Sloboista

Kuvassa suojeluskuntain lehden sarjakuvasankari Rymy-Eetu, ryssän kauhu.

Kommenttikeskustelumme vinksahti vinoon, kuten usein.

Nyt kuitenkin jatkan siitä mihin te, lukijat, veitte.

Halventavat kansojen ja kansanosien nimitykset ovat nimittäin poliittisia. Miksi joku aina älähtää yhteen katsomatta sanasta ”neekeri” ja sanasta ”ryssä”, muta ei koskaan sanasta ”saku” tai ”fritsi” eikä edes ”svedupelle”?

Ranskassa ”boche” (saksalainen) oli aikoinaan haukkumasana. Englantilaiset ja sitten amerikkalaiset tarttuivat typeryydestään kuuluisan Wilhelm II:n sotilailleen sanomaan ja alkoivat käyttää saksalaisista sotilaista nimeä ”hunni”. Saksan Ville oli käskenyt Kiinaa kurittamaan lähteneitä solttuja muistamaan ylpeydellä esi-isiään, kuten Attilaa.

Melkein kaikissa kielissä melkein kaikkien naapurikansojen nimitys tarkoittaa ”puhevikainen” ja oman kansan nimitys tarkoittaa ”ihminen”, kuten sanat magyar, deutsch ja lukemattomat muut. Muistaakseni venäjällä sanotaan kaikkia ikäviä ulkomaalaisia saksalaisiksi ja sanottiin jo 1800-luvulla.

Melkein kaikissa Suomen pitäjissä oltiin sitä mieltä, ettei naapurikuntien jästipäitä voi edes verrata meidän miehiin eikä akankutaleita omiin naisiin. Tarvittaessa vihanpito kohdistettiin naapurikyläänkin, ja aina oli taustalla perustelematon käsitys omasta ylemmyydestä.

Köllinimillä pidettiin kurissa myös omia kyläläisiä. Niistä (pilkallisista nimistä) ilmestyi hiljan SYK:n pitkäaikaisen äidinkielen lehtorin ja yleisen käsityksen mukaan ammattikuntansa kärkeen kuuluvat Kirsti Mäkisen ”Lollot ja kollot – suomalaista naapurihuumoria”.

Muistan erään suunnilleen äitini ikäisen naishenkilön, josta käytettiin kotipitäjässäni jokseenkin johdonmukaisesti nimeä Pillu-Lissu. Ja oli siellä myös Tuhannen kullin Elli.

Selviä kunnianloukkauksiahan nämä ovat mutta köllittely on myös selvä tosiasia. Teekkaripiireissä tunnettiin aikoinaan muuan sodassa toisen silmänsä menettänyt kaveri – muistaakseni Retuperässä soittanut – joka otti taiteilijanimen P. Puolivalo.

Halventavia nimityksiä käyttävät siis ne, joilla on siihen tarvetta ja jotka arvelevat voivansa tehdä sen rankaisematta.

Olin itse mukana, kun Otavassa sensuroitiin sotia edeltäneitä poikien seikkailukirjoja. Jokainen ”ryssä”, ”vanja” ja ”iivana” muutettiin sanaksi ”koirankuonolainen”. Teksti oli sitten vähän omituisen näköistä, mutta poliittisesti korrektia.

Armas J. Pulla loi pohjaltaan aika kiltin propagandakirjallisuuden välirauhan aikana aloittamillaan Ryhmyillä ja Romppaisilla. Ne ovat itsestään selvästi kunniapaikalla kirjastossani. Pulla kirjoitti huomattavan sievästi ja pehmeästi vihollisista. Tavallisin nimitys taisi olla ”vanja”, jonka moni nykyvenäläinenkin saattaa myöntää hellittelynimeksi (Ivan). Sotilassensuuri tosin kielsi ryssä-nimityksen käyttämisen jo 1942, ja Pullan sissien sipuliviinaa rakastavan kissan nimi muuttui Kustaa Vilkunan vaatimuksesta Molotohvista Mörökölliksi. Mutta Ryhmyt ja Romppaiset (joita Otava ei kelpuuttanut ohjelmistoonsa mutta joilla Karisto eli vuosikymmeniä) pysyivät aika lempeinä hassutteluina verrattuna Pallen ja Heikki Asunnan ajoittain raivohulluun viisutuotantoon – jonka senkin sensuuri lopetti asemasodan aikana.

Meillä oli sotien jälkeen rähmällään olon kausi, jota ystäväni Kai Ekholm on etevästi selvittänyt (Kielletyt kirjat 1944-1946 : yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944-1946) – Ryhmyt, Romppaiset ja lukuisat nyt aika viattoman tuntuiset viihdekirjat olivat kirjastojen ”myrkkykaapeissa” lukkojen takana poliittisesti arveluttavina.

Muuten – itäisen naapurimme nimi ei ollut Neuvostoliitto, vaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto. Jostain syystä CCCP / SSSR / USSR eivät koskaan oikein vakiintuneet.

Adjektiivi on ongelmallinen – ”sosialististen neuvostasavaltojen liittolainen”?

Alkuvaiheessa valtion nimi oli Neuvosto-Venäjä. Fundamentalistit Pietarissa ja Helsingissä vaativat puhuman ja kirjoittamaan Soveetti-Venäjä, koska soveetti on aatteellisesti ansiokkaampi sana kuin samaa tarkoittava neuvosto.

Kuinka moni mahtaa edes mukistaa, miten nopeasti Lenin ja Trotski tekivät lopun neuvostojen vallasta? Asiasta on olemassa ainakin yksi hyvä ranskalainen tutkimus. Kaiken vallanhan oli määrä siirtyä neuvostoille, mutta ei se siirtynyt.