Suomalainen oikeus

Tässä kuvassa esiintyy Wikipedian mukaan "Aura-neito". Muutaman kuukauden kuluttua väittelee tohtoriksi oppilaani, jonka nimi on Aura. Hän on kuvassa esiintyvän kaksoisolento - in middle-twenties, blond, with often braided hear. Viimeksi mainittu voisi tarkoittaa ponnaria. Toisin kuin esikuvansa, tämä Aura käyttää asiallisesti kenkiä.

En ole saanut selvää, milloin "Aura-neito" muuttui "Suomi-neidoksi", jonka monet muistavat ainakin Kari Suomalaisen pilapiirroksista kaltoin kohdeltuna, kansallispukuisena tyttönä.

Tällaisia henkilöitymiä on koko joukko - Setä Sam, John Bull, Svea-mamma, Johnny Canuck, Saksan yöpaitaan sonnustautunut Michel, Ranskan Marianne, joka esiintyy vanhassa barrikaditaulussa trikolorin kaltaista lippua kantaen ja on tehnyt varsinaisen uransa Ranskan postimerkeissä ja rahoissa. Postimerkeissä luki ranskaksi "Kylvän kaikkiin tuuliin". En ihan ymmärrä, mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Saman ikäisiä friiduja. Mariannella on fryygiläismyssy ja tämä suomalaisuuden henkilöiytymän neitiys näkyy hiuksista. Naimisissa olevat naiset käyttivät huivia tai hattua luultavasti myös kirmaillessaan Saimaan rantakallioilla. Taustan maisema muistuttaa paljon Saimaa-paperossiaskin kuvaa, joka löytyy paikkana läheltä Lappeenrannan Teknillistä Yliopistoa.

Sama naishahmo lienee ollut myös Eetu Iston mielessä Hyökkäys-taulussa, jossa kaksipäinen kotka yrittää riistää tyttöraukalta lakikirjaa kainalosta.

Tästä päättelen, että tyttö on oikeustieteen ylioppilas tai valmis juristi. Aura on. En usko, että petolintu symboloisi profesesoria. Eiköhän se ole Venäjä, joka siinä hyökkäilee. Vaakunaeläimestä huolimatta uusi Venäjä käsitetään pahaksi karhuksi ja me olemme siis karhun naapureita.

Sitä pilapiirtäjää ei ole syntynyt, joka olisi eksinyt EY:lle henkilöitymän. Se taitaa kertoa jotakin. Meillä huonompikin piirtäjä pystyy pyöräyttämään tunnistettava karjalaisen tai pohjalaisen samoin kuin savolaisen, joka ei ole piirrettynä Paavo Lipposen eikä Erkki Liikasen näköinen.

Mutta mitä suomalaiset tekivät, kun saivat lakirjansa takaisin repaleisena? Ensin tehtiin 1919 voimaan tulleet perustuslait kotimaisin voimin mutta Weimarin Saksan esimerkkejä noudatellen. Sama saksalainen juridiikka, joka sitten ajautui täydellisen tuhoon 1932-1938, pysyi suomalaisten juristien mallina. Lainsäädäntötyö jäi vaatimattomaksi ja oikeusvaltiokehitys pysähtyi.

Kaiken kaikkiaan Suomen tasavalta omaksui putoavan kassakaapin lento- ja liikeradan 1920-luvun alusta lukittautumalla nurkkakuntaisuuteensa ja aloittamalla kansainvälisen keskustelun sijasta jälkikäteen hyvin oudolta tuntuvan kotimaisen kielitaistelun, ja siinähän se aika meni.

Kun Aho, Lehtonen ja Leino menivät Berliiniin, Pariisiin tai Roomaan, he puhuivat maan kieltä ja tunsivat sen asiat. Aho notkui Maupassantin porukoissa ja suomensi hänen novellejaan. Gallen-Kallela tappeli Munchin kanssa Berliinissä. Leino käänsi Dantea tyydyttääkseen virvokkeiden tarvettaan. Mutta kun Late Viljanen ja Mika Waltari kävelivät monot jalassa Gare du Nordille killistelemään prostitueerattuja reklaamitulien loisteessa 1920-luvun lopulla, niin siinä olivat kyllä maalaispojat maailmalla. Järnefelt oli jossain vaiheessa innostunut tolstoilaisuudesta, jolloin hän tietenkin osti Helsingin assalta lipun Jasnaja Poljanaan, koputti ovella ja kysyi, että mitä Tolstoi. - Siinähän oli kaksi venäläistä aatelismiestä, joilla oli sama äidinkieli. (Järnefeltien mutsi oli baltian-saksalaista aatelissukua mutta puhui kyllä venättä niin hyvin että hurmasi sitten poikiensa kavereita kääntämällä lennosta Dostojevskia ja jopa Tshehovia.)

