Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
23. helmikuuta 2006
Väärentämisestä
Aion kirjoittaa kohtapäätä edessä olevan viikonlopun aikana DVD-levyjen menekistä ja epäilystäni, että tekijänoikeuslain ja kopiosuojausten ympärillä käyty kuhina on pohjaltaan kusetusta. Kuvatallenteissa kate on toista luokkaa mutta laajakaistan mahdollistama striimaus vasta tuo jatkuvaa tuloa.
Aion kirjoittaa Googlen ja parin muun IT-alan lemmikin viimeaikaisista kohtaloista pörssissä ja markkinoilla. Ei hyvin mene.
Väärennys on vaikea rikostyyppi - sitä on vaikea selittää. Muille kuin juristeille se on helpompi.
Tarina alkaa siitä, että väärennys ja petos olivat tekoina hyvin lähellä toisiaan. Väärentäminen ja väärän asiakirjan valmistaminen erotettiin toisistaan. Teko ei ollut lainkaan väärennys, jos taiteili pöytälaatikkoon tädin testamentin nimikirjoituksine ja tekaistuine todistajineen - ja jätti sen pöytälaatikkoon.
Tarina päättyy siihen, että tätä nykyä digitaalisen viestin integriteetti ja autentikointi ovat hyvin tai erittäin vaikeita asioita. Integriteetti on yksi vaikea sana, jolla voi yrittää tarkoittaa tiedon "eheyttä". - Sainko koko sähköpostiviestin? Näen että sähköpostiviestistä, joka välitettiin minulle, on poistettu jotain, mutta välittyykö minulle nyt uskottava käsitys viestin kirjoittajan ajatuksista?
Edellinen kysymys on tekninen, jälkimmäinen kulttuurinen.
Rikoslain väärennysrikoksia koskevat säännökset eli RL 33 luku muutettiin 1990. Sääntely tuotiin lähemmäs nykypäivää. Nyt nykypäivä on taas karannut.
Uudistetuissa säännöksissä teot ja rangaistukset jäsennettiin ajatellen asiakirjojen todistusvoimaa. Edelleenkin harmiton väärennys jää rankaisematta - jos joku kirjoittaa itselleen todistuksen kunniatohtorin arvosta, jonka on myöntänyt Naantalin yliopisto ja asiakirjan allekirjoittanut Nuuskamuikkunen, teko ei ole rangaistava, vaikka puheena oleva hyväkäs ujuttaisi sen asiakirjoihin hakiessaan työpaikkaa.
Allekirjoitus "Aku Ankka" sitä vastoin voi olla väärennys, vaikka ei helposti. En ole tässäkään varma lain oikeasta tulkinnasta. Yksinkertainen tohtori minussa sanoisi, että luottokorttilomakkeen (Visa) allekirjoittaminen tekaistulla nimellä "Ville Virtanen" olisi väärennys - mutta kun käytännössä rahat menevät luottokorttiin merkityn henkilön tililtä. Allekirjoituksella ei taida olla käytännössä paljon merkitystä.
Hyvä, luotettava, huumorintajuton ystävä kertoi käyttäneensä erehdyksessä jonkin lompakkojen siivouksen jälkeen pari kuukautta erehdyksessä vaimonsa pankkikorttia eli mies oli käyttänyt korttia, jossa oli naisen nimi, ja levitellyt auliisti ajokorttiaan kaikilla kaupungin kassoilla. Kukaan ei ollut huomannut mitään, saati esittänyt vastalauseita.
Sietää varoa lompakon siivoamista, kenellä nyt lompakko on.
Eilisen juttuni kommentoija sanoo eläneensä siinä uskossa, että toisen henkilön nimen sipaiseminen paperiin on asianomistajarikos, joka ei kuulu poliisille, ellei nimen oikea haltija nosta älämölöä.
"Älämölöö" esiintyy muuten Seitsemässä veljeksessä.
Asianomistajarikos on tässä yhteydessä harhauttava käsite, vaikka ajatus on oikea. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Kun joku kirjoittaa lehdessä minusta, että Kemppinen on hullu, voin arvella, että diagnoosina tuo on ihan oikea ja että rikosilmoitusta en halua tehdä - jolloin syyttäjäkään ei saa sitä tehdä. Se on asianomistajarikos.
Eräissä tilanteissa rikosta ei tapahdu yrityksestä huolimatta. Jos teen samalla tavalla kuin muuan muistamani hullu poiki Hirvijoelta, joka Nuorisoseuratalolla tansseissa varasti epähuomiossa oman pomppatakkinsa, se ei ole rikos.
