9. syyskuuta 2008

Setämies



Kaduttaa kun en ole opettanut ajoissa nuorisolle soveliaita puhuttelutapoja ja käytöskaavoja. Ainakin Auran ja Pian, jotka ovat tohtoreita, kuuluisi käyttää minusta puhuttelua ”setä”.

Tämä oli vakiintunut käytäntö Svean hovioikeudessa. Puheenjohtajalle sanottiin ”teidän korkeajalosukuisuutenne”, välijäsenelle ”herra hovioikeudenasessori” ja nuorimmalle jäsenelle – jos lupa oli saatu, ja olihan se, koska kaikki olivat keskenään sukua tai ainakin samasta koulusta – ”setä”.

Tuleva appeni teki 1966 kanssani sinunkaupat ilmoitettuani kihlautumisaikeestani hänen hyvämaineisen tyttärensä kanssa sanoen: ”Ehdotan lähempää tuttavuutta. Sinä saat sanoa minua sedäksi.”

Ällistyin sanattomaksi.

Itävallassa kiellettiin lailla aatelisliite ”von” vuonna 1919. Silloin esimerkiksi Robert von Musilista tuli vain Robet Musil. Lähteissä sanotaan että säveltäjä Anton von Webern luopui käyttämästä aatelisliitettä, mutta rohkenen otaksua, että kysymys oli tuosta laista. Wittgensteinin juutalaiselle harvinainen aateluus oli Ludwigin miehuuden aikana kyseenalainen kunnia.

Olen haaveillut pääseväni vanhoilla päivilläni ruhtinasarkkipiispaksi, vaikka näkymät eivät vaikuta lupaavilta. Silloin olisin kenties ”teidän autuutenne”. Vain paavi on ”teidän pyhyytenne”.

Bolshevismi kielsi ”herran” ja ”rouvan” ja samoin teitittelyn. Sosialidemokratia omaksui saman hyvin tuloksin Ruotsissa, jossa rivien kuitenkin ilmoitetaan rakoilevan. Tarjoilija saattaa kysyä paukauttaa pukuherralta ”haluatteko ikkunapöydän”.

Sana ”luokka” tuli yhteiskuntatieteisiin luonnonhistoriasta – kuten Linnén luokka kasveissa. Siitä tuli poliittinen termi ja nyt se aiheuttaa ongelmia, koska ainakaan minä en ole nähnyt, miten ihmiset luokiteltaisiin maailmassa, jossa naiset ansaitsevat, näkyvät ja kuuluvat ja perhe ja suku ovat lakanneet määrittämästä ihmistä.

Ongelma on etenkin keskiluokka.

Nähtävästi välttävä yksimielisyys vallitsee siitä, että eräät akateemisen loppututkinnon suorittaneet viran- tai toimenhaltijat ja ammatinharjoittajat ovat ylempää keskiluokkaa – lääkärit, lakimiehet, vieläpä insinööritkin ja samoin menestyneet kauppiaat ja liikemiehet.

Ylimpiin virkoihin nimitetyt ovat yläluokkaa, johon luetaan ehkä 1 % väestöstä. Korkeimman oikeuden jäsen on siinä ja siinä – arvioisin että ei – mutta esimerkiksi oikeuskansleri ja poliisiylijohtaja ovat. Toimeenpanovallan käyttäminen antaa potkua. Kimi Räikkönen on yläluokkaa näkyvyytensä vuoksi. Joku kirjailija voi olla yläluokkaa mielipidejohtajana. Jörn Donner on yläluokkaa, monellakin mittarilla.

Alempi keskiluokka on vaikein, koska luokka ”työläiset” / ”työväenluokka” hupenee niin nopeasti. Vielä hiljan nimike ”työläinen” peitti äkkinäisten näkyvistä sen tiedon, että asianomainen – esimerkiksi metallimies – saattoi olla sangen vakavarainen ja työssään turvattu.

Asiaan saisi selvyyden helposti, nyt kun kiistellään kovasti verotuskohtelusta. Englannissa määrättiin perintöveroksi 5 £, jos vainaja oli ollut ”esquire” omasta mielestään tai oikeasti, ja 1 punta, jos edesmennyt oli ollut herrasmies, gentleman.
Jos nyt esimerkiksi perintöverohelpotus suotaisiin vain maanviljelijöille, maatalousyrittäjät saattaisivat kadota tilastoista tuossa tuokiossa.

Entä alaluokka? Meillä on 10 – 15 % todella köyhiä ihmisiä, joiden elämää juridisoidaan väkisin, tai sitten medikalisoidaan. Mutta apua ei oikein anneta. Aito ”rikollinen luokka” on 0,1 – 0,15 % väestöstä, ja heistäkin 90 % on päihderiippuvaisia ja toisille ihmisille jokseenkin vaarattomia.

Tilastot ja ajoittain myös uutiset sekoittavat pakkaa lukemalla varattomat opiskelijat köyhiksi. Se voi olla näennäistä, koska opintovelkojen runtelema tonnikalansyöjä saattaa olla jo ensi vuonna hyvätuloinen asuntovelallinen. Eläkeikäisten leimaaminen ryhmänä vähätuloisiksi on sekin mielivaltaista.

Varallisuusjakauma ei poikkea mahdottomasti koko kansan jakaumasta. Ja eihän sylivauvojakaan luokitella varattomiksi.

Köyhä on ihminen, jolla ei ole varaa kuulua edes mihinkään yhteiskuntaluokkaan.

