2. toukokuuta 2024

Mannerheimin virheet


 

Aivan uusi kirja “Suomen sodat 1939-1945” (Visuri-Kesseli-Geuss, 2024) sisältää paljon ainesta mielipiteen muuttamiseen. Valitettavasti taipuminen tosiasioiden edessä ei ole suosittua sodassa eikä rauhassa. 

Historiatieteessä ennen käsitteenä suosittu “dokumentti”, asiakirja eli mustaa valkoisella, ei ole ‘tosiasia’. Sitä vastoin se saattaa todistaa jonkin seikan tulleen päättäjien tietoon. Stalin sai runsaat ja tarkat tiedot Saksan hyökkäyksestä kesäkuussa 1941, mutta ei uskonut. Erään tutkimuksen mukaan hän oli kirjoittanut omin käsin tätä koskevan maininnan viereen “paskaa”. Moskovan, Berliinin tai Washingtonin kirjallinen suunnitelma ei ole todiste. Suunnitelmia ja niihin liittyviä määräyksiä tehdään nippu, ja ne ovat usein ristiriidassa keskenään.

Toisin eli jyrkemmin kuin kirjoittajat sanoisin, että Hitlerin Saksa ei osoittanut missään vaiheessa myötätuntoista mielenkiintoa Suomen asioita kohtaan. Suomi oli Jatkosodan aikana Saksan määräysvallan alainen siirtomaa, samalla tavalla kuin vuonna 1918. Julkisuudessa asiaa välillä kuorrutettiin kirjoittamalla “sankarikansasta” tai vastaavaa. Sitä vastoin sekä Englanti että USA torjuivat täysin puheen “kanssasotijuudesta”. Ajan asiakirjoissa Suomea sanotaan Saksan satelliitiksi. Suomessa näkee vieläkin kirjoitettavan, ettei Suomi ollut Saksan kanssa sotilaallisesti liittoutunut…

Moni hyväksyy kumeankin mielipiteen helposti, jos se sattuu oleman sama kuin hänen omansa. Minua miellyttää siksi kolmen kirjoittajan vastaus kysymykseen, joka on vaivannut mieltäni vuosikymmeniä: mitä hemmettiä Suomi teki Itä-Karjalassa 1941-1944? Usein esitetty vastaus, että Karjalan puu kiinnosti rahamiespiirejämme, ei vakuuta. Ei meillä ollut työvoimaa, koneita eikä kuljetuskalustoa käyttää sitä hyväksemme. Emme liioin olisi kyenneet hallinnoimaan tuota valtavaa aluetta. Puhe “panttialueesta” Neuvostoliittoa vastaan oli propagandaa. Jotkut ehkä halusivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Ajatus oli viimeistään USA:n mukaantulosta 1941 alkaen epärealistinen.

Vastaus on: Hitler käski. Tämän lähteen mukaan Mannerheim ja hänen piirinsä halusi Kannakselle perimään takaisin äsken menetettyjä alueita. Se on helppo uskoa.

Hitleriä oli toteltava, koska hänen takanaan olivat aseet, ammukset ja elintarvikkeet. Lisäksi on edelleen epäselvää, millä rahalla lähes tuhoutunut maa rakensi Salpa-linjan hyvin lyhyessä ajassa.

Kirjoittajat kertovat, että Hitler sanoi Immolassa kesäkuussa 1942, että Leningrad hoidetaan tappamalla koko väestö. He kommentoivat, että viimeistään tästä Mannerheim ja Heinrichs tiesivät, että kysymyksessä ei ole “elintila”, vaan tuhoamistaistelu.

Mutta miksi hän ja Päämaja eivät ottaneet juuri lainkaan huomioon suurhyökkäystä 1944, vaikka siitä saatiin jatkuvasti tietoa?

Vastaukseni on: Hitler kielsi. Muun muassa Kivimäki oli vuosia Berliinissä tehtävänään lepytellä natsijohtoa ja selitellä asioita. Hänen natsimielisyydestään on kirjoitettu tämänkin blogin kommenteissa.  Ajatus on outo. Olisiko joku sekoittanut Kivimäen toiminnan kommunisteja vastaan oletettuun hitlerismiin? Juuri Kivimäen aikana 30-luvulla hallitus kiristi otetta sekä oikean että vasemman siiven populismista.

