Kilpakirjoitukseni I

Jos Suomi olisi siis jäänyt Ruotsin yhteyteen 1809, asiat olisivat menneet päin helvettiä. Ruotsi oli sanomattoman takapajuinen ja köyhä valtio, joka ei mitenkään kyennyt elättämään omiakaan asukkaitaan.

Noin vuonna 1900 Ruotsissa oli alle 4,5 miljoonaa asukasta, Norja siihen luettuna, mutta Amerikkaan oli muuttanut 1,2 miljoonaa. 1800-luvun puolivälistä 1920-luvulle ainakin joka viides ruotsalainen muutti. Hurjempiakin lukuja on esitetty.

Luultavasti tämä on maailmanhistorian suurin vapaaehtoinen muuttoliike lähtömaata ajatellen. Luultavasti Ruotsin myöhempi ilmiömäinen kehitys ja tietty yhteiskunnallinen vakaus on tätä perua.

Ruotsalaiset tutkijat eivät ole alkuunkaan yksimielisiä siirtolaisuuden syistä eivätkä osaa selittää sen sensaatiomaisia mittasuhteita. Selityksiä on paljon, mutta ne eivät ole erikseen eivätkä edes yhdessä kovin vakuuttavia.

Suomesta voisi sanoa ylimalkaisesti, että meillä varsinainen siirtolaisuus jäi joka tapauksessa alle kymmenen prosentin kokonaisväestöstä. Toinen kymmenen prosenttia oleskeli pitkiäkin aikoja Pietarissa, mutta sitä on vaikea sanoa siirtolaisuudeksi.

Ruotsalaiset pärjäsivät Amerikassa. Suomalaisista ei voi sanoa aivan samaa. Ruotsalaisia sijoittui paljon farmareiksi, mutta heidän ydinalueekseen tuli Chicago. Ruotsalainen piika (Swedish maid) oli statussymboli. Naimattomille naisille tuo vaihtoehto oli taivaan lahja ja työ hyvin paljon helpompaa kuin maalaisympäristön tarjoama.

Nyt laskeskellen selkeästi ruotsalaissyntyisiä poliitikkoja on Yhdysvalloissa ollut satoja, ottaen huomioon vain osavaltioiden ja liittovaltion vaaleilla valitut. Suuria liikeyrityksiä ja liikeomaisuuksia on luotu. San Franciscon suuri tavaratalo on nimeltään Nordstrom ja mahtava laivayhtiö on nimeltään Matson.

Suomesta ei tule mieleen yhtään näkyvään asemaan noussutta siirtolaista, jos lähdemme kohtuullisesti siitä, ettei kolmannen polven kieltä taitamattomia oteta laskuun.

Jos Suomi olisi ollut Ruotsin yhteydessä, väestö olisi osittain kuollut nälkään, osittain muuttanut Amerikkaan, vaikka muutto oli täältä monin verroin vaikeampaa kuin Göteborgista. Ja kalliimpaa. Ruotsin vertauskuvalliset (Mobergin) Maastamuuttajat olivat liikkeellä sukupolvea ennen kuin suomalaiset, joille siten tarjoutui raakaa työtä kaivoksissa ja metsissä.

Jos Suomi olisi ollut Ruotsin yhteydessä, suomen kieli olisi luonnollisesti kadonnut nopeasti. Ainakin kansakoulu olisi rakentunut ruotsinkieliseksi, ja siinä se.

Ruotsissakin suuren muuttopiikin aiheutti nälkävuosi 1868. Suomessa nälkävuosi oli paljon pahempi, ja täällä menehdyttiin kyläkunnittain maantienojiin, ellei tauti tappanut jo kotiin.

Tukholmaa verrattiin 1800-luvun puolivälissä Istanbuliin – paljon vettä mutta sanoinkuvaamaton löyhkä ja pohjaton pimeys. Kaasuvaloakin pidettiin pitkään Perkeleen keksintönä. Viemäreitä ja vesijohtoja vierastettiin.

Toisin kuin Suomessa etenkin Etelä-Ruotsin kartanoiden alustalaiset elivät pahassa orjuudessa, ja kun meillä 1900-luvun alussa Laukon torpparihäädöistä kasvoi legenda, Ruotsissa raakalaismaiset häädöt olivat arkipäivää.

