Järkkyneiden mielten käsittelyyn sotiemme aikana liittyy monta tutun sointista nimeä: von Bagh, Donner, Kaila.Ville Kivimäki kirjoitti Historiallisessa aikakauskirjassa (3/2006) arrtikkelin Rintamamiehen psyykestä.
Armeijan lääkärit olivat huolissaan heikon aineksen vaikutuksesta kansallisiin saavutuksiimme. Asaa koetettiin auttaa cardozol-shokilla, jota kuvan käyrä esittää, sähköshokeilla ja insuliinishokeilla.
Ville Kivimäki lainaa lääkintäeverstiluutnantti Y.K. Suomista (Sotilaslääketieteellinen aikakauslehti, 1945).
Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhtieskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansananaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä - "tiettyjä tuhansia" olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaahoitajia.
Nykyaikaisen sodan ongelma oli, ettei sodassa enää kaatunut kansan heikko aines, vaan juuri parhaimmistp. Kunnon miesten kuollessa rintamalla henkisesti heikko aines vain lisääntyi avioliittomahdollsuuksien kasvaessa. Nämä psykopaatit, lurjukset, pehmeäluonteiset, kelvottomat ja siis ala-arvoiset "tavalla tai toisella harmittavaisen tuntuiset" miehen irvikuvat ja neurootikot heittäytyivät "muka sodan uhreina valtio elätettäväksi".
Kirjoittaja oli ehkä ammatissaan ääritapaus, mutta eivät kollegatkaan pehmoilleet.
Vallitseva, Saksasta saatu psykiatrinen oppi oli, että kunnon miehelle ei sota tee haittaa, ja mahdollinen psyykkinen oireilu, siis sellainen, jota ankarimmatkaan kouristusshokit eivät saa kuriin, johtuvat asianomaisen rakenteellisista heikkouksista eli siis sielullisesta ja ruumiillisesta ala-arvoisuudesta.
Sotaveteraanimme ovat olleet kovin hiljaa henkisistä taisteluvammoista. Sellaisten lataaminen häpeällä oli perinpohjaista ja onnistunutta.
Liittäisin tämän saksalaisen ja suomalaisen ilmiön, jolla oli vastaavuutta Englannissa ja Yhdysvalloissa, suurten ikäluokkien kapinointiin.
Kovuuden kultti ei ole pelkkä kielikuva. Sitä on terävöitettävä puhumalla pehmeyden pelosta.
Suomalainen erikoisuus oli yheiskunnallisen aseman ja asiantuntijuuden säilyminen sotien jälkeen. Mainitut henkilöt toimivat kukin vuorollaan professreina. Sven Donner oli myös tunnettu partiopoikatoiminnan johtohahmo.
Olen joitakin kertoja vihjaillut armeijamme suhtautumisesta punikkien poikiin ja muihin epäilytäviin, "rappeutuneisiin" ja "ala-arvoisiin".
Tämä jatkaa vihjailua.
Olisi hankittava muistomerkki sotamies Riitaojalle. Ei alikersantti Lehdolle.
Huomautus on aiheellinen, koska "runebergiläisyys" on parantumaton kansantauti, joka nostaa päätään yhä uudelleen. Sen keinoihin kuului ennen pehmeiden kantojen leimaaminen "bolshevismiksi", pasifismin leimaaminen Neuvostoliiton myötäilyksi ja humaanien asenteiden yleinen epäileminen - mitä lienevätkään tuollaisia puhuvat: luultavasti selkäytimensä mädättäneitä itsetyydyttäjiä ja miehimyksiä.
Kyllä näitä "konitohtoreita" riitti vielä 1970 -luvullakin, jolloin suoritin varusmiespalvelukseni. Käydessäni varuskuntasairaalassa vastaanotolla kipeytyneen selkäni takia, lääkintäeverstiluutnantti ei edes vaivautunut katsomaan potilastaan, vaan huusi viereisestä huoneesta lääkintäalikersanttia laittamaan selkään jotain salvaa, sillä "ei sitä kuitenkaan mikään vaivaa". Opin kerrasta, ettei sotilasterveydenhuoltoa oltu perustettu sairaita, vaan puoliksi kuolleita varten.
