljon hyödyllisempää osviittaa vaarojen välttämiseen kuin inhotus, ja tiedon kulku on parantunut kiihtyvällä tahdilla.

    Samaten arvelen komponenttien 3 ja 4 (ryhmälojaalisuus ja auktoriteetin/tapojen kunnioitus) olleen evolutiivisesti hyödyllisiä ihmiskunnan kehityksessä varhaisemmissa vaiheissa vaiheisiin, joissa toimittiin pienissä kiinteissä ryhmissä ja tietoa oli vähän. Lojaalisuus kiinteille ryhmille, kuten valtiolle, sekä auktoriteetin kunnioitus ovat kuitenkin olleet sotien syntymisen keskeisiä edellytyksiä. Kansallisvaltio oli komponenttien 3 ja 4 eräänlainen huipentuma.

    Tiedonkulun parantuminen, erityisesti internet sosiaalisine medioineen muuttaa pelikenttää vauhdilla. Uusia ryhmiä syntyy jatkuvasti ja ihmiset kuuluvat erilaisin perustein paljon useampiin ryhmiin kuin ennen. Ryhmien syntyminen ja niihin assosioituminen on tilannesidonnaista. Oleellista on että ryhmät voivat kommunikoida tehokkaasti paikasta riippumatta ja kykenevät näin saamaan aikaan hämmästyttäviä asioita. Assosioituminen voimakkaasti pieneen joukkoon toisiinsa sisältyviä ryhmiä (perhe, kylä, valtio) on auttamattoman tehotonta.

    VastaaPoista
  10. Täältä kandee kattoa vaikka tämä;

    http://www.alanmacfarlane.com/DO/filmshow/steiner1_fast.htm


    ja ad hg

    täältä taas tämä

    http://www.youtube.com/watch?v=pAa07cZteM0&feature=related

    VastaaPoista
  11. Minä olen koko elämäni yrittänyt tuoda huoli-heikommasta -osaamiseni mm aikuiskoulutukseen (ja teen sen oman elämäni kautta - minulla on vastakkainen elämän lähtökohta kuin esim. Iineksellä jolla on äveriäs ja maineikas tausta. Minulla on sen vastakohta ja jos molemmat olemme narsisteja minun pyrkiys on tuoda oma elämäni ja sen selviytymishaasteet (olenhan tänä päivänä äveriäs tai mieheni on voisi sanoa) mutta en saa.
    Iiriksen kaltaiset naiset pitävät minua vain rasittavana ja kokevat, että heitä ahdistellaan koska eivät halua kuulla miten voi köyhästä juuri ponnistaa kohti kirkasta näkemystä mm kasvatuksesta. Heille se on loukkaus koska hän haluaa olla se, joka sanoo miten asiat ovat. Vaikka hän aika ajoin oppii suuret lainalaisuudet mm minulta. Nyt on esimerkkinä taideaineet, jota meinasivat työntää ihan kognitiivisesti lukujärjestykseen eli ei olisi ollut mitään mieltä mm Auvisen kaltaisten perheiden kannalta sillä moraali ei avaudu siitä, että tietää vuosiluvut ja maalaustyylit. Tämä on sairasta. Koska koulumme vetäjät ovat farisealaiset me muut joudumme kitumaan aivan oudoissa maailmoissa koska he lyövät tahtipuikkoa. Eivät halua - eivät halua sitä, että Auvisten kaltaisten perheet saavat oikeaa pedagogiikka? Eivät halua, sillä se olisi näpäytys farisealaisille? Joutuisivat myöntämään, että köyhän hoksottimiset ovat heidän vanhaa moralismiaan suurempi vaikka itse haukkuvat moralismia.