Ruotsi oli todellinen luokkayhteiskunta ja on sitä kyllä edelleen. Suomessa aatelin ja virkamiehistön ote ei ollut koskaan yhtä kuristava. Joskus tuntuu, että ruotsalaisten epäluulo kaikkea vähänkin kummallista kohtaan istui harvinaisen lujassa. Sotaväki hajotti pohjoisen nälkälakot ja poliisi seurasi ja urkki esimerkiksi raittiusjärjestöjä ja Pelastusarmeijaa. Suurtalonpojat olivat useissa asioissa ylhäisaateliakin vanhoillisempia.

Mutta Ruotsin nousu 1800-luvun lopulla on häikäisevä ja käsittämätön. Yleinen äänioikeus saapui sinne viimeisenä Skandinaviassa, mutta perinteisessä oikeistossa oli järkeviä johtajia, jotka pitivät kuninkaan aisoissa, ja kauhistelluissa liberaaleissa oli hyvin merkittäviä uudistajia.

Kun muuan suutari oli tuonut työväenaatteen maahan, se asettui sinne väkivallattomassa muodossa ja sai nopeasti erittäin eteviä edustajia. Useampikin huutolaispojasta aloittanut piilonero päätyi aikanaan politiikan huipulle, ja etenkin Hjalmar Branting osasi sekä agitaation että agitaattoreiden kurissa pitämisen. Vuoden 1848 väkivaltaisuuksien jälkeen yhteenotot hoidettiin heiluttelemalla lippuja – ja asettamalla komiteoita.

Tutkimusmatkailija A.E. Nordenskiöld keksi Kuninkaallisen Teknillisen Korkeakoulun. Insinöörikoulutus sai pian tukea uskomattoman pätevistä itseoppineista, joita riitti vähän joka alalle.

Sulfaattiselluloosa keksittiin ja patentoitiin Ruotsissa. Teräksen valmistamisen lisenssit ostettiin Englannista. Ja sitten tehtiin kymmeniä keksintöjä, joista ehkä tärkein oli niittokone – se hevosvetoinen. Mutta jo 1900-luvun alussa Nobel hallitsi maailman räjähdysaine- eli siis kaivos- ja maanrakennusmarkkinoita ja lisäksi merkittävää osaa öljynjalostuksesta, muuan insinööri oli keksinyt automaattimajakan, ja AGA:n tuotteet levisivät muutamassa vuodessa koko maapallolle, muuan entinen paimenpoika keksi Primus-keittimen, joita oli kohta kaikkialla maailmassa, pienestä sähköyrityksestä kehittyi ASEA, ja konepajateollisuus kehittyi niin pitkälle, että Ruotsi oli maailman huippua aseiden ja työkalujen (esim. Bahco) valmistuksessa. L.M. Ericsson hallitsi puhelinkeskuksia. Tukholmassa oli enemmän puhelimia kuin missään muualla maailmassa. Yhdysvaltoihin muuttanut John Ericson keksi laivan potkurin ja suunnitteli sisällissotaan panssarilaivan.

Ja oli Wallenberg (jo 1800-luvulla) ja Stora Kopparberg.

Ruotsi toisin sanoen edistyi innovaatiotoiminnassa Englannin ja Yhdysvaltojen rinnalle lankeamatta liian syvälle saksalaisen insinöörikoulutuksen tai ranskalaisen polyteknikumin ylettömyyksiin. Siellä yhdistettiin teknologia eli johdonmukainen tietojen yhdistäminen käytännön tarpeisiin, ja tiede eli uuden tiedon tuottaminen.

Kun musiikki oli olematonta ja kuvataide eurooppalaisia esikuvia toistelevaa, kansallisen itsetunnon kulmakiveksi kohotettiin juuri tiede, ja kai lähinnä sokean sattuman ansiosta Nobelin palkinnot tekivät Ruotsista 1900-luvun alussa sen maan, joka tutki, arvioi ja palkitsi koko maailman tieteen. Uskomaton oivallus ja miten halpa!

Kirjallisuuden Nobel noudatteli väistyvän oikeiston maailmankuvaa niin että palkinnon sai yksi ja toinen pelle mutta Tolstoi ja Strindberg jätettiin epäilyttävinä henkilöinä palkitsematta.

Ehkä tuo epätaiteellisuus kiusaa ruotsalaisia edelleen. Kuten muistetaan, kansankoti-Ruotsin kaksi suurta vihollista olivat Astrid Lindgren ja Ingmar Bergman.

Se ajatus, että Ruotsi rikastui pysymällä maailmansotien ulkopuolella ja myymällä kuulalaakereita (SKF) kaikille, on aivan yksipuolinen. Kyllä heidän teollisuutensa oli juuri niin hyvää kuin esimerkiksi Volvo ja Saab 1950-1990 osoittavat.

(jatkuu huomenna…)