Väärentämisestä

Aion kirjoittaa kohtapäätä edessä olevan viikonlopun aikana DVD-levyjen menekistä ja epäilystäni, että tekijänoikeuslain ja kopiosuojausten ympärillä käyty kuhina on pohjaltaan kusetusta. Kuvatallenteissa kate on toista luokkaa mutta laajakaistan mahdollistama striimaus vasta tuo jatkuvaa tuloa.

Aion kirjoittaa Googlen ja parin muun IT-alan lemmikin viimeaikaisista kohtaloista pörssissä ja markkinoilla. Ei hyvin mene.

Väärennys on vaikea rikostyyppi - sitä on vaikea selittää. Muille kuin juristeille se on helpompi.

Tarina alkaa siitä, että väärennys ja petos olivat tekoina hyvin lähellä toisiaan. Väärentäminen ja väärän asiakirjan valmistaminen erotettiin toisistaan. Teko ei ollut lainkaan väärennys, jos taiteili pöytälaatikkoon tädin testamentin nimikirjoituksine ja tekaistuine todistajineen - ja jätti sen pöytälaatikkoon.

Tarina päättyy siihen, että tätä nykyä digitaalisen viestin integriteetti ja autentikointi ovat hyvin tai erittäin vaikeita asioita. Integriteetti on yksi vaikea sana, jolla voi yrittää tarkoittaa tiedon "eheyttä". - Sainko koko sähköpostiviestin? Näen että sähköpostiviestistä, joka välitettiin minulle, on poistettu jotain, mutta välittyykö minulle nyt uskottava käsitys viestin kirjoittajan ajatuksista?

Edellinen kysymys on tekninen, jälkimmäinen kulttuurinen.

Rikoslain väärennysrikoksia koskevat säännökset eli RL 33 luku muutettiin 1990. Sääntely tuotiin lähemmäs nykypäivää. Nyt nykypäivä on taas karannut.

Uudistetuissa säännöksissä teot ja rangaistukset jäsennettiin ajatellen asiakirjojen todistusvoimaa. Edelleenkin harmiton väärennys jää rankaisematta - jos joku kirjoittaa itselleen todistuksen kunniatohtorin arvosta, jonka on myöntänyt Naantalin yliopisto ja asiakirjan allekirjoittanut Nuuskamuikkunen, teko ei ole rangaistava, vaikka puheena oleva hyväkäs ujuttaisi sen asiakirjoihin hakiessaan työpaikkaa.

Allekirjoitus "Aku Ankka" sitä vastoin voi olla väärennys, vaikka ei helposti. En ole tässäkään varma lain oikeasta tulkinnasta. Yksinkertainen tohtori minussa sanoisi, että luottokorttilomakkeen (Visa) allekirjoittaminen tekaistulla nimellä "Ville Virtanen" olisi väärennys - mutta kun käytännössä rahat menevät luottokorttiin merkityn henkilön tililtä. Allekirjoituksella ei taida olla käytännössä paljon merkitystä.

Hyvä, luotettava, huumorintajuton ystävä kertoi käyttäneensä erehdyksessä jonkin lompakkojen siivouksen jälkeen pari kuukautta erehdyksessä vaimonsa pankkikorttia eli mies oli käyttänyt korttia, jossa oli naisen nimi, ja levitellyt auliisti ajokorttiaan kaikilla kaupungin kassoilla. Kukaan ei ollut huomannut mitään, saati esittänyt vastalauseita.

Sietää varoa lompakon siivoamista, kenellä nyt lompakko on.

Eilisen juttuni kommentoija sanoo eläneensä siinä uskossa, että toisen henkilön nimen sipaiseminen paperiin on asianomistajarikos, joka ei kuulu poliisille, ellei nimen oikea haltija nosta älämölöä.

"Älämölöö" esiintyy muuten Seitsemässä veljeksessä.

Asianomistajarikos on tässä yhteydessä harhauttava käsite, vaikka ajatus on oikea. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Kun joku kirjoittaa lehdessä minusta, että Kemppinen on hullu, voin arvella, että diagnoosina tuo on ihan oikea ja että rikosilmoitusta en halua tehdä - jolloin syyttäjäkään ei saa sitä tehdä. Se on asianomistajarikos.

Eräissä tilanteissa rikosta ei tapahdu yrityksestä huolimatta. Jos teen samalla tavalla kuin muuan muistamani hullu poiki Hirvijoelta, joka Nuorisoseuratalolla tansseissa varasti epähuomiossa oman pomppatakkinsa, se ei ole rikos.

Vaikeampi ja visummin mietittävä asia on "loukatun suostumus". Sitä tarkoitti eilisessä kirjoituksessani heitetty "väärennysprokura". Etukäteen mutta myös jälkikäteen annettu suostumus poistaa rangaistavuuden. S/M -suhteen vastaanottava osapuoli on suostunut lievään pahoinpitelyyn. Törkeään pahoinpitelyyn ei voikaan suostua oikeudellisesti. Jos sanon toiselle, että kirjoita nimeni siihen paperiin, asia on sitä myöten selvä, eikä posti tädillä ole urputtamista.

Kun kuitenkin laki tekee suuren numeron asiakirjojen todistusvoimasta, haluaisin ihan tosissani tähdentää, että virallisten, oikeuksia muuttavien asiakirjojen allekirjoittaminen vieraalla kädellä ei ole hyvä ajatus. Siitä voi tulla vaikeuksia eikä se ole yhtään fiksua. Sellaisia asiakirjoja ovat velkakirja, kauppakirja ja testamentti. Sellainen oli vekseli ja shekki, jotka ovat kai molemmat kadonneet maailmasta, eikä kukaan niitä kaipaa.

Vekseliväärennyksestä mentiin ennen linnaan niin että humisi ja monot vilahtivat. Vekseliin (puhe on ns. vippivekselistä eli maisterivekselistä eli vänrikin vekselistä, joka oli oikeastaan asete tai oma vekseli) tarvittiin nimiä hyväksyjäksi ja siirtäjiksi. Eräskin, suoraan sanoen Mannerheim-ristin ritari, kirjoitti vekseliin vaimonsa nimen, tämä kun oli tehtailijan tytär. Vekselillä saadut rahat oli tarkoitus juoda, mikä myös tehtiin, joten vaimolle ei kerrottu mitään. Avioeron yhteydessä tämäkin asia tuli ilmi ja siitä luettiin ehdotonta vankeutta.

Häväisemättä kuolleen miehen muistoa - Mauri Sariola -vainaa on itsekin kertonut muistelmissa toimineensa sotien jälkeen pari vuotta kansakoulunopettajana syrjäseudulla tekaistuin eli väärennetyin paperein. Tämä teema on myös näkyvissä useissa Susikoski-jutuissa. - Tuollainen teko olisi nykyisenkin lain mukaan törkeä väärennys ja luultavasti johtaisi vankeusrangaistukseen, tosin ehdolliseen.

Ankara laki.

"Maastomerkin väärennys" liittyy vanhaan aikaan. Olen ollut sellaisessakin mukana, että kauhakuormaajamies nosti rajapyykin ojan penkalle pois tieltä viemäriä kaivaessaan. Entinen laki ei tuntenut kuritushuonetta lievempää rangaistusta. Nykyinen onneksi tuntee. Rajamerkit on kuitenkin jätettävä rauhaan. Pyykki on pantu ja pysyy. (Kysymys ei tuon sanonnan kohdalla ole pyykinpesusta vaan rajamerkistä eli maastomerkistä.)