Kemppinen ydinajattelee

Opetusministeriö näkyy järjestäneet tekijänoikeuden teemoista tsembalot, joissa ministeri, muuan Tanja, oli puhunut leukavia, ja Himasen Pekka, ystäväni ja työtoverini, joka on ryhtynyt muistuttamaan vuonna 1978 Piatnik & Söhnelle myydyistä Turun linna -pelikorteista tuttua herttajätkää, kertoi jälleen kerran, että edessä on valoisa tulevaisuus, tai sitten ei.

Joku täysijärkisen kirjoissa oleva henkilö, joka saattaa hyvinkin olla Parnasson päätoimittaja, kuuluu ihmetelleen, miksi kummassa tekijänoikeusasiat pitäisi siirtää kauppa- ja teollisuusministeriölle.

Että opetusministeriö lakkaisi vetelemästä limboja ja jotta tekijänoikeusasioissa tehtäisiin jotain.

En ole varma, kuuluuko se tähän asiaan, ja mikä ettei kuuluisikin, mutta Tshehovin lauseista muuan muistiin päällimmäiseksi tallentunut, on kansanystäville eli narodnikeille osoitettu:"Tehkää jotain. Tehkää kerrankin jotain. Tehkää kerrankin jotain hyödyllistä. Muuttakaa pois maasta."

Viimeistään 1880-luvulla kaikille oli selvää, että tekijöitä on tuettava niin että he saavat kohtuullisen ja joissakin tapauksissa kohtuuttoman hyvä palkkion. Itse asiassa tämä ajatus esiintyy suurkuningas Sargonin savitauluissa. Hän oli Akkadin miehiä. Hän opasti poikaansa tähdentämällä, mistä kulta tulee: se tulee niiltä, jotka viljelevät maata ja heiluvat lapion varressa. Sieltä kulta kulkeutuu muun muassa suurkuninkaiden ja heidän hyvällä öljyllä kiiltäviksi rasvattujen pappiensa eli ministereiden talteen.

Perustuotanto on pidettävä hyvällä mielellä, koska hallintokoneisto pappeineen, ministereineen ja kuninkaineen on biologisesti asian ilmaisten loiskasvustoa elintarvikkeiden tuottajien turkissa.

Ja taitava loinen pitää huolen siitä, ettei isäntäeläin näänny eikä menehdy. Win-win, kuten Himanen sanoisi.

Siis tekijöitä on palkittava ja heille on kerrottava, että ei ole mitään hätää.

Sitten taas tekijänoikeuden kassavirrasta noin 97 prosenttia kulkee muita reittejä kuin tekijöiden taskujen kautta. Kirjailija, tuo uhanalainen laji, saa parhaassa tapauksessa 16 2/3 prosenttia kirjan nidotun kappaleen nettohinnasta, josta on vähennetty arvonlisävero. Prosentti on yksi kuudesosa, mutta veron jälkeen se on vähän yli kymmenen prosenttia. Kun painoksesta myydään alle puolet, ollaan viidessä prosentissa. Kun henkilökohtainen ansiotulo on verotettu, ollaan alle kolmessa prosentissa.

Näin.

Aineettomien oikeuksien talous on tynnä paradokseja. Radio ja televisio alkaa maksaa kuluttajalle mutta lehdet muuttuvat ilmaisiksi. Media ei myy sisältöä, vaan asiakkaita.

Kaikki muut ovat käsittäneet tämän paitsi TeliaSonera.

Kansantalous on muuttunut kymmenessä vuodessa silmittömästi. OECD-maissa palvelujen osuus sekä työllistäjänä että lisäarvon tuottajana on yli 70 prosenttia kokonaisuudesta.

Tekijänoikeuslaki ja patenttilaki on kirjoitettu ja ajateltu tavarantuotantoon.

