Ei koskaan sunnuntaisin

Katsoin aina auringonnousun. Se ei maksanut mitään. Se kesti vain neljä minuuttia, sillä Teneriffa on niin etelässä, kääntöpiireillä.

Myös yö tuli kuin kuolema. Sellaiseksi kuvittelen sitä. Äkkiä on valo poissa ja kaikki.

Harjoitin viikon pitkänmatkan ajattelua. Se on siis kestävyyslaji. Tietokonetta ei ollut. Puhelin oli kiinni. Televisio olisi maksanut euron tunti. Lehdistä riitti kun vilkaisi telineestä El Paisin otsikot. Potkupalloilua ja paavin murjaisuja.

Päädyin sellaiseen käsitykseen, että journalismin ja kirjallisuuden ero on sittenkin selvä. Journalismia on se, mikä menettää kaiken merkityksensä huomenna tai ensi viikolla.

Äitini leikkelee lehtiä eikä vaimonikaa ole vapaa siiitä synnistä. Määritelmästäni näyttävät poikkeavan ruoka- ja käsityöohjeet.

Blogit ovat journalismia, useimmiten.

Arvostelu on oma ryhmänsä. Se muistuttaa urheilua. Keinotekoisia sääntöjä noudattaen asiantuntevat henkilöt antavat pisteitä toisille. Jos henkilö on asiantuntematon, se ei haittaa.

Suomalaisen lehdistön valio, Tekniikan Maailma, paljasti ainakin minulle, että halvanlainen, napavaihteilla varustettu polkupyörä on OK. Testin voitti Helkama. En aio ryhtyä ajelemaan. Näkö ei riitä eikä kai koordinaatiokaan. Tappaisin itseni tai jonkun toisen. Olen nähnyt, miltä näyttää pyöräilijä, jota irrotellaan rekan paripyöristä.

Mutta ihastelen tuota journalismia. On tehty työtä, esitetään arviointiperusteet ja sen jälkeen faktoja ja arvioita faktojen johdosta.

Oma journalismini on usein tupakkahetki Martin kanssa, nyt siis Spektrin pihassa, koska jouduimme muuttamaan Ruoholahdesta. (Me on jälleen kerran HIIT.) Koska hän on tietojenkäsittelytieteen professori ja minä jonkin muun, puhumme usein musiikista.

Kun suvaitsimme palata muuttolaatikkojen keskelle, sain tilaisuuden kysyä Markolta ja Kaitsulta, miksi International Movie Database on pari vuotta sitten kuollut. Haluaisin tietää, pitäisinkö jostain elokuvasta, jota en ole vielä nähnyt. Tieto saattaisi löytyä IMdB:stä mutta helpommin Googlesta.

Pojat sanoivat, että tietokanta kuoli mainoksiin ja maksullisuuteen (pro-versio).

Kokeilin sitten sinne tänne. Kyllä se on totta, että Wikipediasta löytää nopeammin, enemmän ja parempaa.

Toinen vihje. www.metacritic.com näyttää olevan vielä pieni ja nuorisohenkinen. Silti löysin sieltä heti esimerkiksi Starrin Kalifornian historian kokoomaosan (joka ei ole hyvä). Kokeilin Bogdanovichin paksua kirjaa Who the Hell's In It, sillä pidin sitä melkein yhtä paljon kuin edellisestä. Herkkua: ammattilainen eli elokuvaohjaaja haastattelee ammattilaisia. Metacritic antaa listan vakavasti otettavista arvosteluista, joista osa aukeaa. Kun kohdalle sattuu, uskottavampi lähde kuin Amazonin arvostelut, puhumattakaan IMdB:n teksteistä, ehkä Ebertiä lukuun ottamatta.

Katso asiasta lähemmin Wikipedia "Roger Ebert Should Lay Off the Fatty Foods", selostus South Parkin merkittävästä jaksosta nro 211.

Kolmas vihje: Bogdanovichin kirja Who The Devil Made It: Conversations with Legendary Film Directors sisältää keskusteluja elokuvaohjaaja E. Ulmerin kanssa. Kuka olisi tiennyt, että ennen sotia Yhdysvalloissa tuotettiin nopeasti ja taitavasti ja noin kahdessa viikossa per pitkä filmi satoja leffoja vuodessa mm. jiddishiksi ja valkovenäjäksi?

Viides vihje: vakituinen aivoaaveeni John Eliot Gardiner löytyy YouTubesta sellaisina pätkinä, että asiasta saa käsityksen.

Kuudes vihje: YouTubesta löytyy myös Melina Mercouri + Ei koskaan sunnuntaisin.

Ja kun saitti on auki Giuni Rosson "Maruzzella" ihmeellisine arabialaisine sointuineen on kuuntelemisen arvoinen. Nyt kun Gabriela Ferri on hypännyt parvekkeelta, tämä taitaa olla hyvä näyte iskelmästä, joka sai meidät kaikki ihmetyksen valtaan 1950-luvulla sen vaikeasti käsitettävän italialaisaallon aikana.

Onneksi silloinkin oli hyviä laulajia niin kuin Laila Kinnunen ja Brita Koivunen ja usea.

Poika varjoisalta kujalta...

Joka toinen vastaantulija hyräili "Oi Lazzarella, ei siihen kuseskella..."