Myös se tuntuu todelta, että Mannerheimin päämajassa varsinainen esikuntatyö oli heikkoa. Komentajat raportoivat ylipäällikölle eivätkä siten aina tienneet toistensa keskeisiä ajatuksia. Se luonnehdinta, että Mikkelissä vallitsi jonkin asteinen sekasorto kesäkuun alusta kuun loppuun 1944, kuulostaa osuvalta. Minulla ei ole asantuntemusta sen arviointiin, mutta esimerkiksi ajatus Airon ja Talvelan pitämisestä esillä vielä keskeisempien Heinrichsin ja Oeschin kustannuksella koskee myös meitä, maallikkoja. Senhän olemme tienneet, että onneakin oli, koska noin kaksi viikkoa viidennes tai neljännes maan armeijasta oli junissa tai marssilla ja siis suhteellisen helposti torjuttavissa.


68 kommenttia:

  1. "Hitler käski" -logiikka on hyvin ymmärrettävä. Noin olen itsekin pienessä päässäni sen ajatelut. Itä-Karjalaan oli mentävä, koska kyseessä oli ruoka-avun, aseavun ja sotilasavun hinta.

    Sensijaan "Hitler kielsi" -logiikka ei minulle heti aukea.

    Toki niin, että jos NL-käyttää voimiaan Suomea vastaan, se on Saksan vastaiselta rintamalta pois. Mutta silti minun on vaikea ymmärtää, että siinä vaiheessa, kun kaikki jo ymmärsivät, että Saksa on hävinnyt sodan, Hitlerin kielto olisi lamauttanut Suomen sodanjohdon niin, että juuri mitään valmisteluja NL:n tulevaa hyökkäystsä vastaan ei tehty.

    Tuo ei tunnu loogiselta huomioiden mm. sen, kuinka kylmästi Suomi sitten hetkeä myöhemmin käänsi selkänsä Saksalle. Eli toimi juuri niin kuin tuossa tilanteessa pitikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin, että tässä Jukka sortuu ylikangasmaiseen liioitteluun. On historiallinen tosiasia, että Saksa edellytti Suomelta suurempaa osallistumista sotaan kuin vain Karjalan valtausta takaisin. "Käski" on siis perusteltu.

      "Kielsi" on puolestaan selityksen hakemista sille, miksi päämaja epäonnistui suurhyökkäyksen torjunnassa. Väittäisin, että syy olimihan yksinkertaisesti byrokraattinen kitka. Esimerkiksi Valkeasaaren ilmakuvat, jotka osoittivat hyökkäyksen olevan tulossa, pysähtyivät kuvantulkintaan. Pintatiedustelun ja etulinjan tiedot joukkojen keskityksistä jäivät alempiiin johtoportaisiin, jotka eivät halunneet järkyttää esimiehiään. Ylin johto oli vakuuttunut, että puna-armeija tekisi suurhyökkäyksen etelämpänä, eikä ollut valmis ottamaan vastaan tietoja, jotka poikkesivat tästä yleiskuvasta. Kokonaisuutena päämaja oli urautunut asemasodan aikaisiin rutiineihin, eikä ollut valmis muuttamaan ajatteluaan ja reagoimaan varsin nopeasti tehtyyn joukkojen keskitykseen. (Ei pidä unohtaa, että venäläiset hoitivat tämän työn todella taitavasti.)

      Saksalaiset itse asiassa yrittivät parhaansa mukaan opettaa suomalaisille, miten suurhyökkäystä vastaan taistellaan, kun tehtiin kokemustenvaihtoa. Mitään ei oikein opittu eikä ainakaan lähetetty rintamajoukoille tiedoksi. Ehkä olikin onni, ettei suurhyökkäykseen varauduttu. Se taktinen doktriini, jota kesäkuussa 1944 käytettiin, olisi merkinnyt vain suurempia tappioita, koska sillä ei olisi pysäytetty läpimurtohyökkäystä. Etulinja olisi ollut vahvempi, mutta se olisi murtunut ihan samalla tapaa.

