Olen tietoisesti pyrkinyt kirjoittamaan ohuemmin kuin ennen.
Tällainen blogi on tietysti mieletöntä. Kahden liuskan kirjoituksia on tänään julkaistu verkossa yhteensä 5470 kappaletta ja niiden kommentteja 129 136 kappaletta.
Onko lukija tullut niistä hullua hurskaammaksi.En tiedä. Epäilen.
En saa tästä palkkaa enkä muuta hyvitystä.
Oli aika, jolloin tienasin mukavasti kirjoittamalla Helsingin Sanomiin. Suomentamalla ansaitsin parhaassa tapauksessa suunnilleen yläasteen opettajan palkan kuukaudessa. Palkkiot ovat pudonneet pahasti niistä ajoista.
Vanhojen lehtien lukeminen ei ole niin mielenkiintoista kuin luulisi. Kirjoittajat ovat pyrkineet kautta aikojen olemaan mielin kielin eli tekemään itseään tykö. Kovin usein se on tarkoittanut asiallisiksi luultujen kaavamaisten käänteiden mielikuviuksetonta toistelua.
Näitä omia juttujeni järjestäessäni olen ollut peräti kiinnostunut lukemaan, mitä kaikkea emme ole tienneet emmekä edes aavistaneet, te ja minä.
Filosofisesti olen ajatellut noin jo vuosikymmeniä, Pentti Saarikoski pani parhaisiin kuuluvan kirjana nimeksi “Mitä tapahtuu todella”. Vastaus kierosti esitettyyn kysymykseen: emme tiedä siitä asiasta juuri mitään.
Täsmennän: jos hyväksymme insinöörin tai mekaanikon tavoin välykset (toleranssit), pärjäämme kyllä. Ehkä neljän prosentin heitto suuntaansa eli + - 4 olisi arkielämässä hyvä.
Silmääni sattui hyvän verkkopaikan (kiiltomato.net) säilyttämä etevästi laadittu kirjallisuusarvostelu. Sen mukaan Paavo Rintala oli sukupolvensa merkittävimpiä kirjailijoita maassamme ja “Nahkapeitturien linjalla” hänen pääteoksensa.
Olen periaatteessa samaa mieltä Rintalasta. Mutta hänen problematiikkansa on vanhentunut. Samoin on käynyt suurimmalle osalle modernismin (1946 - 1999) romaania ja runoutta, näytelmistä puhumattakaan.
Kuvailisin asiaa näin: tehokas eli kilowateissa mitattava kirjallisuus muuttaa totuutta.
En käytä tässä sanaa “todellisuus”, koska se on yliluonnollinen ilmiö.
Luin vanhoja runojani. Lopetin runojen kirjoittamisen, kun näin, että kirjallisuus aiheuttaa syöpää.
Pidin kuitenkin runosta, jossa kerron, miten näin Jeesuksen. Seisoin Saimaan rantakivellä. Kokemus oli väkevä, vaikka kävi ilmi, ettei se ollutkaan Jeesus, vaan Lasse Viren. Kyllä niin samannäköisistä erehtyy helposti.
Kävellessäni laatimaan erhekirjoituksen muistelin Karl Krausia, joka kuvaili, miten Jeesus teki taivaaseen noustuaan itsemurhan kuultuaan siellä paikan päällä, ettei Jumalaa ole olemassa. Kraus (“Soihtu korvassa”) ei kerro, miten tällainen väärinkäsitys oli päässyt syntymään.
Näkemäni mieshahmo oli muuten ylösalaisin. Kuva oli siis neulanreikäkamerasta. - Pistä neulalla paperii reikä ja heijasta ikkunasta näkyvä toiselle paperille tai seinälle.
Mahdollisesti kaikkien galaksien keskellä on massiivinen musta aukko. Neulanreikää eli pistettä pienempiä musia aukkoja on määrättömästi. Piste eli tyhjä eli jokin, mitä “ei ole olemassa”, kiinnostaa kovin matemaatikkoja ja fyysikkoja.
Olin nähnyt unta ja varmistin herättyäni muistikuvani. Hillomunkin kokoinen neutronitähti painaisi maan painovoiman mitoin noin 1,6 miljardia tonnia.
Sen pyörimisnopeus lienee luokkaa tuhat kierrosta sekunnissa.
Ihmettelen. Blogikirjoiukseni B. Labatutin kirjasta näyttää tuoneen tähän mennessä 154 kommenttia. Määrä on suuri. - Tämän kirjoituksen kuvana kirjoittajan - minun - näköispatsas.
Minäkin ihailen rintalasta. Mutta Rintalaa isä vei minut kuulemaan, arvostan heitä.
VastaaPoistaTule tule hyvä kirja, älä paha kirja. Siksi luemme joka päivä Kemppisen runoja. Ne aihauttavat hyvän päivän. Se niissä kyllä on, että kun kirjat ovat omia, ajattelimme päälleviivata eri väreillä erilaisia huippuja, mutta ei voinut pitemmän päälle koska kaikki sanat ja rivit olisi täynyt päälleviivata. Outo tilanne, uusi ahkerille lukijoille. Olemme tottuneet löytämään kokoelmasta yhden tai pari ajatusta ja oleellista runoa, mutta nämä kokoelmat ovat sarjatulta vailla hetken taukoa. Vastatulta mille, paha mennä sanomaan ehkä.
VastaaPoistaL.Virenin kuva on useammalla tietyn ikäisellä mielenkalvolle iskostunut koska kamerat ja muut filmivehkeet ovat olleet jo olemassa kun tuo maanpäällinen "ihmemies" syntyi, kukoista ja vanheni, mutta laittaisiko blogisti tänne näytille kuvan myös Jeesuksesta vertailtavaksi kun sellaista ei ainakaan minun silmiini tästä hyvin kuvitetusta maailman sekamelskasta ole sattunut.
VastaaPoistaTässä voitaneen vaikka pohtia, mitä tekeekään nerojenkin aivoille se, kun jo pinnasängystä lähtien on pitänyt seinällä roikkuvaa Jeesuskuvaa katsella ja siihen oheen kuunnella hänestä sepitettyjä, loppumattomia tarinoita joilla ei "toden" häivää historiasta pystytä osoittamaan.
Psykoosikohtauksen rajalla on tuonkin "neulanreikäkuvan" kohdalla havahduttu arkeen.
Olen nähnyt kolmesti, kun psykoosiin lopullisesti sairastunut yht´äkkiä on näkevinään jumalan, jeesuksen tai enkelin seinällä ja se on ollut sitten menoa harhojen maailmaan muutenkin.
Oliko Karl Krausillakin "Soihtu korvassa"? Ainakin sellaisen, erinomaisen elämäkertaromaanin "Die Fackel im Ohr" kirjoitti Elias Canetti. Toinen mieleen jäänyt oli "Die gerettete Zunge", "Pelastunut kieli".
