Tästähän mun lauluni mukavasti alkaa:
tyttö veti lepikossa housuja jalkaan - - -
Luin luonnehdintoja blogista. Panin eilen Elisan heikkomieliseen kiertokyselyyn "pidätkö blogia" kommentin, että siinä esitelty käsitys blogista on kovin vanhentunut ja yksipuolinen. Nähdäkseni "verkkopäiväkirja" on mennyttä ja weblogit ovat etenkin sähköpostin postilistan laajennuksia, tiedetylle joukolle tarkoitettuja viestejä.
Toiseksi minulla on sama tuntuma kuin Loici le Meurilla, joka erittelee (ranskaksi) päivän blogissaan yleisten asioiden muuttumista ja lanseeraa termin "Politiikka 2.0".
Kirjoittamalla otan itse selvää, mitä mieltä olen jostain asiasta.
Blogi ei pohjaltaan eroa suuresta kirjoittamisesta, kuten romaanista. Jos kirjoittaa kaavioon eli täyttääkseen jostain annetun muodon, tulos on arvoton. Jos kirjoittaa niin että teksti on kuin juopon jäljet jäällä, tulos joko on kiinnostava tai päätyy avantoon.
En koskaan edistynyt oivalliseksi juristiksi, koska systemaattisuus ei ole minulle luontaista enkä ole koskaan oppinut sitä riittävästi. Asiassa pysyminen tuntuu minusta aina kohtuuttomalta vaatimukselta ja vapaudenrajoitukselta.
Muuan valtiopäivämies antoi ennen sotia kostoksi siitossonnilleen nimeksi Puhemies ja pätki sitä kepillä, kun viranhoito ei ottanut onnistuakseen, huudellen: "Puhemies, asiaan, asiaan!" - Kyösti Kallio oli ankara asiattomuuksien vahtija.
Luin "Tuntemattoman sotilaan" alkuversion, joka on kaupoissa nimellä "Sotaromaani". Julkaistusta kirjasta poistetut jaksot on lisätty siihen kursiivilla.
Linnan oman ja kaikkien muiden mielipiteen mukaan poistot eivät olleet olennaisia eikä niitä voi pitää sensurointina.
Olen eri mieltä.
Olin pikku pojasta kaipaillut Linnan henkilöiden repliikkeihin nuorten miesten puheen keskeistä elementtiä eli rivouksia. Tässä ne ovat. Tässä kirotaan Suomen herrojen lisäksä "herrojen huarrat, perkele". Se Lahtisen monologi, jonka Veikko Sinisalo esittää äänilevyllä niin unohtumattomasti, on laajasta versiosta, ei painetusta.
Tämä ei ole syytös.
Voi olla ja taitaa todella olla niin, että "Sotaromaanissa" julkaistu teksti olisi aiheuttanut raastupareissun ja saanut merkittävän osan lukijoista niin suunniltaan, että itse asia olisi unohtunut. Villiinnyttiin 50-luvulla vähemmästäkin. Ja 60-luvulla.
En siis ollut lukenut Jyrki Nummen väitöskirjaa "Jalon kansan parhaat voimat" (1993). En ollut edes kuullut Arnkilin ja muiden kirjasta "Kirjoituksia Väinö Linnasta". Pahoja aukkoja. Nummen kirja on todella hyvä, mutta häneltä jää ehkä huomaamatta, että useasti toistettu "von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen" on sekin kätketty alapään rivous ja lisäksi alun perin ihmeellinen ajatus Runebergilta - kuvitteliko kansallisrunoilija, että osasto ryhmittyy taistelun jälkeen jättäen muotoon tyhjät paikat kaatuneille ja haavoittuneille? Rivit harvenneet... Eivät ne harvene, ne lyhenevät.
Vähän samanlainen juttu kuin Koskenniemen "Viis latua itää kohti vei - yks takaisin". Että partiomiehet avaisivat kukin omaa latuaan?
Rivologia on nyt kuitenkin tyyliseikka. Kustantaja on kuitenkin poistanut sanoja, pätkiä ja muutaman jakson, jotka tähdentävät "herrojen" eli upseerien ja miehistön välistä kuilua. Tämä on kyllä sensurointia. Kysymys on Linnan tuotannon perusasiasta, joka on edelleen hyvin ajankohtainen.
