Tänään oli toisenlainen päivä ja tässä oli henkilökohtaisia asioita. Voi olla että tulee vielä henkilökohtainen kuume.
Otin pitkästä aikaa esiin korjailtavaksi skannatun kappaleeni Aarne-Thompsonia viihteeksi ja valistukseksi ja korjailtavaksi.
Antti Aarne (1867-1925) oli suomen tuntemattomimpia kuuluisuuksia. Hänen suursaavutuksensa on
Antti Aarne, The Types of the Folktale: A Classification and Bibliography, The Finnish Academy of Science and Letters, Helsinki, 1961. ISBN 951-41-0132-4.
Kirjaa on jokseenkin mahdoton hankkia. Ensimmäinen painos ilmestyi 1910 ja tämä amerikkalaisen Stith Thompsonin täydentämä versio siis 1961.
Kysymys on tarinoiden juonten luettelosta, joka on jäsennetty aiheiden mukaan yli 1200 teemaksi alakohtineen. Lisänä on pökerryttävät lähdeviittaukset ja seikkaperäiset hakemistot.
Viittaukset osoittavat sitovasti sen, mitä Matti Kuusi -vainaja tähdensi: tarinat ovat järkyttän kansainvälisiä ja nopeita kiertämään.
Vahinko että tuon niteen ilmestyessä elettiin vielä aikakautta, jolloin tieteellisissäkin julkaisuissa yksi ja toinen alanumero varustettiin tylysti merkinnällä "obscene" - rivo.
Eipä sillä. On siellä rivoja juttuja pahimpaan hätään.
Voitte olla varmoja, että mm. kaikki James Bond -juonet ja juonenkäänteet löytyvät tuolta ja ylimalkaan kaikki muukin Aisopoksesta ja Boccacciosta uudempaan aineistoon.
Ammattipiirien ulkopuolella tuntematon, Julius ja Kaarle Krohnin perinteestä noussut manuaali on korvautumassa vasta nyt Hans-Jörg Utherin työllä.
Lisäksi verkosta löytyy hyvin lämpimästi suosittelemani valtavan laaja D.L. Ahslimanin kooste.
Vaikka kysymyksessä on näennäisesti folklore eli kansantarinat, kyllä sieltä löytyvät jokseenkin kaikkien mainittavien kertomusten siemenet.
Jos tekisin käsikirjoituksia elokuviin tai televisiolle, mistä herra minua varjelkoon, pitäisin näitä tarinoita lähtökohtinani. Niin ovat tehneet mm. Italo Calvino ja G. Grass sekä erittäin monet muut.
Ja sitten ovat vielä huonosti tunnetut romantiikan kauhujutut, kuten E.T.A. Hoffmann ja ehkä etenkin Hebel, joka on mielenkiintoisempi kuin Hegel (Schatzkästlein). Kafka kulki tuo pikku kirja taskussaan, koska se sisälsi hänen mielestään maailman lumoavimmat tarinat.
Se on hiukan ongelmallista, että Aarnen kirja taitaa olla tekijänoikeuden suojaama ja lisäksi omassa skannauksessani on niin paljon virheitä etenkin numeroviitteissä ja välimerkeissä, ettei siitä ole varsinaiseen tieteen tekoon apua.
Soisin kuitenkin, että se olisi jotenkin saatavilla.
Ehkä rupean rosvoamaan tarinoita tähän blogiin esimerkiksi humalaisista ja muuten tuhmista papeista ja lisäksi sellaisia superjuonia, kuten mm. Chaucerin Canterburyn tarinoissa käyttämä juttu kolmesta veljeksestä, jotka lähtivät varkaisiin ja päätyivät juottamaan toisilleen myrkkyä...
Kuvassa on malliksi suhteellisen vanha keppostelija (trickster), joka sai Richard Straussilta sävellyksenkin - Till Eulenspiegel.
Joskus puoli vuosisataa sitten Eulenspiegel näyttäytyi Suomessa sarjakuvalehtenä nimellä Jännä-Jussi. Sankarin nimeen liittyi peili, vaikka yleensä kai tuo Spiegel tarkoittaa ohjeita ja neuvoja (Sachsenspiegel, Fürstenspiegel).