VastaaPoistaAivot voivat kehitellä kaikenlaisia näkyjä ja ilmestyksiä, varsinkin kun panee silmät kiinni ja varsinkin jos on tarvetta jollekin lohduttavalle. Minäkin olen puoliunessa nähnyt kauan sitten kuolleen isäni seisomassa huoneen ovella, hyvin todellisena esittämässä reipastuttavan kehotuksen, niin kuin hänellä oli tapana.
Yhteen aikaan jotkut uskoivat ufoihin. Niin kävi entiselle luokkatoverillenikin, arvoisalle vanhemmalle lehtorille eläkkeelle jäätyään. Hän käänsi oikein saksankielisen kirjankin aiheesta ja näytti paikan talonsa takana, jonne niitä aina laskeutuu yöllä. Muuten hän vaikutti ihan normaalilta. Aviomies oli tosin etukäteen varoitellut, että älkää sitten hämmästykö. Hän oli kai lukenut karismaattisen Rauni-leena Luukkosen kirjoja ja "tullut uskoon".
Uskoja on niin monenlaisia, kaikki ismit ja muut. Voimakas ihastuminekin voi olla jonkinlaista hurahtamista ja ihminen alkaa kuvitella asioita todellisuuden vastaisesti. Minäkin muistan joskus 18-vuotiaana kertoneeni nuorelle kälylleni, että "tuntuu kuin kävelisi pilven päällä, polvet antavat periksi joka askeleella", Kolme viikkoa sitä kesti, sitten huomasin, että ihan tavallinen poika se oli.
Canetti kirjoitti tuossa teoksessa Krausista, joka oli ilmeisesti tehnyt suuren vaikutuksen, kun Canetti kuuli hänen puhuvan Wienissä vuonna 1924.
PoistaJäin tutkistelemaan tuota "kuvituskuvaa". Tuulimyllyltä se näyttää. Hahmo ei kuitenkaan ota istuakseen mihinkään suomalaiseen perinnetyyppiin, joita vieläkin harvakseltaan näkee (näki silloin kun vielä ajeli) läntisen Suomen maaseudulla: harakkamylly, varvasmylly, jalkamylly eli kämpiäismylly... Tokko ainakaan mamsellimylly? Parasta lienee tyytyä samanlaiseen Gordionin solmu -tyyppiseen päätelmään kuin useinkin 1900-luvun alun kansanomaisten yhdistysten pöytäkirjoissa: "Päätettiin pitää keskustelua vastauksena kysymykseen."
VastaaPoistaNähtyä, kuultua ja ajateltua sanotaan usein kokemukseksi maailmasta. Maailmaa ja todellisuutta koskevat väitteet ovat kielellisiä ilmaisuja universaaleista ja aksidenteista.
VastaaPoistaHassua on sanoa ajattelua kuvakokoelmaksi. On kuin joku alkaisi saarnata ääni kumeana siitä kuinka kirjain S oppikirjassani ilmaisee vastaavaa ääntiötä S.
Ajattelu on mielteiden vaatimuksia järjestyksen ylläpitoon. Järjestys se olla pitää, vaikka vain looginenkin.
Virhe, virhe ja looginen lipsahdus. Anteeksi.
PoistaÄäntiö tuli äänteen paikalle ynnä S korvasi X:n, joka olisi tuurannut vokaalia.
Naurettavuuteen asti olen vuosien ajan taistellut niitä käsityksiä vastaan joiden mukaan todellisuudessa olisi singulariteetteja. Tarkoittaa siis sellaisia fyysisiä olioita joiden koko olisi nolla eli olisivat pisteitä ilman mitään mitallisia ulottuvuuksia. Näitähän monet väittävät mustien aukkojenkin olevan. Edes mitättömän pientä elektronia tai ydinhiukkasta ei voida puristaa pisteeksi ilman että käytettäisiin ääretön määrä energiaa. Puhumattakaan että suunnattoman massiivinen tähti olisi rusennettavissa pisteeksi.
VastaaPoistaAivan sama ajatuskulku on ns. alkuräjähdyksen kohdalla. Kovin monet tosissaan väittävät että maailmankaikkeus olisi alussa ollut piste ja siitä yhtäkkiä räjähtänyt auki. Se olisi yhtälailla edellyttänyt äärettömän suuren energian käyttämistä puristamiseen pisteeksi ja avautuessaan sen pitäisi sisältää äärettömän määrän energiaa. Havainnot maailmankaikkeudesta eivät viittaa siihen että ympärillämme olisi äärettömästi energiaa eri muodoissaan. Päinvastoin, avaruus on pääosin aivan tyhjä ja erilaisia taivaankappaleita on siellä täällä harvakseltaan. Kun avaruuden massatiheyttä tai energiatiheyttä arvioidaan, saadaan hämmästyttävän pieniä lukuja joita ei kukaan kehtaa julkisesti esittää tässä yhteydessä.
Itse musta aukko on todellinen tällä tiedolla mutta sen koko on äärellinen ja itse asiassa hyvin suuri.
Avaruuden tyhjyys on mielenkiintoinen asia. Mitä on olemukseltaan tuo ”tyhjyys”?
PoistaJos otettaisiin vaikka kuutiometri tätä ”tyhjyyttä”, niin mitä se sisältää? Vastaus ”ei mitään” ei tyydytä, sillä ”ei mitään” ei tarvitse tilaa kuutiomilliäkään ja selvästihän tuo ”tyhjyys” on olemassa, koska se vie tilaa.
Tiivistäen: mikä on tuon ”tyhjyyden” perimmäinen olemus? Voiko olla pelkkä tila ilman sisältöä?
Niin mitähän tuo 'tyhjyys' onkaan, kun sanotaan yksittäisten atomien tilavuudesta suurimman osan olevan tyhjää tilaa? Sen poistuminenhan tekee mahdolliseksi myös Kemppisen viittaamat supermassiiviset 'hillomunkit'.
PoistaKysymyksesi on juuri oikea. Tämänhetkisten teorioiden mukaan sanotussa tyhjyydessä köllii pimeätä ainetta ja energiaa. Niiden vaikutus ilmeisesti maailmankaikkeuden gravitaatiokäyttäytymiseen on merkittävä, ainakin nykyisten teorioiden mukaan.
