Muikenen

 

“Vaikenen kuin muuri”, sanoi Dupond. “Muikenen kuin vaari”, tähdensi Dupont.

Oli katsottava Wikipediasta. Tintti-kirja “Seikkailu Punaisella merellä” ilmestyi vuonna 1970. Se oli tuon sarjan ensimmäinen. Suomentaja olin minä.

Otavassa kukaan ei ollut kuullut puhuttavankaan mistään Tintistä, kaikkein vähiten kirjallinen johtaja. Vai olisiko laajatietoinen Aili Palmen muistanut, että WSOY jo kerran takavuosina epäonnistui näiden julkaisujen kanssa yrittäessään myydä niitä kovakantisima kuvakirjoina, suomentajana yliopistonlehtori, sitten romaanisten kielten professori Jyväskylästä.

Arvaan ettei hän tuonut tätä asiaa erityisemmin esiin ansioluettelossaan.

Olimme Heikki Kaukorannan kanssa huomanneet olevamme molemmat kiinnostuneita sarjakuvista. Niinpä kirjoitimme niistä kirjan. Muistan erinomaisen hyvin, miten kova työ oli keksiä Timttiin kielellisiä hullutuksia suomennoksiin. Ainakin kapteenin syvän omaperäistä voimasanoista on julkaistu kirja tai kolme kirjaa. Yksi hirvittävimmistä herjoista oli “advokaatti”. Olin näet tuohon aikaan asianajaja ja oppinut tuonkin sanan lapsena Lauri Pohjanpään eläinrunosta “Käräjillä”. “Ja nurkan takana supattain joku advokaattiaan juotti…” Mainio runo, muuten. Siitä käy ilmi sellainenkin seikka, ken söi kesävoin. Isäni ja veljeni kohtaloksi kolahtanut arvonimi “laamanni” tul sekin tutuksi tuosta samasta runosta, jossa käräjiä istui pöllö-laamanni.

Ja opettajanakin tunnettu Pohjanpää oli siis Tuomas Anhavan vaimon Helenan isä, tietääkseni sukunimestä väännetyllä köllimellä “Possu” opettajana tunnettu.

Olen vaiennut kuin muuri esimerkiksi esillä olleista sananvapautta ja tietosuojaa koskevista asioista. 

Kun asia näkyy olevan tänäänkin esillä, tingin sen verran ajatuksestani, että kirjoitan tähän yhden huomautuksen. Ennen kuin julkaisee jotain korkeimman oikeuden päätöksestä eräässä sananvapautta koskevassa asiassa, kannattaisi lukea se korkeimman oikeuden päätös.

Ongelma ei ollut sananvapaus eikä uskonnonvapaus, vaan uskonnon harjoittaminen.

Tässä jutussa on mainittu lakien epäselvyys. Maininnat, aivan ministeritasolta, ovat olleet epäselviä. 

Joskus näennäisesti lakia koskevan kannanoton takaa erottuu puoluepoliittinen äänten kalastelu.

Yliopistoissa koulutetaan juristeja oikeastaan juuri tämän takia. Rikosoikeutta ajatellen esimerkiksi sanat “yritys”, “yllytys” ja “osallisuus” ovat vaikeita.

Myös uskontoon liittyvä lainkohta “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on ongelmallinen siksikin, että “kansanryhmä” on vaikea, oikeastaan epäonnistunut käsite. Sana “kansa” on ollut kovien riitojen aihe ainakin 200 vuotta, ja tyypillistä kyllä, se tuli eurooppalaisiin kieliin aika myöhään. Vaikka “voik” ja “nation” ovat sanoina vanhoja, roomalaisten aikoinaan jyrkästi määrittelemä “kansalaisuus” - “civitas”, jonka perua on “siviilioikeus”, vesittyi pian.

Laissa ja sen esitöissä on luettelo, jolta vie pohjan tavallinen lisäys “tai muu vastaava”. Siis mikä muu vastaava?

Uskomatonta kyllä, yhdistän tämän asiaan herroihin Trump ja Putin.

Yleismaailmallinen ongelma on kiihkoilu. Hyvin tavallista on kiihkoilu uskonnolla ja kansallisuudella. Pelkkä kiihkoilu jalkapalloseuran puolesta ei vie kovin pitkälle.

Jolloin esiin kääntyy taas kerran Orwellin kiteytys ongelmasta: miten suvaita suvaitsemattomuutta?

Yksi vastaus on huumori. Siis vitsikkyys, ei pilkallisuus.

Ja se Tintistä. Tintti alkoi ilmestyä aikojen alussa katolisen nuorisojärjestön lehdessä ja säilyi vuosikymmenestä toiseen kirkolle kaikin puolin sopivana partiopoikana.

Kun viimeksi katsoin, ihmeesti tietty hauskuus oli säilynyt, vaikka kapteenikin on tässä välissä epähuomiossa raitistunut, ainakin melkein.