29. maaliskuuta 2006

Kuu on juusto


Kierkegaardin alkuperäinen kustantaja kirjakaupoineen (Reitzels) on vanhaslla paikallaan. Minulla on Udvalgte vaerker aika monena laitoksena ja nythän Torsti Lehtinen on suomentanut jos vaikka mitä.

Kommentissa mainittua samanlaisuutta Paavo Ruotsalaiseen olen itsekin ihmetellyt, myös kirjiotuksissani. Joskus vilahtaa mielessä kolmannen aikalaisen Hegelin "ajanhenki". Vanhemman väen keskuudessa Blaise Pascal, josta yllättävästi ja kaikist ihmisistä Martti Anhava julkaisi suomennoksen, on samaa lajia samaa valtavan korkeaa ajattelun tasoa. Sääli että ranskalaisesta perinteestä tunetaan yleensä vai Descartes, joka oli paskiainen ja vilustui kuolemantautiin Tukholmassa opettaessaan kunigatar Kristiinalle geometriaa aamuisin alkaen kello viisi lämmittämättömissä tiloissa siinä linnassa, joka sitten otti ja paloi Kaarle XII:n aikana. Siinä oli vakka kantaensa valinnut.

Ei ole Kööpenhamina kuin ennen - onneksi.

Ihastuin ikihyväksi, kun näin espresso-baarissa prepaid-kortteja. Korttiin voi ladata rahaa ja jopa tuplaespressot maksaa niin että viuhahtaa.

Ilta meni vähän humussa ja sumussa. Luin hotellissa juuri ostamaani Thomas Friedmanin uutta kirjaa "The Earth is Flat". Siinä käsitellään kaikkia niitä asioita, joita puuhaa virassani. Mutta sitä en tiennyt että Intian Bangaloren 200 000 call-center puhelimeen vastaajan lisäksi Japani on onnistunut toteuttaman saman Koillis-Kiinassa vanhoista vihoista huolimatta.

Ongelma palvelujen tuotannon teollistumisesta saattaa siis joskus ratketa. Jenkeissa ainakin 10 MacDonaldsin drive-thru -paikkaa ottaa tilaukset vastaan webcamin avulla toisessa osavaltiossa ja keskus prosessoi ne asianomaise hampurilaisputkan tiskille.

Amerikkalaisen halpalentoyhtiän "homesourcing" on viehättävä ajatus - pari tuhatta perheenäitiä bookkaa lentoja keittäessään puuroa, suhdittaessaan lapsia ja sysiessään kissaa ulos.

Friedmania sanotaa Amerikan parhaaksi kolumnistiksi. En oikeastaan ihmettele. Tämä kirja keräsi pöydän puhtaaksi talouskirjojen ym. palkinnoista.

Pääasiasta olen samaa mieltä: maa ei ole pallo. Se on litteä. Olemme siirtymässä nanoyhteiskuntaan, mutta pää alaspäin kävelevät köyhät ovat liittoutumassa sissien kanssa ja poraavat piankin pannukakkuunreikiä.

1 kommentti:

  1. Sivuseikkoihin takertuvana tulee mieleeni tuosta juustosta, joka on äärellinen ja ulottuvainen, S Albert Kivisen muinaisina aikoina herättämä kysymys, onko Emmental-juustossa reikiä vai ei. Paras vastaus on syödä herkullinen juusto turhia kyselemättä.

    VastaaPoista