Hulluus ja kuuluisuus

Kirjani "Digitaalioikeutta" ilmestyy nyt sitten Lappeenrannan Teknillisen Yliopioston Acta-sarjassa. Kauhistusta herättää teoksen laajuus - 650 sivua + liitteet, vaikka olin ottanut lähdeluetteloon vain keskeisimmät kirjat ja jättänyt artikkelit suurelta osin sikseen.

Teksti tulee viikon, parin kuluttua myös Lappeenrannan e-kirjana. Täytyy näpertää linkki tähän blogiin.

Katselin kirjoittamaani ja mietin sen rakennetta. Mieleen tuli harakanpesä. Usea kustannusliike oli yhtäpitävästi ilmoittanut, että ei kiinnosta, eikä aihekaan ole mielenkiintoinen, tärkeä eikä ajankohtainen - tekijänoikeus, patenttioikeus, sähköinen kaupankäynti, yksityisyys, henkilötiedot suhteessa elinkeinotoimintaan ja lisäksi vielä sääntelyn kulttuurinen tausta.

Muuan nuori maisteri arvioi, että teksti oli kovin huonosti kirjoitettua. Luulen että hän on oikeassa.

Juridiikka on vakavaa, ja siinä on pysyttävä asiassa ja kirjoitettava selvästi.

Kaipasin itsekin nuorempana johdonmukaisuutta ja selkeyttä. Myöhemmin ajauduin arvioimaan, että juridiikka on yksinkertaistamisen valtakunta, jossa osittain tämän pyrkimyksen takia teksti on keskimäärin hyvin vaikeatajuista.

Helppotajuisinta ja vahvinta on runous ja mainoskieli. The real thing. Jeesus tulee - oletko valmis.

Hyvin kirjoittamisesta puheen ollen olen jatkanut Waltari-tutkimuksiani. Ilahduttavaa kyllä, Waltarin pro gradu -tutkimuksen keskeinen lähdeteos Krafft-Ebingin Psykopathia Sexualis (1886) on edelleen myynnissä, ainakin saksaksi. Sitä kauhistuttavimpia kirjoja ei ole monta. Siihen on kuvattu seksuaalista ekstreemiurheilua sanoin ja kuvin. Vapaaherra Richard von Krafft-Ebing ei myöskään jättänyt arvailujen varaan omia tuomitsevia käsityksiään. Kun Siegmund Freud sitten kehitteli omia ajatuksiaan ja psykoanalyysiä, tuo kirja oli hänellekin auttamatta keskeinen lähde.

Ensin "rappeutuminen" ja sitten "perverssiys" olivat kaikkialla muka näkyviä ilmiöitä. Ja tietenkin siinä kävi niin, että tutkijoiden kamariurheilu muuttui 1914 todeksi, ja hyvin pian saksalaiset teologian tohtorit upottivat sukellusveneiden kippareina sairaalalaivoja täysin asiallisesti ja vain kohtuullisia riemun kouristuksia tuntien. Englanti, jossa miesten harjoittamasta keskinäisestä koskettelusta oli joutunut esimerkiksi Readingin vankilaan, piti kymmien tuhansien nuorukaisten kuolemista Sommen konekiväärituleen korkeintaan valitettavana harmina, jollaisia sodassa ei voi välttää. Epänormali ja normaali menivät lopullisesti sekaisin.

Mutta ilahduin havaittuani, että Wilhelm Lange-Eichbaumin "Genie, Irrsinn und Ruhm. Die geheimen Psychosen der Mächtigen" on jopa uutena 780-sivuisena painoksena myynnissä. Näyttää olevan 8. painos. Suomessa oleva kappale tuota teosta on luettelon mukaan Helsingin yliopiston kirjaston suljetussa kokoelmassa, kuten ennenkin. Erilaisten järjestelyjen ansiosta sain noin 35 vuotta sitten kirjan lukeakseni, ja harvoinpa näkee mitään yhtä hullua. Kirjoittaja oli haudanvakavasti kuvaillut satojen kuuluisuuksien häiriintyneet käyttäytymispiirteet eli "hulluuden", kuten siihen aikaan sanottiin.