Osittain Suomen pysähtyminen johtui panostamisesta sosiaalilainsäädäntöön ja talousoikeuteen, joissa saaavutettiin suuria. Laki eräiden vuokra-alueiden järjestelystä eli ns. torpparivapautus oli erittäin merkittävä saavutus. Sitä vastoin Saksassa jo ennen maailmansotaa toteutettu työoikeus jäi kokonaan huomiotta. Viimeistään pulakausi osoitti kiinteistö- ja ulosotto-oikeuden jälkeenjääneisyyden. Työehtosopimuksia ei tunnettu eikä tunnustettu. Sana "lakko" esiintyy yhden kerran sotia edeltäneessä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa, kun myöhempi pääministeri Kivimäki pohti työlakon yksityisoikeudellisia vaikutuksia.

Yhtiöoikeuteen ei kajottu. Rikoslakia ja oikeudenkäymiskaarta ei paljon muuteltu ennen kuin sodan jälkeen lakiin kirjoitettiin vapaa todistusteoria, eli tunnustettiin jo tapahtunut muutos.

Tilanne laillisuudestaylpeilevässä Suomessa oli se, että itse käytin opiskeluvuosinani 1964-1967 isäni oppikirjoja, joista eräät oli julkaistu vuosisadan alussa ja yksi 1800-luvulla (Forsmanin rikosoikeus). Siviilioikeuden oppikirjan runko oli kirjoitettu Berliinissä sodan aikana ja sen sanotaan heijastelevan totalitaarisen valtion valintoja. Tuosta en oikein tiedä. T.M. Kivimäki oli ehkä kuivakiskoinen henkilö mutta aikamoinen juristi ja etevä hallintomies. Aikalaisiinsa verrattuna hän oli kuitenkin vailla Ståhlbergin selkeyttä ja köyhän papinpojan arvojen selkeyttä, Rytin nerokkuutta ja Paasikiven merkillisesti Churchillin mieleen tuovaa historian tajua ja jurismin kaihtamista.

Sitten juridiikassa kaikki muuttui - minun jälkeeni. En ollut mukana. En ole jäävi, joten todistukseni ei taida olla paljon arvoinen. Olen ennenkin tähdentänyt, että kun toiset olivat valtaavinaan vanhaa ja kirjoittivat Kekkoselle oikeuslaitoksen tilasta ja tulevaisuudesta, minä olin 25-vuotias asianajaja ja kahden lapsen isä. Minullakin on takanani loistava tulevaisuus ja olen edelleen lupaava lakimies, koska lupaan enemmän kuin pystyn tekemään (tätä nykyä luentoja ja lausuntoja).

Suomettumisen vuosista on nyt puhuttu, mutta se on jäänyt vähällä huomiolle, että Saksa pysyi meillä juristien esikuvana, nimittäin Itä-Saksa. Toinen esikuva oli etenkin suomenruotsalaisten juristien ansiosta Ruotsi ja osittain Tanska. Ruotsista kopioitiin äärimmäisen hyvinvointivaltion tekopyhiä säädöksiä, joiden sopivuus silloisen siirtomaa-Suomen oloihin oli aika kyseenalaista.

Marxilaista oikeudellista ajattelua edistäneitä ja Stalinin lainsäädäntöä kiitelleitä professoreita on vielä nytkin viroissa. Monen mojovan henkilön julkaisuluettelo ei kestä julkisuutta. Vetoaminen lain suojaan näet leimattiin "pikkuporvarilliseksi haihatteluksi" ja "vääräksi tietoisuudeksi". Virkamiehet ja tuomarit, jotka eivät todellisuudessa tienneet, miten vaaleissa äänestetään ja milloin, olivat "objektiivisesti luokkavihollisia".

