Illalla on ystävän merkkipäiväjuhla. Arvattavasti juhlapukuiset ovat osa isoa verkostoa. Me, kuohukerma, katselemme toisiamme ja mietimme että kas vain, tuokin on vielä hengissä ja tuo.
Sitä 0n mietitty kautta aikojen, kuka tuntee kenet ja miksi. Tämä kysymys on osa yhteisöllisyyden ongelmaa, joista meidän on nyt saatava selvä.
Tällä hetkellä lähdeteokseni on Luhmannin "Die Gesellschaft der Gesellschaft" eli yhteisön yhteisö. Yhteisölle ei ole osoitetta. Se ei voi saavuttaa itseään eikä ymmärtää itseään.
Taustalla on MIT:n S. Millgramin "Six Degrees of Separation", johon hiljan viittasin. Wikipedian artikkeli tästä asiasta on lyhyt ja sietää ollakin, koska "kuuden linkin" maailmankuva on ehkä enemmän vitsi kuin tosiasia. Kannattaa katsoa myös hakusana "Small-world networks". Siitä asiasta on hyvää kirjallisuutta, mutta sekin ilmiö on ongelmallinen.
Joka tapauksessa päivä alkoi nolosti. Keskiajan tutkija, jonka tiedän ja jota arvostan, selvitti Pyhän Henrikin legendan eri redaktioita, ja televisio näytti tietokonemallin eri tekstien polveutumisesta. Kiinnostuin ja päädyin oman työpaikkani HIITin kotisivuille. Joko en ollut tiennyt tai olin unohtanut, että yläkerran pojat ovat tosiaan tehneet tässäkin hyödyllistä yhteistyötä humanistien kanssa.
Tekstejä pystyy niveltämään toisiinsa virheiden ja eroavuuksien perusteella. Ihmisten verkko eli yhteisö on paljon vaikeampi asia.
Kun tein ahkerasti tutkimusta, jouduin selvittämään, miten päästään korkeimman oikeuden jäseneksi. Vastaus näyttää olevan, että täytyy tuntea tietyt henkilöt, mutta ei kovin hyvin. Edullisinta on istua sopivaan aikaan lainopillisen yhdistyksen kokouksessa viisaan näköisenä eli vaieten. Siitä saattaa päätyä korkeaan tehtävään samalla tavalla kuin Hadrianus keisariksi - ohikulkijan ominaisuudessa. Ratkaisevaa ei ole laaja kannatus vaan vähäinen tai joka tapauksessa kapea vastustus.
Päivän ongelma on tavattoman vaikeatajuinen ja ongelmallinen. Kun olen laittautumassa naishenkilön juhliin ja totean, että Ranskassa Ségolène Royal nousi presidenttiehdokkaaksi, olisin taipuvainen liittymään kuoroon ja veisaamaan aikojen muuttumisesta.
Mutta miten naisten nousu yhteiskunnan huipulle liittyy sukupolviin? - Yhteisöjen huipulla naiset ovat olleet kautta aikojen.
Ranskan ja myös Suomen näkyvillä naisilla on täsmälleen sama tausta kuin miespuolisilla kollegoillaan. Royal on pahamaineisen ENA:n oppilas. Ranskassa on turha kuvitella itsestään erikoisempia, ellei ole käynyt hallintokoulu ENA:a. Kaikki ovat, ja korkeakoulutoveruuden rinnalla esimerkiksi puoluerot ovat pikkuasia. Royal näyttää kytkeytyvän myös armeijan verkostoihin, koska hän riiteli eversti-isänsä kanssa jo alle 20-vuotiaana.
Suomessa Otavan, WSOY:n ja kuulemma myös Tammen tämän hetken kirjalliset vetäjät, kaksi naista ja yksi mies, ovat kuulemma samalta luokalta ja vielä Kulosaaren yhteiskoulusta. En mene kyllä takuuseen tästä tiedosta mutta näin olen asian käsittänyt. Olen sanonut ennenkin, että kun olin TKK:ssa professorina tietotekniikkaosastolla, sain sen käsityksen, että kaikki toiset olivat olleet SYK:ssa samalla tai peräkkäisillä luokilla ja syntyneet 1955-1956. Paitsi Shosta Sulonen. Ja on siellä tarkemmin miettien yksi norssikin. Missä ei olisi.
