Kuu paistaa

 Kuva (c) Wikipedia

Kuu paistaa heliästi. Kuollut ajaa keviästi. Etkö piikanen pelkää?

Sama myytillinen tarina on laulussa Sulhon haamu. Muistelisin, että etevät Marjatta ja Martti Pokela olisivat laulaneet sitäkin. Radiossa. Harva se päivä.
Se haamu näet huokaillen kolokutti. Ei siellä koputellut isä eikä veljensä Juhani, vaan ystäväs Vilhelmi, joka vierailta mailta tullut oli. Pussailusta ei tullut mitään, koska haamulla ei ollut huulia. Kun aamu haaleni, haamu vaaleni, mutta kun Mariaana veteli luultavasti pikkareita jalkaansa, yksi tähti lensi taivaalta ja hältä lopetti elämän.

Tällaisia ihmiset tolkuttivat ennen toisilleen eli miten kummitus tulee hakemaan ja ajaa kuun paisteessa suoraan hautaan.

Amrikkalainen “gothic” on ollut kauan muotia. Suomessa kauhutarinat on jätetty kansanrunouden tutkijoille. Minulla taitaa olla hyllyssäni Lauri Simonsuuren Myytillisiä tarinoita, joka on tosi pelottava ja kielellisesti samaa korkeaa luokkaa kuin Eero Salmelaisen Suomen kansan satuja, alkujaan 1850-luvulta. Kerronnan mestarillisuuden käsittää viimeistään ymmärtäessään, että juuri täältä mestarit Joel Lehtonen ja Martti Haavio hakivat lauserytminsä ja vähän kaiken. Viittaan etenkin teoksiin Ilvolan juttuja ja Onnen tupa. Henkilökohtainen supersankarini on kyllä Porsas Urhea, joka röhkäisemällä rajusti ajoi karkuun niin karhun kuin sudenkin, jotka olivat kuun paisteessa tulossa syömään talon väkeä.

Jos opettaisin kirjallisuutta, kaiketi ottaisin kansansatuja malliksi. Niillä ihmiset ennen naulitsivat toisensa tuikun valossa koko iltakaudeksi aloilleen. Ja tämä on viestini: erilaiset mielipiteet kirjoista, e-kirjoista, ä-kirjoista, tekoälystä ja minkä mistäkin sumentavat selvän tiedon: ihmisiä yhdessä pitävä voima on tarina.

Tarina ei ole kasa tehosteita.

Kerroin pankkivirkailijalle Nätti Jussi -vitsin, niistä jotka tarttuivat mieleeni yli 60 vuotta sitten kesätöissä pohjoisessa. Silloin muutamat sanoivat, että vastahan se Nätti kuoli tuolla metsätyömiesten vanhainkodissa. Tarinoita on koottu kirjaksi asti ja kannessa on sankari itse väärään suuntaan sojottavan jalkansa kanssa. Mutta juuri kukaan ei muista Kuikka-Koposta, jonka ihmeellisistä tekemisistä muinoin puhuttiin, eikä Kauhavalla kai kukaan ole kuullutkaan  anhojen aikojen kuuluisimmasta kauhavalaisesta, joka oli Sutki, mestarivaras jotain kaksisataa vuotta sitten. Hänet mainitaan “tavarantasaajana”. Lapatossun esikuvaa on arveltu Urjalasta olleeksi ratatyömieheksi.

Pankista sain uudella todistuksellani tunnarit. Sitä ennen olin jo joutunut filosofiseen ahdinkoon. Todistin vaimoni kanssa Espoon poliisiasemalla, että minä olen minä ja että olen olemassa. Siinä olisi Descarteskin ollut vaikeuksissa.

Ja nytpä sitten leuhkasti tunnistauduin ja uudistin parit reseptit suoraan verkossa. Kertakäyttöinen tunnus kilahti puhelimeen. Hetken tunsin itseni melkein digitaalitaitoiseksi. Olin nimittäin laskenut päässäni ja kokeillut, kauanko tekoälyltä menee tuomioistuintilaston tekemiseen 100 vuoden ajalta. Minulta meni väitöskirjaa tuhertaessani pari kuukautta, käsityönä.

Lupailen ihmeitä Suomen valtiolle. Tutkin esimerkiksi kysymystä, mistä saimme rahat sotaorvastelollisuuteen 1945-1952. Numeroita on arkistoissa paljonkin, mutta niiden laskeminen on ollut aina mahdotonta. Mutta ei ole enää.

Seuraavaksi pääsen kiinni määrälliseen eli kvantitatiiviseen kirjallisuudentutkimukseen. Kukaan ei nimittäin tiedä, mitä Suomessa on todella luettu, kuten ostettu aineisto + kirjastojen aineisto. Kustantajien antamat tiedot koskevat painoksia. 

Kiinnostukseni syy: Penguinin Euroopan historian erään osan kirjoittaja Mark Greengrass hätkäytti minut miettimään uudelleen erästä oman alani periaatetta. Hän väittää ja mielestäni todistaa, että tiedotustavan ja siis esimerkiksi uusien välineiden, kuten kirjan ja lennättimen tulo aiheuttaa valtavan muutoksen ja seurauksena on kapinoita ja suursotia. 30-vuotinen sota 1600-luvulla “aiheutui” pienpainatteiden valtavasta yleistymisestä. Ne muuttivat myös hallitsijoiden ja hallittujen suhteen, pysyvästi. Puhe uskonpuhdistuksen vaikutuksista on löperöä yleistämistä.

Ja nyt on käsillä juuri tuollainen muutos. Ei hyvältä näytä.