Itseään fiksumpi

Wikipedia really is incredible. On Thursday evening I tried "Election 2006" and got besides the result in detail a fine resumé about the American system that tends to baffle outsiders. So Wikipedia is really challenging even television and giving exactly the thing we do not easily get from American media - backgrounds, level-headed analysis.

In addition, I agree that it is both larger and better than its printed competitors. Good-bye, Encyclopaedia Britannica.

* * *

Itseään parempaan seuraan joutuminen on moraalinen ongelma. Itseään fiksumpaan seuraan joutuminen on ylivoimainen älyllinen ongelma. Miten voisin ymmärtää, että en ymmärrä?

Kuvassa on fyysikko Richard Feynman. Hänen kevyet muistelmansa ("Surely Your Are Joking Mr. Feynman"), joita on monta nidettä, ja Gleickin elämäkerta "Genius" kertovat paljon tästä kaverista, jonka älyllinen kapasiteetti ja vääntö oli omaa luokkaansa jopa Manhattan-projektin fyysikkojen joukossa, puhumattakaan Princetonin akateemisesta ympäristöstä.

Häntä pidettiin myös tärähtäneenä, koska hän opiskeli ja oppi rummunsoittoa sambakoulussa ja avasi mayojen kuvakirjoitusta. Lisäksi hän harrasti kassakaappien murtamista.

Meidän jotka emme ole matemaatikkoja emmekä luonnontieteilijöitä, on helppoa kohauttaa luisuja harteitamme. Joku nyt on hyvä laskemaan ja joku toinen saa kierretyksi kielensä torveksi.

Ellei muu auta, sorrumme Valittujen Palojen tasolle ja mutisemme "neroista". Se on hyvä strategia. Etevä henkilö ikään kuin kuuluu toiseen biologiseen lajiin.

Olen lehteillyt Feynmanin mloniosaista korkeaoulu-fysiikkaa, enkä ymmärrä siitä mitään. Se on kuulemma aika kova pala alan opiskelijoillekin. Minulla on hyllyssä "QED", jota en liioin ymmärrä, koska se kuuluu olevan yksi vuosisadan hienoimpia oppikirjoja (Quantum Electronic Dymanics - mutta myös M.O.T, koska lyhenne merkitsee Quod Erat Demonstrandum).

Tunnen muutamia ihmisiä, kuten Pekka N., jotka ihan vakavissaan ihmettelevät TKK:n korkeakoulumatematiikasta puhuttua - näkeehän ne vastaukset suoraan kysymyksistä ja laskutoimistusten paperille merkitseminen on vain ylimääräinen vaiva.

Vaimovainajani Marja, joka ei ollut muusikko, tapasi joskus kimmastua, kun sekoitin Brahmsin Beethoveniin. "Miten joku voi olla noin tyhmä." Yritin varovasti urkkia, että mistä sen sitten erottaa, mutta vastaus jäi minulle pysyvästi epäselväksi. Hänellä oli jokin absoluuttinen intervallikorva niin että hänelle pienikin musiikkipätkä näyättäytyi "käsialana", jonka tunnisti itsestään selvästi koosta, kallistuksesta, painosta, ylä- ja alapituuksista, nopeudesta, girlandeista tai arkadeista.

Älyllinen ongelmani on vakava. Intuitioni esimerkiksi sanoo, että B. Wahlroos on vaaralline henkilö, joka tulee vielä aiheuttamaan onnettomuutta, mutta en osaa perustella tätä.

Kerran jossain, Lontoossa tai Madridissa, en muista, luento päättyi ja sanoin ystävälleni Robin Jacobille, että olipa niin hieno esitys ohjelmistopatenteista, että harvoin on kuultu. "Kyllä on älykäs mies." Robin mietti ja sanoi:"No, he is not intelligent. He is just clever."

Wahlroos on nokkela kuin piru ja siis nopeajärkinen.

Toisaalta sitten nopeajärkisyys on ihmiselle hyvin vakava haaste. Tunnen ihmisiä, jotka vilkkaan älynsä ansiosta ymmärtävät asiat väärin muutamassa sekunnissa. Tunnen ihmisiä, jotka päätyvät merkittäviin suorituksiin - esimerkiksi kirjoittavat hyvän romaanin - ja perustelevat tapahtunutta hämillisesti sanomalla että kun minä olen niin tyhmä mies, niin on ihan pakko ajatella.