Tekijänoikeuslaissa tekijälle annetaan kaksi yksinoikeutta, tavarantuotannon oikeus ja palveluntuotannon oikeus. Edellinen on nimeltään "oikeus valmistaa kappaleita teoksesta" ja jälkimmäinen" oikeus saattaa teoskappaleita yleisön saataviin" eli levittäimnen. Levittäminen on käytännössä kuorma-autoilua tai yhä useammin signaalin lähettämistä, kuten radiossa, televisiossa ja Internetissä.

Patenttilain neljä ryhmää ovat tuote, laite, menetelmä tai käyttö. Kaikkiin liittyy yleinen edellytys, jonka mukaan keksintöä on, ollakseen patentoitavissa, voitava käyttää teollisesti eli siis elinkeinotoiminnassa.

Tietokoneohjelmien eli softapatenttien vaikeus ei ole pelkästään softan monimutkaisuus. Softa on pikemmin palvelu kuin tavara. Ja palvelun voi patentoida vain kiertoteitse.

Tekijänoikeudessa palvelun tuottamista sanotaan luomiseksi. Jostain syyystä sellaisille sanoille kuin "sisällöntuotanto" naureskellaan. Luullakseni naurajat ovat tyhmiä. Mediatalot tuottavat paljon muutakin kuin suojattuja teoksia. Se jokin - nykyisin siis teksti, kuvat, ääni, musiikki - on yhteisnimitykseltään "sisältö" (content). Voisi sitä sanoa signaaliksikin tai jopa informaatioksi.

Runoilija ei valmista eikä tuota käsikirjoitusta vaan luo teoksen, esimerkiksi kuolemattoman runon. Elokuvaohjaaja ja leikkaaja eivät valmista elokuvaa vaan luovat elokuvateoksen, josta sitten monistetaan teollisesti kappaleita.

Rokkitähti, joka soittaa lavalla kitaraa vallan perkeleesti, ei osallistu tuotannolliseen toimintaan, vaan palveluntarjontaan.

Tämä erottelu tavaroihin ja palveluihin ei ole joutava, vaikka onkin juristin esittämä.

Tavaroihin liittyvät säännöt ovat vakiintuneita ja aika selviä. Oikeustieteessä tavaroita sanotaan esineiksi ja niihin luetaan kiinteistötkin. Virhetilanteet, viivästykset ja oikeudelliset virheet, kuten kahdelle myyminen, ovat peruskurssiasioita.

Palvelua ei oikeastaan voi peruuttaa. Kun tukka on parturinliikkeen lattialle, paha sitä on ruveta liimaamaan. Kun potilasta on hoidettu, hoitotoimenpiteitä ei saa tekemättömiksi.

Häiriötilanteissa voi käyttää vahingonkorvausta, hinnanalennusta tai mahdollisuutta teettää palvelu toisella ja hakea ensimmäiseltä sopimuskumppanilta korvausta. Mutta jos talossa on käynyt huoltomies, joka ei saanut jääkaappia tai öljynpoltinta kuntoon, haluaisinpa nähdä tällaisen palvelualan yrittäjän tai firman, joka suostuisi maksamaan korvausta tai palauttamaan veloittamaansa hintaa, kun toinen yrittäjä onnistuukin tehtävässään.

Erittäin suuri teoreettinen ongelma, jota en ole toistaiseksi onnistunut ratkaisemaan, on hallinnan puuttuminen. Merkittävä osa elinkeinotoimintaa perustuu sääntöihin, jotka on kytketty hallintaan ja hallinnan siirtämiseen - missä vaiheessa vastuu tavarasta siirtyy myyjältä kuljettajalle ja tältä vastaanottajalle, kysytään kun havaitaan, että tavara tuli perille särkyneenä.

Jos polkupyörä on myyty maanantaina Kallella ja tiistaina Villelle, ja molemmat ovat maksaneet hinnan, mutta Kalle lupasi tulla hakemaan fillarin tuonnempana, kun taas Ville tuli kellariin ja vei fillarin - niin tiistain mies Ville saa vastoin pääsääntöä pitää polkupyörän. (Jos hänellä oli perusteltu vilpitön mieli.)