45 kommenttia:

  1. Tätini määritteli köyhäksi ihmisen, jolla ei ollut varaa antaa itselleen viikonloppua hyvän kirjan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Silti ainainen pelkkä selviytyminen päivästä toiseen on tympiää.

    VastaaPoista
  3. Aito ”rikollinen luokka” on 0,1 – 0,15 % väestöstä, ja heistäkin 90 % on päihderiippuvaisia ja toisille ihmisille jokseenkin vaarattomia.

    Ovatko rikkaat noin pahasti aineissa?

    opiskelijat köyhiksi. Se voi olla näennäistä, koska opintovelkojen runtelema tonnikalansyöjä saattaa olla jo ensi vuonna hyvätuloinen asuntovelallinen.

    Velka ei kyllä tee sen rikkaammaksi.

    VastaaPoista
  4. Onkohan se nyt ihan soveliasta ehdotella nuorille neitokaisille rakkauden pitkäävetoa?

    VastaaPoista
  5. Jonkun pitäisi kirjoittaa 'Luokkien synty', jonka autuaimmat voisivat kumota kerettiläisenä, koska ovat saaneet asemansa korkeammast kärest.

    Englannissa eriluokkaisuus, ja varsinkin luokkien ulkoiset merkit, on jaksanut ihmetyttää, kun taas Suomessa voi kuvitella olevansa useimpien kanssa kyllin samalla tasolla, että tohtii puhutella pokkuroimatta tai irvistelemättä tai ylenkatsomatta. Ne jotka ovat liian korkealla yläpuolella eivät kohtaa katsetta tai kenties puhuvat ruotsia tai kirkkolatinaa. Itsensä korottajat ovat aina oma lukunsa.

    Tuo 'esquire' on kiintoisa: onko se aseenkantaja vai herraskainen mies vai sarkastinen kohteliaisuus ("Morning, squire"). En tunne virallista määrittelyä, johon perintöveroasia voisi viitata, mutta pitää tutkia, Samoin "teidän autuutenne" täytyy panna muistiin sarjakuvakäännöksiä varten, jos vaikka Johnny Hazardissa tulee erikoispuhutteluja.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia:
    James, Lawrence: The Middle Class. A History. 2006. ISBN 978-0-349-11543-6. 690 p.

    (Löytyy Akateemisesta €21,90)

    (Sisältää yksityisekohtaisen selityksen siitäkin, miksi Englannin järjestelmä on niin erilainen.)

    VastaaPoista
  7. Jahka vielä hieman vartun, on minua puhuteltava Vanhaksi Armoksi. Tervehtien eräs nuorempi rouva

    VastaaPoista
  8. Köyhyyden luokkaisuus on kiehtovaa. Marxin Kallella, jota nuoruudessani varovaisesti luin, oli tämä "Lumpenproletariat" eli "ryysyköyhälistö", jonka ainoa ominaisuus oli epäluotettavuus ja ainoa kyky myydä itsensä eniten tarjoavalle.

    Muistaakseni Pariisin kommuunin kohtalo oli lähtökohtana tähän vihanpitoon köyhiä kohtaan.

    Työväenluokkahan on luotettavien toverien muodostama yhteisö, jolla on oma etunsa, luokkaetu. Ei ihme, että työväenluokkaa ei enää ole, sillä luottamus on äärimmäisen vaikeasti säädeltävissä.

    Rahan kanssa puljaava keskiluokka on enemmänkin sopimusluokka ja sopimuksiin kuuluu aina tietty luottamus, vaikka se tietysti niin usein petetäänkään.

    Ylempi keskiluokka tienaa 4750 e kuussa, alempi keskiluokka naftisti vajaa 3000 e.

    He siis elävät kädestä suuhun, eivätkä kykene varallisuussyistä luomaan pysyvää elämäntapaa.

    Yläluokkaan pitää tienata noin 7500 e kuussa, vaikka alarajan tuloilla keikkuvilla on tietenkin vaikea pitää yllä säällistä elämäntapaa. (Tietysti Petjaa lukuunottamatta!)

    VastaaPoista
  9. Ad Sedis:

    Muuan kateisiin joutunut kirja yhdisti rikollisuuden pelon ja ryysyköyhälistön Pariisin kommuunin kokemusten pohjalla - työväenluokka, vaarallinen luokka (Classe oeuvrière - classe dangereuse).

    Muistoissani kirja on paljon Foucaultia tervejärkisempi ja faktapitoisempi. Silti vaaralliseksi väitetyn luokan elämäntapojen kriminalisointi oli katkeamaton perinen Englannin 1400-luvulta varmaan vuoteen 2 000. Tai kukaties se jatkuu edelleen.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti nimitit appeasi "sedäksi" monet vuosikymmenet.

    Kun tyttäreni oli pieni, vastaantulija oli hänelle joko "miesi" tai "naisi", koska satun inhoamaan sitä, että lasta opetetaan puhumaan sedistä, tädeistä, hauvoista ja pupuista.

    Sedän juuret - vai pitäisikö sanoa sienirihmastot? - ovat selvästi syvemmät kuin nykyään näkyy. Tokko sanalla on enää sitä myönteisen turvallista konnotaatiota kuin oli joskus oli ("Lenin-setä asuu Venäjällä"; Setä Samuli hoitelee hommat). Anonyymi 2 ei liene ainoa, jolle sanasta tulevat mieleen epäsoveliaat ehdotukset neitokaisille.