PoistaOn tehty havaintojen perusteella arvioita maailmankaikkeuden sisältämästä massasta ja energiasta ja pimeän massan ja energian osuudesta. Erittäin suuri osa pitäisi yllättäen olla pimeätä kaikesta. Ja nyt tulee se jännittävä osuus. Massaksi laskettuna pimeä aine on tiheydeltään sama kuin muutama elektroni lilluisi yhdessä kuutiometrissä. Määrä on niin vähäinen että sen mittaaminen alkaa olla todella vaikeata. Kuitenkin, koska maailmankaikkeuden mittakaava on käsittämättömän suuri, kuutiometrejä on kaikkiaan valtaisa määrä ja siten massaa paikoitellen suurina keskittyminä ja ilmeisesti suurin piirtein vastaava määrä pimeänä. Pimeä aine on kuitenkin ilmeisesti jakautuneena kaikkialle, mahdollisesti hyvinkin tasaisesti. Selitykseni on juuri niin epämääräinen kuin voi arvata koska tieto asioista on hypoteesien ja arvailujen varassa ja uudet havainnot sekoittavat tilannetta.
Tämän hetken tyhjän täytteenä köllivä ihminen itse, tuo aivoillaan kaikkea tutkiva olento, korjaamaton virhe evoluutiossa, on aivot turvoksissa tutkimaansa ja tallentamaansa tietoa, mutta muuhun se ei lopulta kykenekään, kuin lopettamaan elävää elämää pursuavan, kenties ainoan Maa kaltaisen planeetan jossa edellytykset vielä miljardi vuotta (ainakin) elämän itsensä elämää olisi yllä pitää.
PoistaIhminen ei mielestäni ole 'evoluution korjaamaton virhe', kyllä evoluutioon ihminenkin ongelmattomasti, ainakin pitkällä aikavälillä katsoen mahtuu!
PoistaTyöurani 'pienikokoisten rakenteiden' tutkijana jätti vahvan vaikutelman kaikkeuden fraktaalimaisesta rakenteesta. Aina kun kuvitellaan, että tämä asia on näin, huomataankin 'ratkaisun' tuoneen 'kymmenen' uutta kysymystä. Tästähän se tutkimustuloksiin liittyvä huomautus ' tämän hetkisen käsityksen mukaan' juontaa. Jos tutkija ei tätä ajatusta allekirjoita, ei hän ole oikea tutkija.
Ollaan lajina mahduttukin, mutta nyt on tursuttu jo ulos kaikesta; Olemme ryhtyneet leikkimään evoluutiollakin.
PoistaOikeassa muuten olet: Kerran sen asian hoksattuamme ja aloitettuamme tutkiminen ja tutkittavat aiheet/asiat/ materiaalit eivät varmasti lopu niin kauan kun tutkimaan kyetään. Mutta lopussa joku "Paavo" tulee kaiken tuhoa katsellessaan kysymään "So what?
Kirjoitanpa vielä, ennen kuin blogisti väsyy lopullisesti ja kyllästyy lukemaan liian monia kommentteja. Näiden tekstien parhaita puolia on ollut, että aina silloin tällöin putkahtaa esiin nimiä, joista ei ennen ole kuullutkaan, kuten nyt tämä Karl Kraus. Joutessaan sitä sitten ottaa heistä selvää, ja nytkin kävi ilmi mm. , että Kraus (1874-1936) oli itävaltalainen satiirikko, journalisti ja runoilija ja että hän perusti "Die Fackel" -nimisen aikakauslehden. BBC esitti v. 1999 kuunnelmana hänen draamansa "Ihmiskunnan viimeiset päivät", vaikuttaa siis ihan modernilta. Hänellä on joukko hyviä satiirisia aforismeja kuten:
VastaaPoista- "He tuomitsevat ettei heitä tuomittaisi."
- Paholainen on optimisti, jos hän luulee voivansa tehdä ihmisistä pahempia kuin he ovatkaan."
Kiiltomatoon kyllä löysin tieni, mutta arvostelua en haullakaan löytänyt. Harmittaa, sillä Nahkapeitturien linja 1 ja 2 oli nuorempana miehenä vaikuttava lukuelämys (jonka ansiosta huomasin lukevani sellaistakin Rintalan tuotantoa, josta en olisi uskonut kiinnostuneeni).
VastaaPoistaPS Muistan myös Sotilasaikakauslehden arvostelun, jossa kovasti moitittiin sitä että 2 päättyi tilanteeseen, jossa odotettiin tai pelättiin Helsinkiin ajavia neuvostopanssareita, sillä teoksen olisi tietenkin tullut ulottua torjuntavoittoon asti...
Onkohan Rintalan problematiikka vanhentunut, minusta ei. Tai Horatiuksen, jonka Leino oppi alkukielellä koulussa. Tai Kiinan ja Intian klassikkojen. Joskus ei kirjallisuus itse vaan sen vastaanotto on sattumanvaraista ja älytöntä, tai auttamattoman puoluepoliittista tai muuten aatteellista ja katsomuksellista. Kirjailijoiden vika ei ole se, että parhaimpia heistä aina sorsitaan.
VastaaPoistaEnnen ja vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli hyviäkin kriitikkoja ja tutkijoita, mutta he ovat häipyneet jonnekin. Tutusta puolukkametsästä voivat puolukat äkkiä lakata löytymästä ja olemasta. Hiljattain lukiessa professorien tuoreita kirjoituksia vaikka 70-80-luvun kirjallisuudesta yllätyin tason nopeaa laskua. Ennen sellaiset tekstit olivat järkeviä ja perusteellisia. Samoin on syytä kauhistua joidenkin professorien tolkuttomuutta jo 10-20 v sitten, kun kouluille tarkoitettu kirjallisuushistoriaksi väitetty pyttipannu sekoittaa kaikki asiat.
Vieläkin meillä on valehdeltu kuva vaikka 60-luvun kirjallisuudesta, jossa ei oikeasti ollut päätä eikä häntää, vaan huutoa ja puolueen esille nostamia avuttomia tyyppejä. Kaisattamiseksihan ystävällinen Lassi Nummi sitä hymyllen sanoi. Nummea ovat jotkut vasemmistopuolueille nahkansa myyneet professorit aina halveksineet, rehellisesti sanottuna vihanneet. Poikkeuksiakin on, fiksuimmat mutta jo kauan sitten kuolleet demarit ottivat tutkimuskohteikseen äärioikeistolaisia yhtä hyvin kuin äärivasemmistolaisia kirjailijoita ja tutkivat kirjallisuutta kirjallisuutena.
Se mitä kirjailijoita silloin tällöin nostetaan unohduksista, on myös ikävä tarina. Viihdettä sieltä nousee. Nykykirjailijoista taas upeimmat ja kaikkialla maailmalla suuresti arvostetut, esimerkiksi Leena Krohn ja Eero Tarasti, ovat meillä aiheetta pannassa - tai sellaisesta aiheesta, jota ei ihan viitsi tässä sanoa. Kaksi kirjallisuuden professoria on sanonut kuulteni, että Suomessa ei ole koskaan ollut kirjallisuuden postmodernismia, toinen heistä kokoomuslainen ja toinen demu.
