Minun piti kirjoittaa, että Italo Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle on ilmestynyt suomeksi uutena painoksena eikä edes maksa kuin alle kympin.
Ilmoitti Akateemin kirjakauppa ylpeänä.
Vaihtarina ilmiannoin myyjälle, joka kertoi suorittaneensa maisterin kirjallisudesta ja oli siis myymässä ATK-oppaita, että Calvinon esseevalikoima, joka englanninkielien nimi on Literature Machine, on jotenkin järkyttävä, koska kirjoittaja arvasi 1960-luvulla tietojenkäsittelyn perusteista päätellen asiat oikein.
Ruotsalaisen teatterin kohdalla mietin tosissani, että pitäisi järjestää Kyösti Karhila ja isäni videokameeran eteen muistelemaan menneitä. Karhilan lentosotamuistelman painos meni Hesarin hyvän arvostelun siivittämänä loppuun noin päivässä. Pääkaupunkiseudulla ei taida olla kovin monta Pilven veikkoa, jotka ovat selvässä ja terveessä ymmärryksessä. Nämä asuvatkin parin sadan metrin päässä toisistaan ja tekivät tuttavuutta saamalla Nurmoilassa 1941 kumpikin vänrikkinä VR 3:n, mitä pidettiin tavattomana.
Karhila oli häätäjissä, isä kaksitasofokkereissa tulenjohtotehtävissä ja tiputtelemassa sisseille varustetorpedoja.
Kankaan Tauno ei anna haastatteluja eikä muistele muuta kuin tuttaville.
Olen oikeastaan hyvilläni siitä, että usea kustantaja julkaisee jopa saksalaista ilmasotakirjallisuutta suomeksi, ja joukossa on myös mm. neuvostoliittolaisen maataistelukonemiehen (IL-2 el Stormovik) hiukan kuivakiskoisen tuntuinen muistelma.
Olen unohtanut kaivaa esiin vanhat Clostermanit. Taivaalla palaa ja Suuri sirkus olivat ilmailumuistelmien lähtölaukauksia 1950-luvulla. Ehkä ne olivat hyviä. Sellainen tunne niistä jäi ja etenkin sellainen, että amerikkalaisia ilmasotaleokuvia ei ainakaan halua katsoa. "Catch 22" teki niistä kerralla selvän.
Sääntö 22 on kaikille juristeille selvä: jos lentäjä on psyykkisesti täysin sekaisin, häntä ei voi käyttää taistelutehtäviin. Toisaalta jos lentäjä ei halua lentää taistelutehtäviä, hän ei voi olla aivan sekaisin. Tämä on Sääntö 22.
Ennen kuin ehdin autolle, oli pistäydyttävä rautakaupassa. Manskulla on sellainen. Lienee sovellettu kaltaisteni ajattelemattomien hölmöjen tarpeisiin. Oli hankittava ainakin yksi, mielellään kaksi pyyheliinatelinettä sellaisille pyyheille, joista on raksi poikki.
Samalla kävi ilmi, että neodymium-rauta-boroni-magneettien patentti on rauennut ja nämä vahvimmat teollisuuden käyttämät kestomagneetit eivät maksa paljon mitään. Nyt minulla on niitä kahdeksan pientä ja yksi vähän isompi, enkä tiedä, mitä niillä teen. Lapsenlapsille niitä ei voi antaa lahjaksi, koska sellaisella tuhoaa vanhempien luottokortit ja kovalevyt kädenkäänteessä.
20 sentin kolikon kokoinen magneettilaatta nostaa noin kymmenen kiloa ja aspirinin kokoisia nappeja ei tahdo millään saada sormivoimin kiskotuksi irti toisistaan, saati jääkaapin ovesta.
Niillä ei siis varmaan tee mitään.
Nyt keksin. Tuo yksi vaatekaappi aukeaa aina itsestään. Jospa konstruoisi sellaisen salvan, että ovea saisi kiskaista tosissaan.