    Aito eettinen ei näet milloinkaan näpäyttele tuolla lailla ylimielisesti kuten Iines nyt minua. Tämä on ollut ilmeisesti joku tapa tai tautologia hänellä koska Komposti valittaa samaa minulle. Sanoo, että Iines käyttäytyi yhtä narsistisesti aikaisemmin, kohteet, kehen hän iskee ovat vain uusia. Mutta tuntuu että ellei kasvatustiede osaa nähdä puut metsältä ja metsää puilta niin mikä sitten? Sen jälkeen kun ollaan edes saatu sanoa mitä todella näemme niin voimme aloittaa miettimisen miten ihmeessä näitä apina-polkuja tallaamme ja millä teorialla. Mutta ellei edes saa sanoa mitä näkee ei voi mitenkään löytää yhteistä ymmärrystä parhaista teorioista vaan kaikki menee odotteeksi, kummaksi odotukseksi, että sitten joskus.

    Nyt koulun (keskikoulun ja lukion) psykologia on edellä sitä mitä luetaan pedagogiikassa! Kun siis tulee yliopistoon on pakotettu menemään taaksepäin tiedon suunnassa!

    Miksi? Siksi, että pedagogiikkaa on riittävän pitkään yritetty pitää vipuna omiin tavoitteisiin. Ja nyt se näkyy. Mutta Iineksen kaltaset ylläpitävät Herrojen Ja Manipulaattorien värssyä laulamalla sitä uudelleen ja uudelleen. Mutta miksi opettaa lapsille online, kunnon psykologiaa jos pedagogiikka (joka on poikkitiede psyk/filosof/sosiologiasta) ei sitten sitä pääasiassa enää tee?
    Tulee mystinen olo. Ja hyveisiin ei voi yhdistää voimansa koska farisealaiset omivat hyveet antamalla vääriä lääkkeitä - niitä, joiden ansiosta torni vinoutuu entisestään.

    Tämä ei silti ole ihan pelkästään Suomen asia vaan lännen. Lännessä ollaan ihailtu järjestystä ja siivoamista liian pitkälle. Nyt on pakkopaidan repiminen edessä, ja se saattaa olla monelle kova pala.
    Tai - vaihtoehtoisesti me uutterat ja luovat saamme vain olla kotonamme hiljaa ja katsoa kun pikkulapsia pyydystetään ja naisia myydään. Sitä ei silloin voi muuttaa myöskään, ainoastaan peittää.

    Katsotaan. Kovat ajat siltä osin mutta niin kauan kun on kyse puheesta ja dialogista mitkään asiat eivät saisi olla sensuurin alla kuten Iines nyt sensuroi minun tekstejäni. Lähetinhän niitä aikoinaan hänelle juuri siksi, että toivoin häneltä rohkeutta nähdä samaa kuin minä. Ei onnistunut ja hänelle ei ollut samantekevää mitkä minun mielipiteet ovat vaan hänen on ollut pakko vielä mollata minua.

    Outoa ja infantiilista.

    VastaaPoista
  12. Mummo,
    epäilen, että olet ämmä!
    Jos todella olisit tukehtunut aamukahviisi, perikuntasi (kaksi kissaa ja kilpikonna?)olisivat varmasti vaatineet minua ja bloginpitäjää edesvastuuseen kuolemantuottamuksesta.
    "moraalin komponentit" osuu asiaan!
    Uudet yhteisöt, kuten tämä, miljoonaisen kävijän JK-blogi, opastavat meitä maapalloistumiseen.
    Oppaalta, joka käsittämättömällä tarmolla hoitaa hommaansa, voi toisinaan, kaikella kunnioituksella, kysellä kompetenssin rajoja. Ettei hän minulle vastaa, osoittaa vain hänen ylivertaisuuttaan ja oma tietomääräni ei kummempiin kyselyihin kykene.
    Syö pullasi rauhassa, mummo. Kuolemista on meuhkattu kyllin.
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  13. Hei mummo,

    minusta talitiaiset ovat seurallisia. Meillä asui yksi tuuletuskanavassa, ja mies ruuvasi sisäpuolelta elvyn irti voidakseen työntää auringonkukan siemeniä tuuletusaukkoon. Taloyhtiö kun oli kieltänyt lintulaudat.

