Vierain silmin

Vierain silmin
Jukka Kemppinen

Lappeenranta on vierain silmin katsoen mieluisa, erikoinen, outo, epäuskottava, omillaan, aito, entinen, vaihtamassa rintamasuuntaa.
Vieraalla silmällä katsominen liittyy taiteeseen. Olen tullut julkaisseeksi joukon kirjoja, jotka on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi. Siinä sellaisessa työssä on takana tunne, että äkisti käsittää tutun oudoksi, niin kuin kuvataiteilija, joka näkee jokapäiväisessä syvän merkityksen, tai panee käyttöesineen kehyksiin tai jalustalle niin että muutkin huomaavat, miten monta mieltä sillä esineellä sittenkin on.
Kirjoittaja voi hänkin käsittää oudon tutuksi. Veitsestä tulevat mieleen sekä nikkarointi, kalastaminen että murha. Ja kirjoittaja veistelee tästä havainnostaan jotain.
Minulla on ollut kesästä alkaen ja pitkin syksyä se ilo, että olen käynyt tässä kaupungissa viikoittain ja katsellut, miten valo ja tuuli ja painovoima ja iso järvi ja linnut muuttavat maisemaa yötä päivää, ja kaikesta alkaa saada hitaasti käsityksen.
Olen töissä siellä korkeakoululla eli yliopistolla paikassa jonka nimi on Kinnarla, vaikka se kirjoitetaan toisella tavalla. Opetan korkeita asioita ja mietin välillä, mihin me enää Viipuria tarvitsisimme, kun meillä on Lappeenranta. Tärkeintä kaikesta on maantiede. Suuret meritaistelut käytiin Välimerellä jokseenkin samoissa paikoissa vuosisadasta toiseen. Talvisodan ja jatkosodan ratkaisutaistelut käytiin Kannaksella samoissa paikoissa, Talissa ja Vuosalmella. Meillä on tässä järvet ja rauhalliset metsät selkämme takana ja pääsy suojaisia vesiä vaikka mihin ja maata myöten puoleen maailman. Toisilla on pääsy tänne. Se on rajan historiaa.
Täällä on eletty riitamaan elämää, yleensä herroja paossa. Viime vuosisadalla eli maan itsenäistymiseen asti ihmisillä oli tilaisuus olla tarvittaessa juuri toisella puolella rajaa, jos kysymys oli vaikka veronkannosta tai sotaväkeen otosta. Kokovartaloharhautuksesta tuli Karjalassa koko kansan taito, joka ei ole kadonnut mihinkään.
Länsisuomalainen seisoo keskellä peltoa, keskellä maantietä, keskellä pirtin lattiaa, puree hammasta ja puristelee käsiä nyrkkiin. Itäsuomalainen puhuu ja liikkuu. Nämä kaksi taitoa ovat historian mukaan ne jotka ovat auttaneet säilyttämään ihmisen lajina muiden kädellisten ja parempien petojen keskellä. Molemmat tarkoittavat kykyä muodostaa yhteisöjä ulottamalla ne poissa oleviin ja ottamalla oppia kuolleilta, perityn kielen säilyttämien tietojen avulla.
Eli tämä on tietoyhteiskunta tämä Lappeenranta. Sopii tänne tulla Helsingistä meidän herrojen katsomaan ja miettimään, miten virittää teknisiä yhteyksiä.