Välirauhan aikana 1940 kokeneet autokuskin narrasivat nuorempiaa ja sanoivat, että Petsamosta tultaessa Kaunispää oli "magneettimäki". Siitä ei tahtonut päästä kuorma-autolla lastissa millaan ylös. Usea varmaan uskoikin, että magneettinen sen tytyy tunturin olla, kun auto ei nouse, vaikka kuinka kepittää. Liikenne oli kova, koska Suomen koko vientikauppa kulki Liinahamarin kautta.
Vanhassa maantiessä oli paha mutka niin että vauhtia ei saanut kerätyksi, ja paljakassahan ei välttäättä huomaa, miten jyrkästi tie nousee.
Hyvä selitys silti. Kun siellä kerran on kultaa (Tankaojassa ja Lutossa), niin kai nyt magneettiakin.
Magneettti on ranskaksi "l'aimant". Adjektiivina - aimant - se on "rakastava, puoleensa vetävä".
Kuassa neodyme kantaa 1300 kertaa oman painonsa. Kuva on Wikipediasta.
Me yritettiin virittää niistä vähän paidan nappia suuremmista käänteinen hylly säilykepurkeille, mutta ei toiminut.
VastaaPoistaKeittiön kaappi saatiin menemään napakasti kiinni, mutta 8 nappulaa odottaa vielä käyttöä.
Tosin taisin juuri keksiä jotakin... Raportoin kun olen testannut.
Tästä tuli mieleeni mittanauhat.
Minun vanhat ammattimittanauhani katosivat pari vuotta sitten ja uusia ei saa mistään.
Toisessa pitäisi olla päässä haka joka sentin kohdalla reikä, ja toisessa paino päässä, jolla mitataan esim. hartioitten korkeutta tms.
Nyt taisin keksiä miten homma hoituu magneettien avulla. Tutkitaan.
Aaarrrgghh! Boron on suomeksi boori.
VastaaPoistaIsoisäni kersantti Veikko Pippuri oli kk-ampujana lentolaivue 44:n BL-147:ssa, joka putosi alas Suursaaren valtaustaistelussa 27.3.1942. Olin 27.3.2002 mukana Loviisassa kun koneen miehistön muistoksi paljastettiin putoamispaikan läheisyyteen hankittu muistolaatta.
VastaaPoistaMukana oli myös äitini kummisetä Lauri Lehtomäki, joka oli isoisäni läheinen ystävä. Hän oli mukana toisessa koneessa kk-ampujana ja huomasi koneensa ikkunasta leimahduksen muttei tiennyt mikä kone syöksyi alas. Maahan palattuaan hän sai tietää ystävänsä menehtyneen. Hän kuvaili tunnelmiaan hyvin elävästi. Sota ei koskaan ole käynyt mielessäni niin läheisenä kuin tuossa tilaisuudessa. Lehtomäki kertoi, että tuvassa hän katsoi isoisäni tupakkaholkkia ja vasta silloin ymmärsi, että ystävä oli poissa.
Esko Sipiläinen on kertonut kohtalokkaasta pommituslennosta kirjassaan Sipiläinen, Esko (2005): Mahdoton tehtävä, Ilmavoimien osuus Suursaaren valtaukseen. Loviisa.
Ad Antti Kortelainen:
VastaaPoistaSuursaren revohkasta olen paljon kuullut ja lukenut. Kaiken muun lisäksi asioihin vaikutti odottamatta noussut maasumu.
Noista pahoista lennoista on Jaakko Hyvösen kirjoissa (Kohtalokkaat lennot) listaukset.
Ulkomuistista - LL 44 oli ainakin myöhemmin T. Mellerin johtama ja blogissa mainitsemani Tauno Kangas tuurasi. Hehän lensivät Blenheimeilla vielä -44, joka on melkein uskomatonta.
Laivueesta on vuosi - kaksi sitten julkaistu asiallisen oloinen historiikki.
Ad Kielipoliisi:
VastaaPoistaKiitos. Anteeksiantamatonta. Ja huvittavaa - 3.7. Hesarista satuin lukemaan sinänsä mitäänsanomattoman tiedeartikkelin boorin monista käytöistä.
Mutta on tämä vanhalta mieheltä... kuin "sodium" suomenkielisessä tekstissä.