    Tietenkin talitiainen on Velociraptorin serkku.

    VastaaPoista
  14. Ad anonyymi: anteeksi jos kuulostan katkeralta; olen ehkä vain naisia kohtaan sillä minua harmittaa, ettei naiset auta toisia naisia. Ovat aina sanomassa ilkeämielisesti toisita ja sitten parin kuukauden päästä käyttävät kyllä samaa tietoa sitä mitenkään välittämättä, että oli sama asia mistä kimpaantuivat aikaisemmin. Tätä en ymmärrä: tästä vedän herneet nenään, en varsinaisesti siitä, kuka käyttää tietoa tai ei. On hyvä asia, kuten sanot. Mutta en ole katkera, olen vain vihainen naisille koska feministit voivat aina mennä kotiinsa miettimään asioita mutta mikään ei muutu ennenkuin nainen suojaa ja auttaa toista naista.

    Se ei tule tapahtumaan; tästä syystä miesvaltainen maailma jatkuu kuten tarina munasta ja kanasta ja kanan roolista pelkkänä hautomona.

    VastaaPoista
  15. Saada taivaspalkka tuntipalkka kuullosti ruotsiksi hauskemmalta. Listat ja peräkkäin kävelemään pakottavat kapeat polut ja tilastot. Minulla on vain yksittäisiä kokemuksia ja yksittäisiä ihmisiä. Pian nähdään onko iilimadon syljestä tehty voide parasta mitä Venäjän lääketieteessä on keksitty. Toin sellaisen lahjaksi tarvitsevalle ja vakaa aikomus oli ostaa Viipurin hallista venäläisiä elokuvia, mutta unohdin ne, kun näin takkapuiden kantamiseen hyvän pärekorin - siis sivuilta korkea, päädyistä matala.
    Jos kaikki olisi näin, niin odote voisi olla...
    Hetkinen - linnut ja kukat ja naapurin kissa elävät omaa todellisuuttaan ja päivittäin kohtaamme. Fransiskus Assisialainen ymmärsi lintujen puhetta, en ole antanut naapurin kissalle mitään, vain vastailen sille eikä dialogi ole loppunut.
    Pahansuopuutta vailla oleva silmäys saattaa olla tilastojen viisautta suurempi voima.

    VastaaPoista
  16. Jopa Kira Muratovaa olisi saanut Viipurin kauppahallista heti kohta ovensuusta. Siinä yksi nimi elokuvaohjaajien listaan.

    VastaaPoista
  17. ad hg

    Femakkokeskustelun kohdalla lyö tyhjää ja näkyy punaista. Muutaman telaketjun alle olen jäänyt. Haluavat miehiltä vähintään samat edut kuin ennen vanhaan, mutta ei puhettakaan siitä kohtelusta, miten naiset ennen. Ovat johonkin hävinneet... Naiset kokonaan.

    VastaaPoista
  18. Koska yritän välttää pitkiä kirjoituksia toisten kommenttilaatikoissa, pistin tiedotteen lähestyvästä kuolemastani tuonne.

    VastaaPoista
  19. Rekisteröiminen eri blogeihin erikseen (ettei saa jättää kommenttia ulkopuolisena) tuntuu liian monimutkaiselta PJ. Kävin ja luin, en viitsinyt laittaa itsestäni jälleen uusia rekisteritietoa; so sorry. Hyvä juttu: kiitos: vain rakastunut voi muuttua ihmisvihaajaksi: hyvä pointti, on pakko puolustautua.

    VastaaPoista
  20. Hinta, Jussi, mikä on hinta siitä että saat pitää valtakuntasi ja kuninkuutesi siellä?
    Minullakin on omani ja hinta on aika kova. Hauskaa kuitenkin kurkistaa muiden tiluksille, varsikin tuonlaisille, jossa on kauneutta ja rauhaa myös.

    HG, toivon sinun tiluksillesi myös rauhaa ja tähtitaivaan loistetta!