Kirjallisuusinstituutiossa eletään kuin vuohet viidassa tai siat pellossa. Kyllä metsä huutoa vetää ja viita paskaa, sanoi Sillanpää Viidalle.
Mielestäni poliittiset intohimot eivät sovi kirjallisuuteen tai sen tutkimukseen ellei sitten nimenomaan sellaisista kirjoita ja tutki. On parempi että asiat riitelevät keskenään. Myöskään ei sovi että ihmisten kimppuun käydään siksi että heillä on mielipiteitä joita kaikki eivät sulata. Tähän maahan pitää mahtua monta mielipidettä ja näkemystä. Olisi aivan karmeata jos me aina kaikesta olisimme tasan yhtä mieltä. Siitä olisi useammanlaisia seurauksia joita voitte pähkäillä jos ei heti avaudu.
PoistaKoviksetkaan eivät ole voittaneet taistoa tuulimyllyjä vastaan.
VastaaPoistaKirjallisuus ei liene syöpäosasto, vaan sellainen ovat ihan muut yhteiskunnan ilmiöt.
VastaaPoistaOtsikko muistuttaa Winterreise-päivityksestä. Kemppinen ja toinen Suurpää eivät enää tunnistaneet toisiaan vaan esittäytyivät molemminpuolisesti.
VastaaPoistaIkätoveri kertoi seuraavaa, ei valehtele. Ystävä oli neuvonut häntä ostamaan kirjan "Kun minua ei enää ole" ja täyttämään sen huolellisesti. Oli maininnut erikseen yhden tärkeän tiedon merkittäväksi kirjaan: pankkiyhteys ja tilinumero. Tuo pyytäjäystävä tuskin harrastaa muuten kirjoja, mutta ehkä kiinnostus edes yhtä kirjaa kohtaan voi olla hyvä alku harrastukselle? Näin tärkeitä kirjat siis ovat.
VastaaPoistaOnko lasten ja perheen vauva-ajan runoja ehdotettu ja ajateltu koottaviksi uudelleen? Monelta nimekkäältä lyyrikolta on sellaisia, mutta nämä ovat ainutlaatuisia.
VastaaPoistaEnnen oli tapana viedä kukkia surukotiin. Eräs omaishoidokki kuoli kotona. Sinne tuli kaksi poliisia ja hoitaja tai hoitajia. Monenlaisten toimien ja puheitten yhteydessä he ehdottivat monta kertaa, että leski ilmoittaisi jollekulle ja pyytäisi itselleen omaisen tai ystävän siksi yöksi kotiin koska se oli heidän mukaansa tapana. Hän ei arkana ihmisenä millään uskaltanut mutta teki lopulta niin. Juuri kuolleen puolison kaveri oli vihainen kun hänelle soitettiin iltayöstä eikä leski siksi uskaltanut kutsua häntä tai muita. Myöhemmin kaveri muistutti vihaisena, että hänelle oli soitettu yöllä. Vainajan vielä eläessä hän oli yhä uudelleen sanonut, että pari saa soittaa hänelle vaikka yöllä. Kuolinyön jälkeisenä aamuna hän tavalliseen tapaan jätti oven taa ostoslistan. Hän toivoi että leski taas ostaisi hänelle ja hänen perheelleen ruokaa. Tilauksessa leski teki sillä kertaa pienen virheen josta sai nuhteet edesmenneen kaverilta. Myöhemmin tämä pyysi leskeltä pojilleen suppilautaa ja hänelle kallista asuntoauton vuokraamista lomamatkalle ja leski teki työtä käskettyä. Lesken kännykkä ja sitä kautta valvontakamerat ja muu ovat tämän nonella tavalla taitavan henkilön valvonnassa. Vielä hän ei ole saanut pankkitilin numeroa, jota on jo pyytänyt. Miksi ja milloin tämä on muuttunut tuollaiseksi? Hyvälläkään mielikuvituksella ei ole osannut kuvitella moista.
VastaaPoistaKirjailijoiden ja heidän lisäkseen joidenkin sanavalmiiden vanhan kansan miesten kirjoitukset ja jutut ovat parhaita vanhoissa lehdissä ja nykyisin netissä. Ne erottuvat valtavasta tekstimassasta.
VastaaPoistaTuulimyllyjen tilalle ovat espanjalaisten taistelun kohteiksi nyt joutuneet turistit, joihin moneni kaupungin talous siellä perustuu. Kun suomalainen puolestaan vierailee syntymämaassa hidalgonsa kanssa, tämä pilkkaa somessa maailmanlaajasti köyhän suomalaisen vierailleen järjestämää tarjoilua ja antamia lahjoja. Hänen säästörahoillaan vierailevalle perheelle hankkima kylpylälomakaan ei ansaitse kiitoksia. Tuulimyllyjä on monenlaisia. Kukin jauhaa mitä jauhaa, aika moni sampona rahaa toisille. Silti tuulimyllyjä jotenkin vierastaa.
VastaaPoistaAd Omnia:
VastaaPoistaSalla Laakkonen, arv, Paavo Ritala, Minuuden liitupiiri
'https://kiiltomato.net/critic/pirkko-alhoniemi-minuuden-liitupiiri-tutkimus-paavo-rintalan-myohaisvaiheen-proosatuotannosta/ ''
Hyvä keskustella turvallisessa ympäristössä vaikka lähiomaisten kuolemasta. Isä kuoli yllättäin sydämen pysähdykseen (se tosiaan luki kuolintodistuksessa, vaikka luulisi kaikkien kuolevan siihen), ja äiti soitti minulle Villa Lanteen jossa olin nuorena opiskelijana. Koko seuraavan yön kuten kaikki muutkin yöt kurssikaverit ryyppäsivät ja remusivat seinän takana keittiössä. Äidin kuolemassa paljon myöhemmin oli yksi huojentava asia: sairaanhoitaja antoi yllättäin ja ilman lääkärin lupaa ylimääräisen morfiinipiikin, joka lopetti pitkällisen korinan ja kaiken muun asiaan kuuluvan. Siunauksen järjestin äidin tahtomalla tavalla. Hänelle hautajaiset olivat aina olleet arvokas tilaisuus ja niissä käyttäytymisen tuli olla hänen mielestään aina kunnioittavaa. Hän pyysikin, että hänen kuoltuaan juhlaan tulisivat vain kaikkein läheisimmät, jotta ei puhuttaisi mistään asiaan kuulumattomasta. Kappelin salissa kaikui jo ennen tilaisuuden alkua äidin kummipojan ja äidin tyttärenpojan äänekäs keskustelu naurunremahduksineen, ja päällimmäisenä kuului useamman kerran sana bisnes, bisnekset, sillä se oli heidän puheenaiheensa. Ehkä ne heistä olivat hauskat siunaajaiset ja kuolema aina paikallaan.