Sosiologien sukupolviteoria ei tietenkään ole mikään teoria vaan ajatus, että eri aikoina ihmiset nimenomaan liittoutuvat eli muodostavat yhteisöjä eri tavoin. "Sukupolvi" saattaa olla tietoisen mainonnan tulos. Kirjallisuudessa jylläsi 1950-luvulla modernistien sukupolvi. Teatterissa Jaakko Pakkasvirrasta odotettiin messiasta, mutta sukupolven kärkeen nousivat vanhempi Ralf Långbacka ja nuorempi Kalle Holmberg ja sitten kävi niin, että teatteri nousi pitkiksi ajoiksi näkyvimmän taiteen asemaan, ohi kirjallisuudenkin. Elokuva oli Niskasesta ja Mollbergista huolimatta vähän sitä ja tätä, kunnes 90-luvun lopulla alkoi yllättäen tulla näkyvyyttä ja niiden perässä taiteellista ja kaupallista menestystä.
Raha on luonnollisesti taiteellisen arvon mitta. Sitä on ansaittava tai saatava. Asiaa ymmärtävien henkilöiden mukaan Suomen esittävän musiikin häikäisevä nousu liittyi hyvin rahoitettuihin musiikkiopistoihin. Kun nyt ajatellaan vetää taidekorkeakouluilta rahoja pois, tekniikka ja kauppatieteet tulevat perässä.
Tämä on "innovaatioyliopiston" yksi ongelma. Todella innovatiivinen toiminta nousee vain yleisen holtittomuuden maaperältä ja kiertää siistit laboratoriot ja työpajat, joissa viivottimet ovat pöydän reunan suuntaisesti ja lyijykynät ojennuksessa.
Näillä viitteellisillä perusteilla olen aika innostunut seuraamaan naisia "sukupolvien" keskeisinä vetäjinä. Omat naispuoliset ikätoverini esittävät loppuun Lady Macbethin roolinsa, ja sen jälkeen nähdään jotain uutta.
Tämä Ranskan Ségolène R. on syntynyt 1953. Juuri oikean ikäinen. Seitsemän vuotta nuorempi kuin Hillary Clinton.
Naisilla on etulyöntiasema. Heillä on kaksi verkostoa, omansa ja yleinen. Se on etu.
Lyhyesti
VastaaPoistaOlen esittänyt ja esitän taas: Koululaitos on naisten tärkein apu heidän asemansa paranemisessa.
Sillä on merkitystä, että nykyinen koulujärjestelmä on rakenteeltaan tietyllä tavalla tyttöjä suosivat, mutta vähemmälle merkitykselle on jäänyt naisistunut opettajakunta.
Naisopettajat ovat auktoriteettiasemassa olevia ihmisiä joita lapset tottuvat näkemään päivittäin.
Uskon tämän muuttaneen merkittävämmällä tavalla naisen asemaa kuin kaikkien suomen yliopistojen naistutkimukset ikinä.
Kirjalliset johtajat ovat kotoisin Kulosaaresta, olisivatkohan jossain vaiheessa olleet peräti rinnakkaisluokalla. Pikkukaupungista lähteneenä on ollut vaikea orientoitua siihen, että laudaturit yo-todistuksessa eivät merkitse mitään siihen verrattuna, että on ollut mukana tässä ja tuossa Ressun ja Norssin inkarnaatiotraditiossa. Aiheesta muuten voi sitten illalla keskustella mahdollisimman kovaäänisesti niillä kokkareilla: "muistatkos, kun Pate kastettiin? Patesta näki jo silloin, että siinä on ainesta." Koulutus luo tasa-arvoa, mutta onneksi jotkut ovat aina vähän tasa-arvoisempia.
VastaaPoistaMitä tarkoitat "yleisellä verkostolla"?
VastaaPoistaOlen nainen ja luulen, että edustan sukupolvea, joka mielellään sivuuttaisi sukupuolen puhuttaessa jonkun henkilön saavutuksista. Emme kuitenkaan ole niin pitkällä.
Naisen tapa vaikuttaa on aina ollut liitto yksittäisen miehen kanssa. Jostain syystä en pidä sellaista perinteistä tapaa nykyaikana enää ihailun arvoisena. Samasta syystä ajatukseni Hillary Clintoninkin menestyksestä ovat hiukan ristiriitaisia, vaikka hän on epäilemättä pätevä ja fiksu nainen.