    VastaaPoista
  21. Yritin eilen tutkia Tilastokeskuksen sivuja uudella iPod Touchilla (siinä on Tero Lehdon mukaan iPhonen herkut ilman sen huonouksia, kuten puhelintoimintoja (niiden puutetta) ja pakkokihlausta operaattorin kanssa), mutta ei se ihan riittänyt; hypoteesini kuitenkin olisi, vaikka todisteet jäivät keräämättä, että elinajan odote korreloi paitsi työn fyysisyyteen (ja sitä kautta usein koulutustasoon ja -tulotasoon) myös sen stressaavuuteen (korrelaatiot tältä osin salakavalia). Professorinvirkojen määräaikaistuminen lienee muuttanut hieman tilannetta, mutta muuten kaikki blogipostauksessa mainitut pitkään elävien ammatit olivat low stress. Kuinka tilanne vaikkapa - ottaakseni Kemppiselle erityisen tutun esimerkin - asianajajien tilanne?

    VastaaPoista
  22. Minun blogissani vain sellaisten ihmisten kommentit tulevat läpi, joiden oikeat nimet ja yhteystiedot ovat minulla

    VastaaPoista
  23. Petja Jäppinen: minun tietoni ovat sähköpostissani realzara@suomi24.fi mikäli sitä haluat. En minäkään ole falski sillä lailla, ettenkö olisi oikeasti oikealla asialla: muuten on tyhmää olla niin paljon mieltä, jos ei todella sitä mieltä ole. Mutta täällä blogistanissa sen näkee minkä myös IRL: ihmiset eivät osaa jättää toisen mielipiteet omalleen, vaan näitä lukiojita tai bloginpitäjiä ajaa jatkuva vimma poistaa ja häiritä muita ja sitten kun kysyy miksi niin saa kuulla, että on "kiusannut"!!

    Tämä on psykologiesti mielenkiintoinen asia: eihän nämä tekstit käy kenenkään päälle vaikka kirjoittaisi mitä vaan!? Eihän näissä ole mitään epäillyttävää vaan päinvastoin ihan normaalia asiaa.

    Mutta joillekin (heikoille) oman nimen kertominen tarkoittaa sitä, etteivät uskallakaan olla yleistä mielipidettä vastaan ja ärsyttävät kunnes saavat syyn mennä todellisten kiusaajien kanssa samaan remmiin. Turvallisesti samaa mieltä kiusaajien kanssa, IRL. Täällä blogissa voivottelevat kiusaajia, siellä IRL lyöttäytyvät niiden seuraan!! Etteivät vaan joudu ulkopuolelle, kauhistus sentään. Pitää olla tarkkana, ettei oma pää joudu samaan. Kuka nyt kiusattua enää suojelisi; eiväthän lapset koulussakaan suojaa. Mutta minua on ns. kohdellut normaalisti kuitenkin Komposti,
    jonka huumori eikä äly ei kutistu moisesta lapsellisuudesta. Onkohan hän esim. Jari Tervo? Joku kuitenkin, jolla pokkaa riittävästi olla omaa mieltä.

    Sitä pelkureiden syndroomaa olen paljonkin nähnyt: ensin ollaan hirvittävän empaattisia kunnes kuulee, että joku merkittävä (tai Suomen olosuhteissa vaan...itse asiassa ei mitenkään merkittävä) on luvannut "tappaa" minut niin sitten samat ns. empaattiset hakevat hakemalla syitä, että saisivat lopettaa ystävällisyyden ettei nyt vaan kukaan heitä siihen samaan liemeen laita. Huh kauhistus sanovat, ja siksi Suomi menee kuin lehmänhäntä alaspäin: liian paljon pelkureita, joiden elämä on sitä, että menevät mukaan mihin vaan kunhan master on itse sitä sanonut. Master tarkoittaa tässä vallanpitävä, jolle joku valta on noussut hattuun.

