Sukulaisuus lähetti Raumalle. Seminaarissa, joka on nykyisin yliopiston opettainkoulutuslaitos, muisteltiin 110-vuotisjuhlien yhteydessä kansankoulujen musiikinopetusta.Miksi laululla oli niin suuri sija ja keskeinen merkitys?
Nykyiset opiskelijat ja runsas yleisö esittivät välillä tämän seminaarin muinaisen opettajan Axel Törnuddin lauluja. Pieni kissanpoikanen katsoi sillan reikiin.
Ymmärsin vasta aikuisena, että silta tarkoitti tässä permantoa eli lattiaa. Tarina oli kaikkian julma mutta sävel tarttuva. Opiskelijat esittivät sadan vuoden takaisen, laajakaistaa ennakoivan "Telefoni Afrikassa".
Asia jää arvoitukseksi - mutta koulumusiikista tuli kyllä käytännössä loppu joskus vuoden 1995 vaiheilla.
Illalla istuimme puhumassa niitä näitä, ja poikani sanoi näyttävänsä, miten HiFi-kaiuttumet voivt toimia ja miltä kuulostaa kuuden kaiuttimen kotiteatteriääni DVD:ltä.
Se sattui hyvin, koska en ole ennen ainakaan asettunut kuuntelemaan. Olen ollut sangen tyyvyäinen stereoihin ja sitten toisalta telvisioon ja sen peltiseen ääneen.
Kun katsottiin pätkä "Amadeusta", hätkähdin aika pahasti. Olen viime aikoina nautiskellut kuuntelemalla puhetta, etenkin BBC:n Shakespeare-levyjä. No. Tässä Amadeuksessa puhe osoittautui yhtä ilmeikkääksi kuin musiikki.
Sitä en olisi arvannut.
Sitten kuunneltiin Bachia Leipzigin torilta ja vielä jotain muuta.
Tämä on siis toinen taiteen laji - elokuva, jossa on ääni. Oma korvani ja kehitykseni oli jäänyt 1960-luvun tasolle. Vaikka olen puhunut kieleni rokahtumille mediakonvergenssista, ei ole vain ennen käynyt mielessä, että konvergenssi voi tuotta toisenlaista elokuvataidetta. Ja toisenlaista musiikkia. Hain takkini ja sanoin että pitäähän lapsenlasten päästä nukkumaan. En iljennyt miettiä, että esimerkiksi suuri ooppera ja sangen suuri määrä muuta musiikkia olisi käden ulottuvilla.
Jos nämä tulosvastuulliset nyt vaikka saneeraavat Kansallisoopperan hengiltä - edes kansakoulu ei ole juurinut meistä täysin sitä henkeä, että milloin jokin on todella kaunista ja mieltä liikuttavaa niin kuin lentävä joutsen, niin tapetaan se varmuuden vuoksi.
Ei kai koulumusiikki ole mihinkään loppunut. 1990-luvun puolivälissä lopetettiin "harrastuspisteiden antaminen" luokanopettajakoulutuksen esivalinnoissa. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että esimerkiksi musiikkiopistotutkintojen suorittamista ei voinut enää noteerata valittaessa tulevia opettajia. 1990-luvun puolivälin jälkeen opettajan harrastuneisuus (mikä usein oli tarkoittanut musikaalisuutta) ei enää ollut julkilausuttu valintakriteeri.
VastaaPoista