Kirjailija on saarnamies, mutta joku blogin kirjoittaja voi olla keskustelun ohjailija. Oikeastaan saan kiitellä hämmästyttävää onnea, joka ei kyllä ollut pelkkää onnea, kun minulla on näitä keskustelualustoja nyt kaksi. Toinen on se radio.
Ylen 1:n ohjelmassa tavoittelen kuuta taivaalta: keskustelua. Sellaisella ei suomalaista radionkuuntelijaa pahemmin hemmotella. Useimmiten hyväkin puheohjelma on haastattelu eli kuulustelu. Yksi kyselee ja toiset vastaavat.
Idea on esittää muun ohella puolitekoisia ajatuksia, joita toiset saavat sitten ampua lennosta. Martti on siinä erikoisen hyvä, mutta tietysti kaipaan seuraan mukaan ärhäkkää nuorta naista, joka sanoisi että voi kuulkaa huru-ukot, tuo nyt oli naurettavaa jo sukupolvi sitten.
Blogissa en mielestäni varsinaisesti yritä olla oikeassa. Asianajotoimistoissa oli ainakin ennen tapana ruotia oikeudenkäyntikirjelmä joukolla. Joku rupesi paholaisen asianajajaksi ja kaiveli oikein tikulla kaikki mahdolliset pehmeät paikat toisen tekstistä.
Kasvatti se kai luontoakin, mutta kyllä se myös auttoi.
Mielestäni kukaan ei ole oikeasti niin etevä, ettei hän tarvitsisi muutamaa kaveria tai parhaassa tapauksessa ystävää, jotka kiskaisevat asianomaisen kauluksesta maahan, josta tämän kantapäät ovat juuri irronneet, ja sanovat että haistapa kuule paska.
Totta – olen tuntenut ja ehkä tunnen ihmisiä, joilla ei enää ole sellaisia ystäviä. Useimmiten he tulevat hulluksi. En häntä tuntenut, mutta Kekkosen kirjallisesta tuotannosta löytää vähällä vaivalla sen vaiheen, jolloin hänellä kihahti lopullisesti kusi päähän. Se tapahtui hiukan ennen presidentiksi valitsemista. Paasikivelle ei oikeastaan päässyt käymään samalla tavalla, koska hänen vaimollaan Allilla oli erittäin vahva ote, ehkä siksikin, että perheen lapset olivat kukin kokeneet elämässä suuria vastoinkäymisiä.
Romaanissa on useimmiten kolme tai neljä eri tason kertojaa, ja Agatha Christien kirjoista en pidä (sunnuntaisesti elokuvasta huolimatta), koska hänen murhamysteerin ratkaisunsa ovat kaikkitietävän kertojan tekoja. Pidän enemmän sellaisista murhamysteereistä kuin Chandleriin perustuva elokuva ”Syvä uni” tai Camus’n ”Sivullinen”, joissa murhaaja tai ainakin motiivi jää lopullisesti epäselväksi, koska kirjoittaja itsekään ei ole varma asiasta.
Taustalla kaikuu Sofokleen Oidipuksen sokean runonlaulajan repliikki: ”Murhaajan nimi on sinun nimesi.”
Noiden molempien romaanien nimissä on vikaa. ”Big Sleep” on kuolema ja ”l’étranger” on muukalainen. Mielestäni ”sivullinen” on henkilö, jolta on kielletty pääsy virkahuoneisiin.
Kun kirjoitin olleeni tuomitsemassa viattomia ihmisiä riita-asioissa, en viitannut SS-miesten perusteluun enkä tunnusta sitä. ”Tein vain velvollisuuteni” tai ”noudatin vain lakia”. Olin ja olen vakuuttunut siitä, että tuomarin on noudatettava lakia lähes kaikissa asioissa. En muista joutuneeni ns. omantunnontuskiin virkatehtävieni takia.
Monikin laki oli ja on mielestäni huono – ja siitä asiasta lisää pian – mutta en osaa ajatella, että tuomari voisi lähteä sooloilemaan tuollaisen tunteen pohjalla.
Syvässä istuvat Aarnion opit – oikeuspositivismin rationaalinen ja järkevyyden (reasonable) testin läpäisevä versio.
Tietysti taitavilla tuomareilla on tukku keinoja estää päätyminen aivan kamalaan lopputulokseen. Riita-asioissa passiviteettisääntö on joskus käyttökelpoinen. Kantaja on tosin oikeassa, mutta jättämällä reklamaation tekemättä ja reagoimalla näin myöhään hän on menettänyt mahdollisuutensa asiassa.
”Kemppinen J” on yksityinen vitsi. Britit käyttävät sitä edelleen. Sukunimen perssä oleva J tarkoittaa ”judge” tai ”justice”, ei etunimen alkukirjainta.
Siitähän ei pääse mihinkään, että vaikka olen saavuttanut säädetyn eläkeiän enkä ole ollut tuomarina kymmeneen vuoteen, kyllä siitä jää elkeitä.