    Aurasta ja Piasta muistan äkkiä professori Aarne Kinnusen, jota arvostin niin suuresti, etten oikein tiennyt, miten puhutella, vaikka hän olikin ehdottanut sinunkauppoja. Kerran hän kutsui koko lyriikkaryhmämme kotiinsa. Olin paniikissa ja yritin syödä hienostuneesti lohisalaattia, kun en uskaltanut sanoa olevani kasvissyöjä. Hän edusti minulle selvästi ylempää luokkaa kuin itse olin.

    Nykyään suhtautumiseni huvittaa itseänikin. Aika vinohuumorinen mieshän se Kinnunen oli. Ja sitä paitsi pilkkasi luokka-ajattelua minkä kerkesi. Juhani Peltosen näytelmissäkin kuvattiin Kinnusen mielestä "porvariston eli hyvinvoivan keskiluokan juopottelua, oksentelua ja muuta vapaa-ajanviettoa."

    VastaaPoista
  11. Nykypäivässä tietysti ryysyköyhälistö yhdistetään usein myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Prostituoidut, varkaat, huumediilerit ja pelurit / pelitoiminnan organisoijat ovat klassisia toimijoita.

    Anna Kontulan tuore väitöskirjahan yrittää irrottaa prostituoidut juuri tästä ryhmästä. Ei onnistu: taustat ovat liian hyvin pois oppimattomissa aivopoimuissa. Eli yliopittuna.

    Todella radikaaliin liikehdintään ryysyköyhälistön liittää Huey P. Newton (1994): se oli hänen mukaansa Black Power -liikkeen tausta.

    Franz Fanon oli tietysti tässä taustalla.

    VastaaPoista
  12. Minun on vaikea ymmärtää tätä luokkajakoa ainoastaan taloudellisin perustein.

    Muistan kuinka jo edesmennyt tuttuni suhtautui karsaasti siihen, että vietin kerran ylijääneen tunnin aseman pääoven pielessä erään spurgun kanssa, mutta selitys oli yksinkertainen; olen tarkka seurastani.

    Vanhalla juopolla oli herrasmiehen arvokkuutta, mielenkiintoisia anekdootteja Suomen taidehistoriasta (mies oli entinen kehysliikkeen omistaja) ja ilmeinen lukeneisyys.

    Ihmisenä monin tavoin hienompi kuin penseä, tekohumanistinen ja myyntireiska ja vanhan juopon tunnin tuttavuus rikastutti minua enemmän kuin sen seitsemän vuoden tuttuus tämän paheksujan kanssa.

    Jos haluaa tehdä minuun vaikutuksen rahalla, sen omistaminen ei avita, eikä sen käyttäminen, vaan sen kvaliteetti ja sen kvaliteetin ymmärtäminen.

    Tästä voisi jatkaa merkillisyyksiin, miten ihminen joka joutuu kurkkaamaan taskulapusta onko vaate hyvä, ei tiedä hyvästä mitään, mutta jäten sen siljän tien.

    Minulla on pari tuttua. Toinen sai asunnon mukana saatanan ruman taideluoman, nimekkään taiteilijan hirviön, joka ei ansaitse tulla nimeltä mainituksi. Hän oli heittää sen pois, kunnes paljastui tämän taiteilijan nimi. Hän kalusti olohuoneensa siihen sopivaksi.

    Toinen tuttuni, kassa lähiömarketista säästi puolivuotta ja lopetti siksi aikaa tupakoinnin saadakseen haluamansa, nimettömän, mutta lupaavan nuoren taiteilijan taulun yksiönsä seinälle.

    Jotenkin minusta jälkimmäisessä on paljon enemmän "luokkaa"

    VastaaPoista
  13. Luokat ja luokat. Tämä on muurahaisten valtakunta. Jos kaikki tienaisivat 7500 euroa kuussa, sen arvo valahtaisi lähelle nollaa. Tuloerojen täydellinen tasaaminen on huono idea. Kuka jäisi kotiin kaljatölkin kanssa, kuka linnaansa lukemaan Focaultia ja haaveilemaan paremmasta tekemättä mitään sen eteen. Ei rikas ole se, jolla on paljon vaan se, joka ei tarvitse enempää. Siinä mielessä perustoimeentulon turvaaminen on kehityksen kannalta vaarallinen asia. Noh... voi tämä olla täysin ymmärtämätönkin kommentti.

    VastaaPoista
  14. "Ad Omnia:
    James, Lawrence: The Middle Class. A History. 2006. ISBN 978-0-349-11543-6. 690 p.

    (Löytyy Akateemisesta €21,90)"

    Ja Amazon.co.uk:sta lähti hintaan £7.93 (n. 9,80 €). Saakeli Kemppinen sun kanssas kun piti taas mennä kirja tilaamaan...

    VastaaPoista
  15. Marginaaliin on jäänyt yhteiskuntaluokka: impotentit hedonistit. Rahaa on – mutt'ei kykyä nauttia "perusnautinnoista". Rahvaanomainen perutarpeiden tyydyttäminen on estetisoitu. Parishiltonien kosketus raahvaan elämämäntapaan on kadonnut. Palvelusektorilla on tilausta tuon välttämättömän säikeen yhdistämisessä. Synergia on yhteinen. Rahvas saa kliimaksin "rahan hypestä" ja hedonisti kyvyn nauttia ihmisyydestään. Kaksisuuntainen mentorointi.

    Tämä blogi esimerkkinä.