Linna on sitä mieltä, että Björn Wahlroos saisi armeijasitaatteineen painua helvettiin ja vetää oven perässään kiinni.
Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Joukkoja johdetaan edestä. Ja niin poispäin.
Wahlroos ja monet muut liikkeenjohtajat eivät ymmärrä johtavansa rahoja ja unohtavansa ihmiset. Linna tähdentää tähdentämästä päästyään, että sodanaikaiset upseerimme liikuttelivat elävää voimaa unohtaen, että puhe oli ihmisistä. Usein puheeksi tullut sotilaskuri oli keinotekoinen aivokummitus, josta puhumalla unohdettiin toiminnan tarkoitus eli sodankäynti. Armeija on oppinut nämä asiat, liikemiehet eivät.
Irtisanomiset ja muut helvetin globalisaatiot osoittavat, ettei meillä vieläkään tajuta vastuuta toisista ihmisistä. Tätä Linna alleviivaa romaaninsa viimeisillä lehdillä. Koskela ja Hietanen esitetään sankarillisina ihmisinä, mutta ei siksi, että he olivat hyviä tappamaan, vaan siksi, että he elivät toisten tunnelmissa, tiesivät toisten tarpeet ja joustivat omasta mukavuudestaan ja abstraktisista periaatteista. Lisäksi he olivat valmiit pelastamaan toiset menemällä itse kasapanos tai panssarimiina kädessä paikkaan, johon eivät uskaltaneet lähettää toista.
Molemmat mainitut ja lisäksi Kariluoto, syvällisesti ymmärretty upseerihahmo, käsittävät sodan menetetyksi ja hävityksi.
En usko, että tämä olisi poliittinen tai sotilaallinen arvio. Kyllä se on eettinen arvio. Sota, ennen kaikkea asemasota ja katastrofaaliset läpimurrot, olivat vieneet vähänkin pohjan vastuun eli siis toisten ihmisten huomioon ottaiselta.
Neljänneksi viimeinen sivu päättyy arvoitukselliseen kappaleeseen:
Voi voittajia!
Sen merkitystä sopii miettiä. Sitaattihan on "voi voitettuja" - vae vinctis.
"Kariluodon ja ykkösen päällikön, luutnantti Pokin, nimet tulivat lisäksi heidän koulujensa seinään. Muut kuolivat pelkällä kansakoulupohjalla." (Jälkimmäinen virke poistettu kustantajan toimesta.)
Kaarle I taisi päytäpuheissaan sanoa, että sodasta hyötyvät vain ne, joilla ei rauhan aikana ole kunniallista elinkeinoa?
VastaaPoistaSinä sen tidät, polyglottina, eikö se ollut niin, että eliitti tarkoitti alkujaan niitä raskasaseisia ja kokeneita miehiä, jotka laitetettiin falangin ensimmäiseen riviin, ottamaan vastaan vaarallisin isku?
Mikä mahtaa olla kreikaksi sellainen ihminen, joka kulkee taistelukentällä kaatuneitten ja haavoittuneiden ylitse, keräten talteen arvoesineitä?
Kiitän ensinnäkin blogista ja hienosta Library thing-linkistä/vihjeestä - sitten ohimalkainen huomautus voittajista ja voitetuista: Voittajat ovat usein lopultakin häviäjiä, sillä siinä missä häviäjät ovat pakotettuja uudistumaan, voittajat jäävät hiihtelemään latujaan. Rutinoituminen kostautuu jähmettymisenä, ja kuten tunnettua, jähmettyneet rakenteet ovat sortuvia. Samaa tematiikkaa sivuaa muuten Eeva-Liisa Manner hienossa romaanissaan Varokaa, voittajat (1972).
VastaaPoistaTuosta kansan suusta: niitä harvoja koulun ulkopuolisia seksivalistushetkiä nuoruudessani tuolla Ylä-Savossa koin, kun eräs vanhempien tuttu ihmetteli isällisen huolestuneena: "Poijat ne
VastaaPoistavaan kotona sitä örkkipeliä peluaavat tietokonneella, kerkeevätkö nuo ies
nykyään runkilla käyvä".
Ad Hannuhoo:
VastaaPoistaLinjataktiikka oli todella armeijan onnettomuus vielä 1808-1809. Mutta runossa ihanainen päivä oli jo päättynyt.
