Olkoon.
Eilen, Wikipedian juhlatilaisuudessa, tulin myöntäneeksi, että olen itsekin halunnut kokeilla, miten mutkikkaita ja kuinka pitkiä tekstejä verkkoon voi kirjoittaa.
Tarkoitin tätä blogia.
Mielestäni verkossa on aika paljon perinteisiä, hyvätasoisia artikkeleita ja tutkielmia, jotka ovat ainakin minulle vähän liian vaativaa luettavaa. Joko kopioin koneella ja unohdan tai printtaan ja luen paperilta ja printtaan ja unohdan.
Tätä asiaa tutkitaan moniaalla etevästi. Kognitio on yksi avainsanoista.
Nyt on tullut joitakin avunhuutoja, jotka tulkitsen siten, että te lukijat voisitte pohtiakin jotain tiettyä asiaa ja kukaties kommentoida sitä, mutta juttuja tulee liikaa.
Eilinen postaus on eilinen lehti. Ei sitä lue koskaan aivan samassa hengessä kuin päivän tuotosta.
Harva muistelee, millaista oli suihkussa eilen. Moni muistaa, millaista oli tänään, tai suunnittelee kohta menevänsä.
Eli kirjoitetaan jatkossa tietoisesti välillä lyhyempää ja joutavampaa.
Onhan asiassa sekin, että harvalla teistä on yhtä liukuva työaika kuin minulla. Ja kuinka monella on vierellään elämänkumppani, joka työn, levon tai raivokohtauksen vuoksi vaatii huomiota.
En ole vieläkään ratkaissut vaikeaa siveellistä ongelmaa, reppu vai kiskottava lentolaukku. Siinä on matkalaukkuprofessorilla se piru, että Lappeenrannassa opiskelijatkin tuntuvat edellyttävän, että professorilla on pikkutakki, valkoinen paita ja kravatti eli siten pukeutuminen on arvonantoa opiskelijoille. Mutta kun aina ei ole luentoja, niin silloin suorat housut ja villis ja jokin pikee alla on OK.
Pikkutakki ei matkusta repussa.
Vai pitäisikö hankkia erikseen sellainen kahvallinen pukupussi-laukku, jossa on limonaativaatteet, ja sulloa muu tarvittava reppuun?
Panin kauhukseni merkille, että minustakin sympaattinen Swiss Army -brändi on lähtenyt tunkeutumaan kaikkialle, muun muassa laukkuihin ja kelloihin. Epäilen synkeästi, että tuollaisissa herrastelutavaroissa se merkki eli logo maksaa todella paljon.
Vaikka ETA:n sivusto on salasanan takana, sain sen verran selvää, että hintaviin ja korkealaatuisiin kvartsikelloihin assosioitu ETA:n koneisto maksaa verkkokaupoissa 10 - 20 euroa. Omega-hintaluokan kvartsikellot, joissa siis luultavasti on tuo koneisto, maksavat 500 - 1 500 euroa.
Blogin virittäminen välillä rupattelevammaksi liitty Wikipedian juhlaan näin.
Puhuin siellä kahdesta asiasta, joista toinen on painava ja iso ja liittyy tekijänoikeuteen. Siitä siis toiste. Toinen on tämä.
Mielestäni juuri Wikipedia on sinänsä lahjakasta wikimedia-softaa käyttämällä löytänyt lähes ihanteellisen luettavan "taiton".
Tämän tunnustuksen haluaisin ylläpitäjille osoittaa.
Kun kokeeksi otan (jenkki)wikipediasta esimerkiksi hakusanan "Iraq", kokonaisuus ja linkitys palvelevat sekä tavallisinta tarvetta eli tiedon nopeaa tarkistamista (paljonko asukkaita; milloin Saddam oli syntynyt) että syventyvämmän lukemisen tarvetta.
Ja lopussa on hyvin kiinnostavasti eri tyyppisiä linkkejä ja vieläpä alaviitteitä.
En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta minusta tämä ominaisuus on kerrassaan hyvä.
Ja tietysti se, ettei vaivoina ole flashiä tai ääniä tai muuta tarpeetonta, vaan sivusto on ennen kaikkea nopea.
Sitähän wiki tunnetusti tarkoittaa. Wikiwiki.
Matkalaukkuprofessorina olen pitänyt yllä samaa perinnettä, että reikäpaita ja etevän ihmisen look kun ei ole ihmisiä lähellä, mutta luennoille ja seminaareihin pikkutakki ja punainen paita ja punainen kravatti, etten itse huomaisi kravattia. Sellaisia aika hyviä kannettavan laukkuja on nyt saatavilla, jotka ovat leveitä ja joihin saa myös vaatteita toiseen isoon lokeroon. Suosittelen. Hinta on alhainen, mutta en kerro, koska muuten olisi mainostamisesta kyse.
VastaaPoistaPari asua Lappeenrannassa kaappiin, toisen voi lähtiessä heitättää pesulaan. Reppu. Välilevyille parempi.
VastaaPoistaSinun ongelmaasi on kenties ratkaisu. Laitan privaa.
VastaaPoistaItsepä harrastan huvikseni lyhyttä ja joutavaa. Lyhyitä ja joutavia kommenttejakin.
VastaaPoistaSain juuri lisätietoa.
VastaaPoistaHarmaa, sininen ja tummavihreä.
Tommonen tietenkin, mis on aurinkokenno:
VastaaPoistahttp://www.voltaicsystems.com/
images/photos/bag_backpack.jpg
Lippiksiä on muuten kennolla myös.
Ropeli on lipassa ja tuulettaa kasvoja kuumalla (imuroi piipun savut pois näkösältä talvella)
Tuttu pankinjohtaja manner-euroopassa sai viime kesänä minulta ja vaimoltani hellekypärän, jossa oli aurinkokennolla toimiva tuuletin niskassa. Sitä on hyvä pitää kun riistää kolmatta maailmaa.
VastaaPoistaÄlä hyvä ihminen rupea blogejas lyhentämään!
VastaaPoistaNämä ovat juuri senmittaisia että vaatii keskittymisen ja miettimisen. Sysää siis päätä liikkeeseen.
Jos ei kirjoittajan, siis minun, päivässä olisi taukoja, niin pää räjähtää.
Monen sivun essee voi olla liikaa lukemista, että se alkaa tuntua jo työltä ja on otettava muistiinpanovihko esiin, mutta nämä ovat sellaisen kokoisia, että mahtuvat lievästi dementtiseenkin päähän ja muistan myös missä aiemmin olet ollut.
Tunnut olevan lähinnä matkoilla. Hyvä että myös syvyyssuuntaan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinusta voi pitää luentoja vaikka verkkapuku päällä jos tarpeeksi hyvä. Asulla voidaan peittää totuutta vain.Ja eikai kukaan ole kiinnostunut mitä on päällä, paitsi yliopisto maailma on muutenkin ihan sairasta.Pari kaveria sanoi että tuntevat kuin olisi mielisairaalassa ja täällä on paljon hoidossa ja ne ei itse edes tajua tätä, puhun Lappeenrannan yliopistosta.
VastaaPoistaJos ei pysty vakuuttamaan yleisöa kuin asulla niin huonosti on asiat,mutta näin vaan monella on asiat.