      Poista
  2. Onnettomiin päätelmiin Kivimäestä ja monesta muusta ajaudutaan, kun tämän päivän yliopolarisoituneen yhteiskunnan tyyppiedustajat lähtevät anakronistisista kapoisista vinkkeleistään arvioimaan menneiden vuosikymmenien henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla tuntuu olevan "kapoisiin anakronistisiin vinkkeleihin" verrattuina avarampia tietoja Kivimäen toiminnasta 1930-luvulla ja vuosina 1940 - 1944?

      Olisi mielenkiintoista kuulla, miten "oikaisit" esimerkiksi Michael Jonasin Blücher-kirjaa näiltä osin.

      Poista
  3. Natsit olivat pitkään seuranneet eri tahojen, myös saksalaisten, keskustelua Kalevalasta; vakuuttuneet Suomen erikoislaatuisuudesta. Siinä vaikutti ikään kuin jonkinmoinen pyrkimys kuin päästä osille jostain hiton maagisesta hyvästä. Natsit uskoivat magiaan, siksi Natsi-Saksan SS-joukoille tilattiin Suomesta kanteleita.
    Sitä paitsi Suomelle oli luvassa jopa siirtomaita Afrikasta kun sota voitetaan.
    Ääni muuttui natsikellossa, kun liittoutuneet antoivat turvatakuita - painostivat sodan aikana Suomea erillisrauhaan useita kertoja - lähtien elokuusta 1941.
    Suomi pysyi aseveljen rinnalla, mikä osaltaan pidensi hirmuhallinnon elinkaarta ja uuninluukku kävi siellä vähintäänkin useita kuukausia pidempään verrattuna siihen, jos Suomi olisi siirtänyt voimansa natseja vastaan, ja "Lapinsota" olisi käyty vuosi, kaksi tai kolme aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta miten Suomen silloin olisi käynyt? Neuvostonatsit olisivat raadelleet meidät.

      Poista
    2. Tuo Kalevala-juttu oli lähinnä Himmlerin ja hänen tietyn lähipiirinsä erikoisjuttu. Suurelle osalle natsijohtoa se ollut merkittävä.

      Poista
    3. 1) Ei. Amerikkalaisten ja brittien turvatakuut eivät siihen maailman aikaan olleet sen merkityksettömämpiä kuin nytkään. Riskejä oli joka tapauksissa, ja vasta 3. tarjous nappasi kun natsit olivat jo kaatumassa. Sen paperin ero ensimmäiseen ja toiseen oli se, että paluusta v. 1939 edeltäviin rajoihin ei enää ollut tietoakaan.
      2) Kyllä pääosin, mutta myös mm. Hitler antoi lausuntoja, jotka henkivät jonkinlaista mystistä näkemystä Suomesta.

      Poista
  4. Olisin hyvin hämmästynyt jos jostakin löydettäisiin jokin sopimuspaperi jolla Saksa ja Suomi olisi sidottu toisiinsa 1939-1945 välillä. Sotilaat tekivät keskenään varmaankin kättä-päälle-sopimuksia joiden oikeudellinen ja poliittinen arvo on vähäinen. Niiden merkitys koeteltiin taistelutilanteisa koska vihollinen oli yhteinen. Aina eivät asiat sujuneet kun jompi kumpi ei muistanut mitä tuli luvattua tai kuinka sovittua piti toteuttaa.

    Jälkikäteen on helppoa luetella muiden tekemiä virheitä. Mannerheim oli kuitenkin vastentahtoisesti äärimmäisen vaikeassa tehtävässä jonka lopputulos oli vähintäänkin arveluttava siihen ryhdyttäessä. Mielestäni Mannerheimin varsinainen virhe oli ajaa joukkoja yli vanhan rajan kohti Äänisen rantoja. Vastassa oli usein vain tyhjää metsää, toisinaan voimakkaita vihollisosastoja. Jokainen järkevä ihminen varmasti jo silloin käsitti että niiden alueiden säilyttäminen 100 kertaa voimakkaampaa vihollista vastaan on unennäköä.