VastaaPoistaNäitä Riitaojia riitti jokaisessa saapumiserässä jokaiseen komppaniaan vähintään muutama. Heidän rääkkäämisenä oli surkeaa katseltavaa.
Runebergiläisyys synnytettiin täysin erilaisissa olosuhteissa, vastauksena silloisiin kysymyksiin!
VastaaPoistaEräässä blogissa on viime päiivnä pohdittu missä luuraa suomalainen intelligentsia? On arveltu olevan normaalia, että ihmisen käyttäytyminen jonkin verran vapautuu kun pääsee ulkomaille eroon omasta ympäristöstä, mutta silti sosiaalinen kontrolli vaikuttaa Suomessa tavallistakin painavammalta.
Sellainen nuori joka vieraassa ympäristössä on vilkas ja seurallinen, käyttäytyy kotimaassaan kuin kuka tahansa harmaapomppainen syntitaakan kantaja.
Mitä tehdä. Perinteinen intellektuaalinen ratkaisu kai olisi huutaa Mäntyniemeä apuun. Herttaista hoperehtijää?
Sodat soditaan väärän kuninkaan päivänä.
VastaaPoistaMinäpä kerron erään hetken, jolloin tappajani tuli esiin. Minähän olen harrastanut katutappeluja ja mätkinyt ihmisiä mm.nyrkillä, mutta ilman vihaa tai suuttumusta, vaan koska niin ollut siinä tilanteessa tehtävä.
Se on minun äidin perintöäni. Äitini, hullu piru, sanan ihminen ja tuomittu rikollinen, muuttui äkillisen vaaran kohdatessa toiseksi ihmiseksi.
Noin 16 vuotta sitten olimme porukoissa liikkeellä Hämeenlinna-Lahti tiellä kun auto alkoi heittelehtiä, syöksyi tieltä ja kieri rinteen alas, kolme täyttä kierrosta ja päätyi oja partaalle väärin päin.
Minä tiesin, luultavasti ennen kuljettajaa, että tämä tilanne päättyy tieltä syöksyyn. Heti kun se oli varmaa, minä ryhdyin antamaan ohjeita muille matkustajille, neuvoin suojautumisessa kun auto pyörii alas rinnettä ja annoin ohjeita siitä, kuka avaa turvavyön milloinkin ja miten autosta poistutaan turvallisesti ikkunan kautta.
Se sama kaveri, joka silloin tuli esiin on tappaja.
Suomessa kuuluu olevan niitä mitä eilen sanottiin psykopaateiksi, en muista miksi niitä sanotaan tänään, enkä tiedä mit ne ovat huomenna, kaksi kertaa enemmän kuin muissa maissa. Lukemani arviot vaihtelevat 4-6% miehistä välillä, kun se on muualla eurooppalaisessa väestössä 1-1,5% miehistä.
Naispuolisia kaikista psykopaateista on lukemani mukaan 1%.
Tämän mukaan Suomessa on noin psykopaatteja 100 000-200 000 ja näistä naisia 1000-2000. Muistanpa lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan kaikki Yhdysvalloissa psykopaatiksi todetut naiset olisivat taustaltaan skandinaaveja.
Olen omalla blogillani arvellut että selviytyminen ainaisen vihollisen, talven, edessä on jotenkin rikastanut tätä ominaisuutta.
Mutta minulla on teoria ilmiöstä jota kutsun metapsykopatiaksi.
Ihmiset kuvittevat psykopaattien olevan kaikkien jonkinlaisia vaanivia murhaajia. Varsinaiseksi "tappajatyypiksi" arvioidaan kaikista psykopaateista 15-18%, jos kohta noin 40% on ilmeisesti alentunut väkivallan kynnys.
Kuitenkin suurin ihmisistä jotka voitaisiin tutkia psykopaateiksi elävät elämänsä ilman että koskaan syyllistyvät mihinkään rikokseen mistä heitä saisi mitenkään vastuuseen.
Itseasiassa, minä taas aloitin virkkeen sanomalla itseasiassa.