Legendan mukaan muuan esineoikeuden professori, joka mullisti alansa ajattelun, teki väitöskirjaansa ainakin puoli vuotta niin että hän istui valkoisen paperin ääressä kynä tanassa kahdeksan tuntia pävissä. Puolen vuoden ajattelun jälkeen hän alkoi kirjoittaa.

Ainakaan juristikunnassa sellaisia pitkänmatkan ajattelijoita ei ole paljon. Useimien pätevien henkilöidenkin ammattitaito ja äly on pohjaltaa virkaamista - tasaista joustinneuletta syntyy ja välillä oikein-nurin -kudosta, ja sitten työ onkin valmis. Tarvitaan kokemusta ja lahjakkuutta ja pitkäjänteisyyttä - varsinkin ellei ole mallia ja työohjetta - mutta ei mitään poikkeuksellista kyvykkyyttä.

Tämä viimeksi mainittu ihmislaji on se, jonka varassa maailma pyörii. Henkilökohtaisesti suhtaudun hyvin epäluuloisesti Mensan jäseniin ja muihin vahvan älyperäisiin puuhiin sortuneisiin.

Ei siitä tietenkään voi ketään moittia, että on saanut syntymälahjoja isolla kauhalla, mutta enemmän mailma vaatii luonnetta kuin lahjakkuutta.

Yhden kerran join kahvia Volokhin kanssa, jolla taisi olla kolme väitöskirjaa UCLA:sta 16-vuotiaana. Käsitin hämärästi, että hän puhui viisaita, mutta olin huojentunut, kun hän kolmannen kerran kelloa katsottuaan poistui paikalta ja jäin seuraamaan campuksella roihuavia intohimoja jalavien alla.

En myöskään pidä Hessen "Lasihelmipelistä". Kunnioitan sitä, en pidä.

Pentti Haanpäästä ja sitten Väinö Linnasta on sanottu suulla suuremmalla, että heidän kirjoissaan ei esiinny kehittyneitä (eteviä) ihmisiä. Erehdys: molempien kaikissa kirjoissa esiintyy, nimittäin kirjoittaja itse. Mutta koska he ovat niin hyviä kirjailijoita, ja viisaita, heillä ei ole aikaa esitellä itseään eikä omaa tavatonta etevyyttään, vaan he kuvaava t muita ihmisiä ja ihmisten suhteita.

"Tuntematon sotilas" on sotaromaani. (Eikö olekin tyhjentävästi määritelty.) Hyvin monet hyvät romaanit ovat sotaromaaneja. Ne kuvaavat kaikkien sotaa kaikkia vastaan.

Ihmisillä on kertakaikkiaan tapana vertailla itseään ja toisia, ja vertailu päätyy useasti vertailijan kannalta mairittelevaan tulokseen. Kaksi aikamme ongelmaa, nimittäin toimintaviihde ja urheilu, perustelevat keinotekoisin säännöin luotuihin vertailutilanteeseen. Koulun käyminen, yliopistoon pääseminen, väitöskirjan taso ja muut sellaiset ovat samanlaisia, pohjaltaan keiotekoisia ja jonninjoutavia leikkikilpailuja.

Mutta sitä, että toinen on aivan ylivoimainen - salaa - ei ehkä voi käsittää. Siis sillä tavalla kuin esimerkiksi "Tuntemattoman" Rokka, Vanhala ja Honkajoki eli veijari, narri ja hölmö. Upseeri kuin upseeri sotkeutuu heidän kanssaan, sillä terve, liikkuva ja iloinen äly on kuin kourallinen kusiaisia.

Saarnamies on saarnansa vanki. Veijari saattaa lystikseen vaihtaa roolia kesken lauseen, koska parodia, satiiri ja sarkasmi ovat hänelle itsestään selviä. "Sie haastat leikkii tosissais", moittii Rokka Sinkkosta.

"Ensi kertaa elämässään tämä kasarmisielu tajusi, ettei hänelle annettu minkäänlaista arvoa, ja se järkytti häntä perin pohjin."

Niin - Feynmanista, joka oli parempi laskemaan kuin Einstein. Hänen viimeisistä luennoistaan kvanttifysiikan ja siis kosmologian perusteista muuan päättyy suunnilleen näin: "Ongelma on se, että tiedämme niin vähän. Ja se, että olemme niin tyhmiä."