Ilkeistä ja tdódellisista aukoita on Peter Engludin kadehdittavan hieno essee "Kaksikymmentä askalta keskiajasta" (tai sinne päin). Raskas ratsuväki loppui siihen, että ruotsalainen kevyt ratsuväki osoitti uskaltavansa päästää pirun lähelle ennen kuin miehet laukaisivat molemmat rataslukkopistoolinsa.
"oivalliset" juristit pysyvät asiassa usein niin pitkällisesti, ettei lukija jaksa.
VastaaPoistaJos sanontojen salat valkenevat omalle porukalle vasta toisella vuosikymmenellä niin eipä ihme, että ainoan kerran asioivan huuli on koko lailla pyöreä.
Suomen kenttäarmeijalta puuttuivat Brelin hienosti kuvaamat kokemukset:
VastaaPoistaTout nu dans ma serviette qui me servait de pagne
J'avais le rouge au front et le savon à la main
Au suivant au suivant
J'avais juste vingt ans et nous étions cent vingt
A être le suivant de celui qu'on suivait
Au suivant au suivant
J'avais juste vingt ans et je me déniaisais
Au bordel ambulant d'une armée en campagne
Au suivant au suivant
Mutta kuinka nuo rivoudet - onko kukaan vertaillut sitä ranskan ja suomen asevoimien välillä?
Ja tuleeko suomen kielen suivaantunut jotenkin tästä?
ehkä ne painottuvat samaan sukupuoleen, kuten tikkanen kirjoittaa - ja mikä se oli se upseerin tervehdys?
VastaaPoista"Irtisanomiset ja muut helvetin globalisaatiot osoittavat, ettei meillä vieläkään tajuta vastuuta toisista ihmisistä."
VastaaPoistaIhminen tajuaa tai on tajuamatta omakohtaisen vastuunsa läheisistä ihmisistään. Maailmanlaajuinen talouspoliittinen, reaalipoliittinen ja monitahoinen kokonaisuus ei ehkä yksittäisten toimijoidensa kautta ilmennä kovin paljoa, eikä yksilöitä kannata välttämättä tällaisten syytösten kohteiksi kohottaa.
Bill Gates:han oli tällaisten syytösten stereotypia, kunnes lupasi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen yli 90% omaisuudestaan ja rupesi aktiivisesti myös lupaustaan lunastamaan.
Emme edes pysty kokoamaan yhteen tarpeeksi maailmanjohtajia päättämään globalisaation mekanismeista yhteisymmärryksessä, vain antamaan tyhjiä mahtipontisia lausuntoja (Millenium-julistus ja kaverit).
Missä on lopulta vastuu päätöksistä ja rakenteista, joista päättämiseen ei ole olemassa systeemiä (koska päätösten tulisi olla globaaleja ja lainvoimaisesti sitovia), mikä reaalipoliittisella voimallaan sitten heijastuu kaikkialle maailmaan.
En tunne Björn Walhroosia enkä Mikael Liliusta, mutta uskon, että rikkaalla on omatunto siinä kuin köyhälläkin ja ihmismieli kehittyi miljoonien vuosien aikana laajennetun suvun kokoisissa pienissä tiiviissä yhteisöissä, joka suunnilleen vastaa nykyistä luontevaa empatiamme sisälle sulkeutuvaa maailmaa.
Maailmantuskassa ja idealismissa on myös paljon henkilökohtaista, identiteetillistä ja itseä kohottavaa. Omaa arvoa peilataan tiedostamisen, ymmärryksen ja korkean etiikan kautta (tai näiden itsestään selvänä olettamisen), kohoten vastuuttomien, kapitalistien, vääräuskoisten tai minkä lie yläpuolelle.
Harvoin maailmaa todella rakastetaan, omaa merkitystään maailmassa ja muutamia harvoja läheisiään kyllä. Jumalan rakastaminenkin on pitkälti oma kuvitellun merkityksensä rakastamista ja siihen kiintymistä.
Nallekin saattaa olla hyvä jätkä kuka tietää.
"Irtisanomiset ja muut helvetin globalisaatiot osoittavat, ettei meillä vieläkään tajuta vastuuta toisista ihmisistä."
VastaaPoistaTartuin nyt tähän sivupolkuun, koska tämän lauseen rivien välistä tihkuu sellaista tyypillistä, lyhytkatseista kauhistelua nykyajan kovuudesta, arvottomuudesta ja itsekkyydestä.