Mutta huomatkaa, että en koskaan ollut korkeimman oikeuden tuomari, joten sain oppia saman kuin muukin ammattikunta. Ylempi oikeusaste saattaa ratkaista juttuni aivan toisin. Ei sitä järin usein tapahtunut, mutta opetukseksi ja ojennukseksi kumminkin. Ja lisäksi myös hovioikeudessa oli tavallista, että erimieliset jäsenet olivat omastakin mielestäni yhtä oikeassa.
Tuomari ei siis ole diktaattori, vaan kompromissin tekijä.
Aika ovela tuo Kemppinen J.
VastaaPoistaTarkoittanee J=U+004A=JU+004A=JU+CANADIAN SYLLABICS CARRIER KKA=JUKKA.
Kyllä siitä jää elkeitä, että eläkkeitä.
Olen aina ihmetellyt surukseni miksi kompromissi on niin tärkeässä asemassa eliitillä? Onko tuo vain termi, jolla epäeliittiä epätoivoisesti kustaan silmään?
Kuule siis, sinä kohtalon runtelema lakimies, palaa takaisin kotiin! =)
tietysti kaipaan seuraan mukaan ärhäkkää nuorta naista, joka sanoisi että voi kuulkaa huru-ukot, tuo nyt oli naurettavaa jo sukupolvi sitten.
VastaaPoistaÄrhäköitä löytyy, sekä miehiä että naisia, mutta mielellään pitäisi vielä olla älykäs nokkela, sanavalmis ja jotenkin osata esittää asiansa. Joutunet etsimään.
Ja jälleen kerran.
VastaaPoistaOikeus ei ole lain tarkoitus, vaan eräänlainen apupyörä, jota ei tarvita kun vauhtiin päästään.
Lain tarkoitus on ennustettavuus ja järjestys.
Ad Omnia:
VastaaPoistaPetja esittää asian oikein.
Eilisen tekstin yhteydessä oleva viesti on oikea - vanhan lain mukaan takaaja ei saanut aina edes pyytämällä tietää, oliko velallinen lipsunut maksuissaan.
Viime laman seurauksena ilmeni, että pankki voittaa aina oikeudenkäynneissä, vaikka näyttö edellyttäisi pankille tappiota.
VastaaPoistaTällainen systemaattinen meininki on nähty satoja ja jopa tuhansia kertoja käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa. KKO ei pääsääntöisesti ikinä antanut valituslupaa pankkijutuissa oli ne sitten rikos- tai siviilijuttuja.
Pitäisikö mieluummin sanoa "käräjäoikeus ei ole lain tarkoitus"?
VastaaPoistaKäykö Vanhanen oikeutta niin kauan että saa mieleisensä tuomion? Voi niitä aikoja kun eliitin alin oikeusaste oli hovioikeus. Ja pappeja ei voinut tuomita ilman kapitulin lupaa. Pappi sai vain kahvia juodakseen.
Vanhanen on kuulemma tokaissut, että "pääministeri ei valehtele virka-asioissa". Onko tuosta nyt sitten vedettävä konkluusio että "pääministeri valehtelee ei-virka-asioissa?
Ai niin ihan off-topic. Onko Kemppinen huomannut, että vuoden alusta on maanmittausalalla tapahtunut merkittävä muutos:
Maanmittauslaitos
eli tutkimus- ja opetuskäyttöön saa materiaalia pelkästään toimituskuluilla.
Rahalla on higer order status ihmsiin nähden eli on struktuurina lähtökohtaisesti yli ihmisen sillä rahassa on kaksi nivottua tarkoitus/merkitystä joita ei erotella tahallaan vaan huomio käännetään aina sopivalla tavalla, kuten sana motivaatiokin tai sana vastuu voidaan kääntää sopivalla tavalla itse kullekin ja sekin vielä monella tavalla sopivaksi. Jotkut käsitteet ovat itsessään 360 asteisia eli ovat hyrriä ja niiden hyrräominaisuus näkyy mm sanakirjoissa, joissa ei saa millään yhteneväistä määritelmää tehtyä. Definition-sanalla on kymmeniä määritelmiä ja oikeudenkäynneissä varmasti osataan hyödyntää niitä kaikkia tarvittaessa? Nokkelat sananikkarit voivat olla hyvinkin luovia ja silti ovat ns. lakien sisäpuolella.
VastaaPoistaRaha on sekä vaihtoväline (mittaa samassa tasossa) että mittarin mittari eli arvon mittari (jolloin se nousee ylemmälle hierarkialle).
Tämä tekee tilanteista aina vaativia sillä niin kauan kun kyse oli oravannahoista niilläkin oli arvonsa ihmiselle sellaisenaan. Voitiin pukea nahat ylle tai valmistaa niistä peittoja. Lämpö eli energia saatiin siitä suoraan. Nyt raha on keinottelulle sopiva sillä sen kuuluisi mitata pelin kautta arvoa mutta kun peli on täysin kontrolloimaton! Vastaa sitä kun rulettipöydän crupier yht.äkkiä lähtisi heittämään pallon ensin toiselle pöydälle ja palaisi sitten kesken rundin suuremmalla pankkipotilla kohti omaa pöytää silloin kun pallo on jo laskeutumassa tiettyyn koloon.