Itseasiassa psykopaatit menestyvät monissa arvostetuissa ammateissa, lentäjinä, lennonjohtajina, kirurgeina, tutkijoina ja analyytikkoina, koska he keskittyvät tehtävään, eivätkä kiinny siinä oleviin ihmisiin.
Tämä puheenaiheena saa minut taas miettimään sitä kysymystä, kuinka paljon tietoa idiooteille sopii antaa? Olen nähnyt miljoonia verkkoviestejä lukeneena, millaiseen vulgaaripsykologisointiin mm.lehdistön tarjoama tieto ihmisiä johtaa ja kuinka maarahvas arvottamalla ilman analyysiä käyttää ihmisyyttä leimasimena.
Koska meidän ympäristössämme on ollut joitakin ominaisuuksia jotka ovat lisänneet psykopaattien osuutta väestössämme, se on ollut siis jonkinlainen kilpailuetu.
Koska se on ollut kilpailuetu, ominaisuus on luonut jotakin kadehdittavaa.
Ja tästä on syntynyt kulttuurillinen psykopatia, metapsykopatia, jossa periaatteessa "terveet" ihmiset jäljittelevät psykopaatin käytöstä, koska näkevät sen edullisena.
Juuri sodat ja erilaisiset kriisit, väärän kuninkaan päivä, jossa suorittaminen itsensä ja ihmiset unohtaen, on ollut tärkeää, on psykopaattien maata, jossa sankarit ovat nousseet hulluudesta, piittaamattomuudesta ja kovuudesta. Siitä luusta ovat Rokat keitetty.
Kuitenkaan metapsykopaatilta pohjimmiltaan muuttuu se piittaamattomuus ja hän joutuu murtamaan omaa empatiaansa, taistelemaan itsensä kanssa, ollakseen sitä, mitä psykopaatti on rakenteellisesti, "Kain" joka murtuu itseensä.
Eräs moderni väkivallan ongelma on väkivallan kieltäminen. Se johtaa niihin ongelmiin joita väkivalta kieltämällä pyritään välttämään.
Voimme vaikuttaa vain niihin asioihin, jotka tunnustamme.
Jos meidän ongelmamme on väkivalta, sen voi ratkaista vain hyväksymällä väkivalta. Tämä on yhtälö joka sitten maarahvaalle on liikaa, mutta toisaalta se on heidän ongelmansa.
Taas. Perkeleet on kohdattava perkele perkeleeltä. Tämä metapsykopaatin perkele voi asua kenessä hyvänsä, se ei tarvitse aivojen rakenteellista poikkeamaa, niin kuin aito psykopatia.
Tämän kanssa meidän on elettävä. Perkeleittemme.
Sotilaslääkärit olivat org:ssa ylhäällä. Alimmat olivat pataljoonassa ja rykmentissä, eivätkä olleet spesialisteja. Sotilaspastori oli pataljoonassa.
VastaaPoistaEiköhän käytännön psykologia kuulunut reservin vänrikille. Osa heistä oli kansakoulunopettajia. Se taisi olla niissä oloissa varsin hyvä koulutus.
Ev. Wolf H. Halsti oli hirmuisen tuottelias kirjoittaja. Sellaiset, anteeksi nyt vain syvästi, ovat lähteenä epäluotettavia. (Julkaistaankohan tätä ollenkaan?) Mutta jos edes 1% Halstin tekstistä pitäisi paikkansa, kyllä hän psykologiaakin ajatteli.
Varsinaisia psykiatreja koko Suomessakin oli kai niukasti, mikä ehkä ei ollut suuri puute.
Lehdolle muistomerkki tälle puolelle vaan - ei mihkään Sortavalaan - korkeintaan, jos se palautetaan.
VastaaPoistaAd Juha Vahe:
VastaaPoistaSiellä oli nuoria lääkäreitä ja kandeja joukkosidontapaikoilla ja nimike oli usein lääkintäluutnantti.
Kansakolulunopettaja ja toinen suuri ryhmä, metsätyönjohtaja, olivat minustakin niissä oloissa parempi pohja kuin filosofian ylioppilas.