Kirpeä vastalääke on Saarnaaja 7:11:
"Älä sano: Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset? Sillä sitä et viisaudesta kysy."
Ja milloinkahan ihminen on epäitsekkäästi ottanut vstuun lähimmäisestä? Yksilötasolla poikkeuksia on, jotka toimivat hienoina esikuvina meille kaikille. Mutta sillä "lopaalilla tasolla" tämä ei ole toteunut koskaan. Ei luultavasti koskaan tule toteutumaan.
Lisälääke on siis historia, jonka blogisti tuntee kuin omat taskunsa.
Ehkä luin väärin?
vae victis, kun jacta on hukassa.
VastaaPoistaKokemuksen syväälä rintaäänellä: ihminen on kuin susi, joka repii ontuvan yhdessä lajitoveriensa kanssa. Omatuntoa on vain filosofeilla. Markkinavoimat syövät työpaikat sieltä, missä niitä on liikaa kustannustasoon nähden. Lilius on turvannut omat mansikkamaansa - samoin wahlroos. Voittehan kirjoitella yleisönosastoon, mutta muutosta se ei tuo.
Ad Omnia:
VastaaPoistaJospa täsmentäisin - en osaa arvailal entisiä aikoja nykyisiä etevämmiksi.
Ärhentelylläni tarkoitin, mitä itse asiassa sanoin, nimittäin että "Tuntemattoman sotilaan" eettinen kiikkulauta, tekoja vai jostain opittuja puheita, ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.
Koskela ei puhu. Kariluoto oppii. Sarastie muuttaa salamannopeasti asiat "tieteellisiksi" lauseiksi. Lammio tukeutuu sanoihin eli ohjesääntöön tekemisen ja tuntemisen sijasta, ja siksi Honkajoen kuulustelu on niin painokas kohta. Honkajoki osaa kääntää kysymyksen, oletteko kommunisti, puheeksi piikkilankapulasta.
Sama näkyy miehistön puolella mm. Lahtisen oikeaoppisen kommunistin repliikkeinä ja Hietasen ja Vanhalan loputtomina sitaatteina - mutta puhe ei määrää käyttäytymistä.
En tätä Englundia ole lukenut, mutta olen ymmärtänyt niin että vanha taktiikka oli ratsastaa, ampua pistoolit tyhjiksi, kääntyä ja palata lataamaan aseet.
VastaaPoistaHakkapeliitta taktiikka perustui siihen, että ratsastettiin kohden, ammuttiin aseet tyhjiksi, ja sitten aseet tiputettiin naurujen varaan ja aloitettiin kylmän teräksen tarjoilu.
Mutta taktiikan tärkein elementti olisi siinä, että kun vanhassa tavassa ratsastettiin avorivissä, ruotsin kevyt ratsuväki ratsasti niin tiivissä muodostelmassa, ettei sitä voitu täydestä vauhdista kääntää, joten kun tultiin ampumaetäisyydelle, niin oli ratsastettava päin.
Kun vanha taktiikka oli toiminut kuin lintuhaulit, tämä keskitti iskun yhteen paikkaan, ja kun siihen oli ammuttu aukko, muodostelma oli hajalla, eikä vanhat keihäsneliöt toimineet enää suojana ratsuväeltä.
Kun Itävallan joukot osasivat odottaa tätä, ne alkoivat sortua jo pelkästä uhasta.
Toinen vaikuttava tekijä oli "kuninkaiden viimeinen keino", tykistö, jota ruotsin valimot ja sotilas kuri kehittävät huomattavasti. Ruotsin tykkien piipun läpimitta ja pituus olivat lyhyemman kuin katolisen armeijan, mutta ne olivat myös kustannuksiltaan, latausnopeudeltaan ja liikuteltavuudeltaan niin paljon nopeampia että ne olivat täysin ylivoimaisia vihollisen tykistöön verrattuna.
Jos samalla rahalla sai 9 tykkiä, jos yhden tykin miehistöntarve oli kuudesosa, ja tulinopeus parhaimillaan, sikäli kuin oikein muistan, kahdeksan kertainen. Vaikka katolisten tykkien kantama oli pidempi, ruotsalaiset kykenivät ehtivät siirtää ja ampua uudelleen, sillä aikaan kun Itävallan tykkejä vielä laitettiin asemiin.