VastaaPoistaAd Omnia: Kuvan tuulimylly on noin metrin korkuinen ja löytyy Prismasta hintaan 163,00
VastaaPoistaAd Omnia: lastenrunojen Antonia on nimeltään Pikku Pegasos, toim. Kaarina Helakisa.
VastaaPoistaIltayöllä kun laskimme kädestämme "Linnusta länteen", oli oh:n lattialla käärme pitkänomaisine päineen. Saimme sen vietyä pois, koska kaverini onnistuu kaikessa. Kahden toissatoukokuisen vierailtua kävi ammattimies tilkitsemässä putkien päitä, ja saimme sitten olla rauhassa. Se yritys on lopettanut toimintansa, kukahan nyt tulisi tsekkaamaan. Käärmeitä on tietäjien alueilla muissakin taloissa. Naapuri käski katkaista ne lapiolla, mutta emme tehneet niin.
VastaaPoistaJouko Turkka puhui aasin selässä ratsastavasta Virenistä yhdessä Peter von Baghin myöhäisillan radio-ohjelmassa. Ehkä se oli uusi oivallus itseni lisäksi myös von Baghille, koska hänkin nauroi sille reippaasti.
VastaaPoistaPuhe uskonnosta ei Kemppisellä lyriikassa ja muussa ole tietenkään sitä kuin luulisi. Eikä mikään muu. Sillä tavalla hän huijaa lukijaa, joka on huijattavissa, johonkin
VastaaPoistaKemppinen ei puhu Jumalasta, miten voisikaan kun ei edes Raamattu. Jo Nummi herätti pahennusta kieltäytyessään sanomasta sitä sanaa aamu- ja iltahartauksissaan, jotka evlut kirkko vaati häneltä eläkettä varten. Kemppinen on jopa postmodernistisempi kuin suuret postmodernistit esim. Forsblumma. Julkisuudelle on aina mukavampi kun pääsee rökittämään kirjailijoita. Kemppistä se ei ole päässyt, ei edes yltäisi. Ei osaa hänen kieltään. Kemppinen ei ole niin varomaton että puhuisi kulloisessakin runossa siitä mitä siinä runossa tarkoittaa, puhuu siis omiaan kirjoittaessaan ja lukija niin mikä on lukijan osa. Ymmärtää jos ymmärtää voi. Ohi menee runossa ilmaistu kuin tuuli, mutta jos niin tuulen voi olla ja sisäistää. Vaatii jotakin ihan muuta olla postmodernisti, samoin olla sen lukija. Ikävä kyllä siihen vaan hoksaa avautua, tai miten sen sanoisi. Ei metafora ole avaamista varten. Kaadettaessa puu loppuu ja avattaessa metafora menettää sen mitä sanoo, kuvaa ja tarkoittaa. Tämä ei tarkoita etteikö postmodernismi olisi helvetin upeaa. Ja hyvää olemassa vaikk ei Jumala olisikaan. Vain hullu päästää postmodernistin sanomaan onko hän postmodernisti. Ellei tämä ole kirjoittanut siitä laudaturin arvoista väitöskirjaa (Forsblumma on, mutta häntä lyötiin nyrkillä naamaan karonkassaan, olin paikalla mutta Elisabeth onnekseen ei ollut, ehkä hänkin olisi saanut köniin)
VastaaPoista"... And the world is like an apple whirling silently in space
VastaaPoistaLike the circles that you find in the windmills of your mind..."
Tämä on syventävää opetusta lukemiseen, kirjallisuuteen ja siis tajuamiseen, sillä lukemista ja tulkintaahan elämä on. Miten hän tämän tekee ja toteuttaa, sitä on kiehtovaa seurata. Mukaan tulee monia tieteen, tiedon, taiteen, luonnon, historian, yhteiskunnan ja ihmisyyden alueita. On mahdotonta sanoa, että olisi jossain nähnyt vastaavaa. Toivottavasti voimme syventyä hänen lyriikkaansakin keskustelussa, mutta ehkä helle vähän haittaa ajatustenvaihtoa siitä, jos ei lukemista vaikeutakaan. Katsotaan. Kun hän kirjoittaa ohuemmin, "näkyvän" ja "näkymättömän" raja ohenee, ja näemme paremmin toisesta toiseen. Kokeminen uudistuu ja syvenee. Ikävä kyllä hän on myös mystikko, vaikka sitä on toisaalta väärin sanoa. Mystiikkaahan kaikki on oikeastaan. Hän kulkee lyhty kädessä etsimässä ihmistä ja sitten Sokateen tavoin osoittaa hänelle hänen tietämättömyytensä.
VastaaPoistaTämä blogi on hyödyksi tehdessään hurskasta hullummaksi.
Jos luulemme postmodernistin, Bachin tai elämän puhuvan palturia, emme osaa lukea heitä.
VastaaPoistaKemppisen kirjojen vastaanotto oli erinomainen ja tajuava. Ne olivat muutenkin hyviä kirjallisuuden, kulttuurin ja kehityksen vuosikymmeniä. Lehtiä oli useita ja niissä kunnon kulttuuriosastot, joissa myös johtavien kirjailijoiden laatimia esittelyjä ja kritiikkejä. Olipa ylellisyyttä. Yritetään itsekasvatuksella ja blogiopissa päästä samaan ymmärrykseen, joka oli silloin ihan yleinen paitsi jokamiehellä, myös kulttuuritoimituksella. Vähintä mitä voimme tavoitella on omakin tajuaminen ja postmodernismin kielen syvenevä ymmärrys. Voineeko se olla vaikeampaa kuin mikään muukaan. Elämistä opettelemme loppuun asti, ja sehän on kirjallisuutta jos mikä.
VastaaPoistaTaitava runo ottaa huomioon ajat ja niiden muodot, ja siinä virtailee kaikki, siihen astumme ja virtaamme. Antiikki ja huominen, yksi ja sama, elävät runossa. Se on luonnollista kelpo runolle, ja meillä on oikeus odottaa sitä siltä. Vaadi kokoelmalta enemmän ja olet näkevä, miten se antaa sinulle kaikkensa. Lukeminen kannattaa aina. Niinhän soiminenkin ja kulkusten helinä hämärissä talviaamun, kesän kerkeimmän tullessa. Miten mitään voisi oppia runoitta, kun runoitse elämä kulkee ja kuljettaa. Mikä on milloinkin elämän runo, mitta ja runomitta, tiedämme jo lapsina lasten kanssa.
VastaaPoistaMuuten hyvä kirjoitus, mutta saa haluamaan tuoretta kuohkeaa hillomunkkia. Onkohan niitä edes enää.