    Kaikesta huolimatta useimmat ymmärtävät että juuri Mannerheim oli se joka kykeni kaiken tekemään ja Suomen kansa pelastui täydeltä tuholta. Polku joka johti lopputilanteeseen oli äärimmäisen mutkikas täynnä vaaroja ja kaiken lisäksi tilanteiden ennustettavuus oli heikko. Jokainen sotilas alimmasta kenraaleihin oli valmis uhraamaan henkensä maan pelastamiseksi ja monelle niin kävi.

    VastaaPoista
  5. ”… Emme liioin olisi kyenneet hallinnoimaan tuota valtavaa aluetta [Itä-Karjala] …”.

    Sitä kuitenkin yritettiin, päättäväisesti ja pontevasti. Hallinnon korkein edustaja Suomessa oli vuorineuvos Kotilainen ja paikan päällä varajohtajana jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström.

    Hallinnossa mentiin perusteisiin asti. Kaupankäynti annettiin monopolille, jonka muodostivat yhdessä SOK, OTK, Kesko ja TUKO. Tätä Nordström paheksui, sillä hän katsoi karjalaisten olevan kauppamiehiä, joille olisi tullut antaa merkittävämpi asema. Näin kansan luottamus olisi myös paremmin saavutettu.

    Nordström ei myöskään hyväksynyt propagandaa nimien suomentamiseksi eikä kehotusta hylkäämään kreikkalaiskatollinen kirkkonsa. Nordström myös toi vapaaehtoisia nuoria miehiä Suomeen koulutukseen; Loviisassa heitä oli kolmisenkymmentä, Kuopiossa 15.

    Yritystä hallinnoimiseen siis oli. Miksi ei olisi kyetty hallinnoimaan Itä-Karjalaa? Tarkoitetaanko tässä todella hallinnoimista vai alueen sotilaallista pitämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse oli enemmänkin kahdesta seikasta. Ensinnäkin, koko alue oli tyhjennetty NL:n toimesta niiden joukkojen vetäytyessä. Hyvin vähän siviilejä jäi alueelle, etupäässä naisia, vanhuksia ja jonkin verran lapsia. Toiseksi, Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto eivät olleet lainkaan suunnitelleet mitä vallatulle alueelle tehtäisiin. Tähän puutteeseen törmättiin heti kun alueelta oli saatu venäläiset joukot pois ajettua.

      Alueen sivistyneeseen hallintaan sitten ryhdyttiin ja lapsille järjestettiin kouluja ja väestölle saatiin pikavauhtia ruokaa, vaatteita ja muuta tarviketta. Asioiden yleinen hallinnointi alkoi. Mutta missään vaiheessa ei tullut esille mitään suurta ajatusta siitä miksi alue on vallattu ja mitä sillä oikeastaan olisi tarkoitus tehdä? Alueet olivat etupäässä suomaastoa ja loputtomia metsiä, osaksi hyvin vaikeassa maastossa, järvien ja jokien halkomassa maassa. Muita luonnonvaroja ei ollut joten kyse ei ollut mistään kultakaivoksesta. Kaikki käsittivät hyvin että venäläiset tulevat takaisin jossain vaiheessa ase ojossa. Ei sellaisessa tilanteessa voi rakentaa mitään pitkäjänteistä.

      Poista
    2. ”… Alueet olivat etupäässä suomaastoa ja loputtomia metsiä, osaksi hyvin vaikeassa maastossa, järvien ja jokien halkomassa maassa. Muita luonnonvaroja ei ollut joten kyse ei ollut mistään kultakaivoksesta …”

      Muita luonnonvaroja ei ollut kuin metsä? Aika vähättelevästi sanottu. Eikö sama väite ole koskenut myös meidän armasta kotimaatamme. Ja hyvin pärjättiin, puhuttiinpa jopa vihreästä kullasta.

      Eikä väite pidä paikkaansa kuin alueellisesti. Ajelimme Kostamuksesta itään Rukajärven tietä heti Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alkupuoliskolla. Tämä alue aina Muurmannin radalla asti oli ihan tuttua suomalaista metsämaastoa. Paikoin metsäkangas oli hyvin kuivaa ja maaperä suorastaan lentohiekkamaista.