Kun tykistön ja ratsuväen tehokkaat keskitykset saatiin kohdennetuksi oikein, saattoivt katolisen armeijan tappiot yhdessä taistelussa olla 50%.
Kemppiselle.
VastaaPoistaKoskela, Hietanen, Kariluoto ja Lahtinen ovat siis tyyppejä, joilla löytyy empatiaa, tunnetta ja he TOIMIVAT tämän sisäisen äänen mukaan.
Olen samaa mieltä ja itse asiassa en koskaan pysty lukemaan Kariluodon kaatumiskohtausta herkistymättä.
Kaikesta huolimatta asettelet turhan suoraviivaisesti Björkan harteille tunteettoman Lammion viittaa, joka vain pakenee kylmien sanojen taakse.
Lammio oli vittumainen mies, mutta teki sen, mikä hänen oli tehtävä sodassa. Ja tietenkin persoonansa kautta. Ehkä Björkkakin tekee tehtävänsä, koska vaihtoehdot ovat vähissä...
Nyt lisäksi kun vaalit ovat tulossa, saamme varmasti kuulla kauniiden puheiden oratorion, ettei paremmasta väliä. Ja teot luultavasti jäävät soimaan sinne taustalla hiljentyen ja lopuksi ppp.
Pitäisi kyllä lukea tuo uusi painos. Kuinka monta sivua uutta tavaraa?
Ad Catulux:
VastaaPoistaJospa sitten vähän peruisin puheitani.
Ehkä maalaan Wahlroosista, jota en lainkaan tunne, ihan aiheetta mustan pedon.
Siitä jään pitämään kiinni, että suositut liikkeenjohdon eurooppalaiseen ja japanilaiseen sodankäyntiin liityvät kielikuvat murskasi Linna yli 50 vuotta sitten.
Tarkkaan ottaen jo Clausewitz mainitsi, etteivät "tieteelliset" ja viisaat ihmiset ole koskaan olleet kehuttavia sotapäällikköjä.
Lisäisin: eivätkä liikkeenjohtajia.
Soros ja vastaavat ovat yksinäisiä rosvoja - sijoittajia, ja se on ihan eri asia.
Bonus: ensimmäisten joukossa tuomitsemassa Linnaa oli kenraali Adolf Ehrnrooth, josta sitten kasvoi humaaniuden (!) ja johtamistaidon perikuva.
"Sotaromaani" eiole mainittavasti laajempi. Poistoja on oikeastaan aika vähän.
Lue ihmeessä lisäksi Syrjän kirja ja J. Nummen tutkimus.
Kiitos vinkeistä.
VastaaPoista"Soros ja vastaavat ovat yksinäisiä rosvoja - sijoittajia, ja se on ihan eri asia."
Tässäpä pulma ja ihmeellinen ylösnousemus. Mies, joka valtavalla omaisuudellaan aikoinaan 90-luvulla ravisteli Euroopan maiden valuuttoja mm. punta (?) etc. , ja rutisti voitot eri maista samalla tavalla kuin mehu puristetaan appelsiinista; esiintyy nyt,
siis esiintyy nyt arvovaltaisilla keskusteluforumeilla niin kuin joku hyvän tahdon apostoli.
Ktoh? Siis mitäs tämä on?
Televisiota katsellessani olen ollut täysin ihmeissäni, mutta miettinyt samalla "ettei tällaasen miehen " kannata tuhlata vähäistä ajatusenergiaansa asiaan...
Vielä Adolf. Eestä " josta sitten kasvoi humaaniuden (!) ja johtamistaidon perikuva."
Aatunkin nosti aallolle sattuma, joka avasi Suomen kansan sielun ja päästi pintaan vuosikausia tukahdutettuina olleet tunteet. N-L:n hajoaminen sai nämä padot aukemaan ja suuret tunteet kaipaavat tietysti sankareita. Ja Aatusta kasvoi sitten sellainen, johon samaistua ja jota kautta kokea tukahdutetun tunteen kipeys.
Vaikka miten se B.Brecht(?) sanoikaan? Onneton se maa, joka tarvitsee sankareita. Vai mitenkäs se menikään??
tässä on jo itsensä paljastamisen vaara, mutta:
VastaaPoista"Koskela ei puhu"
puhuu, vaikka suu vaikenee - juuri oikeissa kohdin.
