Pesäpalloa on moitittu ehkä syystä sotaisaksi suojeluskuntien peliksi, jossa termitkin ovat kamalia. Siinä kuollaan ja ties mitä. Ja harjoitellaan kuulemma käsikranaatin heittoa.Tuntuu aika haetulta, vaikka Tahko Pihkala olikin suojeluskuntaurheilun kärkimiehiä.
Kaikki kilpaurheilu on läheistä sukua jalkaväkitaistelulle. Meillä oli rintamilla mitalimiehiä hiihtämässä. Pekka Vanninen tapasi voittaa viestinhiihdon 7 x 5 km JR 7 vastaan Pekka Vanninen. Eino Kuvaja ja Olli Remes olivat näitä. Kalle Jalkanen - mies joka voitti viestinhiihdon, vaikka pudotti tekohampaanas ankkuriosuudella ladulle ja kääntyi, köyhä mies, koukkaamaan ne mukaan, meni miinaan. Gunar Höckertin kaatumisen yksityiskohtia en nyt muista.
Bolsheviikit mahtoivat ihmetellä Aleksandrovkassa, Mottorin mutkassa, että mikä piru on kun tulee käsikranaatteja mahdottoman matkan päästä valkobandiittien taisteluhaudasta. Järvisen Matti siellä harjoitteli ja oli katsonut sellaisen paikan, josta pääsi paiskaamaan kranaatin täydellä vauhdilla, ristiaskeleita unohtamatta.
Mutta jalkapallo, yleisurheilu ja telinevoimistelu ovat tietysti olleet armeijojen ja etenkin erikoisjoukkojen suosiossa.
Jalkapallon läpiajoille löytyy vastineita. Muuan mainitaan erikoisessa kirjassa - ruotsinkielisen jalkaväkirykmentti 61:n historiikista "Sextiettan" on nyt myynnissä 7. painos (Sven-Erik Nykvist). Kirjassa myöhempi juristiprofessori ja Christoffer Taxellin isä Lars-Erik Taxell myöntää suoraan, että kovasti korpesi jatkosotaan lähtiessä talvisodassa saatu aihettoman huono maine.
Totta se on. Minäkin kuulin viimeistään viisivuotiaana, että rantaruotsalaiset päästivät Summassa ryssän läpi. Mutta läpi siitä olisi tultu, vaikka puolustamassa olisivat olleet piru ja hänen isoäitinsä.
Ruotsinkielinen, Alpo Marttisen komentama JR 61 oli kuitenkin se kuuluisa osasto, joka piti kesällä 1944 Viipurin Tienhaaran, ja se oli kova paikka.
Muistitieto, jota en kykene tähän hätään paikantamaan, kertoo ilkeästä bunkkerista ja hyvin sijoittuneista krh-miehistä, jotka hätyyttivät rykmenttiä. Lomilta tuli luutnantti, joka käski toisia peräänsä ja juoksi sadan metrin peltosaran kasapanos kädessä harhautellen, hidastaen, kiihdyttäen ja mutkitellen niin että naapurin pojat eivät oikeastaan ehtineet kääntää piippuja ja putkia edes kohti ennen kuin bunkkeri jo tömähti ilmaan.
Tapausta seuranneet kertoivat, etteivät olleet edes tienneet, että ihminen voi juosta niin lujaa. Luutnantti oli Bebbe Storskrubb, moninkertainen maaottelumies ja mestari pikajuoksijana. (Älköön minua vedettäkö tilille, jos se kuitenkin oli se toinen samanmoinen, Bengt Sjöstedt. Erkka Vilen se ei kuitenkaan ollut.)
Kun nyt potkupalloilukilpailujen yhteydessä näytetään Maradonan koko kentän läpiajoa ja Jumalan kättä, joka ratkaisi ottelun, mieleen tulee aina tämä vähemmän tunnettu tapaus, joka on myös tosi.
Itse temppu oli sinänsä tuttu. Ainakin jääkäripatajoonat hyökkäsivät joskus ilman tulivalmistelua suoraan päälle niin hirveää vauhtia, että pesäkkeet tuhottiin tulittamalla takaa päin.
Epäurheilijamaista käytöstä?
Kun harmaassa nuoruudessani rahtasin kakaroita leirille ns. Itä-Saksaan, niin isäntämaan leiriolympialaisten kilpailulajeihin kuului myös "keilanheitto". Kyseessä oli siis varsi-käsikranatin heittäminen. Tietenkään se ei ollut aito, vaan puusta valmistettu aidon näköinen ja kokoinen ja raudalla painoitettu. Osumatarkkuudella ei ollut väliä. Muistelen kakara-ajoilta, että olisi jaettu alpakkalusikoita myös pallonheitossa.
VastaaPoistaMitäpä suomalainen kulttuuri olisikaan ilman sodan ja veriuhrin ihnannointa?
VastaaPoistaSota ja Suomi, ne yhteen soppii. 60-vuotta on oltu ilman. Täysin poikkeuksellisen pitkä jakso historiassa. Miten kauan tätä kestää?
Kongosta tuodaan piankin poikia sinkkiarkussa. Pääsevät valtiojohtoa konsultoivat kuoleman asiantuntijat pitämään taa hartaustilaisuuksia.
