Sanoin Aulikselle, etten puhu mitään, ellei tarjota mustaa makkaraa. Tampereen kauppahallista sitä onneksi löytyi, vaikka laukon torilta ei.Käsitän kyllä, että kävelin eilen aivan menneisyydessä niin että kun näin sieviä tyttöjä Hämeenkadulla, mieleeni tuli muuan toinen tyttö, joka käveli samaa katua samassa hengessä 50 vuotta sitten, ja kun valokuvasin Vanhan kirkon, mietin miten menin siellä naimisiin 40 vuotta sitten.
Nuoret eivät tiedä, mitä 40 vuotta merkitsee. Minä tiedän. Aika paljon.
Jaakko sanoi eilen monta asiaa. Olen vielä vähän pökerrysissä ja yritän siivilöidä kuulemaani, mutta joka tapauksessa päätin yrittää elää ainakin kauan, koska nyt kuulemani kokomuksen ja siis paljon työn ääni oli niin valtavan vaikuttava verrattuna kirjatietoo, jota olen itse hankkinut jonkin määrän.
Jaakko on se sama mies, joka nuorukaisena istui Puuvillatehtaankadulla Väinö Linnan hetekan kulmalla kuuntelemassa kunkin päivän antia, kun "Tuntematon sotilas" syntyi. Linnalla oli halu lukea ääneen kuulostellakseen, polttaa tupakkaa, nauraa, kiroilla.
Hän sanoi, että Linna antaa suunvuoron henkilöhahmoilla, kun taas Haanpää ottaa itse viimeisen sanan.
En ollut ikinä tullut tuota ajatelleeksi, mutta nyt ymmärsin, mikä minua on suuresti ihailemassani Haanpäässä hitusen häirinnyt - Haanpää on hyvä räätäli, joka vetäisee juttunsa loppuun umpisolmun ja vilkaisee alta kulmain - niin kuin Jaakon appiukko-vainajan, Wäinö Kunnaksen kuuluisassa maalauksessa - että näin minä tämän tein. Lopputuloksena on usein suurenmoinen vitsi.
Linna antaa henkilöiden puhua niin että puheesta tulee kokonainen, elävä ihminen. Romaani kihelmöi, koska sellaiset henkiöt kuin Vanhala ja Hietanen ovat kirjan alussa aika epäuskottavia, kielellisesti niin lahjakkaita ja kiinnostuneita kansanmiehiä hurjine sitaattivalikoimineen. Ei sillä, ettei sellaisia olisi, mutta on se kirjassa yllättävää. Sadan sivun kuluttua molemmat ovat puhuneet itselleen pysyvän sijan lukijan mielessä ja sydämessä.
Kirsi puolestaan sanoi sivulauseessa, että hän sopeutti tietoisesti runouden modernismin lastenrunoihin niin että lopulta itse Anhava vähän hermostui Tampeereen naisista, eli Kirsistä ja Eeva-Liisasta, joka hänkin oli kirjoittanut kävelymusiikkia pienille virtahevoille.
Myös tämä oli yllättävä oivallus. Kirsi Kunnas, modernisti.
Ehkä on parempi, että te lukijat mietitte asiaa eteenpäin. Edes Haavikko ei enää oikein kolise nuorten lukijoiden päässä - toisin kuin Saarikoski. Mutta olisiko Kirsi uuden runoilmaisun todellinen suuri äiti ja lopulta välillisesti myös muiden kuin Eppujen esikuva?
Vanha vesirotta
Kaislaranta kahisee,
suviheinä suhisee,
rapakossa rahisee:
Kuka tulla tuhisee?
Mikä tuolla pilkistää?
Vesirotan pieni pää,
viikset vallan mutaisina,
rämpii jalat rutaisina
vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.
Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
(Vaivastus on vesirotan omaa kieltä
ja tarkoittaa aivastuksen vaivaa
ja sitä että täytyy esiin kaivaa
nenäliina
niistääksensä nenän pieltä.
Totisesti piina!)
Ja taasen - voi Vaivastus,
ja atsii atsii aivastus!
Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta
on - aivan totta -
vanha hieno herkkä rotta,
joka kärsii ammattinsa vuoksi
kuhanuhaa, vesiköhää, ryskäyskää.
Ja nyt - katsos, nyt se juoksi
suoraan kaislavuoteeseen
ja makaa jalat luoteeseen
ja kuono kohti kaakkoa.
Se auttaa Jaakko Vaakkoa.
- Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu
Kyllä tässä on kestämistä siinäkin, että puhuu takeltelematta 20 vuotta sitten tapahtuneista asioista, sitten 25, 30 ja lopulta 35 ajastaikaa menneistä. Vielä muistetaan se 40 vuottakin sitten tapahtunut, vaikka ei siitä uskalla mitään puhua. Pelottavaa.
VastaaPoistaMutta on se kumma, ettei siitä ole historiaksi. Se on vain omaa elämää. Osallistuminen voi tietysti jakamalla muuttua historiaksi, mutta eihän se sitä tarkoita, että siltä tuntuisi.
Äiti Kunnas on taatusti vaikuttanut suomalaiseen runouteen paitsi omien teostensa myös poikansa kynän kautta. Rocklyriikka tavoittaa useammat kuulijat kuin painettu runous konsanaan ja on usein jopa parempaakin. Jokainen nuori ja keski-ikäinen suomalainen osaa runoutta ulkoa vaikka muuta väittäisi, ei tarvitse kuin alkaa puhua suomirokista.
VastaaPoistaOppineistoon kuuluvien olen huomannut kirjoittavan että "ulkomaan matkoilta palattuani olen antanut itselleni kertoa, että kotimaassa on sillä välin tapahtunut, jne".
VastaaPoistaMitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Kuljeskelin vielä eilen Milanon keskustassa, ja ehkäpä tuli mieleeni Kemppisen maininta täällä blogissaan Leonardon viimeisestä ehtoollisesta, joten kävelin Santa Maria delle Grazielle.
No eihän sinne noin vain piipahdeta. Halukkaille tiedoksi, että sinne pitää varata etukäteen käyntiaika. Eilen jonoa oli pariksi päiväksi.
Hyvä huomio Haanpäästä. Haanpää-ihailu on mennyt pikkasen liian pitkälle, ettei vain tulisi vastaiskua? Kuitenkin Haanpää on helvetin hyvä kirjailija, mutta nämä Matsonin, Meren ja kumppanien juupaseipäs-sotailut ovat häirinneet.
VastaaPoistaTendenssimäinen Haanpää on, ja Paronen. Kovia jätkiä.
Jos järjestyy aikaa, kehottaisin lukemaan oheisen kirjan. Arnkil, Antti; Sinivaara, Olli (toim.): Kirjoituksia Väinö Linnasta.
VastaaPoistaPysyäkseen kansalliskirjailijana Linnan on puhuteltava aina uusia sukupolvia. Näyttää siltä, että näin on käynyt, vieläpä varsin positiivisella tavalla. Tähän kirjaan viittaa HS:ssä oleva kirjoitussarja Tuntemattomasta.
Arvostelin kirjan mielestäni sangen positiivisesti: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php
Ad J. Vahe:
VastaaPoistaVihjeen jo aikaisemmin saatuani hankin, aloin lukea ja ihastuin ikihyväksi.
Olin pohtinut juuri samaa - ja Haanpään tapauksessa kysymys on sitäkin aiheellisempi. Nimittäin että kykeneekö nuori nykylukija käsittämään, mikä on tarkoitettu arkipäiväiseksi ja mikä poikkeukseksi.
Esimerkiksi minulle "Tuntemattomaan" sisältyvä "intin meininki" on täysin tuttua omalta asevelvollisuusajalta 1963 (!).
Päättelen 1984 syntyneen poikani puheista, että jokin ratkaiseva muutos on tapahtunut.
Esittämäsi viittaus on tosi tärkeä. Nähtävästi Tuntematon + Pohjantähti kestävät.
Olen käyttänyt joskus esimerkkinä I.B. Singeriä, jonka maailma on ventovieras, täysin tuntematon, mutta tekstit ovat silti lukuisien lukijoiden yhtäpitävän mielipiteen mukaan läheisiä ja vaivattomasti tajuttavia.
Ad S. Liuhto:
VastaaPoistaNoin se on.
Kullakin on keppihevosensa.
Olen huomannut tässä blogissa propagoivani Linnaa ja Waltaria ja vähätteleväni järjestelmällisesti modernisteja sekä joitakin ikätovereitani, jotka ovat syntyneet kirjallisuuteen modernistien kyljestä.
Varmuuden vuoksi lisään, että kun olen itsekin julkaissut useitakin runokokoelmmia, luen itseni samaan porukkaan.
Omalle kohdalleni sijoitan sellaisen alaviittauksen, että vaikka Ezra Pound on suuri lähtökohta, minulla on toisaalta lyriikassa ranskalaisia suursuosikkeja, etenkin Apollinaire, ja metafyysisesti sävyttyviä englannin kielen kirjoittajia, kuten Gerard manleyh Hopkins ja Wallace Stevens.
