6. joulukuuta 2005

Suomen valkoinen ruusu

Tämä ja ne kaksi muuta Gallen-Kallelan sommittelemaa kunniamerkkiä on aika hyvin oivallettu.

Kunniamerkki on hyvä keksintö. Niitä voi antaa palkankorotuksen tai asiallisen kohtelun sijasta.

Itsenäisyyspäivä ymmärretään perin väärin. Ei se ollut se harmaa päivä vuonna 1917, jolloin eduskunta hätäpäissään teki merkillisen ratkaisun ja puoli kansaa oli muutaman kuukauden kuluttua tyrkyttäytymässä Neuvosto-Venäjälle ja toinen puoli Saksalle. Viimeksi mainittu asia on taivaan tosi, vaikka sitä ymmärrettävistä syistä ei ole kirjoitettu historian kirjoihin kovin isolla.

Itsenäisyys samoin kuin vapaus on prosessi, ei projekti. Se ei ole mitään sellainen, joka voidaan laskuttaa ja lopettaa. Prosessi tarkoittaa jatkuvaa muuttumista ja tässä tapauksessa kohti päämäärää, itsenäisyyttä.

Suomen itsenäistyessä ajatukset olivat yhteisöllisiä ja käsitettiin, että tässä kansa tai kansakunta kaksine äidinkielinen itsenäistyy. Suomalaisten itsenäistyminen osoittautui arvaamattoman hitaaksi. Kekkosessa meillä oli kansallinen auktoriteetti vielä 15 vuotta sen jälkeen kun vanhojen miesten maailma oli väistynyt muualta Euroopasta - sellaisten kuin Adenauer ja de Gaulle.

Meillä oli samanlainen vanhusvalta kuin Neuvostoliitossa ja useimmissa satelliittimaissa. Oli käytävä kysymässä lupaa vähän joka asiaan.

Niinpä uusi vaihe tuli yllätyksenä ja johti nopeasti sekasortoon eli pankkikriisiin ja sitten toisenlaiseen sekasortoon eli Euroopan Yhteisöihin.

Poliittisista ja yhteiskunnallisista toimista suosituimpia ovat ne, joilla kielletään jotain.

Kun suomalaisille tarjoaa vaihtoehtoja ja vapauksia, seurauksena on välittömästi paniikkihäiriö.

Olisiko tässä ohjelmaa? Olisiko käsillä kuitenkin aikuistumisen aika maassa, jossa yksi sukupolvi joutui vastuuseen melkein kaikesta ja koko ajan kusetetuksi. Tarkoitan rintamamiesten ja naisten polvea. Sodat, sotakorvaukset, jälleenrakennus, lähes 60 000 tilan raivaus ja sitten 1968-1970 yli 100 000 ihmistä maanpakoon Ruotsiin ja juuri raivatut pellot pakettiin.

Näkymät ovat kuitenkin hyvät. Suurista ikäluokista päästään eroon nyt aika nopeasti, ja kyllä nämä 1950-luvulla ja 1960-luvulla syntyneet ovat eri vesillä pestyjä - kylmällä ja kuumalla vesijohtovedellä, joka meidän aikanamme oli harvinaisuus.

2 kommenttia:

  1. Tuosta välittömästä panikkihäiriöstä; kun neuvostoimperiumin savijalat murenivat, ajattelin, että itsenäisyyspäivästä tulee yksi rankka kalenteriin merkitty ryyppypäivä lisää, kun kansa pääsee lopultakin elämöimään itsenäisyydellä, mutta näyttää siltä, ettei hepuli kauan kestänyt. Itärähmäilyn aikana suuresta osasta suomalaisia tuli cocis- ja hampurilaiskansaa. Olikin turvallisempaa tähytä rapakon taakse kuin lähialueille, Ruotsia lukuun ottamatta. Nyt täällä kaukana pohjoisen ulottuuvuuden havumetsävyöhykkeellä odottelemme kaikessa rauhassa yleisliittolaisen kesä- ja kylvöajan alkamista, vaikka suurimmassa osassa Suomea ei vielä silloin voi ajatella kuin männynsiementen hankikylvöä.

    VastaaPoista
  2. Totinen Tosi tuo Itsenäisyyden alkumetreillä haikailu neuvosto-venäjälle ja toisaalta keisarilliseen saksaan .
    No tuosta neuvostovenäjä haikailusta päästiin jo parinsadan metrin kohdalla kun punainen osapuoli hävisi sodan . Vaan saksa haikailun kanssa mentiin jo vähän pidemmälle ; ehdittiin jo saksan kuningaskin valita . siinä sitä oisi oltu sisäisesti itsenäisinä saksan vasallina jollei oisi keskusvallat hävinnyt mailmansotaa.

    VastaaPoista