VastaaPoistaOn helppo ymmärtää, että Kemppisen kirjoista ihan innostuttiin hirveän 60-luvun mentyä. Niin kuin nytkin, karmean 20-luvun kääntäessä kylkeä ja vääntäytyessä paremmalle puoliskolleen. Vihdoin ounastelemme, miten hyvin ennen tajuttiin mitä hyvänsä, 60-luvun opetettua että parempaan on yllettävä. Ja että oli huomaamatta ollut toisenlainenkin 60-luku, fiksuissa joita ei silloin kuunneltu. Heillä oli myöhemmin hyvin paljon sanottavaa.
VastaaPoistaHän seisoo olan takana ja lukee samaa runoa kanssamme olan takaa. Hän on elänyt sen Eurydike vaikka puut ovat sisällisesti meissä myös hän irtautuneena siitä hetkestä kaikkiin Se on runoista ikuisin jossa hän on anteeksianto taakse katsomatta miehelle elämä Välillä on saatava lukea koottuja runoja kokoelman rinnalla vaikka hän on niissäkin ja katsoo runoa olkasi takaa Runon löytää kodikseen koska asuu siinä Hän löytää siihen kotiin joka on hän
VastaaPoistaEhkä kukaan ei voinut kirjoittaa näitä runoja Ne vain tulivat valittuina Se runo jonka äsken luin hänen kanssaan Eurydiken tulee taas uudelleen seuraavina kertoina se on paras Ne olivat elämän Elämä
VastaaPoistaTietysti hän Marja on mukana ja ikään kuin katsomassa olan takana mitä hänestä taas kirjoitetaankaan runoissa. Olemme kaikki muuttumassa myyttihahmoiksi, ja hän on jo valmiiksi sellainen.
VastaaPoistaMikään ei paina tonneja.Painon yksikkö on Newton (N).Kg on massan yksikkö.
VastaaPoistaPudota se tonni varpaillesi ja sano sitten, että se on vain massaa, ei tunnu missään.
PoistaJos se tonni on seteleinä, niin kiitos, pudottakaa se mun varpailleni.
PoistaTonni seteleitä on sellainen kasa, ettei sinua sen alta enää hevillä löydetä.
Poista10 kpl sadan euron seteliä tekee tonnin (=tuhat €) niin jotta kyllä mää sen alta vielä vilkuttaa jaksan.
PoistaTonni (1000kg) seteleitä on aika kasa. Et sinä sen alta vilkuttelee.
PoistaPaavo Rintala oli uskomattoman tuottelias kirjailija ja monipuolisesti sivistynyt ammattimies alallaan. Hänellä oli hyviä ja vähemmän hyviä kirjoja, sanotaan, mutta olen sattunut valitsemaan niitä parempia. Aikoinaan olin lukenut vain sen taiteilijaromaanin "Jumala on kauneus", ja pidin siitä. Blogistin suosituksesta tartuin sitten "Leningradin kohtalosinfoniaan", ja sehän oli järkyttävä. Miksi en ollut ennen kuullut siitä?
VastaaPoistaLuin sitten "Sissiluutnantinkin" ja hämmästyin, miten hyvä se oli. Juha Seppälän "Rintalaa lukiessa" (2024) luettuani ehdotin sitä lukupiiriinkin, mutta toiset arvelivat, että Leena (97 v) saattaisi pahastua, ja niin sitten otettiin "Mummoni ja Mannerheim". Kaikki tykkäsivät, Leenalta sain erityiskiitoksia ehdotuksesta. Mummo-osuus olikin mielenkiintoinen kehityskertomus kaikkine vanhoine tapoineen ja ammattien kuvauksineen, pääosassa oppivainen nuori tyttö, josta kehittyi osaava perheestään huolehtimaan pystyvä mummo. Mannerheimin osuus oli enempi toteava ja vaiheet tuttuja, mutta oli siellä vähän huumoria. Ratsumestari taistelussa haavoittuneesta hevosesta: "Mieluummin antaisin vaimoni kuin näin hienon hevosen." Gustav Karlovits: "Niin minäkin."
"Nahkapeitturin orsilla" kertoi kyllä hyvin viime sodista ja siitä ajasta, mutta siinä oli vähän liikaa henkilöitä. "Sissiluutnantti" oli ennen kaikkea päähenkilönsä moraalisesta kamppailusta. Meursaultin suomalainen vastine Seppälän mukaan, molempien ateriatkin kuin ehtoollisia, kaukopartiomiehet operoivat myyttisellä tasolla ja koko teos sakraali, pyhä kirja!
Rintalan viimeisimmistä "Minä, Grünewald" räjäytti sitten tajunnan, jotenkin hurmaannuin, vaikka voi sitä joku pitää tylsänäkin. Kirja kertoo 1500-lukulaisesta saksalaisesta maalarista ja sen ajan hengestä, mm. antisemitismin viriämisestä, taudeista ja yksityiskohtaisesti 9-osaisesta Isenheimin luostarikirkon alttarimaalauksesta, jota nykyisin säilytetään Colmarin museossa Alsacessa. Thomas Mann oli sanonut, että siinä on paras hänen näkemänsä kärsivä Kristus, ristillä. G. maalasi henkilöt hyvin realistisesti talonpoikaismalliensa näköisiksi.
"Uni ja aika" -nimisen teoksen luin aika kauan sitten enkä paljoa ymmärtänyt, ehkäpä nyt menisi paremmin. Siitä on tehty oopperakin. Mutta mieluummin kannattaisi lukea uudelleen se hieno Canetti-trilogia, ehkäpä sitten noteeraisin Karl Krausinkin!.
Jäi vielä vastaamatta tuohon "hänen problematiikkansa on vanhentunutta". Viime sotia on käsitelty niin paljon, että aihe voi jo kyllästyttää, mutta hyvin se Rintalan alkutuotanto kuvasi aikaansa ja kirjailijan omakohtaisia kokemuksia, isän menetystä ja evakkoutta, mutta isän etsintä on aina aktuelli aihe ja maahanmuuttajat ovat uusia siirtolaisia, uusista sodista. Runoilijan, kirjailijan minuus tulee aina väkisinkin mukaan, ei se vanhene. Esimerkiksi Jon Fosse kertoo kaiken itsensä läpi.
PoistaMoraalin korostaminen sinänsä ei nykyisin taida olla kovin trendikästä. Rintalan kohdalla on puhuttu naisvihasta - olikohan sitä oikeasti? Nyt se ainakin tuntuisi lisääntyvän yhteiskunnassa. Pirkko Alhoniemen tutkimuksessaan mainitsema naisen roolin laajeneminen lopputuotannossa, "uhrautuva ja kärsivä nainen" on aina ajankohtainen, vaikka naisten rooli yleisesti ottaen onkin koventunut - "miehistynyt"?