Kariluoto oppii.
Kariluoto ei koskaan päässyt vaipoistaan.
Lammio tukeutuu sanoihin eli ohjesääntöön tekemisen ja tuntemisen sijasta
Crap: Lammiota harmittaa sotiminen - vielä enemmän se, että jengi nysvää joutavia kun pitäis hoitaa homma niin, että päästään kaikki pian kotiin. Pakkomielteitä on kaikilla - maailmassa on vrheitä - Lammio ei osannut sivuuttaa.
Honkajoki osaa kääntää kysymyksen, oletteko kommunisti, puheeksi piikkilankapulasta."
Honkajoki oli sarkasmin kunigas, mutta näyttelijät (ja ohjaaja siinä sivussa) tekivät hänestä tosikon, joka näyttää säälittävältä.
Lahtisen oikeaoppisen kommunistin repliikkeinä
jep - lahtinen oli kunnon commie - vaikka en itse olekaan, olis ollut mukava olla kaveri - ja se konekivääri - minne hittoon se jäi lahtisen lisäksi.
Hietasen sitaatit: samaa sarkasmia kuin honkajoella oikeastaan, mutta paremmin ohjattu ja näytelty. Vähän lällyä väliin siinä linnan versiossa.
Vanhala: siinä vasta velikulta - mutta oliko tullut luettua sivu liikaa ymmärtämättä mitä siteerasi.
Se uudempi tuntematon oli toden tuntuisempi ainakin minulle - nuorempaan polveen kuuluvana. Ukki lähti paloaukealta mustavalokuvauksen aikaan rintamalle. Itse lähdin värifilmin aikaan kasarmille.
Voi niitä väristyksiä kun tuoreempaa katsoi. Se uudempi Rokka oli vielä enemmän oppimestari kuin se vanha... Aiiiii ...kele
ja vanhemman kanssa kauraa leikkaamaan ja grammaria ehtimään.
Ad Armoton:
VastaaPoistaLahtisen konekivääri jäi hangelle ja löytyi seuraavana päivänä vastahyökkäysken onnistuttua. Sen jälkeen "Määttä piti sitä kuin perintökelloa" ja se oli ainoa, jota ei typönnetty lampeen, kun lähdettiin lampikannasten kautta suolle.
Merkillistä muuten, että J. Nummi luonnehtii Lahtista maatyömiehenä. "Siotaromaanin" vuodatuksessa hän mainitsee kotinsa - "tehtaan huoneet", ja on ainakin minusta aina ollut tehtaantyömiehen mallikappale
Nimittäin Lehto - kovalla paikalla, etsi vielä tuo malli - etsin. Folioi vielä tuo - folioin. Muistatko todistajan kengännumeron - en tässä jutussa - mutta jokaisessa seuraavassa - kun se mielestäsi oli tässä tärkeää vaikka omasta mielestäni sen kyselemisessä ei ollut järjen hiventä - niin jokaisessa seuraavassa jutussa ne saat vaikka maailman tappiin. Vastasi pennalismiin kovuudella vaikka pommit moukaroivat ympärillä.
VastaaPoistaTuntematon kalpenee paikoin save pvt ryanille - maihinnousukohtaus on klassikko - samaa raakaa tulivoimaa ei kohtaa missään suomalaisversiossa. Ralph E. Goranson (ruots vai suom? juuriltaan oikeasti?) oli Hanksin esikuva. Muu elokuvassa onkin sitten palturia. Mutta yksi helmi osuu silmään: Hanks ketoo, ettei hän valita alaisllleen - vaan esimiehilleen: kuinka tehtävä onkaan arvokas ja hän etuoikeutettu uhraamaan oman ja alaistensa hengen (etenkin Reubenin) pelastaakseen Ryanin.
VastaaPoistaGoranonilla oli muuten 9 reikää asepuvussa maihinnousun jälkeen, muttei naarmuakaan ihollaan.
Perskeles.
Mielenkiintoisempaa kuin Wahlroosin tai Liliuksen liikkenjohtotapojen vertaaminen sotataitoon olisi niiden rinnastaminen Italiassa 1920-30 luvuilla valtaapitäneisiin.
VastaaPoistaMolempien peruskalliona vahva valtio, kolmikantayhteistyö, pois politiikka politiikasta, turpa kiinni ja töihin!
