Hatut ja myssyt

Ennenkin on ollut myönnettävä, että blogi tarjoaa tilaisuuden lukijoiden johdattelemiseen.

Päähine on tunnetusti ollut poliittinen tunnus myös Suomessa (Ruotsissa). Isonvihan jälkeen 1700-luvulla johtavat puolueet tunnettiin nimillä hatut ja myssyt. Edelliset olivat kovasti miehekkäitä ja vähän väliä lyömässä päätään seinään. Jälkimmäiset kannattivat malttia sekä taloudessa että politiikassa.

Ennen kruunua sotilaan ja poliitikon huippupäähine oli laakeriseppele – käytössä yliopiston promootioissa ja joskus urheilussa – sekä diadeemi, tuttu ainakin anhoista kreikkalaisista kolikoista.

Sotaoikeudessa eräissä maissa tuomareilla oli koppalakki edessään pöydällä, ja julistaessaan tuosta vain kuolemantuomion he panivat lakin päähänsä.

Suomessa tuomareille ei ole päähineitä, mutta Ranskassa on. Peruukki on niin mutkallinen kysymys, että jätän sen väliin. Arvelen että se oli eräänlainen päähine ja lisäksi hyvä syy olla pesemättä ja kampaamatta hiuksia.

Eilen päähineistä kirjoittaessani ajatteli tietenkin turbaania, joka on pakollinen, ja erilaisia islamin huiveja, jotka ovat pakollisia tai enemmän.

Lisäksi uskonnot vaativat ainakin rituaaleissa määrätynlaista päähinettä. Kerran istuin – Suomessa – viettämässä juutalaista juhlapyhää perheessä ja kiinnostuin, kun sain päähäni kalotin. Jos olin miettinyt asiaa lainkaan, olin ehkä kuvitellut, että sellaista käyttäisivät vain oikea uskoa tunnustavat.

Paavi käyttää tunnetusti kotioloissa hassua kalottia. Katolisella kirkolla on laaja valikoima päähineitä joka lähtöön, puhumattakaan ortodokseista. Se havainto, että hiipan käyttö on hiipunut omassa kirkossamme, saattaa pitää paikkansa.

Koetin kalastella, älähtääkö kukaan viihteen kuuluisista hattuhahmoista, joista ykkönen on varmaan Indiana Jones. Aikoinaan syvästi ilahduttava oli myös Crocodile Dundee. Australian ja Uuden Seelannin armeijaa liittyvä erikoislaatuinen slouch hat järjestyisi verkkokaupan kautta.

Virkapäähineistä mielestäni harvinaisen pöljän näköinen on ranskalainen kepi, jollaista käyttivät sotilaat ja poliisit. En usko, että Buckinhamin palatsin edessä seisovat vartiosotilaat korkeine karvalakkeineen tuntevat oloaan kodikkaaksi ainakaan helteellä. Päähine on kuitenkin tyypiltään sama, jota käytti Napoleonin vanha kaarti.

Sotilaspäähineistä kauhistuttavin on tietysti varhaisten bolshevikkien ja sotilaiden vielä talvisodan aikana käyttämä piippalakki.

Voisiko esimerkiksi sama taho, joka huomautti, että muillakin kuin kadeteilla on kuin onkin Suomessa vielä koppalakkeja, kertoa samalla, onko meillä ohjesäännön mukaan lupa kanniskella suikkaa olkapäällä epoletin alla. Epoletin merkitys ja käytäntöä on näet jäänyt minulle hämäräksi.

Alkuperäinen komea lierihattu ei koskaan vakiintunut suomenkielisessä partioliikkeessä. Sen sijaan joku keksi mielestäni naurettavan väinämöislakin eli kalotin, ja eri aikoina on sitten ollut muita virityksiä.

Entäpä narrin hiippa ja tonttulakki? Sama vai eri?

Pelkästään hakusanalla ”hats” löytyy liikkeitä, joista järjestyy arvokkaista arvokkaimpia päähineitä, kuten Borsalino (tunnettu myös elokuvan nimenä), Fedora, jonka Petja asianmukaiesti mainitse, ja tietenkin Stetson.

Onko 50-luvun lättähattu jotain sukua hyvin matalalle gaucho-hatulle? Miten laaja lättähattumuoti oli? Sen muistan, että lättähattujen tyttöystäviä haukuttiin villamyssymisseiksi. Villamyssy tarkoittaa kai pipoa.

En teistä tiedä, mutta mielestäni isänmaallisin ja käyttökelpoisin on armeijan mallinen karvalakki. Tiettävästi yleisesikuntaupseereilla oli oikeus tukea valkoista karvalakkiensa korvukset rautalangalla, jotta ne tököttäisivät viriilisti.

Venäjällä lienee aivan oma karvalakkiperinteensä, koska siellä keisarikin käytti kruunun sijasta soopelista sommiteltua reuhkaa, joka lienee tätä nykyä tuttu oopperan Boris Godunov rekvisiittana.

Usein ja aiheellisesti kiittelemäni Heartbeat kuvaa murrosaikaa. Poliiseilla on käytössä se merkillinen kypärä, josta englantilainen bobby oli niin tunnettu. Nykyisinhän virka-asuinen brittipoliisi vaikuttaa erehdyttävästi postinkantajalta.

Nuoruusvuosinani Suomen Automobiiliklubi myi jäsenilleen suikkaa, ja taksinkuljettajien ja mustalaisten (silloisen kielenkäytön mukaan) virka-asuun kuului koppalakki.

Ajatelkaas, miten oudolta näyttää, kun vahoissa filmipätkissä pelataan jääkiekkoa ulkosalla paljain päin. Ellei muistini minua petä, NHL piti aika pitkään meteliä kypäräpakosta. Minä olen muistavinani jopa sellaisen ajan, ettei maalivahdeilla ollut kasvosuojusta. Niin ja pyöräilijöillä oli samanlainen, aika olematon nahkainen kypärän tapainen kuin panssarimiehillä.

Nykyisin on kultakypärä, jossa hatun merkitys arvon osoittajana taitaa olla vahvimmillaan.

Olemmeko unohtaneet alkuperäiskansojen tavan koristautua sulilla ja höyhenillä? Nuoruudessani lelukupasta hankittu intiaanipäähine oli kova juttu, ja sen puuttuessa käytettiin vaikka variksen sulkaa. Ja kolme tai neljä kertaa aidot tai väärennyt Davy Corckett -lakit eli pesukarhuviritelmä ovat olleet mitä suurinta muotia.

Myös minua kiusaa hupun käyttö sisätiloissa, enkä ole varma, onko se laitaa, että tuomioistuimessa syytetty saa naamioitua vetämällä hupun silmille.

Huiveista eilen puhuttaessa kukaan ei iljennyt mainita stalinistityttöjen kukkahuivia. Se kumminkin oli noin vuosikymmenen jokseenkin pakollinen varuste.

Lakin viskaaminen ilmaan on edelleen ilon osoitus. Lakin paiskaaminen maahan ja sen päällä hyppiminen lienee hiukan jäänyt muodista.