Lievemmissäkin tapauksissa laki käsitettiin poliittisten pyrkimysten välineeksi. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti (fair trial) oli anglosaksista propagandaa ja vapausoikeudet eli perusoikeudet amerikkalaisen imperialismin hämäystä.

Ihmisoikeusajattelu syntyi melkein tyhjästä ETYK-kokouksen Helsingin asiakirjojen myötä 1975. Lakimiehille oli siihen asti opetettu, ettei perusoikeuksia tarvitse ottaa vakavasti ja että tutkija, josta ei ehkä oikein ole sisätöihin, voi aina kirjoittaa väitöskirjan kansainvälisestä oikeudesta, koska sillä ei ole mitään väliä. Erik Castrén oli poikkeus - hän oli diplomaateille ja valtionjohdolle välttämätön kruununjuristi, joka luullakseni keksi myös Rytin Ribbentrop-sopimuksen.

Itä-Euroopan satelliittivaltioiden muutokset toivat ajatteluun uusia elementtejä ja paljon uusia sanoja, kuten "kansalaisyhteiskunta". Itä-Euroopan maissa Helsingin henki ja lakien sielläkin huulien tunnustuksena myöntämät perusoikeudet alettiin ottaa vakavasti. Piruuttaan, niin kuin härmäläiset kirkkoon.

Kun Neuvostoliitto sitten kaatui, kansainvälisen oikeuden aivan uudenlainen rooli jäi aika vähälle huomiolle, mutta maassa varttui kuitenkin joukko merkittäviä uudella tavalla kansainvälisiin sopimuksiin suhtautuvia juristeja, kuten Matti Pellonpää, Martin Scheinin, Allan Rosas ja Matti Koskenniemi.

"Rule of law" eli oikeusvaltioajattelu pysyi silti aika etäisenä, kunnes nyt ollaan taas muuttuneessa tilanteessa ja teknologian mullistama "tietoyhteiskunta" on tehnyt kansainvälisestä täytäntöönpanosta ja useita kansallisvaltioita kerralla koskevista oikeudenkäynneistä ensimmäisen luokan ongelmia.

Eräillä aloilla, etenkin tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa, suurimmat yritykset tekevät parhaansa pyhittääkseen kauppatavaransa perus- ja ihmisoikeuksina. Tekijän ja keksijän oikeudet eivät ole ihmisoikeuksia mutta niiden vastapaino, kansalaisten oikeus koulutukseen ja tiedon saamiseen on. Levy-yhtiöt ovat saaneet poliisin ja tullin kansalaisten kimppuun ja kansalaiset on saatu sumutetuksi unohtamaan "habeas corpus" -ajattelu - pian tuhatvuotinen perinne, jonka mukaan laillinen esivaltakaan ei saa käydä ihmisen kurkkuun eikä taskuille ilman tolkullista syytä.

Totalitaarinen valtio on luovuttanut perintönsä totalitaarisille osakeyhtiöille.

Yhteiskunnan ja valtioliiton ohjaaminen lailla on jäänyt vaille kokonaishahmoa. Kun olimme ennen Saksan ja Ruotsin armoilla, nyt otamme ohjeet Brysselistä ja Strassbourgista silloinkin kun ne ovat mielettömiä. Juristikunta ei ole asettunut Itä-Euroopan toisinajattelijoiden ensimmäisenä oivaltamaksi kolmanneksi ryhmäksi hajalleen lyötyjen kansalaisten ja kaikkivoipien valtioiden välille. Juristi voi olla EY:n, Suomen, jonkin firman tai puhtaan rahan käärimisen välikappale mutta aika harvoin oikeudenmukaisuuden.

Ei ihme, että ammatillisista järjestöistä tullut Halonen ja järjestelmän mies Niinistö puhuvat niin eri kieltä, vaikka koulutustausta on sama. Näin presidentinvaalien alla voisi myös muistaa, etä Halonen, Niinistö ja Lax ovat myös juristeina "stalinistisukupolvea", jolla siis tarkoitan arvojen hämmentymisen aikaa. En osaa ihmetellä, ettei akateeminen ansioituminen kiinnostanut näitä henkilöitä ja heidän kaltaisiaan. Valtio- ja yhteiskuntatieteilijät väittelevät poliitikkoina, kuten Tuomioja, Lehtinen ja Kääriäinen. Juristeilla ei ole oikeastaan samaa tapaa - toistaiseksi.