Haltsilla on omat puolensa, mutta kun aika moni sotilas on julkaissut muistelmateoksia, niin jo on ero.
"Talvisodan päiväkirja" ja muistelmien keskimmäinen nide ovat huippuja. - Viimeksi joku sekoitti. Se kirjeenvaihtokirja vaimon kanssa on liikuttava, mutta ei niin erikoinen.
Petjan tässä vasemmalla mainitsemista pärjäävistä psykopaateista esimerkkejä olivat Lagus ja Talvela, tottelevaisia tyranneja ja oman aikansa "optiomiljonäärejä".
No minä sekoitin. (kirjeitä vaimolle). Ne, jotka karhumettälle uskaltaa, pärjäisivät varmaan. Sellaisia oli paljon toisen maailmansodan aikaan. Tämä nykyinen vidioottipolvi pakenisi - luultavasti - Ruotsin lautalle.
VastaaPoistaAd Toipila:
VastaaPoista1:o Humaani perustelu. Myös sodassa riitti tarpeellisia töitä muillekin kuin taistelijoille.
2:o Psykiatrian korskeus. He eivät myöntäneet eivätkä ehkä vieläkään myönnä, että tämän päivän Lehto on huomispäivän Riitaoja.
3:o Ja kääntäen.
Ei liity aiheeseen lurjukset sotilaina, vaan – ehkä – aiheeseen henkiset taisteluvammat.
VastaaPoistaKuten muistetaan, kutsuvieraana ollut sotaveteraani kuoli vuoden 2006 itsenäisyyspäivänä heittäydyttyään panssarivaunun alle valtakunnallisessa itsenäisyyspäivänparaatissa Jyväskylässä.
Media oli suhteellisen hiljaa tapahtumasta. Kun sitten YouTubelle ilmestyi video, jossa tapahtuma näkyy saivat urbaanit legendat, huhut ja nettipalstat vauhtia.
Veteraanin itsemurha tankin alle itsenäisyyspäivänä on hurja teko, joka synnyttää ajatuksia ja tulkintoja. Mitä se kertoo esimerkiksi suomalaisista itsenäisyyksistä, itsenäisyyspäivistä, vallasta, ajasta?
Parin kaverin kanssa perustimme blogin asiaa pohtimaan. http://itsenaisyys.wordpress.com
Muutaman liuskan jutut ja kaiken kokoiset kommentit ovat tervetulleita.
"Veteraanin itsemurha tankin alle itsenäisyyspäivänä on hurja teko, joka synnyttää ajatuksia ja tulkintoja. Mitä se kertoo esimerkiksi suomalaisista itsenäisyyksistä, itsenäisyyspäivistä, vallasta, ajasta?"
VastaaPoistaSuomen itsenäistyminen ja itsenäisyyden säilyttäminen Idän varjon alla on niin hieno asia, ettei sitä ei kannata vähätellä ja liata yksittäisellä tragedialla. joka sinänsä oli äärimmäisen murheellinen.
Masennus tappaa; nuoria ja vanhoja. Cèst la vie. Yhden vanhuksen itsemurhasta ei kannata tehdä asetta, jolla mukiloidaan maamme itsenäisyyttä ja arvoja.
Romaanissa samaistun Lehtoon, joka kiroaa täysin lamaantunutta riitaojaa: " Saatanan tonttu.....Perrkele! Pelkäähän tässä jokainen, mutta luulis sitä saavan edes sentään käden liikkuun"
Ei patsasta Riitaojalle.
Parempi olisi miettiä keinoja, ja lääkärintarkastuksia, joilla herkät ja toisaalta "hyvän" ihmisen" arvoja edustavat riitaojat voitaisiin laittaa sellaisiin kotirintamahommiin, joissa he voisivat palvella parhaiten isänmaataan. Nyt kun konitohtoritkin ovat joutumassa vähemistöön..
Vaikka toisaalta meidän jokaisen sielussamme löytyy riitaojaa..ja valitettavasti myös sitä vääränlaista lehtoa...