Kemppinen: "Lapsenlapsille niitä [magneetteja] ei voi antaa lahjaksi, koska sellaisella tuhoaa vanhempien luottokortit ja kovalevyt kädenkäänteessä."
VastaaPoistaKaupoissa on mahdottoman mukavia magneettileluja, sellaisia laadukkaita rakennussarjoja esimerkiksi. Järkytys on ollut lukea Kuluttajaviraston varoituksia lelujen vaaroista, nielaistuna voivat yli 8-vuotiaaltakin tukkea suolen...¨
ks. http://www.kuluttajavirasto.fi/
user_nf/default.asp
id=19905&site=34&tmf=7418&root_id=7418&
mode=readdoc
Kemppinen:
VastaaPoistaJuu, kevätistuntokauden viimeinen juttu päättyi tiistaina ja otin kesälukemikseksi juurikin tuon samaisen kirjan. Siinä on vaan ko. lennon kellonajat vähän pielessä. Iltapäivän lennothan taisivat olla aika tuhoisat. Kirjassa lennot ovat kohdissa 171 ja 172. Tämä ei nyt kuitenkaan kirjan sisältämät runsaat tiedot huomioon ottaen ole mikään suuri synti.
Muuta kesälukemista on sitten Tommi Aition Speden elämäkerta, Fred Karlssonin Yleinen kielitiede, Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja (jo ensimmäisillä sivuilla meinasin tukehtua), Katariina Sorvarin väikkäri tekijänoikeuden loukkauksesta (mitä pidit siitä?) sekä AA-kokeen matsku (en halua olla enää "villi lakimies"). Sekalainen seurakunta kirjoja täksi kesäksi siis!
Ad Dr. Blind:
VastaaPoistaPohdin tätä samaa magneettien nielemistä ja siihen liittyen vanhaa virttäni: mikä kaikki katsotaan maassa vastapropagandan arvoiseksi.
Tämä on ollut mielessäni viime päivien syntyvyys- ja kuolevuustilastojen yhteydessä.
Niissä on - paneutuvasti lukien - todella karua sisältöä.
Ad Antti Kortelainen II:
VastaaPoistaKunhan pääset Juoppiksen päiväkirjassa niteeseen oliko se nyt kaksi, jossa käsitellään halkaistun lihapiirakan matkaansaattamia seksuaalisia impulsseja...!
Pannaan raa'asti samaan vastaukseen: Sorvarin väikkäri on hyvää työtä ja ylösrakentava, mutta se on "haarmannmainen". Oleme Pirkko-Liisan kanssa yksimielisiä siitä että arvostamme eri tavoin detaljien vatkaamista. Sorvari käsittelee mielestäni jokseenkin samat ongelmat kerran toisensa jälkeen vähän asentoa vaihtaen kuin hopeaseppä. Itse huudan sellaista tutkimusta, jossa käytäisiin ensin tekijänoikeuden ja teoskappaleen siirtymisen ero eli tekijänoikeuden ja irtaimen kaupan oikeussääntöjen raja. Kuten tunnettua, konsumoitunut teoskappale lakkaa toimimasta markkinoilla tekijäoikeuslain mukaisesti - se on irtaimen kaupan esine.
Panee ajattelemaan: Calvinosta, jonka sanoma oli, että on kiire elää kevyesti tämä ainoa elettävissä oleva elämä, kaikkeen siihen historian magnetisoivaan painoon, mikä estää meitä ryhtymästä oman elämämme herroiksi.
VastaaPoistaOnneksi viimeisessä lauseessa selitit kuvan. Meinasi vanhalta tädiltä mennä luu kurkkuun ja sydän hypätä seuraksi, kun arvelin siinä olevan uusmuotiset geishapallot..
VastaaPoistaOlin 90-luvulla kesätöissä neodyymimagneetteja valmistavassa tehtaassa Porissa. Monia hauskoja tapauksia tulee mieleen noista magneeteista: miten niitä kannetaan teräksisiä portaita pitkin, miten saada sormet pois magneettien välistä (ne pakattiin käsin pitkiin pötköihin). Metallijauhe, josta magneetit puristettiin, oli erittäin herkkää tietyssä vaiheessa kuumenemaan ja syttymään.
VastaaPoista