Kun on tuhat ja jälleen kertaan tuhat kertaa pyörittänyt tombolaa voi suurella todennäköisyydellä jo sanoa minne pallo oletettavasti laskeutuu. Tämä metafoora on vielä helpompaa kun kyseessä ei ole pieni kuula vaan oikeat ihmismassat joilla yksi ja sama koulutus aivoissaan. Toimivat ns. rationaalisesti mutta ikävä kyllä kaikki samojen mantrojen mukaan.
Media on siksi erityisasemassa ja tieto ylipäänsä. Mutta tämän päivän Hbl lukijanpalstalla onkin hyvä kirjoitus siitä, että entäs sitten kun kaikki miljoonat veronmaksajat eivät enää suostu maksamaan pelin potteja? Charlataanit erotetaan ekonomeista!
Adjutanteilla on olkapäällään narunippu.
VastaaPoistaSe on jäänne hyviltä ajoilta, jolloin se kuului kalifikaatin ministerin virka-asuun.
Jos ministeri ei tehnyt työtään hyvin, hänellä oli naru valmiina mukana.
Ministerin kuuluu valehdella virka-asioissa, sillä ei valtiota voi johtaa totuudella.
Sitten taas, jos ministeri valehtelee työnanajalleen, kansalaiselle, hänen pitäisi turvautua naruunsa. Ja jos ministeri tekee vahinkoa maalle, kertomalla totuuden, hänen pitäisi turvautua naruunsa.
Viinanen oli pahassa paikassa, ja totisesti, en minä siitä
pahastu.
Viikonlopun aviisissa oli, että ministeri karpela on lopettanut syömisen. Toivottavasti linja pitää.
Mä olen sillä tavalla vajavainen ihminen, ettei mulle noi "homo Garrulus" -kiukkupään kirjoitukset tahdo avautua millään.
VastaaPoistaLähes joka tekstistä kuultaa läpi, että hän kokee tulleensa väärin kohdelluksi akateemisessa maailmassa ja nyt me lukijat saamme osamme siitä kärsimyksestä.
Voin olla väärässä, niinkuin olen ollut monta kertaa monessa muussakin asiassa, mutta ihan vaan näin fiilispohjalta artikuloin omiani.
"mutta Kekkosen kirjallisesta tuotannosta löytää vähällä vaivalla sen vaiheen, jolloin hänellä kihahti lopullisesti kusi päähän. Se tapahtui hiukan ennen presidentiksi valitsemista. Paasikivelle ei oikeastaan päässyt käymään samalla tavalla, koska hänen vaimollaan Allilla oli erittäin vahva ote"
VastaaPoistaIsäni, joka oli ja on Kekkosen tukija, väittää että taitekohta oli vasta Sylvin kuoleman kohdalla. Että Sylvi olisi ollut Allin tapainen tasoittaja.
Radio-ohjelmasta: Se kaipaa vähemmän väkeä, ei lisää. Ja ääntä pienemmälle keittiön puolella.
Vanhanen on kuulemma tokaissut, että "pääministeri ei valehtele virka-asioissa".
VastaaPoistaAi sekö on ministerin ja pääministerin ero?
tutkimus- ja opetuskäyttöön saa materiaalia pelkästään toimituskuluilla.
VastaaPoistaSe tärkein kysymys kuuluu, miksei tuossa ole mukana kaikkea ei-kaupallista käyttöä.
Aiempiin eduskunnan ehdotuksiin viitaten lainaan seuraavaa:
VastaaPoista" Suomalaisissa blogeissa levinneessä meemissä irvaillaan tämän ominaisuuden avulla eduskunnalle tuottamalla erilaisia tekaistuja lakialoitteita.
Muokattujen osoitekenttien avulla tekaistut sivut näyttävät sille kuin eduskunta olisi asettunut tukemaan milloin mitäkin lakialoitetta. Tietohallintopäällikkö kertoo eduskunnan saaneen ensimmäiset yhteydenotot asiasta pääsiäisen aikaan.
Suomalainen korostaa, että kyseessä ei ole eduskunnan palvelimille tunkeutuminen. Ainakin teoriassa eduskunnan sivuille olisi kuitenkin mahdollista lisätä vihamielisiä koodipätkiä."
Kyse on tietoturvasta. Ihan käytännössä, kuin teoriassakin, eduskunnan palvelimelle "murtautuminen" on tällä hetkellä äärimmäisen helppoa osaavalle.
Mutta entä tuo Sampo-pankki. Hohhoijaa... missä on suomalainen osaaminen tietoturvan osalta? Ei missään.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAd homo Garrulus
VastaaPoistaOoke, perinpohjainen vastaus. Ilmeisesti suoraan siitä vittuuntuneesta sydämestä. Kohteliaasti kiitän.
Ad homo garrulus:
VastaaPoista"...minua AINA EPÄILLÄÄN KOSKA SE LAULU OLI SE mistä he alkujaan lähti liikkeelle..."
Mikä oli SE laulu ja keitä ovat HE? Olemmeko me heitä?
