Yksityisyys

Menen tiemmä puhumaan Reijo Aarnion seminaariin eli tietosuojavaltuutetun viraston juhlaan.

Ehkä esitän vain yhden ajatuksen, vaikka esitelmässä ja luennossa kaksi ajatusta olisi hyvä.

Henkilötietolaki ja siihen liittyvät säädökset ovat nyt jossain määrin vakiintuneet. On aika kääntää katse. Tunnistetietojen yksityisoikeudellinen puoli on miettimättä.

Nuo lait ovat hallintoa ja sisältävät kieltoja, käskyjä ja määräyksiä. Tarkoitus on suojella ihmisiä jopa valtiolta ja valtioilta.

Se on tärkeä asia.

Yksityisyyden suoja (privacy) tuli Saksan Grundgesetziin 1940-luvun lopulla, koska maassa käsitettiin, että täydelliset ja helposti käsille saatavat henkilötietorekisterit tekivät kansanmurhan mahdolliseksi.

Amsterdamin juutalaisten paikantamiseen ei mennyt edes viikkoa. Väestörekistereissä oli myös riittävästi tietoja rikollisuudesta, vajaamielisyydestä, perinnöllisistä sairauksista ja muista tuhoamisosastoja (Sonderkommando) kiinnostavista asioista.

Vaikka nämä asiat tuntuvat joskus naurettavilta, niillä on hyvin vakava tausta. Muuan Bush - ulkomaalainen - on osoittanyt käytännössä, että omien kansalaisten kyylääminen ei ole vähimmässäkään määrin mennyt muodista.

Yhdysvallat heitti kansalaisvapautensa yli laidan vuonna 2002 noin vain. Edes molskahdusta ei kuulunut. Mediasta siis.

Yksityisyyden suoja ei koska yrityksiä. Niillä on päin vastoin tietty tietojen antamisen velvollisuus ja viranomaisilla samoin.

Ihmisten yksityisyys ja toiminnan julkisuus ovat pysyvästi törmäyskurssilla. Niitten välillä on tasapainoiltava.

Mutta taivaanranta on musta.

Tekijänoikeuden suuresta merkitysestä aika iso osa on tietokantojen eli erilaisten luettelojen ja listojen valtava merkitys.

Yleistäen: Microsoftin tuotteet on todella enimmäkseen tarkoitettu teosten luomiseen ja muokkaamisen. Googlen tuotteet on tarkoitettu olemassaolevien pienten tietojen keräämiseen ja ryhmittämiseen - tietokantoihin, jotka ovat osa tekijänoikeutta.

Kanainvälinen kauppa, pankkitoiminta ja sijoitustoiminta nojautuvat hyvin nopeaan tosiaikaiseen tietoon eli siis suureen tietomäärään, jonka avulla tilanteita voi analysoida.

Näkymättömissä on jo pitkään vyörytetty erilaisia yksinoikeuksia näihin tietoluetteloihin.

Se joka hallitsee niitä, hallitsee maailmaa.

Tämä on kiinalaisten haave ja Putinin märkä uni.

Ja kysymys ei ole millään muotoa sellaisista tiedoista, jotka johtaisivat linnareissuihin. Hajanaisissa suurvalloissa on saatava tietoa, jolla ohjataan elinkeinoja, ja on opittava käyttämään niitä tietoja.

Siksi ennemmin tai myöhemmin on vastattava kysymykseen: kuka "omistaa" ihmisen ja yhteisöjen tiedot. Voiko niitä myydä tehokkaasti. Voiko niillä muutoin käydä kauppaa.

Tiedämme jo nämä kysymykset tekopyhiksi. Kauppiaat kannattavat lämpimästi sellaisia tietokantoja, joissa on valmiiksi segmentoituja ihmisiä ja firmoja. Luulen että liika talouslehtien perustaminen on tätä. Lehtien sisältö on vähän yhdentekevä. Tilaajien tunnistetiedot ovat kovaa kauppatavaraa.

Siis tämä vanha Valitut Palat -esimerkki. Ennen tuon lehden tilaajarekisteri oli tyhjentävä luettelo Suomen herkkauskoisimmista varakkaista asiakkaista.

Ratkaisua voisi hakea siltä suunnalta, että ihminen voisi itse myydä tietojaan määräajaksi ja määrätyllä hinnalla, esimerkiksi lähikaupalle tai taksipalvelulle.

En tiedä, mihin kehitys on menossa.

Mutta nyt tiedän, miksi ei-kaupallinen verkkotoiminta suosii nimitettömyyttä eli nimimerkkejä ja anonyymejä kommentteja, kuten blogit.

Tämän takia.

Emme halua asiakkaiksi ainakaan huomaamattamme.