Henkisissä piireissä on mahdollista, että runoja pisaroi suoraan taivaallisista lähteistä eräänlaisena henkikirjoituksena.
VastaaPoistaHarvinaisen tarkasti viiskymmentä ja yksi vuotta sitten menin ensimmäisen kerran Pyynikin kesäteatteriin, olin silloin jokseenkin liian nuori toimiakseni maamme ainoan nobel-kirjalijan vanhimman pojan rouvan avecina, mutta sattumalta niin vain kävi.
VastaaPoistaOli samanlainen hellepäivän ehtoo kuin juuri nyt, ja pelasivat Sillanpään Miähen tiän, sanon sen näin täkäläisittäin, koska kuulin sanottavan. Se oli ihmeellinen kontemplatiivinen hetki, piktä ollakseen, kokonaisen ensimmäisen puoliajan, kun näytös alkoi ja koko halme ja koko peli meni aivan taikavoimaiseksi, eritoten Vormiston Alma, jona oli Eeva-Maija Haukinen. Toisen puoliskon alkaessa taika poksahti, mutta eihän taika koskaan määräänsä pitempään kestää voi.
Tuossa viikon päästä olen menossa ukkoköörin kanssa Pyynikille, Tutemattomaa pukkaa, enkä tiedä, miten se toimii. Kehuttu on. Hellepäivien hintana on joku mamma toksahtanut, ja moni muualla, eilenkin yhtä tuttua virvoteltiin.
Sotanäytöksen katsominen alkaa näissä oloissa etäisesti muistuttaa sitä, mistä Samuel Fuller puhui (tosin elokuvista), että todentuntu maksimoitaisiin, jos valkokankaan takana olisi konekivääriryhmä, joka mielenjohtumien mukaan räväyttäisi sarjan katsomoon, sodassa kuuluu olla varuillaan ja peljätä.
Kemppinen liian proosallinen runokirjan kanteen. Niihin voisi keksiä sopivamman, paitsi kenties proosarunoihin.
VastaaPoistaKemppinen ei pidä sopimusta joka on tehty kielen, käsitteiden ja merkitysten kanssa. Kaikki sikin sokin hänen runoissaan, eikä avainta anneta. Julkaiskoon sana/tietosanakirjan siitä mitä tarkoittaa milläkin. Eikö Kiven ja Kalevalan kielestä ole sellaiset.
VastaaPoista"Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia." 1.Kor2:14-15. JK on hengellinen ihminen ja samanlaisia hänen runonsa. Siksi olisi parasta, että hän itse tulkitsisi ne meille hengettömille.
VastaaPoistaAnteeksi, kuka te oikein olette Mr. Trump?
VastaaPoistaNimittäin suuri arvoitus on Trumpin fyysinen kunto, joka näyttää rapistuneen muutamassa kuukaudessa hälyttävän paljon.
Lehtikuvista ja erilaisita uutisista päätellen Trumpista on tulossa hauras vanhus, joka ei ilmeisesti jaksa kunnialla hoitaa nykyistä tehtäväänsä presidenttikautensa loppuun asti. Tähän mennessä Trump on saanut aikaan melkoista sotkua myös maailmantalouteen tulliuhkauksineen.
Leuhkoista puheistaan huolimatta Trumpilla ei ole ollut minkäälaista tukevaa otetta Ukrainan sodan lopettamisessa. Maailma oli jo aika sekaisin ennen Trumpin toista kautta, mutta Trump on pystynyt sekoittamaan tilannetta entisestään. Trump ei edes tiedä mitkä maat ovat USA:n ystäviä ja liittolaisia ja mitkä maat ovat vihollisia.
Sitten on vielä tämä Trumpin avustajaporukka, johonka Trump on ilmeisesti tarkoituksella valinnut "luokallejääneistä parhaat". Tämä jees jees -porukka on häpeäksi koko USA:lle.
Kamalampi vaihtoehto oli ehdolla.
PoistaMiten niin kamalampi? Eihän Trumpia kamalampaa voi edes kuvitella.
PoistaEdellisissä Yhdysvaltain presidentin vaaleissa yksi asia oli aika varma: kävi äänestyksessä miten tahansa, presidentti on joko Kamala tai kamala.
PoistaAivan hurjia nuo luvut blogeista ja vielä erityisesti, kun Kemppinen niistä ei ole taloudellisesti ainakaan hyötynyt. Lisäksi myös niiden arkistointitoimet. Kyllä täytyy olla vahva kirjoittamisen pakko, meidän lukijoittemme suureksi iloksi! Ja kyllä takuulla olemme monissa asioissa 'tulleet hullua hurskaammiksi', kuka enemmän kuka vähemmän, jotkut peräti seonneet.
VastaaPoistaBlogille jatkoa, jatkoa, jatkoa...
Kommentoijille, lehdessä varoitus: helle voi pehmentää aivoja.
Tähän kommenttii voin yhtyä. Kemppinen on antanut minulle paljon. Ja hän jakaa ajatuksiaan ilmaiseksi! v. 2016 lähes joka postauksen lukenut.
PoistaKun kirjoitus on ladattu termeillä joiden konnotaatiot luovat uusia horisontteja, alkaa ymmärtää runoutta.
VastaaPoistaKurissa kasvanut ja armeijan käynyt reagoi kysymykseen: onko selvä? toisin kuin Steiner-koululainen. Kysyjä armeijassakin haluaa toki varmistua alaisen ymmärtäneen komennon, mutta sivumerkitys - se varsinainen - on kuitenkin käskyvallan korostus: täällä määrään minä.
Siksi pyrin korvaamaan selvästi sanomisen vaateen ymmärretyksi tulemisen toiveella. Selvästi arastelen selvän sanomisen konnotaatiota.
Miksi Steinerkoululainen ei mielestäsi voi käydä armeijaa?
PoistaOnko tässä taas joku lausumaton ennakkoluulo takana?
Loistavasti muotoiltu!
PoistaMitä sanoi Savon persu, kun maahanmuuttaja päästi taas pentunsa hukkumaan?
VastaaPoista-Nyt ei naarata.
Mistä tiedät?
PoistaJos persu on väärä sana, niin sanotaan sitten rasisti.
PoistaKaiken olemme saaneet ja enää äänestämme kirjoitussarjaa Rovaniemen markkinoilta, joissa Sever Tsuhoinen saa hunsvotin toisensa perään laulamaan haluamiaan renkutuksia nuotin vierestä 12-säveljärjestelmällä jolloin tulos on ihan muuta kuin oli luultu, laulu toinen kuin olivat joikuneet ja melkomoinen. Jo menomatkalla meno on karseaa, entä sitten perille päästyä. Taito sävelittää muuta kuin nuoteissa sanotaan on ilmeinen joka käänteessä. Ketjulaulu nuotin tuntumasta paljastaa ei heidän sisikuntaansa mutta sanonkoma mitä. Kansallisaarteiksi muuntuneet entisen isänmaan entiset toivot matkustavat kuka jäneksenä kuka oravaisena toistensa eväitä taskussaan. Miten markkinoilla käykään, se nähdään.