Riitaoja menetti kuolemanpelossa toimintakykynsä - kykynsä tappaa itsensä säilyttäen. Lehto hukkasi realiteetit saman tapaisesti mäellä ja metsässä. Puntuili hänkin vastaan ehkä jopa osumaa toivoen.
VastaaPoistaYksilöiden palkitseminen patsailla voi olla järkevää, että joukon voima lisääntyy. Muutoin olen kollektiivisten patsaiden kannalla. Kukaan ei ole enemmän kuin me kaikki yhdessä. Jollakin nousee estämättömästi pintaan tunne, jonka toinen voi painaa taemmas. Inhimillistä. Meissä kaikissa on hiukan Riitaojaa, Lehtoa, Lammiota ja ketä niitä olikaan.
Petja Jäppinen sanoi:
VastaaPoistaItseasiassa psykopaatit menestyvät monissa arvostetuissa ammateissa, lentäjinä, lennonjohtajina, kirurgeina, tutkijoina ja analyytikkoina, koska he keskittyvät tehtävään, eivätkä kiinny siinä oleviin ihmisiin.
Itseasiassa tuo ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Psykopaateilta puuttuu pitkäjänteisyyttä ja kyllästymisen sietoa, jota tutkijan , lennonjohtajan analyytikon ym. toimet edellyttävät. Psykopaatille on ominaista ailahtelevuus, jännityksen tarve, vastuuntunnon puute ja puutteellinen käyttäytymisen hallinta. Vaikka psykopaatti ei jännitä tai pelkää terveen ihmisen tavoin, ei hänestä edellä esitetyn vuoksi ole esimerkiksi pommien purkajaksi. Psykopaatti ei siis ole hyvä tällaisissa tehtävissä, mutta saattaa menestyä uralla, koska on luontainen asiantuntija ihmisten hyväksikäytössä ja huiputtamisessa.
Evolutiivinen etu psykopaattisuudesta on ymmärtääkseni keskivertoa runsaampi kumppanien määrä.
Perustietoja psykopatiasta on Robert D. Haren kirjassa "Ilman omaatuntoa", joka kannattaa jokaisen lukea.
Olen tainnut tuon "Ilman omaatuntoa" lukenut. Vaikea muistaa mitä kaikkea on lukenut, kun on lukenut neuroottisesti mitä vaan.
VastaaPoistaJostakin lukemastani luin voitavan jakaa psykopaatit seitsemään erilaiseen toimintatapaan, joitten rakentuminen on kiinni henkilön muistaominaisuuksista. Osittain nämä tyypit voivat olla myös päällekkäisiä.
Tähän rinnalle saattaa tuoda aikuisten ADHD:n muodot.
Alalla toimivat omaiset ovat vahvistaneet sen, että vankiloissa olevista miehistä saattaa Suomessa kärsiä kaksi kolmannesta jonkinlaisesta ADHD-oireista ja on esitetty että 8-15 miehistä ylipäänsä kärsisi tuosta oireyhtymästä.
Kun yhdistetään psykopatia, joka siis ilmeisesti on aivojen rakenteessa oleva muutos ja perinteinen "ekstrovertti"-ADHD-tyyppi, joka on solutason välittäjäaineista johtuva häiriö, saataneen jossakin määrin perinteistä luuseripsykopaattia vastaava tyyppi.
Mutta olen antanut kertoa itselleni, että myös psykopaateissa, samoin kuin ADHD-oireilevissa, on ihmisiä, joita ei välttämättä esim.koulussa tunnisteta, koska he eivät ole mitään mäkihyppääjiä, vaan heidän oirehtimisessaan on autistisia piirteitä. Silloin heidän keskittymiskykynsä saattaakin olla hyvä, sillä he hakevat sen jännityksen, joka pitää heidän mielensä kirkkaana, ei nopeista fyysisistä vaaroista, vaan henkisesti vaativista tehtävistä, monimutkaisista tehtävistä vaikkapa matematiikasta, lentoratojen laskemista, pörssistä ...
Kuitenkin
Petja. ADHD-hype alkaa itse asiassa jo karata käsistä ja ennen kaikkea ja valitettavasti tämän hypen potentiaalinen nostovoima lienee medikalisaatio.