Molemmissa valtaa käyttää pieni eliitti, joka pitää asemaansa itsestäänselvyytenä, koska "jumala" on määrännyt heitä hoitamaan hallitustehtäviä sivistyksen nimissä, puhuvat spontaanisti muiden puolesta, haluavat ettei heitä sanota rikkaiksi vaan hyviksi veronmaksajiksi.
Tosipaikan tullen "jumala" kuitenkin yllättävän helposti hylätään, kun taas kaikkein vastahakoisimmin luovutaan maallisista etuoikeuksista; onhan mukava tietää saaneensa huomenlahjana kultareunan elämäänsä.
Erityisasemiaan puolustaessaan elitistit pelkäävät että heitä alettaisiin kohdella samalla
tavalla kuin he ovat itse aina kohdelleet muita.
Vaikka eliittien erityiskohtelu haluttaisiinkin historiallisista syistä hyväksyä, on sillä aina hyvin haitallinen vaikutus muiden ajattelun kehittymiseen.
Lisää aiheesta mm. hakusanoilla Gramsci, Havel, kulttuurihegemonia, diskurssianalyysi
Ad omnia:
VastaaPoistaOptioiden leikkaus ei kelvannut Fortum-pomoille
14.11. 06:59 Energiayhtiö Fortumin ylin johto ei suostunut jättioptioiden leikkaamiseen. Keskisuomalainen-lehden mukaan valtio-omistaja yritti ainakin kolme kertaa saada Fortumin johdon optiot kohtuulliselle tasolle.
Wahlroos saa suuria maataloustukia
14.11. 06:51 Sammon suuromistaja Björn Wahlroos on yksi Suomen suurimmista maataloustukiaisten saajista. Sivutoimiviljelijä Wahlroosille myönnettiin toissa vuonna yli 156 000 euroa erilaisia viljelytukia.
Heikki Rönkölle:
VastaaPoistaMinä olen vankkumaton etuoikeuksien kannattaja ja niitä pitäisi olla jakaisella.
Onko mielikuvamme "menestyjistä" ja "menestyksestä" yhtä niukka kuin kuva voisulaa syövästä tsaarista lauteilla. Olisiko parempi, että Sammon myyntitulo jaettaisiin kansalle (alle 1000 euroa per nenä). Kulutuksen kautta varat pian päätyisivät samoihin paikkoihin sijoitettavaksi edelleen pankin tai sijoittajan toimesta.
VastaaPoistaOhessa kaksi versiota Tuntemattoman sotilaan kahdeksannen luvun alusta. Kääntäjä näyttäisi ottaneen aikamoisia vapauksia antaessaan ulkomaisille lukijoille kuvaa suomalaisesta kansanluonteesta.
VastaaPoistaRuotsin- ja saksankieliset käännökset näyttäisivät olevan uskollisempia alkuperäiselle tekstille.
Yksi mahdollinen selitys englanninkieliselle tekstille olisi, että se perustuisi johonkin alkuperäisteoksen ensimmäisistä versioista, mutta Sotaromaanikaan ei muistaakseni anna vastausta tähän kysymykseen.
Joitakin alkoi kadota ketjusta, ja rohkaistakseen heitä nousi Autio seisomaan ja huusi:
— Muistakaa keitä olette. Ei askeltakaan takaisin!
Hän suorastaan tärisi kaatusessaan, kun pikakiväärisuihku hakkasi hänet reikiä täyteen. Kariluoto otti päällikkyyden. Aution kuolema toi hänen mieleensä Kaarnan, ja hetkeksi hän kohosi vanhaan hieman teatraaliseen mielialaansa. Tämä tapaus, joka oli kuin tuon edellisen toisinto, vaati häntä osoittamaan itselleen, että jotakin eroa niillä hänen kohdallaan oli. Lepänoksat rätisivät hänen korvissaan, mutta hän nousi seisomaan ja huusi:
— Kolmonen kuuluu komentooni ja pysyy paikoillaan. Kuka kehtaa jättää asemansa tämän jälkeen?
Joku kiväärimies lähistöllä kehtasi. Hän alkoi kontata poispäin, kun Kariluoto oli huudollaan saanut vihollisen kiihdyttämään tulensa ja suuntaamaan sen heitä kohti.
— Mihin te menette?