Vaikeampi ja visummin mietittävä asia on "loukatun suostumus". Sitä tarkoitti eilisessä kirjoituksessani heitetty "väärennysprokura". Etukäteen mutta myös jälkikäteen annettu suostumus poistaa rangaistavuuden. S/M -suhteen vastaanottava osapuoli on suostunut lievään pahoinpitelyyn. Törkeään pahoinpitelyyn ei voikaan suostua oikeudellisesti. Jos sanon toiselle, että kirjoita nimeni siihen paperiin, asia on sitä myöten selvä, eikä posti tädillä ole urputtamista.
Kun kuitenkin laki tekee suuren numeron asiakirjojen todistusvoimasta, haluaisin ihan tosissani tähdentää, että virallisten, oikeuksia muuttavien asiakirjojen allekirjoittaminen vieraalla kädellä ei ole hyvä ajatus. Siitä voi tulla vaikeuksia eikä se ole yhtään fiksua. Sellaisia asiakirjoja ovat velkakirja, kauppakirja ja testamentti. Sellainen oli vekseli ja shekki, jotka ovat kai molemmat kadonneet maailmasta, eikä kukaan niitä kaipaa.
Vekseliväärennyksestä mentiin ennen linnaan niin että humisi ja monot vilahtivat. Vekseliin (puhe on ns. vippivekselistä eli maisterivekselistä eli vänrikin vekselistä, joka oli oikeastaan asete tai oma vekseli) tarvittiin nimiä hyväksyjäksi ja siirtäjiksi. Eräskin, suoraan sanoen Mannerheim-ristin ritari, kirjoitti vekseliin vaimonsa nimen, tämä kun oli tehtailijan tytär. Vekselillä saadut rahat oli tarkoitus juoda, mikä myös tehtiin, joten vaimolle ei kerrottu mitään. Avioeron yhteydessä tämäkin asia tuli ilmi ja siitä luettiin ehdotonta vankeutta.
Häväisemättä kuolleen miehen muistoa - Mauri Sariola -vainaa on itsekin kertonut muistelmissa toimineensa sotien jälkeen pari vuotta kansakoulunopettajana syrjäseudulla tekaistuin eli väärennetyin paperein. Tämä teema on myös näkyvissä useissa Susikoski-jutuissa. - Tuollainen teko olisi nykyisenkin lain mukaan törkeä väärennys ja luultavasti johtaisi vankeusrangaistukseen, tosin ehdolliseen.
Ankara laki.
"Maastomerkin väärennys" liittyy vanhaan aikaan. Olen ollut sellaisessakin mukana, että kauhakuormaajamies nosti rajapyykin ojan penkalle pois tieltä viemäriä kaivaessaan. Entinen laki ei tuntenut kuritushuonetta lievempää rangaistusta. Nykyinen onneksi tuntee. Rajamerkit on kuitenkin jätettävä rauhaan. Pyykki on pantu ja pysyy. (Kysymys ei tuon sanonnan kohdalla ole pyykinpesusta vaan rajamerkistä eli maastomerkistä.)
Juridiikan ulkopuolella on usein kova kysymys, milloin lehdissä väitetään jotain tekstiä väärennökseksi. Onko esimerkiksi Siionin viisaiden pöytäkirja (tai vanhinten protokolla) väärennös, kuten HS muistaakseni äskettäin väitti. Tarkoitetaanko tässä sitä, että jossain on aito pöytäkirja?
VastaaPoistaTälläinen kiista käytiin, kun Yhdysvaltain viime pressanvaaleissa leviteltiin papereita Bushin asepalveluksesta. Ne osoittautuivat tekaistuiksi. Lehdissä käytettiin myös sanaa "forgery" ja siitä eivät kaikki pitäneet.
Ad Kyösti:
VastaaPoistaRikosoikeudessa ja siis juristille sana "väärennys" tarkoittaa kahta eri asiaa:
- a) olemassaolevan vääristelyä tai muuntelua
- b) väärin valmistamista eli totuudenvastaisen todistuksen antamista.
Kohdan a) mukainen väärennys on kysymyksessä, kun velkakirjan velkasummasta raaputetaan nollia pois ja muutetaan esim. 10 000 euroa 1 000 euroksi.
Kohdan b) mukainen väärennys on kysymyksessä, kun valmsitetaan velkakirja ja kirjoitetaan siihen sivullisen henkilön nimi.