    VastaaPoista
  16. Olenkohan minä (geneettisesti) tuota alhaisinta luokkaa kun minua käsitellään niin (ja silti en ole promiskuiteettinen kuten olisivat niiin halunneet mutta nyt tiedän ainakin kaksi miestä jotka sitä kovasti olisi halunnut kun olin nuori tyttö ja sanoin kuten aina sanoin: EI KÄY.
    Jospa pitäisi hakea heidät mediaan ja kertoa, että tuo geneettinen kartta on puppua ja pahinta mitä voi naiselle tehdä (etukäteen langettaa hävyttömiä kuvauksia luonteenpiirteistä). Mutta tämä sama jengi istuu sitten jossain kädet ristissä ja kirjoittaa elämästä miten paljon sikoja on ympärillämme huokaus, huokaus. Kukaan ei ymmärrä, että saman porukan toimesta heikennetään ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia - ajavat siis ihmisoikeuksia tappamalla muita etukäteen jotka voisi muuten olla eri mieltä ihmisoikeuksista? Näinkö?

    Olipa hauska asia (ja vakava) jos niin on.

    Toivon, että joku minua vahvempi selvittäisi tämän, ja ettei minun ole pakko ruveta b-luokan runoilijaksi tai pelleksi oikeasti vain siksi, että he ovat keksineet tämmöisen pikku jekun pysyäkseen itse pinnalla. Onpa sairasta sanoisin minä.

    VastaaPoista
  17. Nähtävästi välttävä yksimielisyys vallitsee siitä, että eräät akateemisen loppututkinnon suorittaneet viran- tai toimenhaltijat ja ammatinharjoittajat ovat ylempää keskiluokkaa

    Entäpä ne virattomat ja toimettomat akateemiset? Heidän yhteiskunnallista asemaansa ja vaikutusvaltaansa kuvaamaan ehdottaisin uutta termiä "ulompi keskiluokka".

    Kimi taas - eiköhän viiteryhmä ole fyrkasta huolimatta pelkkä "white crash".

    VastaaPoista
  18. Eikö Marx ollutkin tehtailijan poika, ja ajan yläluokalle/ylemmälle keskiluokalle "omaa väkeä"? Eikö siis sovittamattomaksi sanottu riita muiden taloustieteilijöiden kanssa ollutkin oppineiden kinastelua so?

    Konttorin ikkunasta katsoen kaikki lippalakit ovat yhtä pelottavia JA sopivia yksiköitä teorioiden kehittelyyn.

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoinen heitto juristisetäprofessorilta, joka on myöntänyt lukeneensa Pauloksen "Numerotaidottomuuden".
    " Aito ”rikollinen luokka” on 0,1 – 0,15 % väestöstä, ja heistäkin 90 % on päihderiippuvaisia ja toisille ihmisille jokseenkin vaarattomia. " Siis Suomessa on runsaat 5000 rikollisen luokan edustajaa, joista 4500 on päihderiippuvaisia sekä vaarattomia. Toukokuussa vankiloissa oli noin 3500 "asiakasta", näistä siis 3000 on päihderiippuvaisia!?

    VastaaPoista
  20. Rinssieversti edustaa minulle arvonimien ylittämätöntä huippua.

    Mutta kai luokat kumpuavat syvältä kumpujen aamuhämäristä, ajalta 7 miljoonaa vuotta sitten, kun eksyimme omille teillemme tutusta apinalaumasta.

    Ryhmän sisäinen dynamiikka luo hierarkioita, joita nokkimisjärjestyksiksi myös kutsutaan. Tai luokiksi.

    Onneksi - siis todella onneksi! - nykyään kuop... siis luokastaan pystyy nousemaan aika helpostikin, esimerkiksi rahan, maineen ja kunnian avulla.

    VastaaPoista
  21. Jos teidän autuutenne sattuisi jossain vaiheessa muistamaan kyseisen kirjan kirjoittajan ja/tai nimen, olisin kiinnostunut kuulemaan.

    VastaaPoista
  22. JK: Olen haaveillut pääseväni vanhoilla päivilläni ruhtinasarkkipiispaksi, vaikka näkymät eivät vaikuta lupaavilta. Silloin olisin kenties "teidän autuutenne". Vain paavi on "teidän pyhyytenne".

    Ortodoksipuolella tsaarin aikana näistä kultakaavuista muistan kuulleeni käytettävän nimitystä "teidän kirkkautenne". (Kirjoittaisin sen venäjäksi, mutta kun aakkosetkin ovat käyneet sumeaksi.)

    VastaaPoista
  23. Englannissahan pitkään köyhät kutsuivat vähänkin paremmin pukeutuneita nimellä "guv'nor" tai "cap'n". Italiassa kaikki ovat "dottore" (kun eräs italialaismies esitteli itsensä minulle ilmoittaen olevansa dottore, luulin vielä, että hän todella oli lääkäri).

    Olen sitä ikäpolvea, joka vielä oppi teitittelyn, ja joskus tuntuu häijyltä, kun pikkulikka kaupassa sinuttelee. (Eräs ystäväni kertoi kerran kohtuksesta, jossa kaupan neitonen ei onnistunut millään laskemaan taskulaskimellaan summia oikein, ja ystäväni laski ne päässään ja ilmoitti useaan kertaa kärsivällsiesti oikean luvun. Kun tyttö lopulta aikansa ponnisteltuaan sai kahdesti saman tuloksen, ja sen, minä ystäväni oli kertonut, hän katsoi ystävääni ja sanoi: "Jestas kun sää oot fiksu." Ystäväni ei pystynyt päättämään, olisiko ollut vihaisempi tästä ylistyksestä vai sinuttelusta.)