Niin että palaamme.
Ad Omnia:
VastaaPoistaIlkeä lyöntivirhe - pitää olla:
D.L.Ashliman
http://www.pitt.edu/~dash/type0510b.html
Kemppinen:
VastaaPoistaEipä sillä. On siellä rivoja juttuja pahimpaan hätään.
Eipä ihme, että Aarneen viittaillaan jatkuvasti teoksessa, jota paraikaa luen – Gershon Legmanin "tuhman vitsin anatomiassa" No Laughing Matter: Rationale of the Dirty Joke, Part Two. Kyseessä on se rivompi osa – ensimmäiseen osassa oli Legmanin sanojen mukaan vain "siistejä" tuhmia vitsejä. Tuli painettua pari törkeintä juttua mieleen, jos joskus on vaikka tarve shokeerata seuruetta tai osallistua johonkin "pistäpä paremmaksi"-tyyliseen vitsinkerrontakilpailuun. Legman on onnistunut keräämään joitakin sellaisia vitsejä, joista on vaikea enää panna paremmaksi, tai siis pahemmaksi.
Ad Veikko Suvanto:
VastaaPoistaMistä Sinä Legmanin löysit? - Itse tavoitin sen kauan, kauan sitten yliopiston kirjastosta ja onnistuin sitten ostamaan pokkarina, kahtena niteenä.
Valikoima on... mykistyttävä.
Erikoinen bonus on kirjoittajan psykoanalyysi ja huumorintajuttomuus, joka lisää kirjan hauskuutta.
Legman on se sama mies, joka munasi itsensä 50-luvulla löytämällä pornoa mm. Teräsmiehestä ja julistamalla sarjakuvat yleisesti ja erotuksetta ihmiskunnan rappioksi. (Love and Death). Hän ehti edelle tohtori Werthamia, jonka Seduction of the Innocent käytännössä lopetti varhaiset kauhusarjat ja pakotti mm. erään porukan keksimään Mad-lehden. Ja siitä alkaen sopimaton sisältö on myyty nimellä Educational Comics tms.
Ihme höpöttäjiä.
Luin kerran kirjan josta en käsittänyt yhtään mitään. Opus olikin tarkoitettu jolle kulle muulle kuin mulle. Ei mitään. Mutta kun ystäväpiirissäni siteerasin tekijää, minua pidettiin intellektuellina..? No, ihminen valikoi ystävänsä, ikävä kyllä ei geenejään.
VastaaPoistaKukkia tästäkin jutusta!
VastaaPoistaIhmeellistä, että Aarnea ei mainita Christopher Bookerin 700-sivuisessa kirjassa "The Seven Basic Plots. Why we tell stories." 2004.
Ad Kemppinen:
VastaaPoistaYliopiston kirjastosta minäkin sen löysin, siis kakkososan. Ykkösosan ostin kesällä pokkarina Krakovan hyvin varustetusta Massolit Books -kirjakaupasta. Siitä oli ilmestynyt hiljattain uusi painos Suomessa tuntemattomaksi jääneen The Aristocrats -elokuvan menestyksen myötä (elokuva on kyllä meilläkin saatavilla DVD:llä). Tosin vitsi, jonka kertomiselle kyseinen elokuva perustuu, on Legmanin teoksen kakkososassa, kaikkein viimeisenä. Siihen tiivistyy hyvin monta asiaa.
Minulla on nyt lainassa yliopiston kirjastosta myös Love and Death. Ei yhtään niin joutavaa höpötystä kuin voisi luulla. Legman oli ehkä hieman kahjo, mutta monissa asioissa hyvin tervejärkinen. Etunimestään päätellen hän oli juutalaista syntyperää, mutta tuomitsi silti poikien ympärileikkauksen erittäin jyrkästi.
Legmanin tyyli on myös niin hauskaa, että sille nauraa paikoitellen enemmän kuin itse vitseille. Se tuo jossain määrin mieleen samantapaisiin asioihin harrastuneen Norman Douglasin (joka mm. kokosi tunnetun antologian tuhmia limerickejä – The Norman Douglas Limerick Book).