    Joillakin on outo elämä ja siitä kehittävät vielä suurempaa mitä se on. Ja koska heillä ei varsinaisesti ole mitään elämää (tapahtumia) he kehittävät vihamiehiä, joista he illat pitkät lepertelevät ja puhuvat ja näin alkaa tietty noidanmetsästys: haluavat, että saavat nauttia edes siitä sadismistaan, joka vielä on tunne muuten tunteettomassa sielussa. Tämä on surullista ja tauti, joka tulee päälle kun ei muuta voi tehdä: kun on muuten kaikkien tapakulttuurien mukaan elävä ja yrittää olla niin totaalisen hyväksytty. Koska se ei ole kivaa he yrittävät pitää edes hauskaa sillä, että käyttäytyvät huonosti puhumalla pahaa toisista jatkuvasti. Ja tämä on asia minkä voisimme lopettaa Suomessa: ei tämä ole mikään viktoriaaninen seurahovi, jossa miellytetään tiettyjä ja kuiskataan toisista. On hirvittävän huonoa käytöstä, aivan Sohosta. Silti nämä väittävät, että heillä on hyvää käytöstä!

    Mutta se rajoittuu ilmeisesti vain seurapiirien sisäleikkeihin, ei siis todelliseen elämään kun arki on vastassa. Joka tapaukseesa infantiilista on se, ettei ymmärretä, miten monenlaista hyvää on olemassa; kaiken ei tarvitse mennä jonkun etukäteismäärätyn kaavan mukaan. Voi siis kehittää myös uutta ilman, että pitää heti nöyryyttää ihmisiä kuten minua. Minut on nöyryytetty ja itse teko ei ole niin suuri kuin nämä ns. kärpäset, joiden takia pieni asia kasvaa suhteettomaksi. Ja tulisia hiiliä kerätään mm yliopistosta, jossa sentään luulisi, että on akateemisesti käyttäytyviä ihmisiä.

    Mutta kun akateemisuuskin on nykyään imitoimista aika pitkälle.

    Missä siis oikeasti ajattelevat?

    VastaaPoista
  24. ad pirkko a

    Ego quoque. Valete! huusi harakka mulle kun siellä viimeksi kävin. Ei siellä mitään ole, se on se hinta minkä siitä joutuu maksamaan. Ehkäpä palaan jonakin toisena kertana tutkimaan asiaa lisää - tutkimaan valtakuntani rajoja. Olenhan Lover of nothing ja minulla on paksu vahakantinen vihko, jonka kannessa lukee Strena Seu de Nive Sexangula. Säilytän siellä lumihiutaleita.

    Ja koitan muistaa kuinka monta niitä on, sillä mittaan niillä aikaa siitä kun viimeksi valtakuntani katosi.


    http://en.wikipedia.org/wiki/Art_of_memory

    VastaaPoista
  25. Petja:

    "Koska yritän välttää pitkiä kirjoituksia toisten kommenttilaatikoissa, pistin tiedotteen lähestyvästä kuolemastani tuonne."


    Kuuleehan sitä joskus hyviäkin uutisia täällä Kemppisen blogissa !;)

    Onkohan Petja jo kiveä katsellut? Se ei liene niitä hautausmaan pienimpiä, vaikka Petja tunnetusti on vaatimaton ja hiljainen mies....

    VastaaPoista
  26. Turkistarhan poikana olen esittänyt, että minun ruhoni syötetään minkeille ja minkeistä tehdään korvaläppiä omaisille.
    Jäisi lämmin muisto

    VastaaPoista
  27. Pitäisi elää kuin viimeistä päivää, joka pian koittaa. Sen sijaan eletään niin kuin oltaisiin täällä ikuisesti.