Siihen samaan joukkoon kuulun muuten minäkin, 1955 syntynyt, ja olen siis esimerkiksi Martin luokkatoveri. Kuin myös muuan taidemaalari S. Rantanen, joka ennen taideakatemian koulua ehti opiskella jonkun aikaa TKK:lla, tosin arkkitehtuuria.
VastaaPoistaHilarystä tulee seuraava presidentti. Keskustelin aikanaan muutaman White Housen vartijan kanssa, joiden mukaan lautaset olivat lentäneet. Ranskassa tilanne on sikäli kiinnostava, että dame on aika nuori.
VastaaPoistaRoyal-niminen naissosialistipresidentti - varmaan saisi Bastiljin kivetkin kääntymään haudoillaan ja paljastamaan että niiden alla ei enää ole rantahiekkaa.
VastaaPoistaAd Anonymous:
VastaaPoistaAjattelin lähinnä naisten nopeutta ja kykyä hoitaa omien ja tuttujen lasten asioita - olen tätä seuraillut mm. oman keski-ikää lähenevän tyttären ja tämän ystävien toiminnassa. Vahva sitoutuminen lasten asioissa johtaa joskus nopeaa verkottumiseen, kun taas miehet myöhästelevät.
Vastaavasti jotkut hyvin tuntemani ala-asteen opettajat ovat sosiaalisia virtuooseja - ja melkein poikkeuksitta naisia.
Opettajista taitaa olla kvantitatiivista tutkimustietoakin.
Ad KK
VastaaPoistaTotuus esiin - SYK:ssa noilla samoilla luokilla pyörivät myös H. Tirri, Antti Herlin, Esa-Pekka Salonen, Harri Sirola jne.
Mutta luultavasti tämä on aaltoliikettä. En totisesti tiedä, missä ovat tulevaisuuden ylisuoriutujat.
Sen tiedän, että "innovaatioyliopisto" on katala yritys luoda esim. Tapiolasta (josta nuorin lapseni kirjoitti) Innovaatioyliopiston Yläaste - ettei nääs tarvitse seurustella köyhien kanssa.
Viehättävin määritelmä, jota en saa mielestäni ajatellesani suomalaista ympäristöäni, on peräisin eräältä ranskalaiselta filosofilta:
VastaaPoistaPahin kuviteltavissa olevista yhteiskuntajärjestelmistä on rumien naisten hallitsema vähemmistöjen paratiisi; siellä näet palkitaan pikemmin halujen kuin kykyjen perusteella.
Minusta tuntuu, että tuollainen yhdeltä luokalta löytynyt julkkiskimara todistaa siitä, että rohkeudella ja itseluottamuksella on osansa menestymisessä. Kun näkee, että koska tuokin tormake on menestynyt, niin kyllä sitten minäkin voin.
VastaaPoistaKemppinen on kriittinen six degrees of separation teorialle, jota esitellään wikipediassa. Itse tahtoisin uskoa siihen jo siitä syystä, että kyseiseltä wikipedian sivulta löytyvän linkin mukaan minun shakkivoittoni Kasparovista on vain kolmen askeleen takana! Ei se niin pitkä matka ole, nimittäin matka maailmanmestaruuteen.
Kirjoitit aikaisemmin tuosta paikan hengestä.
VastaaPoistaOlemme joskus perheen kesken keskustelleet ajan ja paikan välisestä suhteesta.
Joskus näyttää syntyvän ajassa aaltoja, joitten keskipiste näyttäisi olevan jossakin.
Ihan Helsingin sisälläkin näyttää välillä siltä, että tietyn tyyppisiä lahjakkuuksia tulee tietystä kaupunginosasta, niin että heillä näillä lahjakkuuksilla on yhteinen kontaktipinta, vaikkapa sitten sama koulu, päiväkoti tai katu. Mm. Munkkiniemi oli tuollainen yhteen aikaan, Kontulasta tuli erääseen väliin paljon kevyen musiikin nimiä ja samanlainen mielikuva minulla on Käpylästä.
Maan mittakaavassa näyttää samoin joskus tulevan tietyltä alueelta enemmän osaajia kuin muualta, vaikka väestön rakenne tai koululaitoksen pätevyys ei sitä selittäisi.
Mm. Saarijärvi näyttää olevan minun silmissäni paikkakunta, josta on tullut väestömäärään nähden poikkeuksellisen paljon merkittäviä persoonallisuuksia, kun mieleeni tulisi parikin huomattavasti väkirikkaampaa ja paremmin kouluin varustettua paikkaa, joista en muista olevan kotoisin kenenkään.