Mies ei vastannut, pälyili vaan maahan, ja Kariluodon korkeahenkinen mieliala oli tipotiessään. Hän alkoi ivata ja kirota miestä ja saikin tämän takaisin asemaan, mutta paha maku tapauksesta jäi hänen suuhunsa. Ei, täällä ei kerta kaikkiaan ollut tilaisuutta sielun sunnuntaipuolien toiminnalle. Tämä oli raakaa, karkeaa ja oikeastaan kovin alhaista. Olipa Kariluodon mieleen joskus eksynyt sellainenkin ajatus, että mikä antoi hänelle siveellisen oikeuden ajaa toisia kuolemaan. Ivata ja pilkata heitä, riistää heidän miehuutensa ja kunniansa, jos he eivät totelleet hänen käskyään.
Syyskuun viimeisen päivän iltana he olivat kaupungin laidoilla.
A few had already stolen away from the firing line when, to instill new courage in them, Autio rose to his feet:
— Remember who you are. Not a step backward!
An instant later his body was falling as a burst from an automatic rifle hammered into it. Now, Kariluoto was in command. Autio´s death reminded him from the first time in a long while of Kaarna, and this repetition of that earlier incident was a challenge to him to show how different things were now. Bullets were flying about his head, but he rose and shouted:
— God damn you, I´ll put a bullet through the first one of you who takes a step backward!
An infantryman near him was, however, more frightened of the Russians than of the usually mild-mannered Kariluoto. Scuttling like a crab, he set off on all fours toward the rear.
— Halt, damn you, halt! Kariluoto was livid.
The man kept going without even a backward glance. Once again Kariluoto cursed and screamed at the man to come back. Then, abruptly, he turned, snatched the rifle from the hands of the soldier next to him, aimed and fired. The bullet tok the fugitive in the small of the back. He screamed, pitched forward, tried to rise once and then slumped to the ground dead. Without another glance Kariluoto handed the rifle back to its owner and turned his attention again to the front.
On the evening of the last day of September they reached the outskirts of the town.
Voitko vielä sen saksankielisen tuohon JMH?
VastaaPoista>>Muuan valtiopäivämies antoi ennen sotia kostoksi siitossonnilleen nimeksi Puhemies ja pätki sitä kepillä, kun viranhoito ei ottanut onnistuakseen, huudellen: "Puhemies, asiaan, asiaan!" - Kyösti Kallio oli ankara asiattomuuksien vahtija.<<
VastaaPoistaOlisiko tässä se oikeampi versio tuosta sanonnasta?
http://www.pellervo.fi/otlehti/ot2_05/branderin.htm
"Akseli Brander valittiinkin maalaisliiton kansanedustajaksi vuosiksi 1933 - 51.
Siihen aikaan eduskunnasta ei puuttunut värikkäitä keskustelijoita. Akselinkin tapana oli puhua kansanomaiseen ja rönsyilevään tyyliinsä, mistä puhemiehen pallilla istunut sosialidemokraattien Väinö Hakkila sai usein aiheen koputella nuijalla pöytään ja kehottaa:
- Edustaja Brander - asiaan!
Sellainen harmitti Branderia. Vastavedoksi hän antoi Kiteen Koivikolla omalle ISK-sonnilleen nimen Hakkila. Sitä hän puolestaan saattoi komentaa kulloinkin siemennettävän lehmän takana:
- Nyt Hakkila - asiaan!
Kun juttu aikanaan levisi Väinö Hakkilan korviin, niin se tiettävästi hieman hillitsi puhemiehen herkkää huomauttelua."
Luin Sotaromaanin nyt 12/2014.Perään tämän palstan Linna jutut. Linna oli mestari. Kursiivi erottaa erot Tuntemattomaan. On totta ,että näillä poistoilla on siistitty kieltä. Mutta minusta kirosanojen poisto sanoman kannalta pientä. Suurempi on lottiin ja naisiin liittyvien repliikkien siistiminen. Ja kaikkein suurin ero minusta on omien miesten ampumiseen liittyvä Linnan voimakas kritiikki. Hän palaa asiaan loppupuolella ja silloinkin sitä pyyhitään pois. Tämän järjettömyyden alkuperäinen teksti olisi muuttanut kirjaa enemmän kuin muut poistot yhteensä. Merkittävästi.
VastaaPoista