Laki suojaa hallintaa.

Tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa ei ole hallintaa, ja kun puhutaan "aineettomista oikeuksista", tarkoitetaan tätä. Palvelua voisi sanoa saman logiikan mukaan tavarattomaksi tavaraksi. Menen Heikintorille, menen parturiin, käyn kaupassa. Olen hankkinut palvelun ja tavaroita. Jos istuisin vielä Bingossa, mikä ei kyllä kuulu suunnitelmiin, olisin ottanut osaa maksulliseen palvelutoimintaan, ja jos pelaisin hetken hedelmäpeliä, mikä sekin on vieras ajatus, olisin ostanut RAY:n tarjoaman palvelun.

* * *

Näin pitkien puheiden jälkeen tulee blogin pääasia, joka on niin tärkeä, että siitä pitäisi kirjoittaa viisi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta ja kiekaista televisiouutisissa päälle.

Yhteinen etu on vakaa verokanta. Valtio - unohdetaan kunnat ja seurakunnat - kerää veroja ja pitää niillä yllä muun muassa palvelutoimintaa (turvallisuus, opetus, hoito, hoiva jne.)

Verotuloista noin puolet on tuloveroa ja toinen puoli arvonlisäveroa.

Tekijänoikeuden puolella kenelläkään ei ole Suomessa pälkähtänyt päähän, että aieettomien oikeuksien luovuttaminen on valtiolle hyvin tärkeä asia ja että ALV on paljon mielenkiintoisempi asia kui tulovero.

Suoraan sanoen yksi syy on se, että yritysten on helppo "järjestellä" liiketuloaan ja aineettomien oikeuksien arvostaminen on vaikeaa tai melkei mahdotonta, vaikka siitä on virallisetkin määräykset (CIV - Calculated Intangible Values).

Opetusministeriön ja järjestöjen huoli luovien taiteilijoiden tuloista eli korvauksista on aikamoista hehtaariammuntaa. Luultavimmin asiantuntijat osaavat järjestää ainakin menestyvien yhtyeiden asiat niin että viime viikolle surtu jaksottamisongelma on täysin näennäinen. Se siis, että Lordi tienää hirveästi pari vuotta mutta viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet persnettoa.

Tämä on elinkeinotoiminnassa jokapäiväinen ilmiö ja liittyy innovaatioiden kypsymiseen kassavirraksi.

Asiassa ei ole muuta ongelmaa kuin viranomaismenettely.

Tekijänoikeudellinen ajattelu on taloudelliseen todellisuuteen suhteutettuna hevoskyytivaiheessa eli edustaa tuollaista 1800-luvun puolivälin kehitysvaihetta.

* * *

Valtioneuvoston tietoon olen saattanut muutamia kertoja suullisesti ja kirjallisesti huoleni siitä, että valtion määrättävissä oleva erittäin huomattava "säsiltö" makaa käyttämättömänä ja organisoimattomana.

Yleisradio, yliopistojen kirjastot, maakunta-arkistot, Kansallisarkisto.

Ranskalaiset ovat jo hereillä. Siellä keskustellaan esimerkiksi erittäin arvokkaan tuotemerkin "Louvre" lisensoinnista ja muusta kaupallisesta hyväksikäytöstä.

Meillä visioidaan tekniikasta ja säädetään merkitykseltään hyvin kyseenlaiasia lakeja, esimerkiksi yliopistokeksinnöistä, mutta jätetään täysin kesannolle jopa se kysymys, miten vaikkapa aluekirjastoista voisi organisoida ihmisille hyödyllisiä ja mieluisia ja kunnille ja valtiolla tuloa tuottavia yksikköjä.

Se on nimittäin mahdolista.