    Onneksi toisaalta lapset eivät nykyään kutsu tädiksi, evät edes ne kaksi herrasmiestä, joille todella olen täti.

    VastaaPoista
  24. Itse määrittelin jo vuosia sitten köyhyysrajaan kuuluvaksi myös henkisen köyhyyden ja vapaa-ajan puutteen. Ja sen kuinka kauan työaikaa kuluu ansaitakseen tämän täälläkin mainitun 7.500 euron kuukausiansion nettona.

    Kurjin köyhälistö kuuluu siihen outoon porukkaan, joilla on työsopimus jossa ylitöiden katsotaan kuuluvan palkkaukseen. Tämä on aivan naurettava porukka. Painavat töitä lomalla, illalla ja viikonloppuisin korvauksetta. Vapaa-aikaa ei jää itselle, eikä varsinkaan perhelle.

    Eivät pysty edes jakamaan henkistä perintöään jälkeläisilleen.

    Ylempään luokkaan kuuluvat ne, jotka saavat tuon 7.500 euroa kuussa korkeintaan 20 tunnin 5- päiväisen työviikon panoksella.

    Suurin hävyttömyys tässä maassa on opiskelijoiden liiallinen hyysäys. Kaikenmaailman tukia ja avustuksia jaetaan. Ja sen näkee tuloksista. Kuka tahansa pääsee opiskelijaksi.
    Opiskelijoiden olisi itse ansaittava elantonsa työtä tekemällä. Vain se karsisi pois sellaisen populan mikä ei jaksa opiskelujensa jälkeen työelämässä, vaan sairastuu masennukseen, syömättömyyteen ja muihin kummallisiin muotisairauksiin.

    VastaaPoista
  25. Sinunkaupat

    Minua kyllä kotona opetettiin, miten sinunkaupat toimivat, mutta silti muistan 12 vuoden takaisen mokani, kun suuryhtiön pääjohtaja ehdotti sinunkauppoja - puhelimessa! Inhoan puhelimessa puhumista muutenkin - siinähän yhteys ihmisten välillä alkaa siitä, mihin sen pitäisi viimeistään loppua, eli korvaan sopottamisella toisen kasvoja näkemättä - ja kävi niin, ettei pokkani pitänyt, vaan tunsin pakottavaa puhumistarvetta. "Kiitos", oli tyhmästi sanottu kun oikeasti olisi pitänyt sivuuttaa asia ilahtuneella hiljaisuudella. "Kiitos, samoin", olisi toki ollut pahempi. Eli tämä professori-sedälle neuvoksi, sinunkaupat aina livenä.

    Kemppinen kirjoitti: "Olen haaveillut pääseväni vanhoilla päivilläni ruhtinasarkkipiispaksi - - "

    Mielestäni olen nimimerkilläni oikealla tiellä (Rienzi oli paavin notaari).

    Ruhtinasarkkipiispoilla oli usein rokokoon aikana krumeluureilla pilatut komeat pytingit, viimeisimmän näin jokin aika sitten Trierissä, Saksan vanhimmassa kaupungissa. Sikäläiset arkkipiispat olivat pitkään vaaliruhtinaita. Muistaakseni piispat eivät äänestäneet Moran kivillä, joten "Iisalmen ruhtinaskunta" on kai lähin vastine omassa historiassamme. Se tietysti, että Trierissä oli olo kuin yliopistossa rehtorilla kanslerin varjossa: ruhtinasarkkipiispa tuskin pääsi pullistumaan liiaksi kun muisti, että samassa kaupungissa oli - toki historiassa aiemmin - istunut ajoittain peräti Rooman keisari!

    Kemppinen kirjoitti lisäksi: "”luokka” - - Siitä tuli poliittinen termi ja nyt se aiheuttaa ongelmia, koska ainakaan minä en ole nähnyt, miten ihmiset luokiteltaisiin maailmassa, jossa naiset ansaitsevat, näkyvät ja kuuluvat ja perhe ja suku ovat lakanneet määrittämästä ihmistä."

    Tästähän on tässä blogissa kirjoitettu pariinkin otteeseen, viimeksi noin kuukausi sitten. Luulen, että nykyisin paremmin toimii "sääty" - ihmiset asemoituvat elämänpiirinsä, eivät vain oman muodollisen, mahdollisesti nykyään nopeastikin vaihtelevan, työrankkeerauksensa mukaan. Kuten aiemmin sanoin, nostomiehestä kenraaliksi tai lääkintämiehestä professori-ylilääkäriksi kohonneen perhe ei useinkaan ehdi saada yläluokkaisuutta maistaa kuin vasta toisessa polvessa (tai kuten Kemppinen aikaisemmin arveli, toisessa avioliitossa).

    Muuten olen sitä mieltä, että ei saisi sotkea tulojen määrää varakkuuteen. Se on jotenkin todella kummallinen tapa lähestyä asiaa, varsinkin nykyisessä verojärjestelmässämme.

    VastaaPoista
  26. Eli humanististen tieteiden opiskelijat voitaisiin luokitella köyhiksi, oikeus-, lääke-, kauppa- ja insinööritieteiden opiskelijat tuleviksi varakkaiksi. :-)

    VastaaPoista
  27. http://www.bookdepository.co.uk

    Myy tuota mainittua kirjaa brittiläisestä keskiluokasta paljon halvemmalla ja ilman postituskuluja. On vielä uudempi painoskin (2008).