Ellen väärin muista, pääsykoekirjassa (1989) A. Kinnusen tekstin otsikko oli "Kuka puhuu?". Siinä oli näitä kertojia, implisiittisiä tekijöitä ja sisäislukijoita. Minusta ne olivat kovin hauskoja, mutta silti pidin niistä. Sama kysymys on Ismo Alangon laulu ("Kuka mä oon / kuka puhuu / isäni suu / avautuu"), niin kuin Petja tietää. Minun kannattaisi varmaan miettiä, miksi päädyn täällä aina puhumaan noista kahdesta miehestä. En luullakseni tarkoita Petjaa.
VastaaPoistaToki tämä blogi on sivistävä ja avartava ja kaikkea sellaista, mutta ei minua tänne sellaisella vietelty. Tämä on jotenkin... aito? Minusta tuntuu, Kemppinen, että me kommentoijat olemme Sinulle pieniä peilejä. Sinä näet meistä, mitä mieltä Sinä meidän mielestämme olet. Kutsuttakoon sitä sitten keskusteluksi.
Minä en kuuntele radiosta juuri muuta kuin Kemppisen, senkin yleensä jälkikäteen. Radio-ohjelman kuunteleminen on minulle merkittävästi vaikeampaa kuin lukeminen. Puhetta pitää tuottaa ja vastaanottaa niin nopeasti, että sen kerrokset eivät rakennu mitenkään samoin kuin kirjoitetussa kielessä. Ilmeillä ja eleillä kerrotaan paljon sellaista, mikä tekstissä synnytetään toisin keinoin. Siksi minua jossakin määrin häiritsee, etten näe keskustelijoita radiossa: miten he istuvat toisiinsa nähden, ketä katsovat, kenen puhuessa hymyilevät, milloin jalka alkaa vipattaa. No, ehkä minä tulen jonakin kesäperjantaina vakoilukaavussa tarkkailemaan teitä Bulevardin kahvisalongin takanurkkaan.
Oikeastaan minun oli tarkoitus kirjoittaa hahmopsykologiasta ja noista kertojan kerroksista, mutta taidan nyt jättää toiseen kertaan.
Ad Brankkari:
VastaaPoistaJos olet faijani sanon "Sinä". Minä uskon, että liian varhainen ruumillinen kurittaminen (kun oli ollut syytön siihen mistä remmiä sai) aiheutti jonkinlaisen syvän haavan siitä, että turpiin saa vaikka ei edes ymmärrä miksi. Olin n. 4-5 vuotias, ehkä vasta 3 mutta olimme jo muuttaneet kerran.
Jos olet joku muu sanon, että minua aina epäiltiin kaikenlaisesta: olinko ollut poikien kanssa ja näin keksivät kun aloitin Töölössä koulua: koska minä olin vuoden heitä toisia vanhempi ja kehittyneempi. Näin muut lapset, joiden kehitys ei vielä 12-v näkynyt puserosta kuvittelivat sitten ilkeyksiään koska nuo nuoret pojat kiinnostuivat. Silti minä en ollut ikinä heidän kanssaan ollut. Mutta maine alkoi siis tästä ja toki oli nämä hienostolasten äidit valmiita uskomaan kun bussipysäkillä oli poika, joka vielä sen sinetöi muiden edessä: olet se kevytkenkäinen.
Mutta kun en ollut. Tämä aiheutti harmia ja siitä harmista ja nuo varhaiset iskut olivat luoneet häpeällisen kuvan jota ilmeisesti itse toistin. En siis sano, että olisi onnistunut murtamaan lasta, jolla olisi ehjä itsetunto: tässä olen vakuuttunut, että olen äitini lapsi: joko yhtä huonolla itsetunnolla tai sitten hoitovirheenä jätetty liian paljon yksin ja jäljelle jäi arkuutta. Tämä arkuus vuorostaan lisäsi tuota pelkoa sillä kiusata voi vain heikkoja ihmisiä: ei voi kiusata sellaisia, joiden minäkuva on ehjä ja vahva. Mutta minä olin hauras ja yksin ja pelokas. Mutta oikeudenmukaisuus ja omanarvontunto oli kunnossa ja aina ollut. Olen tiennyt kuka olen ja että olen reilu ja kiltti. Mutta reiluus ja rempseys tulkittiin näsäviisailuksi (ja kotona se sitä oli mutta voin kertoa, että minunkin lapset ovat toisinaan todella näsäviisaita ja vanhempi jolla hyvä maine todellinen riivinrauta minua kohtaan ja samalla minä sen ymmärrän eli annan hänen purkaantua juuri minuun. Hän rakastaa minua ja minä häntä silti) tai sitten olin vain ikuinen tyhmä. Sanoivat aina, että olin tyhmä. Luokassa ne, joiden kanssa myös myöhemmin toimin olivat nauramassa milloin mistäkin.
Masennuin todella ja 15-v olisi pitänyt päästä psykologille kun isäni löi huulet verelle ja pakenin vessaan. Äitini ei tehnyt mitään.