Siionin Pyhien Pöytäkirja on siis myös oikeudellisen kielenkäytön mukaan väärennys. - Tiedämme että se on kirjoitettu juutalaisyhteisön laatiman asiakirjan muotoon mutta on todellisuudessa 1800-luvulla tehty paperi.
Mitä David Irvingiin ja eräisiin itäisiin presidentteihin tulee, sananvapauden puolustajat eivät ehkä ole nähneet väärentämisen elementtiä. Jos esim. Irving on huomiota ja julkisuutta tavoitellakseen sommitellut lähdeaineistoaan "osoittamaan", ettei Hitler tiennyt holokaustista ja että tapahtumasarja oli muutenkin paljon väitettyä vaatimattomampi, kysymyksessä on väärennys.
Teon rangaistavuus edellyttää tahallisuutta.
Irvingin tapausta en tunne enkä liioin Itävallan lakia. En siis tiedä, kytkeytyykö sikäläinen laki väärentämiseen vai yllyttämiseen kansanryhmää vastaan, joka on meidänkin lakimme mukaan rangaistava teko samalla justifikaatiolla kuin yllyttäminen esim. murhaan tai laiton uhkaus.
Yllytys murhaan ja laiton uhkaus ovat muuten hyviä keskusteluesimerkkejä sananvapauden rajallisuudesta. Jos ilmoittaisin vakavissani ja uskottavasti tässä blogissa, että pieksen omin käsin kaikki, jotka tavataan polttamassa
tupakkaa asunto-osakeyhtiöni huoneiston parvekkeella, kysymyksessä olisi laiton uhkaus ja siis rangaistava teko.
Miten naurun voi kirjoittaa!?
VastaaPoistaMainioita juttuja...
Näiden jälkeen - jos olisin nuori - en kyllä enää pyrkisi tai edes yrittäisi pyrkiä "oikikseen".
*
Hymy hyytyy, mutta hyytyykö se koskaan lopullisesti.
Tuskin Onhan meillä Kierkegaard!
Minä en ole aikuisiälläni kirjottanut mihinkään allekirjoitukseksi omaa nimeäni, sillä minun allekirjoituksessani ei alun alkaenkaan lukenut mitään ja kun vaihdoin nimeä, en vaihtanut allekirjoitusta.
VastaaPoistaMinun allekirjoitukseni on eräänlainen kryptografinen nerkkijono, jossa on ensin mitään tarkoittamaton kiehkura, sitten kaksi matalaa kiehrukkaa, kaksin puolikorkeaa kierrukkaa, täysikorkea kiehkura, kaksi puolikorkea kihkuraa, kaksi yliviivausta ja äitinityttönimen ensinnäinen kirjain+ loppuveto.
Tämän salakirjoituksen sisällä on merkki, josta tuntemani käsiala-asiantuntijan mukaan voidaan tarkastaa, onko se minun vai ei.
ps.piru periköön urh-rakennus oy:n
Minä en ole aikuisiälläni kirjottanut mihinkään allekirjoitukseksi omaa nimeäni, sillä minun allekirjoituksessani ei alun alkaenkaan lukenut mitään ja kun vaihdoin nimeä, en vaihtanut allekirjoitusta.
VastaaPoistaMinun allekirjoitukseni on eräänlainen kryptografinen nerkkijono, jossa on ensin mitään tarkoittamaton kiehkura, sitten kaksi matalaa kiehrukkaa, kaksin puolikorkeaa kierrukkaa, täysikorkea kiehkura, kaksi puolikorkea kihkuraa, kaksi yliviivausta ja äitinityttönimen ensinnäinen kirjain+ loppuveto.
Tämän salakirjoituksen sisällä on merkki, josta tuntemani käsiala-asiantuntijan mukaan voidaan tarkastaa, onko se minun vai ei.
ps.piru periköön urh-rakennus oy:n
Viimeisestä kommentista koskien URH-rakennus Oy:tä olen samaa mieltä. Ja A Tykkä:n voi puolestani periä myös.=) Jättivät meinaan firmani laskun maksamatta.=)
VastaaPoistaVoiko joku kertoa tänne, kun olen joutunut kateudesta eläkkeelle ja lääkäri on lausunut harhauttavan eläkepaperin, että saadaan minut raivattua pois talosta ja virka toiselle. Lääkärinlausunnossa minut kuvataan, että olen niin tahdoton ja osaamaton etten osaa yksinkertaista lausettakaan kirjoittaa ja sitäkään en osaa oikein kirjoittaa. Kateellinen työryhmä oli sanonut minusta näin työterveyteen.
VastaaPoista