    VastaaPoista
  28. Pirkko a: Kiitos tuosta. Minä tajuan, että olen jämähtänyt tänne nettiin ulvomaan omia ongelmiani mutta en oikeasti tee mitään muuta kuin pyydä apua ja kirjoitan työhakemuksia. Joka päivä tulee pakit. Tämä on raastavaa ja etenkin kun kotona ei kukaan tue tai kannusta. Minä voisin kirjoittaa kirjan Hitlerin tyyppisestä miehestä joka näki miten myös Juutalaiset häritsi häntä (Hitler piti itseään korkeampana kuin Juutalaiset) mutta loppujen lopuksi ei tukenut ketään muuta kuin itseään. Tämä on liiankin läheltä liiankin tuttua. On vain twisted siinä mielessä, että tämä minun tuntema mies tekee töitä juutalaisille ja ihailee natseja. On jotenkin päätynyt molempiin kun Hitlerillä ei lopulta ollut ketään.
    Siinä missä Hitler odotti itselleen kunniaa ja mainetta maailman puhdistamisesta tämä mies ei odota itselleen mutta luo kuvaa siitä, että auttaa historiaa palaamaan takaisin siihen, että Juutalaiset ovat maailman putipuhtain kansa joka söpösti kipittää kohti Jumalan pyytämää missiota: pelastaa maailma.

    Tämä mies ei taas näe eroa keinoissa ollenkaan; onko keinot siihen tai tuohon ollenkaan toista parempi. Tämä mies kuvaa omassa päässään vain tapahtumat sattumiksi ja on sitä mieltä, että oman isän siunaus asialle on riittävä: miten keinot keksitään ja kuinka esim. vähäosaisia tuetaan kummankin oudon tavoitteen ohella ei paljonkaan nouse mieleen.

    Pidetään veitsellä ja haarukalla syömistä jotenkin sivistyksen huippuna. Vaikka se on tärkeä se ei tuskin kuulu edes samalle listalle kuin aidosti sivistyneen ihmisen kuvaus, joka on juuri sitä, ettei mene mukaan kumpaankaan maailmanpelastukseen sellaisella paatoksella, ettei enää noteeraa keinoja.

    Tämä on pirkko a:lle tiedoksi minun ongelmani; minä koen olevani sekä diktaattorien että maailmanpelastajien välissä näkemässä molempien aggressiivisuuden - eikä siitä saa puhua. Koska sitten diktaattorit näkevät roskasakkina (kommarit, mustalaiset, juutalaiset jne perinteisesti Hitlerin vihana) tai juutalaiset tässä tapauksessa ja miksipä ei romaanitkin joita olen elämäni aikana tavannut ja joiden mielestä olen ollut "väärä" niin vastakkaisesti diktaattorina. Pitävät kovana tai ilkeänä tai narsistina, koska näen miten säälin sairaus estää näkemästä sen negatiiivset puolet: nokkeluuden.

    Miten säälipisteitä hakeva on loppujen lopuksi nokkela.

    ..

    En siis hae sääliä, enkä ole nokkela. Olen vain avaoin ja kommunikoiva eikä tätä tarvitse lukea. Eikä tarvitse uskoa ellei halua, mutta totta se on ja elämäni trauma on jo jatkunut pian 10 vuotta ja avunpyytäminen luo kaikkea muuta tiedonlisäystä muille mutta ei apua minulle. Yritän saada perheneuvontaan tämän sakin. Eivät ole olleet halukkaita; mieheni tapa osoittaa valtaa alkaa menemään lastenikin suoniin ja se on ikävää koska edustavat silti naisia. On ikävää, jos mennään takaisin 1800-luvulle vain siksi, että se on kulttuurin ytimen taustalla oleva siveellinen aatekulttuuri. Heille naisena oleminen on sitä "kauniilta näyttäminen" ja "kunnolla oleminen" mutta ei lasten tai nuorten elämän edistäminen. Se ei ole heidän mielesstään mitään (vielä). Minun pyrkimykseni on siksi vähän maailmanpelastusta myös - ja siltä osin voisin miettiä olenko minäkään tässä nyt ihan oikeassa. Mutta jos ei kukaan (osaava) sitä mieti ei tule jaettua ajatuksia joilla on merkitys.