VastaaPoistaAamupalaksi morfiinia tarjoaa yksi sun toinen "ystävämme". Toisiinsa he sitä piikittävät, en ole maistanut. Ihminen tulee siksi mitä syö, nauta yksin nautitseepi, ihminen seuroissa iloinen
VastaaPoistaTiedän kuka olet, eiikä siinä ole anteeksi pyytämistä, ainakaan minulla. Professori kuin professori kerää ympärilleen hovia, ei alaa vaan itseään varmistaakseen. Mutta mitä hän sillä tekee, siinä on onneksi yhä eroja. Sisäänotto, ulossulkeminen ja vakoilu kuuluvat asiaan, mutta ei parhailla, joita sentään on. Pahimpia on enemmistö, heitä jotka kadehtivat ja syövät parhaita alaisiaan. Peto on peto vaikka paistais tai ei. Peto on taitava, ja heidän johtamansa paikat ovat maan hirveimpiä, sen sanoo nykyään jokainen jo ulkopuoleltakin. Sen kuulee yhä uusilta tahoilta. Tärkeintä on näyttää mitä todella tapahtuu, sen joka tietää. Kuten erään yliopiston rehtori, yksi parhaista professoreita, jätti tehtäväkseni: hoida tämä loppuun asti, ettei ketään toista kohdella kuten sinua.
VastaaPoistaPutinilla, Trumpilla ja paavilla voisi olla tällainen blogi, muita sellaisia en tiedä. Alkuun Putinin, Trumpin ja paavin nimi. Sen alle muutama heidän kansaanmenevä tittelinsä. Sitten valheita lukijamääristä. Blogistin nimellä ja anonyymien ja tekaistulla nimellä toimivien kommentoijien voimin blogistiin ja silloin tällöin sukuun, hänen jatkeeseensa, kohdistuvia palvontamenoja ja oikeisiin, eläviin ihmisiin kohdistettuja ilkeyksiä. Da capo al fine. Putinin, Trumpin ja paavin uskolliset pönkittäjät asialla, sellaiset joita ei palkita edes viroilla mutta jotka tunnetaan polvesta polveen kiusanteostaan. Myllynsiivet pyörittävät touhua ja jyvät erotetaan akanoista. Mitä ovat jyvät ja akanat, se on tiedossa. On vaikea ellei mahdotonta arvostaa tuulimyllyä. Runoilijoiden ja Schubertin Schubertiadeissa kuvaamat vesimyllyt ovat jotakin ihan muuta.
VastaaPoistaOvatko JK ja sivupersoonat miten käsitelleet ei kätkettyä vaan kuin pirtu raakaa vihaa hänen runoistaan ja häneltä muualta? Hänhän kertoo teksteissään siitä samalla tavalla käännellen ja väännellen kuin muustakin, mutta hirmu suorasti välillä, eli kova raaka viha pulppuaa pintaan runossa ja proosassa silloin kun ei ole saanut tarpeekseen ja miten milloinkin. Mieskriitikko suitsuttaa sitä maskuliinisuudeksi, tyydyttämättä jääneistä kuvioista kai voisikin, mutta viha on vihaa. Entä se suunnaton itsesääli kun nainen, naiset eivät täytä kaikkia tarpeita tarpeeksi. On vaikea sanoa ettei ollut kyllin iso.
VastaaPoistaNaispalvonnaksi ja -ymmärrykseksi naamioitu raivo ja pahansuopuus ovat miellyttäneet kriitikoita ja kummunnee runoissa uskonnollisesta ylistyksestä turpiinantona kun lyyrikko ei aina viitsi sanoa suoraan. Vaan onhan se ilkeää naisilta kun eivät samassa määrin palvo kuin äiti. Sitähän koko kulttuuri on ja sen tutkimus, ehkä myös siinä oleva hajataitteisuus. Juhla ja kulissi ovat toista kuin arki ja sisätilat. Niitä ei voi sublimoida itseylistsykeksi ja -jumaloinniksi ajan oloon aina. Äkkisyvässä uimataito ja koiranuinti unohtuvat, kädet huitovat kuin tuulessa myllyllä. Vaikka saahan siitäkin runon, pari, ellei ihan kokoelman, sen puoleen. Kun laittaa alkuun pari siirappista runoa hämäykseksi. Peluri pelaa vaikka pelkää. Silloin kokoelmasta sentään maksettiin jotain, ja maanantaista.
VastaaPoistaSehän on kirjan parhaita puolia että nainen, vaimo, on eläin, mutta mainitut miehet ja kirjailijat ihmisiä. Se osoittanee vaimon ainutlaatuisuutta. Ja ärsyttää toki ketä tahansa miestä se, että hän on aina siinä, niin kuin Sarte vai Camus kirjoitti koirasta.
VastaaPoistaOletko edes lukenut kokoelmaa, jota haukut? Äkkisyvässä on useita runoja naisesta, ja vain yhdessä hän on pelkkä eläin, toisissa sen sijaan ihminen ja eläin. Hatunnosto professorille, joka uskaltaa myöntää naisen alemmuuden miehen kylkiluusta luotuna ja vaikenemaan käskettynä. On sopimatonta tulla valehtelemaan professorin omaan blogiin hänen arvostetuista kirjoistaan.
VastaaPoistaProfessori Kemppisen tuotannossa uskonto, kirkko ja teologia on näyte orjuuttavista pakkosysteemeistä. Ne kiinnostavat sellaisena enemmän kuin itsenään. Naisen asemakin näytetään niiden valossa. Käännökset, viittaukset ja sitaatit valaisevat niitä. Siksi myös naisen olemus näytetään osana kirkkohistoriassa olleita näkemyksiä siitä. Luonto on uskonnolle ongelmallinen, niin myös ihmisen ruumiillisuus. Kemppinen tekee näissä asioissa tarkkaa työtä perinteen tuntijana ja ajattelutapojen ruotijana. Vähän kuin Danten tekstissä, ajattelutavat ja tulkintamahdollisuuden ulottuvat syvälle olemassaoloon, kun edetään kirjaimellisesta pintatasosta.
VastaaPoistaJK:n monet runokokoelmat ovat jokainen oma ehyt teoksensa. Hän ei toista itseään. Ilmaisu, rakenteet, kieli ja viittaussuhteet muuttuvat teos teokselta.
VastaaPoista