Näin huomasin, että kirjoitukseni oli muuttunut selkeästä kirjoituksesta hapuilevaan ja hätäiseen. Jotain tapahtui minun persoonalleni silloin. Post-traumaattinen stressi jatkui vielä monta vuotta, uskon että olin vielä 25-v osittain tässä. Kun tapasin nykyisen mieheni se helpottui ja kun sain vaihtaa sukunimen se helpotti selvästi. Ilahduin mutta sitten mieheni rupesi hyljeksimään ja jätti yksin. Ei tukenut. Jäi ikäänkuin sivulle ja aiheutti lisää tuskia koska kukaan ei ollut vierelläni kun olisi pitänyt vaan jouduin vain itsekseni miettimään liian suuret asiat. Samalla on tarve kohdata häpeä uudelleen ja minä uskon, että kerroin avoimesti kauppani kumppanista kelle vaan siitä syystä, että minä tein sen minkä he tekivät minulle; lähdin miettimään toisen teot avoimesti. Minä siis syyllistyin samaan mihinkä nämä yliopiston ihmisetkin: ei saisi koskaan kertoa avoimesti toisista. Mutta minun puolustukseksi voi sanoa sen, että minä en ollut pettänyt tai vahingoittanut yliopistoa vaikka he puolestaan lähti minun selkäni takana ns. kyselemään jotain. Minun tämä kauppakolleega petti minua mm siinä, että oli roikkunut kaulassani ja pyysi, että olisin hänen ystävänsä ja sitten kuitenkin hän meni selkäni takana sanomaan muille, että jatkaa kaupassa yksin. Olin siis pettynyt häneen ja sen takia kerroin hänen petostaan avoimesti. Tämä silti haukkasi minun nilkkaani: minä jouduin jotenkin sitten epäillyttäväksi siitä ja mietin itse oliko niin, että ihmiset kun juoruavat eivät muista kuka oli kuka. Mutta näin suurin osa sitten vetävät hatusta miten vaan ja tässä minä olin valmis uhri ja valmiiksi ns. epäsuosittu.
Sekään ei minua auttanut kun minulla oli outo tarve selvittää moraalisia tekoja ja se johtuu siitä, että jotenkin ymmärsin isäni teot oikeaksi vaikka samalla en osannut ymmärtää miten ihmeessä sitten kaikki muut haukkuivat häntä. Tämän paradoksin takia (joka on vain fiilis, fiilis minkä lapsi saa kun joutuu miettimään onko äiti oikeassa vai isä kun kumpikin käyttää iskuaseenaan juuri minua) jouduin käyttämään niin suhteettoman paljon aikaa selvitettäväksi mikä oli mikä näissä moraali-asioissa. Mutta en ole itse ollut moraaliton sillä lailla kuin mm opetusneuvos ilmeisesti luuli: ja minun pitää sanoa, että harva mitään onkaan vaan se on pelkästään kirkon luoma hössötys kaikenlaisesta. Ihmiset sitten yrittävät elää jonkun ideaalisen mallin mukaan mutta totuus on se, että ihminen on syntinen ja siksi jää. Häntä ei pidä pakottaa mihinkään superjeesusolemukseen vaan ihmisen on saatava olla oma itsensä ja olla joskus huonokin. Mutta sellaisille kuin minä itse ei annettu ikinä sellaiseen tilaisuutta ja yksin olen ollutkin viimeiset 10 vuotta.
Kotona viikon kaikki päivät ja yksin juhlapyhät ja kaikki pyhät.
Ei kutsuta, ei tulla. Nyt yksi bestis sanoi, että kun minä en ikinä pyydä juhliin: mutta he eivät tunne miestäni joka on maailman pihein ihminen vaikka esittää jotain muuta: hän ei salli juhlia enkä saa ostaa mitään. Ennen vielä vähemmän vaikka itse tein leivonnaiset ja tarjosin edullista ruokaa kuten spagettia. En saanut sillä hän laski rahojaan ja oli saita. Silti mieheni halusi välttämättä, että asumme missä asumme ja siihen ei ollut keskustelua ikinä. Minä yritin tässäkin muuttaa muualle kun lapset olivat pienet, että olisin voinut tehdä jotain normaalia työtä: ei ollut mieheni laulu ollenkaan. Minut pakotettiin jäämään sillä lailla kuin olen ollut kotona koska se on mieheni ainoa malli. Hän ei ole edesauttanut mitään minun elämässäni muutakuin että olen saanut olla hänen vierellään. En ole saanut itse kertoa mitkä asiat olisi olleet minulle tärkeitä ja vaikka niistä yritin puhua puhuin vain kuuroille korville. Ei mennyt eteenpäin eikä sisäänpäin mikään.
Hän ei anna tuumaakaan periksi kun on jotain päähänsä saanut.
Yritin puhua ulkopuolisille ja kaikki, joiden älyä valitsin ikäänkuin tärkeiksi pettivät: jokaikinen toisensa jälkeen. Eivät vastanneet ja jättivät aina yksin. Ottivat sisällön ja jätti vastaamatta mitään. Tämä jatkui n. 5 vuotta. Joka päivä. Netti oli ruvennut ainoaksi ulosmeneväksi reiäksi ja sekin oli mykkä.
