Varo juristia!

Juristi sanoo, että laki ei sitä kiellä. Juristi ei sano muuta.

Historiantutkija Timo Vihavainen julkaisi lyhyen esittelyn City Journal -lehteen paljon kirjoittavasta henkilöstä, jolla on hankala nimi Theodore Dalrymple. Tämä britti on julkaissut viime vuosina kaksi kirjaa, joista toinen kuvaa elämää pohjalla ja toisen nimi on Kulttuurimme, tai mitä siitä on jäljellä.

Tuomariaikojen jälkeen on hyvä lukea välillä asioita, joista on itse eri mieltä, ja miettiä väitteitä, jotka ovat omien asenteiden vastaisia. Tuomarin virassa näet kuulee aina saman asian kaksi eri puolta ja joskus ne molemmat esitetään hyvin vakuuttavasti. Silloin tällöin molemmat ovat tavallaan oikeassa.

Ennen luultiin, että oikeudenkäyntiasioissa olisi yksi oikea ratkaisu tai ainakin muita parempi ratkaisu, joka olisi sitten löydettävä. Se on turha toive. Joskus on tehtävä "väärä" ratkaisu pelkästään sen takia, että joku ei ole valittanut tai joku toinen on ylittänyt määräajan.

Dalrymple kuvailee hyvin ikäviä ja vakavia asioita. Viimeksi hän on kuljeksinut Ranskan esikaupungeissa, jotka katosivat uutisista nopeasti. Vakuutusyhtiöt eli siis vakuutuksenottajat maksoivat poltetut autot, eikä kukaan muu sano, että näissä slummeissa myös vanhemmat pelkäävät lapsiaan ja isovanhemmat lapsenlapsiaan ja poliisit kaikkia. Poliisilla on myös ohjeet toimia mahdollisimman pehmeästi, ja elleivät ohjeet riittäisi, niin toimintarahat ovat joka tapauksessa lopussa.

Kun lähiöön uskaltautuu, siellä iskee vastaan täysin peittelemätön viha. Kirjoittaja on sitä mieltä, että syrjäytyminen, köyhyys ja työttömyys ovat kyllä totta mutta eivät selitä sitä vihaa. Kun islamistit painostavat Tanskaa tai Hollantia, nämä taipuvat eivätkä voi ymmärtää, ettei viha johdu siitä, mitä he ovat tehneet, vaan siitä, mitä he ovat.

Englannista kirjoittajalla on pelkkää pahaa sanottavaa. Poliitikot, lehtimiehet ja kirjailijat surkuttelevat slummien asukkaita, mutta kukaan ei ole halukas tunnustamaan, ettei ongelma ole poliittinen, vaan jotain paljon syvempää. Myöskään Yhdysvallat ei voisi taipumalla islamistien vaatimuksiin lisätä ihmisten turvallisuutta.

Liberaalit ajatukset, reformismi ja vanhan ajan hyvinvointivaltio eivät auta. Monissa tapauksisa väkivaltarikollisuus ei ole onnettomuus eikä tapa, vaan himo. "Tapoin vaimoni, koska olin niin vihainen, että olisin voinut tehdä mitä tahansa." Lasten joukkomurhaajat esiintyvät suurten tunteidensa tulkkeina, joita kukaan toinen ei voi tuomita.

Olen samaa mieltä Dalrymplen kanssa ainakin yhdessä asiassa. Meidän ei pitäisi luopua siitä, minkä olemme omaksuneet miellyttävänä ja oikeana tapana suhtautua ihmisiin. Kun nyt on liikkeellä yhä enemmän väkeä, joka vaatii milloin mitäkin, ja uhkaa tappaa, ellei vaatimuksiin suostuta, tilanne on vakava.

Tässä mielessä keskustelut Natosta ja turvatakuista osuvat mielestäni aika pahasti harhaan maalista.

Juristin laintulkinta kaipaa rinnalleen moraalia. Virtuaalimoraali ei riitä. Se ei riitä, että ollaan olevinaan niin kuin kuuluu. Totuutta on katsottava silmiin ja toimittava sen mukaisesti. Niinpä ne ihmiset, jotka vastustavat laajaa maahanmuuton hyväksymistä tai eivät halua seurata tumput suorina pääoman ja työpaikkojen katoamista maastamme, ovat joltain osin oikeassakin.

Tehdäkseen kestäviä päätöksiä on tehtävä epämiellyttäviä päätöksiä.

Toivon ettei kukaan tekisi äskeisistä vaaleista virheellisiä johtopäätöksiä, siten kuten pääkirjoittajat ovat tehneet. Poliitikon suosiolukemilla ja vaalikannatuksella ei ole mitään tekemistä keskenään. Suosio mitataan samalla tavalla kuin koululaiselle annetaan numero joulutodistukseen. Suurin osa saa keskinkertaisen numeron. Jos koulussa valitaan matematiikan paras luokilta 9A-9D, lopulta valinnassa on kaksi ehdokasta, jotka ovat melkein yhtä hyviä, ja äänet menevät melkein tasan.

Tämä ilmiö on tekemisissä ehdollisen todennäköisyyden kanssa.

Muistisääntönä voisi pitää mielessään, että 49,9 prosenttia ihmisistä on keskimääräistä lahjakkaampia.