Kertoisitko Jukka Kemppinen "tavallisista tavallisimmalle" nurmijärveläiselle valtionhoitajalle, jonka suurin haave on kerran vaipua Asemahallissa Mooseksen syliin kaikkensa Suomen Valtiolle antaneena, että Eurooppaa on eniten muuttanut uusi sodanjälkeinen kirjallisuus?
Eksistentialistit (mm.Calvino) kirjoittivat 50-luvulla keveydestä ja historian kuonakasan taakan keventämisestä, koska mitään varmuutta tätä olemassaoloamme paremman olotilan olemisesta ei voi enää olla olemassa.
Tässä olen, enkä muuta voi.
Suomen ruotsalaisia mollataan aina vaan Talvisodan Summan murtumisesta.
VastaaPoistaSumma olisi murtunut ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun kerran hurrit oli sillä kertaa murtokohdassa, niin huonopa sitä on kieltääkään. Olihan Oksasen pataljoona sitä ennen ollut yli kuukauden samalla kohdalla ja vitja piti!
Harald Öhquist kirjoittaa mitä suomenruotsalaiset aiheutti: "se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle"
Öhquist komensi Talvisodan puhjetessa II Armeijakuntaa. Hän kirjoittaa kirjassaan Talvisota minun näkökulmastani, (Wsoy 1949, 402 s.) Mannerheim -linjan menetyksen syistä. Hän ei mainitse kyseessä olleen juuri suomenruotsalaisen pataljoonan. Itse läpimurrosta kertovassa kohdassa ei mainita sanallakaan ruotsinkielisiä joukkoja. Miksikähän ei? No kirjoittaja itse oli niin hurri kuin vain voi olla.
Päivä on 11.2.1940 ja juttu kuuluu sivulla 198 näin:
"Niinkuin omista muistiinpanoistani käy selville, en itse saanut päivän mittaan tietää paljonkaan enemmän kuin että Lähteen kaistalla oli etulinja suurimmaksi osaksi menetetty ja sisäänmurto saatu pysäytetyksi vasta tukilinjaan. Kun se, mitä siellä silloin tapahtui, joutui olemaan lähimpänä syynä siihen, että Mannerheimlinjasta luovuttiin koko matkalla merestä Muolaanjärveen -, se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle -,
Öhquist Harald Talvisota minun näkökulmastani
WSOY, 1949, 404+15 liitekarttaa 1.p
Summan tapahtumista muutama hyvä kirja:
Oksanen Erik (Eki): Summan miehet, Toim. Pekka-Juhani Kuitto, Kirjayhtymä, 1984, 331 s.
Hakala Jaakko & Santavuori Martti: Summa : kertomus 3. (6.) ja 5. Divisioonan vaiheista talvisodassa 1939-40, Otava, 1960, 260 s.
Tuompo - Karikoski: Kunnia - Isänmaa, Kivi, 1942, 412+kartat s., painos: 1
Kyseessä on eversti Ilmari Karhu ja kenraalimajuri K. A. Heiskanen ja heidän laatimansa selostus Summan taisteluista sivuilla 89-114. Siinä ei mainita sanallakaan suomenruotsalaisista joukoista!
Sotahistoriallinen aikakausikirja 15/1996: "Summan läpimurto" s. 121-134.
Maan Turva -järjestö ja kielirauha Summan jälkeen
J. O.Hannula: Summan läpimurto. Selostus N:o 21 Maan turva, Selostus N:o C 35. Helsinki, 23.5.1940.
Sivulla 120 on "Rinta rinnan" Antti Juutilaisen kirjoittama johdanto ja siinä kerrotaan mm. näin:
"Sotatoimien päätyttyä Maan Turva -järjestön eräs ensimmäisiä tehtäviä oli käydä käsiksi Lähteen lohkon sisäänmurtoa koskevaan huhuun. Se oli nostamassa pintaan ja repimässä rikki sotakuukausina vallinneen kielirauhan."
"Maan Turvan ulkoasuiltaan vaatimattomien raporttien kohtalo on ollut kova. Oikeaoppisesti moni rintamaupseeri hävitti saamansa raportit ja säilyneet kappaleet ovat vuosien mittaan supistuneet kotikirjastoista. Hannulan laatiman 11 -sivuisen selostuksen kohtalo on ollut vieläkin kovempi. Selittämättömistä syistä raportti on kadonnut sekä Sota-arkistosta että Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta. Onneksi julkaisu on säilynyt Helsingin yliopiston kirjastossa."
Sivu 125:
Vain suullisessa valistustyössä käytettäväksi, ei sivullisten nähtäväksi. Julkaiseminen kielletty.
Selostus N:o 21
"Summan läpimurto"
"Useimmille asiamiehillemme lienee tunnettua, että liikkeellä on ollut itsepintaisia huhuja, joiden mukaan Summan rintamamurto olisi ollut määrättyjen joukko-osastojen syytä. Kun taistelu tätä väärää ja vahingollista huhua vastaan on ollut erittäin vaikeaa, on Maan Turva ryhtynyt toimenpiteisiin saadakseen sen kumotuksi niin asiantuntevalta taholta kuin mahdollista. Maan Turvan on onnistunut saada eräs etevimmistä sotahistoriallisista asiantuntijoistamme, everstiluutnantti J. O. Hannula, laatimaan läpimurrosta ja sen syistä tutkimus, joka on painettu tähän. Tehostamme sitä, ettei tätä tutkimusta ole annettava ulkopuolisten nähtäväksi."