    VastaaPoista
  28. Sarasvuohan opetti, että jos omistaa tonnin pitää käyttää 500 siihen, että vie tulevia prospekteja/asiakkaita ulos syömään. Elämämme "arvo" lasketaan ilmeisesti siitä, kenen kanssa on varaa syödä?

    VastaaPoista
  29. Jeps, Mikko, siksi kannatan (varalta) kumpaakin sortimenttia papereita taskuun. ..

    VastaaPoista
  30. Saksalaiset ovat tunnetusti muodollista ja tittelinkipeää väkeä (Herr Doktor Doktor).

    Saksalaisten muodollisuus teitittelyineen ja tittelitärkeilyineen on kuitenkin omien kokemusteni mukaan vähenemässä. Tosin tervehtimättä jättämistä pidetään edelleen törppöyden merkkinä.

    Olen ollut havaitsevani trendin myös televisiossa vuosikymmeniä esitetyssä Der Alte -dekkarisarjassa. Kyllä 70-luvun jaksoissa esim. puhuttelut ja työpaikan vuorovaikutus kollegojen, esimiesten ja alaisten välillä olivat perin toisenlaisia.

    VastaaPoista
  31. Ad Anonymous: Anteeksi nyt vain, mutta itse en ole Herr Doktor Doktor, vaan Herr Dozent Dozent. Jos TKK saa päähänsä toteuttaa lupauksensa, se on sitten Herr Dozent Dozent Dozent.

    (Vitsi on se että on oltava dosentti täysin eri aineissa; olen muistaakseni HY:n yleisen oikeustieteen dosentti ja TuY:n kulttuurihistorian dos.)

    VastaaPoista
  32. Ad Mika Lako: Pidän kiinni laskelmastani - "rikollinen luokka" tarkoitti ns. taparikollisia, jotka ovat jatkuvati välillä linnassa, välillä vapaalla.

    Kun on katsellut riittävästi rikosrekistereitä, asian ymmärtää.

    Tilanne on valitettavasti muuttumassa, mutta 90 % rosvoista (heidän oma nimityksensä) oli viinaan varastamalla tai jäsentenvälisissä tappelemalla varoja hankkineita.

    Kokemattomia tappajia ja talousrikollisia on määrällisesti todella vähän.

    VastaaPoista
  33. Ad Rienzi:

    Olisikohan niillä Sinulle nuntiuksen paikka vapaana?

    "Kyllä, pääministerissä" oli taannoin jakso, jossa merkittäviin kirkollisiin virkoihin ehdokkaista karsittiin ensin ne, joiden epäiltiin uskovan Jumalaan.

    VastaaPoista
  34. Köyhyydestä tulee aina mieleen se, että mitä Jeesus omisti?

    I'm going to ask the question
    Please answer if you can
    Is there anybody's children can tell me
    What is the soul of a man?

    Mutsin perheellä oli rahaa kun se oli lapsi. Lapsilla oli hevonen leikkikaluna ja se söi yhtä aikaa lasten kanssa keittiössä. Niillä oli renkejä ja piikoja, vai pitäisikö olla palvelijoita.

    Sen hevosen nimi oli Tuuli (olihan niitä muitakin, vaikka se ori joka retuutti mutsia pitkin peltoa suussaan ja jonka mutsin isä ampui sen jälkeen).

    Pietariin mentiin ja tultiin isolla purjeveneellä. Se talo oli siellä Laatokan rannalla.

    Sillä veneellä sen faija oli liikkeellä silloin, kun yksi (avioliiton kautta) sukulainen oli yrittänyt ryöstää sen. Löi kirveellä renkiäkin, joka oli tullut väliin. Olivat kuolla, mutta saivat ryöstäjän tapettua ja heitettyä Laatokkaan. Ajelehtivat sitten sillä veneellä siellä useamman päivän. Se mutsin faija ja se yksi elossa ollut renki. Kumpikin tajuttomina.

    Valamon munkkikalastajat huomasivat heidät ja pelastivat.

    Won't somebody tell me
    Answer if you can
    Won't somebody tell me
    Tell me what is the soul of a man?

    Sen jälkeen se mutsin faija kasvatti itselleen parran, kun oli kämmenenkokoinen kirveen tekemä arpi naamassa. (Parroistahan olikin hiljattain puhetta).

    Se oli iso talo missä ne siellä asuivat. Kun kansakoulu paloi, niin ne ottivat ne oppilaat sinne opiskelemaan siksi aikaa kun uutta rakennettiin. Siitä on kuviakin, kun niillä oli kameroita.

    I've travelled different countries
    Travelled to the furthest lands
    Couldn't find nobody could tell me
    What is the soul of a man

    Kun mutsin äiti meni naimisiin, niin se ei perinyt mitään. Suku ei pitänyt siitä sulhasesta, eli mun äidin isästä. Oli liian köyhä. Se suku oli Karjalan rikkaimpia. Niinpä se sulhanen loi itse oman omaisuutensa - ne talot ja purjeveneet ja muun maallisen. Pietarissa enimmäkseen ja Gutzeitilla.

    Won't somebody tell me
    Answer if you can
    Won't somebody tell me
    Tell me what is the soul of a man?

    Mutsi kirjoitti siitä muistelmissaan, että "pappa oli älykäs yksilö."

    Kun se kuoli, mutsin eno sanoi sen omaisuuden kuuluvan itselleen. Ajoi sen mun mutsin äidin sieltä mun äidin isän maksamasta talosta pois. Lapsia niillä oli ollut kymmenen, mutta siihen mennessä enää neljä oli elossa.