    Ja loppujen lopuksi eikö olekin niin, että parhaimmat ajatukset tulevat niiltä, joiden elämä on ollut ahdingossa IRL eikä niiltä, joiden näkökulma on aina käden etäisyyden päästä. Mutta nyt ei päästetä sanomaan: kuullaan niitä joiden elämä on steriili koska se on valmis paikka sanomisen estraadille. Jos olisin mies olisi ollut helppoa (olin myös ensimmäisiä jotka ymmärsi mikä on coaching Suomessa mutta minut naurettiin sekä naisten että miesten leireissä säälivällä naurulla suorastaan ulos - ja loppujen lopuksi opetinkin sitten vain ilmaiseksi kuten olen aina joutunut opettamaan kaikkia muita mutta kukaan ei välittänyt tehdä vastapalvelua koska olin niin alhainen - ja se leima tuli kotoota).

    Olkoon joku tilitys tämäkin.

    VastaaPoista
  29. HG, kirjoita kirjaksi tuo, mitä puhut! Miksi et tekisi sitä? Kirjoittaminen auttaa joka asiaan, aina, jos sen tekee rehellisesti. Ja sitä sinä olet, rehellinen, tiedät myös paljon kuten tämän blogin pitäjä tietää (tietää itse ja tietää sinun tietävän; sanoit kerran että hän on sinulle äiti - uskon sen). Kunhan pääsisit irti tuosta naiskuvasta, joka on kova ja kantikas (paitsi äidit). Oletko ajatellut, että mitä merkitsee se, kun sanot naisena naisista tuon.
    Siis kirjoita, sinulla on taju nähdä ydin asioissa ja mennä niihin ytimiin omalla persoonallisella tavallasi. Kirjoittamalla ytimet nousevat merenkäynnin keskeltä kuin majakat valaisemaan, mutta siitä merenkäynnistä täytyy jotenkin selviytyä sinne majakkasaareen. (yritän itsekin selviytyä sinne saareen paraikaa)

    VastaaPoista
  30. Kiitos rohkaisusta; en ole tiennyt mitä minun pitää kirjoittaa koska olisi niin paljon ihan pedagogiikan alueelta; monta, monta suurta aluetta jota olen ymmärtänyt juuri tällä omituisella tavallani sukeltaa syvälle. Minun ongelmani ovat olleet se, ettei minua tueta koska olen valmiiksi epäsuosiossa (ollut aina, isästäni alkaen) ja se on Suomen kokoisessa maassa huonoa koska täällä ovat kaikki tietoisia miten nolo tilanne voi syntyä ja näin ihan kaikki ovat mielummin auttamatta. Se on nyt nähty ja sattuu aivan hirvittävästi sillä ns. viileät ja täysin asiasta pinnallislla tiedoilla olevat dosentit ja maisterit ja tohtorit saavat valmiiksi purtuna minun usein veren/kyynelten/tuskan läpi puserrettuja totuuksia vain siksi, että sattuvat olemaan paikalla - ketään ärsyttämättä.
    Näin ihmislaji, jolle tarjotaan menestys ei sitä oikeastaan ole ansainnut. Usein on niin.

    Mutta kiitos vielä; minä haluankin jotain kirjoittaa mutta kritisoivat sitten sitäkin. Kaikki piti mollata, varmuuden vuoksi: ihan kuten kaikki maailman ammattilaiset olisivat vain huolissaan omasta imagosta suhteessa johonkin paikalliseen George Bushiin ja hänen sotaisiin suunnitelmiin. Ja sitten tulin minä ja pakotin näitä isoja aseistariisutumaan ja sen he tekivät ja tekevät hampaita narskuen. Minä olen siis äiti näille omnipotenteille ja narsistisille miehille, mutta jossain kohtaan minullekin pitää suoda hyvää.

    Toivoo
    zara

    VastaaPoista
  31. Äiti Kemppinen:
    tässä oppimisesta; miten kattikin oppii lopulta
    http://www.city.fi/antitv/klippi/2103/?sidebar=1

    VastaaPoista