Sekä kuluttajansuoja että ympäristönsuojelu saivat vauhtia jyrkän ideologian omaksuneilta juristeilta. Heillä oli poliittista pyrkimystä mutta ei taloudellista koulutusta. Köyhien työmiesten ja talonpoikien puolustaminen esimerkiksi mainonnalta ja markkinoinnilta oli tärkeä asia; näiden päämäärien toteuttamisen hinta ei ollut tärkeä hinta. Transaktiokustannuksista eli liiketoimintakuluista, jotka tietenkin kiertyvät hintoihin, ei juristikunnassa ollut kuultukaan ennen kuin nuori tohtoripolvi ymmärsi ne väärin hakiessaan umpimähkään lähteitä Yhdysvalloista.

Meiltä puuttuu edelleen uudenlainen juristi joka uskaltaisi edistää uudenlaista juridiikkaa ja asettua myös poliisia ja tuomioistuimia vastaan, kun siihen on syy.

Ei ihme, että perustuslain ympärille kuohuu ja kihisee.

Toisaalta on onni, että oikeustieteellinen tiedekunta on muodissa ja että sinne on vaikea päästä. Meillä on saalistajien lisäksi nyt oikeasti lahjakkaita nuoria juristeja, jotka eivät ole vielä päässeet näyttämään kykyjään, koska minä ja ikätoverini makaamme viroissamme kuin koiran luun päällä - emme syö itse mutta emme suo toisillekaan. Ja lainkäyttö viihteellistyy.

Tässä vaiheessaarvioisin, että olemme hoitaneet perintömme huonosti ja jättäneet välttämättömät järjestelmämme aika vähälle kehittämiselle.

Ilmiö on yleinen. Dworkinin ja Rawlsin rinnalle ei ole noussut näkyviä ja merkittäviä oikeuden ja oikeudenmukaisuuden teoreetikkoja. Suomessa tilanne taitaa olla se, ettei yleisö tunne lakimiehiämme edes nimeltä, lukuun ottamatta muutamia valtiosäännön tuntijoita. Median mainostamat "tähtijuristit" tapaavat päätyä vankilaan tai konkurssiin.

Edessä on vaikeita aikoja. En ole aivan varma siitä, onko näin nopeasti teknistyvä yhteiskunta enää edes ohjailtavissa eduskunnan säätämillä laeilla. Asiaa ei paljon paranna sosiologian ja poliittisen teorian muutamia vuosikymmeniä jatkunut kesantovaihe, joka nyt tosin osoittaa elpymisen merkkejä.

Palaan asiaan muussa yhteydessä kuin blogissa mutta kirjoitan kysymyksenasettelun tähän: verkottunut yhteiskunta on mahdollisesti kompleksinen systeemi, jolla on emergenttejä ilmiöitä. Sellaisessa yhteydessä polkuriippuvuus johtaa välttämättömästi harhaan.

Oikeustieteelliset tiedekunnat eivät olet saaneet paljon aikaan. Hetkittäin tuntuu siltä, että mielenkiintoisinta ja merkittävintä tutkimusta tulee muualta kuin Helsingistä, kuten Turusta, Rovaniemeltä ja pikkukaupungiesta. Aura-neidin lippu ja Suomi-neidon lakikirjat eivät ole kestävissä kantimissa.

Rahaa olisi pantava rajusti perusteiden tutkimukseen ja lopultakin uskottava, että pelkkä teknologian kehittäminen ei riitä. On kehitettävä myös "infra" eli rakenteet, joilla tätä teknologiaa käytetään.

Muussa tapauksessa meillä on kohta käsissämme uusi torpparien, mäkitupalaisten, lampuotien ja itsellisten luokka - sorretut ja solvaistut, jotka on jätetty vaille edellytyksiä ja mahdollisuuksia

Olemassa olevilla organisaatioilla on kovin suuri taipumus käyttää aikansa sellaisiin teknisiin yksityiskohtiin, jotka eivät paljon lämmitä, ja sellaisiin suunnitelmiin, joilla ei ole toteutumisen mahdollisuutta.