    Ja se mun mutsin äiti myi salaa salinkaluston ja sai siitä 800 markkaa. Ja sillä rahalla se sitten matkusti tänne Helsinkiin lastensa kanssa. Elettiin muistaakseni vuotta 1925.

    I saw a crowd stand talking
    I just came up in time
    Was teaching the lawyers and the doctors
    That a man ain't nothing but his mind

    Mulla on vieläkin paperit siitä omaisuudesta. Esimerkiksi siitä talosta lukee tuossa, että Kamaritoimituskunta KEISARILLISEN SUOMEN SENAATIN Talousosastossa...

    allekirjoituksiakin on (ja leimoja) K.F.Ignatius/ Rudolf Erenius/Sixten Wahlroos

    Oikeutta yritettiin myöhemmin ajaa. Kihlakunnanoikeuden puolesta E.F. v.Hertzen
    - esimerkiksi....

    Won't somebody tell me
    Answer if you can
    Won't somebody tell me
    Tell me what is the soul of a man?

    Elätti sitten itsensä ja ne lapsensa ompelemalla ja hieromalla ja siivoamalla ja pesi pyykkiä. Kaikilla töillä mitä sattui saamaan. Olivat köyhiä. Neljäs Linja neljätoista.

    Oli käynyt sentään nuorena ompelukurssin jossakin ja sitten kun sen isä oli ollut sairaalloinen, oli tyttö pantu hierojan oppiin.

    Siitä oli apua. Mutta kun se vanhin lapsi; tyttö - oli kahdenkymmenen kolmen - kuoli, elämä muuttui hiukan raskaammaksi, kun ei saanut enää apua niiden muiden hoitoon. Nuorin, mutsin pikkubroidi oli vasta kolmevuotias.

    I read the Bible often
    I try to read it right
    As far as I can understand
    It's nothing but a burning light

    Kun mä synnyin - vahinkolaukaus - niin asuttiin Pengerkadulla kaksiossa. Meitä oli siellä mutsin elossa olevat veljet ja niiden vaimot, faija ja mutsi ja mä ja mun broidi.

    Mä aina ihmettelin, että ketä ne oikein oli ne Maksim Mihailov ja Irina Ivanova joilla oli sitten niitä lapsia - Feodosia, Tatjana, Stepan ja Mihail, joka teki Jeudokia Dimitrovan kanssa ainakin - Andrei, Ivan, Darja, Jeudokia, Nikita, Irina, Maria, Pelagia, Paraskeva ja Petter. Ja Andrei teki Jeodokia Nikolajevan kanssa myös monta - Marfa,Mihail, Jeudokia, Anna, Paraskeva, Georgi, Nastasia ja Jeudokia teki sen Jeudokian joka oli mun mutsin mutsi.

    Vaikka sen oli suomennettava nimensä täällä Helsingissä. Että sai töitä.

    Won't somebody tell me
    Answer if you can
    Won't somebody tell me
    Tell me what is the soul of a man?

    Ja sitten oli se mutsin isän puoleinen suku. Stepan ja Stepanida Ivanova - Jeudokia, Anastasia ja Aleksei. Ja Stepanida kuoli ja tilalle tuli Maria Feodorova ja lisää lapsia sikisi - Kosma, Sergei, Ivan, Feodot, Petter, Ksenja, Irina, Anna, Tihon ja Kuisma jatkoi Matrona Semenovan kanssa - Ivan, Sandra, Feodor, Aleksei, Mihail. Ja se Ivan oli mun mutsin isän isä.

    Ne on kaikki kuolleet ja ennen niitäkin oli elämää.

    When Christ taught in the temple
    The people all stood amazed
    Was teaching the lawyers and the doctors
    How to raise a man from the grave

    Mä muistan sen päivän vuodelta 1965, kun mutsin äiti kuoli leukemiaan. Ja kuinka se pappi mustissaan sanoi hetkeä ennen sitä kuolemaa, että hän haluaa olla nyt kahdestaan kuolevan kanssa. (Ortodokseja ollaan).

    Mutta ennen sitä siellä oli käynyt se omaisuuden varastanut eno pyytämässä anteeksi. Siihen oli se mun mutsin mutsi vastannut, että mitäs tuosta, kaikki on jo annettu anteeksi ajat sitten... (suomennettu karjalasta)

    Won't somebody tell me
    Answer if you can
    Won't somebody tell me
    Tell me what is the soul of a man?

    Toi biisi soi tossa iTunesissa kun kirjoitin, mutta sitä oikeaa ei löydy YouTubesta. Sen sijaan vaikka tämä. You know what the blues is..... the blues is a feeling.

    http://www.youtube.com/watch?v=Uppcjv1AkQc

    VastaaPoista
  35. Kemppinen kirjoitti: "Olisikohan niillä Sinulle nuntiuksen paikka vapaana?

    "Kyllä, pääministerissä" oli taannoin jakso, jossa merkittäviin kirkollisiin virkoihin ehdokkaista karsittiin ensin ne, joiden epäiltiin uskovan Jumalaan."


    Ja minä kun luulin, että siviilisääty olisi meillä sedän kanssa ollut suurin este päästä noihin virkahierarkioihin.

    Oikea systeemi valtion kirkoissa olisi minusta se, että kirkko valitsee, mutta valtio nimittää. Regimentit olisivat sitten ojennuksessa virkastatustakin ajatellen.