Olin yksityissellissä ja sekoamispisteessä. Kaikki toiveeni romahtivat. Ruotsinkieliset kuulivat, että olin tajunnut hyvin paljon kasvatuksesta ja siirsivät vain suoraan aina muitten ihmisten kontolle kaikki. En saanut sanoa enkä ainakaan olla se, joka jotain oli tajunnut. Kilpailijani valmennusbisniksissä saivat tietoon mistä olin kirjoittanut ja lähtivät ulos koska heillähän oli valmis verkosto: sitä mitä en saanut itse ikinä luoda. Jos pitää potkia toisen ulos muu maailma luulee, että ei ole hyvä. Kukaan ei voi laskea, että voi olla jopa johtajaan parempi mutta sehän ei tule ensimmäisenä mieleen. Ulosheitetty pidetään aina vain tyhämänä ja huonona.
Luin yötä päivää ja lopulta minulla oli koko kartta selvä. Mutta ei ketään joka ottaisi lähelle ja kuuntelisi. Ei ketään. Mieskin oli saanut nimensä kautta uutta potkua ja näin kuulin sitten mediatoimistosta, että hän oli uudessa nousussa kuulemma; oli tosi paljon upeaa tajunnut. Minä ymmärsin, että sinnekin olivat siis minun tekstejä siirtäneet vaikka eihän mieheni edes ikinä vaivauhtunut lukemaan mistä olin kirjoittanut. Ei siis ole voinut siitä mitään todellakaan sanoa kun ei ollut edes kykenevä minua auttamaan graduni osalta vaikka yliopisto jostain syystä oli sitä mieltä, että minun mieheni tulisi lukea etukäteen mitä kirjoitan. Jos hän siis ymmärtäisi niin sitten olisi ollut ok teksti kuulemma. Mutta yritin sanoa, ettei mieheni ymmärrä abstraktia tekstiä. Mutta sitä eivät ottaneet siellä taas uskoakseen koska muu maailma olivat vakuuttuneita että mieheni edusti sitä ns. älyä ja minä sitä parkaa luuseria. Näin uskoivat ja saivat jopa uuden professorin siihen mukaan. Minä kylläkin häneltä kysyin mitä ihmettä minun mies tekee kun minä opiskelen?
Näsäviisasta taas. Mutta todella on syytä kysyä, etteikö yliopisto voisi itse hankkia lukijoita jos osastoilla ei ymmärretä tekstejä? Minun mies ei ole ikinä kirjoittanut mitään näiden 25 vuoden aikana. Hän ei ole intellektuelli sillä lailla. Ei häntä kiinnosta mutta hän omaa hyvän tajunnan miten tilanteet hoidetaan ja se on hänen pääkompetenssi: tilannesnaju. Mutta se ei ole mitenkään pitkäkestoinen intellektuellinen ominaisuus sillä ulkoaopitut ajankohtaiset tai yleissivistävät asiat ovat vain kuten kenkälaatikot aivoissa. Ne ovat ja ovat ja ovat mutta hän ei mieti miksi.
Tulipa pitkäksi: otetaan sitten pois lukemisen jälkeen. Kiitos.
Toipila:
VastaaPoistaOlin oikeasti flowssa äsken: se tuli sydämestä ja kirjoituksen vauhti oli nopeampi kuin lukemisvauhti. Kiitos jos tuo oli oikeasti tarkoitettu. Minä olen ollut hädissäni vaikka kyse olisikin ollut oman pääkoppani sisällä ollut ehkä muiden mielestä turha asia. Mutta minä en ole enää pystynyt mitään tekemään: kaikki joilta pyysin apua hylkäsivät. Kummia kertakaikkiaan.
Olen siis oikeasti valmis (ja ollut montakymmentä vuotta) unohtamaan nämä turhat murheet mutta kun muut eivät unohda vaan ikuiset riidat sieltä kotootani värittävät kaikenlaista myös minulle. Minä en voi sellaista enää hyväksyä.
Mitä, kuka ja häh? Ja ennen kaikkea miksei tuollainen lahjakas muistihirmu ala JKoo ei kelvannut sinne korkeimpaan ? Sitä tässä mietin ma.
VastaaPoistaMuistelen kylläkin, että mies on asiaa kommentoinut menneinä aikoina.
Luin muuten tuon sivistysmummon kommentit freudilaisittain väärin tässä
hälinässä.
"Eli minusta tuntuu Kemppinen, että me kommentoijat olemme Sinulle pieniä pellejä.."
Olisiko tämä osuvampi??
:)
ad homo garrulus:
VastaaPoistaSinulla on kamala tuska ja viha sisälläsi sekä paljon sanomista.
Auttaa varmasti, kun saat sen systeemistäsi ulos.
Mutta pitäisit lukijan kauemmin kanssasi, jos keskittyisit oleelliseen, et suhtautuisi vihamielisesti jokaiseen tuttuun ja tuntemattomaan.