Kyllähän Haavikko merkitsee nykyrunolle enemmän kuin Saarikoski ikinä. Haavikkohan on just sanottanut yhden hevilevynkin.
VastaaPoistaHaanpäätä on turha vähätellä, kolisee omaan nilkkaan, niin kuin aina.
Muutenkin tuo Haanpään ja Linnan vertailu ontuu. Aivan kuin palvilihasoppaa verrattaisiin paloviinaan... Tai siis toisinpäin...
VastaaPoistaAd Anonymous:
VastaaPoistaKuten näet, puhuin runoilijoiden "kolinasta" eli avautumisesta nuorille. Väittäisin että tmä olisi totta.
Merkityksestä kirjallisuudelle - mitä se tarkoittaneekaan - olen kirjoittanut usein - Haavikkon viisi 50-luvun kirjaa + Puut kaikki heidän vihreytensä olivat mielestäni myös korkeinta maailmanluokkaa. Lisäksi ne merkitsivät suunnattoman paljon kirjallisuudellemme.
Saarikoski tuli tietysti valmiiksi muuttuneeseen paradigmaan 1955.
Haanpään vähättely on outo ajatus. Haanpään hartaat ihailijat ovat mietiskelleet muistaakseni 50 vuotta, miksi Haanpää oli niin hyvä novelleissa ja miksi hänen romaaninsa ovat joko lajennettuja novelleja tai novelliketjuja.
Se on mielestäni kiinnostava kysymys.
Näen romaanin ja novellin erilaisina perinteinä - Dostojevski / Tshehov.
Sanon "Tshehov" tähdentääkseni, ettei tähän liity arvoarvostelmia. Ainakin minulla Tshehov on yksi suurimmista ja yksi niistä, joihin palaan aina ja aina. Ja Tshehovilla ei tiettävästi ole yhtään romaania.
Ad Kiviniemi:
VastaaPoistaÄläs sano. Viina on hyvää rasvaisen keiton kanssa.
Saa olla koko kaupunkilainen ruvtakseen vertailemaan sen sijaan että vetäisi molemmat napaansa ja ähkisi.
Haanpää on mitä on, mitäpä tuosta väittelemään, mutta onneksi on tainnut päästä Vesa Karosen kynsistä. Ei Haanpää sentään ihan taistolaisuuteen taivu. Tänä vuonna en enää jaksanut seurata Laineen episodielokuvaa Tuntemattomasta. Muistaakseni eilen tuli radiosta Finlandia ja senkin kuunteleminen alkoi ällöttää, koska se on jo niin leimallisesti elokuvamusiikkia.
VastaaPoistaAd Toipila:
VastaaPoistaNyt en ole ihan varma, mitä kysyt.
Gutenberg.org on mahdottoman hieno asia. Taisin katsoa sitä viimeksi tänä aamuna.
Olen omaksunut hyvin vaivalloisen tavan käyttää sitä - muokkaan teksteistä rivinvaihdot (hard break) pois ja siirrän Wordiin ja teen siitä pdf:n.
Ilmiönä tämä on jännittävä asia - mutta en osaa arvioida latauskertojen merkitystä.
Olen tavannut väittää, että proosatekstin lukemnen näytöltä ei ole kyll- tai ei-asia, vaan oppimiskysymys.
Asia liittyy ammattiini - minusta on suuri sääli, että ainakin WSOY on ottanut johdonmukaisen kielteisen kannan kaikkiin OS-e-kirjoihin. Erkon yhtiöiden politiikka on, että he eivät edes keskustele.
Yliopiston kirjaston kanssa meillä (HIIT) on yhteistoimintaa.
Maaiman ensimmäisenä verkkoon tulivat muuten antiikin klassikot ja keskiajan tekstit. Jos hiukan tietää, mistä etsiä, kaikki löytyy.
Taidanpa laittaa blogin 1700-luvun ensyklopediasta (siitä ensimmäisestä ja alkuperäisestä), koska sen kuvat ovat niin mahtavia, kaikki ne taitavasti mietityt kuparipiirrokset.
http://diderot.alembert.free.fr/
Pakko tylpistää korkea lento.
VastaaPoistaKatsoin juuri videolta murhaajan murhaamisen. Saddamia ei enää ole. Riemuitako vai ei.
Ad Anonymous:
VastaaPoistaEi riemuita. Lisää murhamiehiä.