Keskustelu?

Huomenna radiossa puhumme rangaistuksista.

Tänään tuli televisiosta pätkä aiheetta lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta epäillystä, kolme neljännestuntia a-talkia samasta aiheesta ja MTV3:n uutisissa huominen vieraani Kimmo Nuotio sanoi jotain järkevää asiasta.

Aihetta voi siis huoleti sanoa ajankohtaiseksi.

Olen hyvin epävarma ja neuvoton. En yhtään tiedä, onnistunko luomaan radioon keskustelua. Muutamat jo tulleet kommentit kertovat, että vaikeaa on.

Kas kun minä en ole toimittaja enkä journalisti enkä haastattele ketään. Enbuske on ja osaa sen homman.

A-talkin toimittaja tuntui olevan mies paikallaan. Hän tiesi asiat ja hänellä oli mielipiteitä.

Pyydän radioon ihmisiä, jotka muistuttavat minua itseäni siinä, että he eivät oikein tiedä asioita ja että he eivät ole erikoisen kiinnostuneita omista mielipiteistään.

Tuo televisiokeskustelu lisäsi hiukan pontta eli antoi virtaa niin kuin urheilijat sanovat. Paikalla olleet ammattilaiset yrittivät pari kertaa sanoa, ettei tämä asia ole aivan yksinkertainen eikä yhdenmuotoinen. Luullakseni he tarkoittivat, että olisi kovasti mietittävä keinoja tuollaisen rikollisuuden estämiseen ja vähentämiseen.

Tämä ei mennyt läpi, koska muilla oli niin kova tarve hehkuttaa.

Mielestäni se, että ollaan hyvällä ja oikealla asialla, ei välttämättä edellytä ajattelemisen lopettamista.

Muistutan, että yksi väkivaltarikosten motiivi on oikeus. Ihmisiä lyödään tai tapetaan sen takia, että se on ”oikein”. On ”oikein” esimerkiksi piestä ihminen, joka on leuhkan näköinen nakkikioskilla.

Volvo-Markkanen sanoi televisiossa, että hänestä oli oikein ryöstää pankkeja, koska pankit puolestaan ryöstävät asiakkaita. – Tämähän on kirjaimellisesti totta.

Mutta juuri tämä minulle on oikeassa olemista vastaan ja keskustelujen ja keskusteluohjelmien puolesta. Ei pidä siepata itselleen oikeutta järkeillä ja päättää, mikä on oikein. Monissa asioissa, kuten pankeissa, asiasta on vanhastaan päätetty lain ja suuren väkivallan turvin – pankin toiminta on laillista, rosvon toiminta ei.

Toisen ihmisen käytöstapojen kohentaminen nyrkillä on nähdäkseni moraalisesti väärin. Toisen ihmisen huonoon käyttäytymiseen puuttuminen loukkaa mielestäni sen toisen itsemääräämisoikeutta, jos tuo käyttäytyminen ei ole ilmeisen vahingollista.

Tämä viimeksi mainittu ei ole suosittu ajattelutapa. Ajan henki on se, että kun kerran ollaan oikeassa, pannaan tuulemaan. Tai tuleen.

Keskusteluksi sanoisin sellaista, jossa kukaan ei esitä varsinaisesti numeroita niittääkseen mainetta, mutta sitä vastoin joku saattaa pukahtaa: tuota en ollut tullut ajatelleeksi.

Freud ei sallinut keskustelua; nykyinen terapia pyrkii luomaan sitä.

Keskustelussa ei jaeta tietoja vaan näkökulmia.

Yhteenveto: taiteista ja kulttuurisista toimista läheisin on suuri romaanikirjallisuus. Se yleensä voittaa parhaankin tietokirjallisuuden.

Ja mikä on romaanin keskeinen keino?

Keskustelu.

Keksityt henkilöt juttelevat keskenään (dialogi) ja kertoja keskustelee lukijan kanssa.

Maailma on täynnä huonoja romaaneja, mutta hyvät romaanit ovat moniäänisiä ja riitasointuisia.

Ja jos blogeja ei kommentoitaisi, en jaksaisi kirjoittaa niitä. Myös tässä on keskusteleva aines mukana ja myös tämä sallii eräitä romaanin keinoja, kuten kokeellisia havaintoja ja toistaiseksi voimassa olevia väitteitä.

Keskustelija on parhaimmillaan ihminen, ei siis toimittaja.

Kirjoittaja on jumala (pienellä alkukirjaimella).

Ai – olenko tullut maininneeksi, että alussa minä loin taivaan ja maan…