Päättäisit aktiivisesti sulkea pois pahat menneet lapsuuden kokemukset. Tiedän, tiedän, se on mahdotonta, mutta ainoa, siis ainoa, tie ulos ongelmatilastasi kulkee omien korviesi välissä. Kukaan muu ei pysty siinä auttamaan. Jos joku toisin sanoo, valehtelee - ehkä virkansakin puolesta.
Kaikki nimittäin eivät halveksi sinua eivätkä suunnittele julkisesta nolaamistasi.
Intensiivinen kuunteleminen on taitolaji ja raskasta hommaa sellaiselle, joka ei ole asianosainen, mutta kuuntelija kuitenkin.
Katso nyt vaikka Toipilaa. Äijä ähisi qvasi-kohteliaat kiitoksensa edes lukematta vastinettasi.
Sellaisia me olemme. Tarjoile meille tarinasi pala palalta pienissä erissä, niin jaksamme sen lukea. Emme pelästy niinkuin silloin kun saamme hillittömän tulivuoren purkauksen päällemme.
Ei kaikilla meilläkään kaikki ole aivan mallillaan.
ad PJ
VastaaPoista"Adjutanteilla on olkapäällään narunippu." Tarkoitat kyniä Eivät kantaneet manillaköyttä. Kynä piti olla aina saatavilla.
ad Catulus
Mikäs tässä pellenä ollessa. Huonommin on niillä, jotka otetaan aina vakavasti.
ad brankkari:
VastaaPoistaVihaani olen purkanut mutta en ollut tajunnut sen syvyyttä eli miksi minua hyljeksittiin. Naurua pelkäsin mutta vasta kun koin sen uudestaan sain sille kasvot.
Nyt en ole vihainen enkä pelokaskaan. Olen sinänsä ylittänyt omat esteeni mutta suren vain aikaani; miksi minun piti antaa parhaimmat vuoteni näiden asioiden ymmärtämiseen; miksi en saanut olla kaivamassa turhia kuoppia muiden kanssa?
Olin siis sosiaalisesti vammainen ja tarvitsin viiteryymää enemmän kuin muut ja kaikki tekivät minulle sen suhteen toiseen suuntaan työtä. Kaikki lähes estivät minulta sen, mistä eniten oli puutetta.
Sosiaalista ympäristöä. Kukaan ei osoittanut mitään lämpöä tai avointa syliä missään vaiheessa. Kun sisältä lähes kuolin oivalsin kauhean paljon ja siitähän nyt kirjoitan - miten viisaus tulee vasta kun on valmis kuolemaan, ei ennen sitä. Sen takia filosofisesti tuo heidän valitsema "elämä" ei juuri tuo mitään muuta kuin materialismia ja egoismia. Samalla siinä kuikkuilevat sosiaalidemokraatit. Outoa ja aika pinnallista meininkikä siksi.
Minun perustava osaaminen on opettajuus. Jos osaa jotain se ei ole sama kuin ON jotain. Jos minun perustava osaaminen olisi sienet, en silti ole sieni. Mutta jos sanon, että perustava osaaminen on opettajuus niin ihmiset pyytävät minua esiintymään lavalla. Mutta minä kaivan nenää. Se on heille silloin merkki, etten olekaan opettaja: opettajanhan kuuluu olla esimerkki. Sanon, etten ole opettaja, olen opettajuuden ammattilainen. No, mikäs se on sitten miettivät. Se on sitä, että erottaa milloin aikakausi on juuri romanttinen ja milloin se ei ole sitä; mikä on mikä.
Osaa erotella rouskut ja rauskut mutta ei pelkästään nimien mukaan vaan laadun. Tietää miksi oppiminen on kaksisuuntainen prosessi: pitää omata huonon käsityskyvyn jotta voisi oppia mikä on hyvä käsityskyky. Jos suoraan hyppää hyvään käytökseen ei ymmärrä mikä on käytös. Opettajuus on siis oppimisen edistäminen mutta opettajia pitää joku ymmärtää kokonaisena ryhmänä. Minä olen siitä kiinnostunut. Opetusneuvoksena en silti haluaisi olla sillä se on jo byrokratiaa: kuinka monta siellä ja kuinka monta täällä. Minä en ole byrokraatti mutta jäsentelen helposti eteen- ja taaksepäin meneviä prosesseja ylös ja alas ja sivusuuntiin. Mietin holistisesti ja spatiaalisesti. Se olisi kiinnostus + palveleminen eli voin olla hoitaja, vaikkapa mielen hoitaja niille, joiden elämässä on ollut vastoinkäymisiä korkealta taholta eli missä puurot ja vellit ovat menneet sekaisin.
Voisin palvella tässä ehkä, jos joku jaksaa tulla nauramaan. Minun kanssa pitää nauraa sillä se on ainoa tae säilyttää mielenterveys kun tullaan vaikeisiin asioihin. Minäkin nauran ja hyvin usein assin lailla ohi käsikirjoituksen: huomaan nuo sivuraiteet yleensä ja taustalla vallitsevat metatason älykkyydet, tai kuvittelen ainakin. Nauran silti, olen ehkä jo hulluksi tullut. Sairas en silti ole enkä valvo ollenkana. Nukun ja näen unia, aamulla olen aina virkeä; sitä olen ollut koko ajan ja siksi olen ollut Eudaimoniassa samalla kun olen ollut synkästi huolestunut ja ehkä juuri vihainen.
