Akku

Kiitos Stiina Laakso!

Olen yrittänyt perehtyä Salaisiin elämiin ja mieltynyt siihen suuresti. Oikeastaan se kävi samalla tavalla kuin Kaurismäen elokuvissa - äkkiä käsitin, että tämähän on sarjakuvaa ja repliikit ovat 50-luvun huonoista viihdelehdistä "Saatpa nähdä, sydänkäpyseni", sanoo vahtimestari siivoojattarelle.

Taiteen sydän on karkeistaminen ja stilistiikan ensimmäinen vaatimus on raaka peli. Kill your darlings, sanoi entinen poika. Jos tekstissä, käsikirjoituksessa, kuvassa on jotain, joka miellyttää sinua erikoisesti, pyyhi se heti pois.

Sarjakuvia ymmärrän. Olen kirjoittanut niistä. Kirjankin. Mutta siitä on kauan.

Salatut elämät, joka siis kuulemani mukaan on eri asia kuin Salaiset kansiot, on siis televisioelokvuaa minun mieleeni - ei subtekstiä, vaan asiat sanotaan niin kuin ne ovat ja mielellään vielä kahteen kertaan. Kotikatu on minun makuuni aivan liian taiteellinen. Kun pyritään vivahteikkaaseen kerrontaan ja käytetään päteviä ammattinäyttelijöitä, aloituskorkeus seipäässä on kuusi metriä ja rapiat.

Tunnen useita ihmisiä, joiden kännykästä loppuu akku vähän väliä. Näin Salaisissa elämissä, miten rikospoliisista soitettiin nuorelle miehelle sangen ikävissä asioissa. Tämä hönkäisi: "Sori, akku loppuu", ja sulki.

Ja minä kun olen miettinyt pääni puhki, miten nykymaailmassa voisi lyödä soittajalle luurin korvaan niin että varmasti tuntuu.

Ehkä tämä käytettävyysominaisuus on kaikille muille tuttu. Itse innostuin kovasti, koska en ollut tullut ajatelleeksi asiaa.

Olen ajatellut lakata lopullisesti vastaamasta puhelimeen. Päätös kypsyi Lappeenrannan junassa, kun jouduin kuuntelemaan jonkun nähtävästi nuorehkon naishenkilön ystävättärelleen puhelimeen antamaa laajaa raporttia ulkosynnyttimistään, joissa saattoi olla toiminnallisia häiriöitä. Tämä herätti minussa mykän raivon lisäksi ajatuksia kognition ensisijaisuudesta.

K-kaupassamme on tätä nykyä joka päivä kaunistukkaisia uranaisia, jotka reippaan asiallisesti puhuvat liikesalaisuuksia arvaamieni firmojen asioista teljettyään sitä ennen ostoskärryillä kaikilta tien hedelmätiskille, lihatiskille ja mikä pahinta näkkileipien luo (Vaasan rukiinen).

Kun ihminen puhuu puhelimessa, paikan taju katoaa. Koska haluan saada vaihteeksi täysijärkisen paperit näyttääkseni niitä epäilijöille, haluan olla aikaan ja paikkaan nähden orientoitunut ja muistelen harva se päivä syntymäaikaani, viikonpäivää ja äitini tyttönimeä.

Kun sitten käy ilmi, että joku on turhaan tavoitellut minua puhelimeen kertoakseen, että noudettavissani on kassillinen rahaa tms., aion sanoa, että voihan perhana, kun Elisa/Sonera/Dna reistaa jatkuvasti ja täytyykin ottaa toimari puhutteluun. Soittajalle on tietysti kerrottu että haluamaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Eli menee täydestä.

Ja sitten kun kuitenkin joskus erehdyn vastaamaan ja joku kysyy, miksi en olekaan Oulussa, jossa täysi sali odottaa lupaamani luennon alkamista, sanon:"Akku loppuu."

Kyllä velvollisuuksien pakoilu on elämäntaidon keskeisimpiä komponentteja.

Kiitos, Salaiset eläimet.