Tarkoitus oli todistaa, että nerous ja hulluus ovat lähi-ilmiöitä; se olikin hyvin suosittu väite. Se kuulostaa uskottavalta ja menisi lainopillisissa kustannusliikkeissä täydestä. Väitteen uskottavuus nimittäin johtuu siitä, että nerous ja hulluus ovat molemmat täysin epämääräisiä sanoja, joille voi antaa mielivaltaisen sisällön esimerkiksi määrittelemällä vapaasti valittuja "hulluuden" piirteitä neroudeksi.

Uusimman painoksen kansikuvassa ovat Shakespeare, Goethe, Napoleon ja Bismarck. Olen myöhemmin lukenut muualtakin, että Napoleon oli vielä aikamiehenä kovin kiinnostunut yöastiansa sisällöstä ja lisäksi hän, puhumattakaan hänen rouvistaan ja ystävättäristään, oli kovin kiusaantunut kikkelinsä vaatimattomasti koosta. Lange-Eichbaum muistaakseni arvioi, että se olikin Napoleonin todellinen syy hyökätä Venäjälle. Venäläisiä nimittäin epäiltiin ennen neekereiden keksimistä siitä, että heillä olisi kovin kiinnostavan kokoiset elimet.

Valitettavasti Hitleristä ei ole käytettävissä vastaavia tietoja - hänhän on jäänyt historiaan parveketupakoinnin vastustajana, joka moitti, että niskalaukausta käytettäessä teloittajan suupielessä roikkuva savuke tekee hyvin ikävän vaikutuksen, varsinkin kun katsojina on naisia ja lapsia. - Monin paikoin joukkoteloitusten suosio oli niin suuri että Sonderkommandon oli myytävä lippuja. Tämä tieto on nykyisistä Baltian maista.

Goethe oli päivänpaisteinen nero, mutta tämän lähdeteoksen mukaan hänen valkoviinin kulutuksensa oli kuitenkin hälyttävä, kolme pulloa päivässä tai yli ja siihen päivällisjuomat lisäksi.

Rautakansleri Bismarck kärsi itkuisuus- ja vapinakohtauksista. Kun asiaa ajattelee, tuo on kyllä kiusallinen vaiva poliittisessa elämässä. Samoin tahaton virtsan karkailu esimerkiksi virallisilla juhlapäivällisillä saattaa jotenkin harmittaa.

Muistaakseni Martti Siirala, joka on tavannut Jungista alkaen henkiökohtaisesti vaikka ketä, kertoi että Adornon usein unohdettu tekijäkumppani Max Horkheimer kärsi niin vaikeasta ramppikuumeesta, että hänet oli joskus raastettava miesvoimin katederiin tai korokkeelle, jossa hän ensin vaihtoi väriä ja aukoi suutaan ja sen jälkeen lorotti housunsa märiksi, mutta alkuun päästyään luennoi kuin aika poika voittaen esityksensä sisällöllä ja selkeydellä kuuntelijoiden suosion.

Tässäkin pienessä blogikirjoituksessa on tendenssi. Aina silloin tällöin tulee mieleen, että osa nykyisestä tutkimuskirjallisuudesta perustuu menneisyyden huonoon tuntemukseen. Vaikkapa John Kennedyn tai Bill Clintonin tunnetut ylitsekäymiset - varsin kesyä kamaa verrattuna menneitten vuosikymmenien valtiomiesten kolmannen asteen kuppaan tai piintyneeseen pakkomielteisyyteen. Olen muistavinani, että Versaillesin rauhansopimukseen 1919 ratkaisevasti vaikuttanut Clemenceau alkoi kuolata ja vapista raivosta jopa mäyräkoiran nähdessään, koska hän piti sitä saksalaisena keksintönä (englanniksi dachshund). Myös Yhdysvalloissa hakattiin mäyräkoiria hengiltä ensimmäisen maailmansodan nostattamassa isänmaallisessa innossa. Ja Viipurissa ammuttiin vapun aikaan 1918 jopa koulupoikia, jos näillä oli ryssäläinen sukunimi.

Suomesta ei ole olemassa vastaavaa teosta, ja koko aihepiiristä on vaiettu viisaasti. Sen teen minäkin. Tosin väitetään, että harakanpesästä saattaa löytyä hopealusikoita.