Nauru on eloonjäämiskeino ja siksi sitäkään ei saa sammuttaa vaikka se sattuu sadistisesti niihin, joiden mieli ei löydä naurajien logiikastaan ulos. Nauru on siis terveyttä ja samalla valtakeino. Molemmat ovat edelleen tärkeitä, koko ajan.
Kiitos. Kiitos, että joku sentään kuunteli: se on ollut suurin murheeni: kaikki halusivat vain muuttaa minua.
Koko ajan ja säälivät sitten.
Se on ollut pahinta: en ole kaivannut milloinkaan sääliä, mutta kunnioitusta kyllä. Sitä en saanut enkä kenenkään lempeyttä. Sain vain koiranpäät. Ja lehmänhännät.
En ole vihainen, olen ihan ok.
You got to see it yourself?
Pala palalta ongelmani on se; että haluan työyhteisön: olla jonkun ryhmän osana: mitään muuta palaa ei ole. Haluan kuten Matti Nykänen palautua mäkeen, hitto vie. Pelastakaa minut tästä nettihelvetistä siis.
Eilen joku, jossain kertoi minulle sinun blogistasi.
VastaaPoistaTänään luin,lukemiseni perusteella, jäin miettimään, paljon sanoja, paljon jo elettyä aikaa, mutta mielestäni ei mitään kongrettista.
Kai se on blogin tarkoituskin.
Ehdotankin että kun tunnut olevan aika viisas mies, niin eikö sitä voisi kirjoitella ihan omia "uusia" "eteenpäin" vieviä kirjoitelmia.
Itse kahlasin äskettäin mm.antiikin ajat.
Jäin miettimään samaa mitä Tolstoi kirjassaan sota ja rauha;
"mikä panee ihmisen tavoittelemaan valtaa, vaikka kaikki historian kirjat kertoo (kun lukee rivien välitkin)että koskaan halittisija ei ole saanut nuukua öitään rauhassa, ei kerrota todella onnellisista hallitsijoista.
Ja jos mietin tämänpäivänä ihmisiä, niin "kiipijöitä" on vaikka menisi ystävät ja sukulaiset, mutta kun päästään vain johtamaan.
Ja kun olen Lapista, niin tulee porolaumat mieleen.
Ei se johtava urosporo helpolla pääse kun syksyisin laumaansa paimentaa.
(No se saa kyllä palkkansa luonnossa)
Toinen asia kun saastutaan.
Joskus aikoínaan keksivät aateliset ja papisto, miten pitää /hallita kansaa; 6päivää töitä, ja viikon viimeinen päivä istua kirkossa.
Eipä jäänyt aikaa kapinoida.
No eräs talonpoika tuli todella uskoon, ja alkoi jaella viljaa ihan köyhille, joilla ei olliut varaa ostaa.
Kyllä aateliset ja papisto puuttuivat aasiaan, todeten; "miten sitä sitten kanssa hallitaan jos leipäkin alka aolla ilmaista".
Tänäpäivänä pitäisi "viisaat herrat" alkaa purkamaan jotenkin tätä työn motiivia,
Sillä tänään työn tekee koneet, no yksinkertaisemmin:
"Sinun pitää mennä töihin että saat rahaa, rahalla saat ostaa mitä olet töissä tehnyt /kännykkää, radioita,autoja,
Eli tänään melkein kaikki työ saastuttaa, ja meillä kun on tuota "tavaraa" jo yltäkyllin.
Mielessäni näen näkymän 100vuotta eteenpäin, kun oppilas kysyy koulussa, miksi aikanaan tuhottiin niin kovin maailma, niin opettaja vastaa; "ihmiset eivät osanneet silloin vielä muuten kierrättää rahaa, kuin tekemällä aina ja aina uusia tavaroita".
Kirjoita huomenna näistä asioista kun luulen sinun osaavan kirjoittaa paremmin kuin minä, SILLÄ OLEN NAINEN,
ja olen sitä mieltä että kyllä miehille on annettu enemmän järkeä kuin naisille..........tai sitten heillä on ollut enemmän aikaa pohtia maailman menoa, kun vaimot ovat keitelleet.
Itse olen keitellyt ja sen vuoksi minulla onkin ollut enemmän aikaa ajatella, kun mies puski töissä, ja minä kotona heijasin lapsia ja sain vain laiskana lueskellä
Kirsti
Nimitys "kynä" tuli vasta 1800-luvun alussa, jolloin Ykkös Napoleonilla oli adjutantti, joka vasiten teetti kynäkotelon nyöreihinsä. Sitä ennen se ei olisi ollut oikein mielekästäkään, sillä Napoleonin aikaan asti ei kynä ollut kapine jota käytettiin hetken mielijohteesta missä ja milloin vain. Lyijykynä kehitettiin sitten Napoleonin tarpeesta, piti olla helppo keino tehdä muistiinpanoja ja merkintöjä taistelukentällä.
VastaaPoista