Linssien viilaamisesta

Pesin silmälasini, koska olin eilen junassa nähnyt paremmalla silmälläni, miten rasvaisessa pölyssä ne olivat. Asia ei ole ollut hallinnassa sen jälkeen, kun nainen lähti. Tyttäreni tapasi joskus napata lasit nenältäni ja pestä ne. Sitten hän lähti opiskelemaan ja naimisiin. Kai hän pesisi silmälasit vieläkin, mutta yleensä molemmissa ranteissa riippuu lapsi. Pojat ovat identtiset kaksoset ja heillä on ihailtava isoveli.

En ole vielä päättänyt, pitäisikö miettiä, olisiko hankittavat toisetkin silmälasit. Jos astun nämä rikki, olen avuton.

Silmien tilttaaminen oli mielenkiintoinen kokemus. Harmaakaihi on arkipäiväinen asia, mutta kun muutamia vuosia sitten verkkokalvo repesi niin kuin entisen temppelin esirippu, siinä tuli kiire. Puolet näkökentästä peittyi väristä, joka oli kuin meri Vaasan edustalla tuulen käydessä luoteesta.

Leikkaus oli tuskallinen vain siksi, että se kesti kahdeksan tuntia ja minut oli köytetty niin tiiviisti pöytään, että verenkierto lakkasi vähä vähältä ja ääreishermosto reagoi tähän kauan ja tuntuvasti.

Olin hyvilläni luokkayhteiskunnan eduista, sillä joku yhteisen kansan edustaja oli kieräytetty paareilta Haartmaninkujalle, koska minut oli saatava sisään silmäklinikalla heti. Myöhemmin kävi ilmi, että syy olikin toinen. Irronneen verkkokalvon saa kukaties kiinnitetyksi, jos työhön käydään heti eli noin vuorokauden kuluessa.

Outoa että maailmassa todella on asioita, joihin kannattaa suhtautua luulevaisesti. Jos toinen puoli kasvoja romahtaa tai toinen silmä rupeaa äkisti toimimattomaksi, silloin on kiire. Tosi mies tietenkin haluaisi pohdiskella tilannetta viikon tai kaksi. Sitä ei pidä tehdä.

Eräs lääkäri pelasti henkensä kuiskaamalla vuoteessa vaimolleen: soita ambulanssi. Heti. Hänellä oli ikäviä tuntemuksia kädessä. Ambulanssi vei hänet teholle, jossa auottiin sitten sepelvaltimo. Tavallinen ihminen olisi ajatellut, että käsi on muuten vain puutunut ja luonnollisesti kammoksunut yli kaiken ajatusta vaimon herättämisestä keskellä yötä. Pääseehän puhelimen luo itsekin, jos nyt välttämättä haluaa soitella. Mutta se matka olisi katkennut siihen.

Olen kuunnellut ihmisten muistelevan kuolemaansa. Eräältä repesi aortta. Hän oli kliinisesti kuollut, kun lääkäriambulanssin käsityötaitoinen kirurgi alkoi koruommella. Lopputulos oli, ettei hän ole edes eläkkeellä, vaan kulkee maajalassa eräässä mielessä ruumishuoneelta karanneena.

En tiedä, miksi blogi ei ole romaani. Internetiin pitäisi kirjoittaa muistoja, mielipiteitä ja sitten vielä ajatuksia, jos sellaisia ilmenee. Romaaneissa saa valehdella vapaammin ja ajatukset ja tuntemukset voi jakaa eri henkilöiden kestettäviksi. Lohdullista on se, että kaikki henkilöt ovat kuviteltuja.

Ihminen joka alkaa vakavissaan kuvata ”omia” vaiheitaan, ei tiedä, mitä kirjoittaminen on.

Tämän blogin mainio ominaisuus on joka päivä toistuva tilaisuus arvailla kommenteista, luulevatko lukijat, että olen jotain mieltä jostain asiasta tai yritänkö opettaa tai edistää jotain aatetta.

Luen kirjoituksiani aamuisin ja olen kiinnostunut juuri samoista asioista.

Jos kerron, että olen ollut Lappeenrannassa, se voi olla tottakin. Jos kerron, että minut on kyyditty tervattuna ja höyhenissä kieriteltynä Taipalsaaren tai Luumäen puolelle tai Nuijamaalta rajan yli, se ei ainakaan toistaiseksi ole totta eikä tapahtunutta siitä huolimatta että maininta voisi tuntua uskottavalta.

En siis osaa ratkaista, miksi ihmisellä pitäisi olla mielipiteitä. Sen ymmärrän, miksi ihmisillä pitää olla alushousut. Mutta mielipiteitä? Niitähän myydään kaupassa. On minulla juustoakin ja näkkileipää ja lisäksi oivallista Perhe-kaljaa, jonka kantavierrepitoisuus on kahden luokkaa. Viimeksi mainitut ovat tarpeen päivittäisi vaelluksessa, ensin mainitut eivät.

Mielipiteitä voi vaihtaa vastaantulijoiden kanssa. Minä omaksun sinun mielipiteesi ja sinä minun. Välirahastakin voi sopia.

Kauhistelen hiukan lehtien ja televisiokanavien keskustelupalstoja, koska niissä on niin paljon juuri mielipiteitä ja niiden esittäjät tuntuvat vaativan, että nämä ilmaisut olisi otettava vakavasti ja toteutettava kiireimmin.

Parmenides, Platon ja Aristoteles käyttivät sanaa ”mielipide”, joka on siis latinassa opinio, tosiasian vastakohtana. Usein sillä viitataan epämääräiseen ideaan, jonka tueksi ei oikein ole todisteita. Usein tämän sanan käyttämisellä halutaan viitata myös muutoksen mahdollisuuteen. Mielipide on sellainen, joka voi muuttua.

Joku voi olla ”mielipiteiltään oikeistolainen” mutta tuskin ”mielipiteiltään isänmaallinen”.

Epäilen että mielipiteet kuitenkin keksittiin suunnilleen samaan aikaan kuin silmälasit eli 1300-1400-luvulla. Molemmilla oli suuri merkitys tieteeseen ja politiikkaan.

Itse pyrin käyttämään näissä blogikirjoituksissani kaksitehomielipiteitä. Sangoista (ei siis ämpäreistä) ajattelen, että mielipiteiden pysyminen päässä on tärkeää.

Yöksi riisun mielipiteet pöydälle.