Lause hiipii

Eilen joku kirjailija antoi kommentissaan minulle ohjeita. Onneksi oli Serlaa käden ulottuvilla. Siinä ei yksikään silmä jäänyt kuivaksi.

Olen harjoitellut. Kun joku sanoo, että virkkeen loppuun pannaan piste, mutta esimerkiksi sivulauseet voi erottaa pilkuilla, sanon: "Ei voi olla totta! Kiitos kauheasti. Niin kuin minä olen ihmetellyt, mitä niillä pienillä prikuilla tehdään."

Eilen olin kirkolla. Kaksi kunnan virkamiestä kertoi, miten tunnollisesti he noudattavat ennakko-osto-oikeudesta annetun lain ja lunastuslain määräyksiä.

Ihastelin tätä järkkymättömyyttä. En kysynyt, mistä tämä äkillinen lainkuuliaisuus oli peräisin. En kysynyt, miten vapaa harkinta hallinnossa näyttäytyy laillisuutena.

Totuus on, kuten keskiajan aatehistoria kertoo, totuuden lausujan nimi. Jos voidaan väittää, että jokin oivallus on peräisin Tuomas Akvinolaiselta, se on kova juttu. Jos perustelun onkin esittänyt Akvinolaisen kummitäti, tilanne muuttuu toiseksi.

Blogiin pitäisi kirjoittaa lyhyesti.

En tiedä, mistä tämä sääntö on peräisin. Itse olen arvellut, että blogit pitäisi kieltää, koska sanassa on niin vaikeita kirjaimia, etenkin bee ja gee.

"Tyyli median mukaan", opastetaan.

Olen tottunut ajattelemaan toisin. Ajatuksen ja lauseen pitäisi olla mielellään suunnilleen saman pituisia.

Joskus romaanin ajatus on ensimmäiselle sivulla ja kooltaan ja rakenteeltaan niin vaatimaton, että romaanin lukemista säästyy tykkänään.

En suinkaan väitä, että romaaneissa pitäisi olla ajatuksia. Ne ovat päin vastoin joskus haitallisiakin. Mutta ellei tekstissä ole ajatusta, siinä saattaa olla mielenkiintoinen näkökulma tai näkökulmien verkosto.

Kun teksti on todella hyvää, se toimii kuin kastemato, joka kiskoo takaisin, kun kottarainen vetää sitä maasta syödäkseen. Hurja näytelmä. Siinä on kaksi kovaa vastakkain.

Silloin harvoin kun kirjoittaminen onnistuu, sisältö muuttuu muodoksi samalla kun muodosta tulee sisältö.

Lukija käsittää, ettei asiaa voi ilmaista toisin, koska asia on ilmaisu.

Tämä on tietenkin myös tekijänoikeuden taustalla olevan metafysiikan kuvaus. Juristit erottelevat toisistaan idean eli ilmaisun ja sisällön - mikä on mahdotonta.

Tämä sekaannus puolestaan on peräisin Königsbergistä ja Berliinistä eli Kantin ja Hegelin ja heidän ympärilleen kertyneen yliopisto-oppineisuuden maailmasta.

Olen jatkuvasti ja sitkeästi sitä mieltä, että niin sanottu blogi on uusi ja mielenkiintoinen mahdollisuus, jota olisi kaikin mokomin kuormitettava äärimmäisillä teksteillä.

Joku kommentoija viittasi Kanava-lehteen.

En usko että tällaista jatkuvaa keskustelua saisi syntymään Kanavassa tai muussakaan lehdessä.

Tuossa vasemmalla, televisiossa, haastatellaan Klaus Häröä hänen ensi-iltaelokuvansa johdosta.

Me olemme keskustelleet mielestäni järkevästi ja näköaloja avaamisesti rasismista, eugeniikasta ja voimattomien ihmisten vainoamisesta paljon, viimeksi 9.3. eli viikko sitten.

Eilenkin katsoin vaalikeskustelua ja silmäilin läpi keskeisten keskustelijoiden blogit. Vanhanen kirjoittaa pois tiehensä, mutta teksti on pelkkää mainostekstiä.

Sellaisia blogeja ei kannattaisi kirjoittaa (paitsi jos joku maksaa), joisa puuttuu riskinotto ja siis roso.

= = =

Monella lukijalla on varmaan höppänä täti, joka pysyy rauhallisena ainoastaan sopivan luettavan turvin eli siis sedatoituna.

Tämänkin blogin tulostaminen on hiukan ongelmallista, koska tuossa sivussa on Flashia ja muuta mukavaa. Teen arkistokappaleet itselleni ja vanhemmilleni Adobe Acrobatella: Create File - from Web page. Ruutuun url eli kemppinen.blogspot.com. Odotetaan. Acrobate rippaa periaatteessa kaksi juttua kerrallan. Klikkaamalla pätkän lopusta linkkiä Vanhemmat tekstit saa seuraavan annoksen jne.

Talletetaan.

Ainakin oman kokemukseni mukaan Acrobat-muotoinen tiedosto tulostuu nikottelematta, kun taas suoraan selaimesta ei saa muuta kuin otsikot ja yhden sivun.

Olen ihan kiitollinen tiedoista sekä helpommista että vaikeammisa keinoisa.