Särkyneiden sanojen korjaamo 1

Jos onnistun tässä, laajennan Särkyneiden sanojen korjaamoni myöhemmin Uhanalaisten sanojen suojelualueeksi.

Jotkut tekemäni viittaukset oikeakielisyyteen ovat tietenkin olleet ilkeilyä. Oikeakielisyyden harrastus on keino sivuuttaa sisältö. Kirjailijalle ajatus "oikeasta" kielen tai kieliopin muodosta on kummallinen. Jos oikeita muotoja olisi, sittenhän voisi olla kuin koulutyttö junassa - toistella löytynyttä (rumaa) sanaa kerran toisensa jälkeen, täysin tyytyväisenä.

Särkyneitä sanoja näyttävät olevan tyttö, poika, neiti, rouva ja herra.

"Tyttö" on poliittisesti epäkorrekti. Opin vasta alkuvuodesta 1997, että myös nainen puhutelee joukkoa naisia "You guys."

Odotan vielä ilmoitusta "Perheeseemme on syntynyt naaraspuolinen henkilö." Tähän asti on tullut "Syntynyt terve tyttö."

"Poika" tarkoittaa afroamerikkalaista makuuvaunupalvelijaa, vaikkei Pullman-vaunuja eikä niiden palvelijoita oikeastaan enää ole. Suomessa "poika" oli henkilö, joka lähetettiin ostamaan aiamiehille pilsneriä kioskilta. Poikia ei ole enää olemassa.

Ravintolassa huudettiin ennen: ”Neiti! – Neiti-i-i-i!”

Neiti, joka oli luultavasti rouva, ei päätään kääntänyt, koska ravintolassa huutaminen oli sopimatonta, vaikka olisi huutanut nälkäänsä.

Tiedossani ei ole, onko tarjoilija ranskaksi edelleen ”garcon” eli poika ja saksaksi ”Herr Ober”. Pitäisi käydä joskus oluttuvasssa.

Lontoossa lokakuussa olin näkevinäni kummastuneen välähdyksen puhutellun silmissä, kun puhuttelin MacDonaldsin tarjoilijaa (Leicester Square) sanalla "sir". "Excuse me sir, could you be as kind as bringing me a so-called hamburger?"

Entisessä Helsingissä poke eli portsari eli ”vahtimestari” sanoi ravintolan oven asiakkaan edessä sulkiessaan: ”Herra on nauttinut. – Toisen kerran.”

Asiakkaaksi yrittävä, joka saattoi olla esimerkiksi vammoissaan ontuvan sotainvalidi, poistui korvat luimussa. Vahtimestarin kanssa ei väitellä. Jos yrittää, voi tulla porttikielto.

”Rouva” oli kotiapulaiskielessä talon valtiatar eli työnantaja tai työnantajan täysivaltainen edustaja. "Rouva" merkitsi myös Stockmanin tavaratalon asiakasta. - Jos arvelin, että Seppo Heikinheimo saattaisi olla kuuluvilla, en joskus puhunut ruotsia Stokkalla, vaan ranskaa. Palvelu oli silloin erinomaista.

En ole suorittanut kenttätutkimusta, mutta epäilen, että 90 prosenttia Stockmanin tavaratalon myyjistä ei tällä hetkellä edes osaa ruotsia, ainakaan enempää kuin auttavasti. Lisäksi palvelu on kokemukseni mukaan kautta linjan oivallista. On ihanaa elää luokkayhteiskunnassa.

Rouvittelun ongelma oli entisessä yhteiskunnassa naimattomuus. "Anteeksi, rouva..." "Minä olen kylläkin neiti."

En ole koskaan kuullut Suomessa oikaisua, joka elokuvassa ”Insider” sykähdytti niin. Asianajaja sanoo vangitsemismenettelyssä Missourissa ”Mister”, johon epäilty vastaa, että teille se on ”tohtori”.

Oli meillä koulussa yksi muualta tullut opettaja, joka vaati puhuttelemaan itseään lehtoriksi. Se herätti suurta kummastusta, koska kukaan ei ollut ennen kuullut sellaista sanaa. Arveltiin että se liittyisi lehteriin. Sama lehtori esitti toivomuksen:" Älkää käyttäkö tuota Pohjanmaan murretta kun se on niin tavattoman rumaa."

Asianomainen lehtori pakkasi aikanaan kampsunsa ja muutti Lahteen, mikä kyllä oli mielestäni kohtuuton seuraamus miehelle.

Opettajia puhuteltiin tietenkin maistereiksi, myös kansakoulunopettajia ja nimenomaan myös niitä, jotka olivat seminaarin keskikoulupohjalta käyneitä.

Koulussa oli yksi tohtori, mutta koska hän oli rehtori, karahteeraaminen ei aiheuttanut ongelmia. Ennen minun aikaanikin oli ollut kaljarehtori, joka oli tiettävästi väitellyt kalliomuurahaisista.

Jouduin huonoon huutoon kotipaikkakunnallani, kun sanoin kerran jossain yhteydessä, että koulumme oli yksi maan huonoimpia. Raivostuneet heimoveljeni eivät olleet jaksaneet lukea lausetta loppuun - sotien jälkeen meidänkin koulumme oli sangen huonossa jamassa, koska opettajina oli osittain sellaisia rehtoreita ja maistereita, jotka eivät enää muualle kelvanneet, ja osittain sodan särkemää väkeä, jota tuli ja meni; reputusprosentit olivat kovin suuria. Tämä kaikki muutui 50-luvulla. Lukemani ja kuulemani mukaan ongelma oli suunnilleen sama kautta maan ja kaiken tasoisissa oppilaitoksissa, myös yliopistoissa.

Minun perääni juostaan huutaen:” Herra”, kun olen unohtanut pankkikortin ja lompakon tiskille. Tiettävästi Suomen kielessä ei ole muuta käyttökelpoista huutosanaa. Hyvin toisenlaisessa tilanteessa huudetaan: ”Hei jätkä!”

"Anteeksi, te siellä."

Sanaa "mies" ei voi käyttää interpellatiivina. Sen sijaan se on sopiva tapa ruveta vinoilemaan:"Mikäs mies te oikein olette?" Harva pääsee vastaamaan, että tämän piirin nimismies.

Nyt kävisi jo tietokilpailukysymyksestä, missä ennen kuultiin: "Härra siellä, onko härrä maksanut?" - Raitiovaunussa, ruotsinvoittoisen rahastajan repliikkinä. Kuten Tatu Pekkarisen kupletissa lauletaan "Ja se akka se kelloa kalakutti ja ruottiks mua haukkua nalakutti..."

Korjaamattomasti näyttäisi särkyneen sana "naikkonen". Sitä käytti rouva puhuessaan perheen pojan naisystävästä tai peräti naishenkilöstä, jonka seurassa perheen herra oli tahtoen tai tahtomattaan näyttäytynyt. "Miekkonen" on pappilaproosaa. Kun naikkonen on loukkaava, miekkonen vähättelevä.

Ei kysymys ole pelkästään puhutteluista eikä nimityksistä.

"Pohjalaisten" mieleenpainuvien repliikki alkaa hupihenkilö Kaapon (Gabriel) lausumana:" Sanoovat, jotta Kaappoo on huono mies. Ja voi siinä olla vähän perääkin..."

Ei kuulla enää kirjallisuuden tallettamaan patruunan repliikkiä ihmistä kilometeritehtaalle laitettaessa:"Sinä hoono mies. Sinä pois."