    Anglikaanien High Church -kirkonmiehet muuten pukeutuvat niin komeasti, että melkein uskon seuraavan juttuun: Arkkidiakoni kiirehti messukasukassaan katedraalin keskilaivan täyttävän turistijoukon läpi ehtiäkseen ajoissa viettämään Holy communionia sivualttarille. Kauempana hän huomasi tuttavansa ja moikkasi: "Neal!". Aikailematta kaikki kirkkosalissa polvistuivat...

    VastaaPoista
  36. "Kun on katsellut riittävästi rikosrekistereitä, asian ymmärtää."

    Pitää paikkansa. Pitkässä rikosrekisterissä on poikkeuksetta huumausainerikoksia ja rattijuopumuksia.

    Sanoit muistaakseni luennolla, että vankiloiden asukeista 90% ei sinne kuulu (vaan ihan muihin laitoksiin) ja loppua 10% ei pitäisi pois päästääkään.

    VastaaPoista
  37. Mikäli Kemppinen tarkoitti vankitilannetta 1970-luvulla, niin silloin on ollut hyvin mahdollista, että suuri enemmistö työsiirtoloissa rangaistuksensa suorittaneista oli "juoppoja". Alkuperäisen väitteen sanamuoto kuitenkin viittasi nykyhetkeen. Keväällä ”sakkolakiin" tehtyjen muutosten jälkeen juopot eivät vankilan ovia kolkuttele. Vankilassa heillä sentään oli teoreettinen mahdollisuus katkaista päihdekierre. Lakimuutoksen jälkeen tämän syrjäytyneen miesryhmän kuolleisuus tulee hetkellisesti räjähtämään käsille. Tässä joukkomurhasta vastuulliset juristipäättäjät kantavat vastuun teoistaan suoraselkäisesti(sarkasmia).

    VastaaPoista
  38. No jo:

    NUNCIO. The name given to the Pope's ambassador. Nuncios are ordinary or extraordinary; the former are sent upon usual missions, the latter upon special occasions.

    Kumpaa laatua JK olisi, kaiketi extraordinary?

    VastaaPoista
  39. Kaminiitto kirjoitti: "Ortodoksipuolella tsaarin aikana näistä kultakaavuista muistan kuulleeni käytettävän nimitystä "teidän kirkkautenne". (Kirjoittaisin sen venäjäksi, mutta kun aakkosetkin ovat käyneet sumeaksi.)"

    Tämän kommentointi oli unohtua. Kyseiseen puhuttelutapaan olen törmännyt minäkin, taisi olla Âàøå âåëèêîëåïèå(en saa Krasdnonar-fonttia tähän, eräs translitterointitapa olisi vashe velikolepi(j)e).

    VastaaPoista
  40. Päiväni pelasti pieni punaposkinen tyttö, joka hihkaisi riemuissaan: Naapuli!

    VastaaPoista
  41. Nigerian presidenttien pojat ja muut sukulaiset, jotka ovat kertoneet joutuneensa Hollantiin maahanmuuttajaleirille, ovat tarjonneet sähköpostitse avokätisesti rahaa palkkiona siitä, jos kävisin Amster- tai Rotter- tai jostain muusta damista hakemassa rahalaukun talletettavaksi suomalaiselle tililleni. Alaluokkaisena, tässä blogissa kerrottujen tulomääritelmien mukaan hyvinkin varattomana, maalaisena, ulkomaan kielellä kirjoitettuja kirjoja lukemattomana, niistä joka tapauksessa mitään tajuamattomana ja huonosti hankkiutuvana humanistina en ole köyhänä tohtinut, vaan jättänyt dollarit paikoilleen. Nigerian presidentin sukulaiset sentään edustavat jotain muuta kuin meikäläinen sorron yön kurjalisto.

    VastaaPoista
  42. Ad Omnia: edesmennyt mentorini maisteri Anhava tapasi käyttää puhuessaan vähemmän arvostamistaan merkkihenkilöistä nimen edessä titteliä tai määrettä "Hänen Saatanallinen Majesteettinsa" N.N.

    VastaaPoista
  43. Suurin hävyttömyys tässä maassa on opiskelijoiden liiallinen hyysäys. Kaikenmaailman tukia ja avustuksia jaetaan. Ja sen näkee tuloksista. Kuka tahansa pääsee opiskelijaksi.
    Opiskelijoiden olisi itse ansaittava elantonsa työtä tekemällä. Vain se karsisi pois sellaisen populan mikä ei jaksa opiskelujensa jälkeen työelämässä, vaan sairastuu masennukseen, syömättömyyteen ja muihin kummallisiin muotisairauksiin.


    Opiskelun rahoittaminen omalla työllä ei ole realistinen ajatus, sillä opiskelu itsessään on vähänkin haasteellisemmalla alalla kokopäivätyötä. Tuo ajatus ei saisi aikaan muuta kuin tekisi opiskelusta rikkaiden perheiden kakaroiden yksinoikeuden, niin että vain pappa betalar -väki voisi valmistua järkevässä ajassa. Silloin taas jäisi suurin osa lahjakkaista pois kelkasta ja se ei ole millään tavalla hyvä juttu.

    Ja mitä tulee depressioon, haista paska. Lue Neil Hardwickin "Hullun lailla" niin kenties tajuat että masennus ei ole sama asia kuin paha mieli tai sisun puute vaan vakava mielisairaus joka yleensä johtaa kuolemaan.

    VastaaPoista
  44. Nyymitsylle:

    Muoti-masennuksen ja oikean depression ero on selvillä.

    VastaaPoista