Suomennoksia surusta

I
Haavan lehdet levottomat, sydän
levoton, mieli. Eivät
tyrehdy silmät, sydämet.

II
Talo tuulessa, syntymättömät
häähuone ja hevonen, varsa
joka vetäisi meidän yhteen.

III

Suru orastaa pitkänä sydämessä,
sen kammioissa ja kyljessä. Sinun onnesi tähden
hylkiö on hylätty.

IV
Kohennan hiillosta ja suruni
leimahtaa. Olet etäällä, toisen luona,
paremman kuin minun tuleni.

V

Te kuvittelette, että minä laulan ilosta.
Laulan kiviä painoksi suruille
sydämen kaivoon. Ääneni on yksin.

VI

Käteen jäi sinusta vain nauha. Lähdit
ja minut sokaisi silmien sade. Kohtaat
kerjurin. Anna leipä. Se olen edelleen minä.

VII

Tiesin olevani sinulle ruma,
petettävä, vähäpätöinen. Mieleni
kahahti, kun jo syleilit toista.

VIII

En enää säästele. Silmissä ja silmien alla
on surmatun väri. Kaksi on aika
kahlehtinut, kolmas kahleitta kuollut.

IX

Vaununi maksoivat hopeaa, vaunuhevonen
kultaa. Ei sovi kyytiin vaskirahan varainen,
ei sovi enää.

X

Vaunut vaivoin maassa
ja hevonen soi kuin lintu. Suitsissa mies,
jonka kaltaista ei tule, ei joka naisen naimalla.

XI
Sanoit, tulet mutta menit
palaamattomiin.
Minulle jäi elinkautinen elämänrangaistus.

Jukka Kemppinen

* * *

Tarkkaavainen lukija näkee, mistä teksteistä nämä suomennokset on tehty.

Olen yritttänyt ratkaista kansanlaulun lyhyen muodon ongelmaa. Se ei ole impressio, tuokiokuva, vaan siinä on se sama kiteytys kuin itäisissä.