VastaaPoistaOn aika mielenkiintoista seurata, miten ihmistä ihan lapsesta lähtien ruvetaan derivoimaan kohti "normaalia" yksilöä. Tämän derivoinnin seurauksena lasten, ihmisten ja yksilöiden erilaiset persoonalliset piirteet alkavat muuttua yllättäen sairaudeksi, joka tietysti vaatii lääkintää ja hoitoa.
Tämän amok-juoksun seurauksena "normaalin ihmisen" kuva kapenee koko ajan.
On siis jatkuvasti kehitettävä uusia oireyhtymiä, jotta ihmisistä saataisiin se olennaisein ja kaunein pois; se erilaisuus.
Medikalisaation myötä Joidenkin vanhempien hukassa ollut vanhemmuus ja ko. perheen lapseen sen aiheuttama "rajattomuus", saa synnin päästön lääketieteen ja ennenkaikkea lääketeollisuuden kautta.
Itse asiassa luulen, että myös minullakin on aimo palanen aadeehoodeetä (maanis-depressiivisyyden lisäksi) , vaikka istunkin sen luokanpöydän väärällä puolella......
Monet keskittyvät tehtävään ei ihmisiin. Usea vaikuttaa ailahtelevan, kun emme kaikkia vaikuttimiaan tunne. Jännityselokuvia tehdään meille kaikille. Kukaan ei tunne vastuuta maailmasta tai sen kulloinkin pinnalla olevasta kurjuudesta.
VastaaPoistaKäyttäytymisen hallinta horjahtelee aika ajoin kuten askelkin. Ihmisethän käyttävät toisiaan hyväkseen ja huiputtavatkin saadakseen nämä reagoimaan toivotulla tavalla.
Psykopatiassa nuo piirteet lienevät korostuneita niin, että tyhmempikin sen huomaa - paitsi huiputusta het silleen.
Vaikutelma on nykyisin todellisuutta. Hetkellisestä vaikutelmista tulee juttujen myötä pysyvä totuus. Entä jos kehittäisimme hieman erilaisuuden sietoamme - suojellessamme itseämme kaiken maailman psykopaateilta ja adhd-tyypeiltä.
Peter von Baghin isä, jota sanottin yleisesti "vom pakiksi" toimi Oulussa piirimielisairaalan ylilääkärinä. Hänen metodeistaan kajahtaneiden hoidossa on kerrottu, kuinka hän järjesti niin kovia sulkeisia päivittäin pihalla, että valtaosalle ns. kajahtaneista tuli kuulemma kiire rintamalle.
VastaaPoistaHänen "paranmisprosenttinsa" oli ylivoimainen muihin konitohtoreihin verrattuna.
Kuinka paljon mielen sairauksissa on valintaa, ja kuinka paljon on "aitoja" mielisairaita? Viittaan sotavankileirien olemattomaan mieleltään sairaitten (näkyvästi) määrään. Luoko valinnnan mahdollisuus ja elintaso kanavia sairastumiselle niillekin, jotka olosuhteissa, joissa valinnan mahdollisuuksia ei ole, eivät edes tietäisi olevansa alttiita mielen sairauksille?
VastaaPoistaOlen lukenut, useammastakin lähteestä, että hyvin monissa tapauksissa - ainakin jonkinasteinen - mielisairaus on valinta.
Ainakin ennen oli virsi, jossa laulettiin: "Suo ,Herra, etten toisten taakkaa mä suuremmaksi tee."
Alkaa pikku hiljaa unohtua tämä.
Usein toistellaan, ettemme me kaikki voi ansaita eloantoamme pesemällä toinen toisemme paitoja.
Voimmeko yhteiskuntana menestyä alkamalla hoitaa toinen toisemme mielisairauksia?
Miksi kouluissa ei opeteta alkavan masennuksen tunnusmerkkien havaitsemista ja niihin pikaista tarttumista ja selviytymiskeinoja? On turhempaakin opetettu.
Pommisuojat jokaisesta suuremmasta rakennuksesta löytyvät, mutta mielen pommisuojista ei etukäteen piitata.