      Siitä sitten pohjoiseen onkin laajoja aluetta tuota Henrikin kuvailemaa suomaata. Mutta niin vain sinne on rakennettu tuo Muurmannin rata, joten ei alue mitään mahdotonta ole.

      Poista
    3. Murmannin rata on rakennettu vankityövoimalla ja maksoi varmasti valtavan monen vangin hengen, aivan samalla tavalla kuin Stalinin kanava. Itärajan takana maasto on enimmäkseen erittäin vaikeakulkuista jokien ja järvien rikkomaa suomaastoa ja kukkuloita. Kaiken huipuksi, järvet ovat pitkänomaisia suikeroita ja niiden ylittäminen tai kiertäminen on työlästä.

      On tyhjä väite esittää että Suomen teollisuus olisi ollut Karjalan metsiä vailla. Sinne olisi pitänyt perustaa erilliset tehtaat jalostamaan puuta mutta kuljetus olisi ollut edelleen järjettömän kallista koska tiet olivat huonoja tai niitä ei ollut. Teiden rakentaminen suopohjaiseen maastoon, radasta puhumattakaan ei ole kovin järkevää eikä halpaa. Investoinnit olisivat olleet Suomen mittakaavassa tähtitieteellisen suuret ja riskipitoiset.

      Poista
  6. ”… Hänen [Kivimäen] natsimielisyydestään on kirjoitettu tämänkin blogin kommenteissa. Ajatus on outo …”

    Kivimäki oli toiminnassaan selvästi saksalaismyönteinen. Johtuiko tämä rationaalisesta, kylmästä ajattelusta vai hänen saksalaismielisyydestään eli natsimielisyydestään?

    Kivimäki tuki suomalaisen SS-vapaaehtoispataljoonan perustamista keväällä 1941. Kylmää reaalipolitiikkaa vain natsimielisyyttä?

    Kivimäki ei suostunut Suomessa pääministeriksi rauhanhallitukseen keväällä 1943. Kivimäki ei ollut halukas uhraamaan suhteita Saksaan eikä rauhantunnusteluihin ilman Saksan hyväksyntää.

    VastaaPoista
  7. Ajatelkaapa: kun Suomi vuonna 1941 lähti ajamaan neuvostoliittolaisia joukkoja omilta mailtaan, meillä oli ryhmityksessä noin 500 000 miestä. Maamme väkiluku oli 3,5 miljoonaa.
    Nyt Ukraina jossakin määrin samassa tilanteessa, aseiss sama määrä, noin 500 000 miestä silläkin. Maan väkiluku lähelle 40 miljoonaa.

    Asia on kiusallinen kaikilla tavoilla. Sitä pitäisi uskaltaa käsitellä. Sen käsittely ei ole Putinin pussiin pelaamista vaan Ukrainan. Miksi Ukrainan miehet eivät ole rintamalla?

    VastaaPoista
  8. Toin esiin tuon Ukrainassa rintamalla olevien määrän. Nyt kaikki keskustelu sen ympärillä mistä sinne saadaan aseita. Ja tästä vastuussa länsi.
    Tässä piilee tämän sodan sekä logistinen että kai myös moraalinen virhe, koska
    myös Ukrainaa olisi kai sitoutettava aseavun, mitä se todella tarvitsee, lisäksi saamaan keinolla millä hyvänsä sinne myös uusia sotilaita.
    Nyt siellä samat miehet etulinjassa kohta kaksi vuotta, heidän kohtalonsa aika karmea niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
    Ukraina ei voi valitettavasti voittaa jos miehiä rintamalle ei saada lisää.
    Suomessahan ei tätä ongelmaa olisi. Meidän miesväestöltä ei kysyttäisi vapaaehtoisuutta rintamalle lähtemisessä. Se olisi määräys, ei toive.
    Olisi sama olisiko mies isänmaallinen vai ei. Mentävä olisi.

    VastaaPoista
  9. Henrik Stenlund: ”… Mielestäni Mannerheimin varsinainen virhe oli ajaa joukkoja yli vanhan rajan kohti Äänisen rantoja. Vastassa oli usein vain tyhjää metsää …”

    Olen Henrikin kansa samaa mieltä, virhe se minustakin oli. Mutta missä mielessä se oli virhe?

    Suomen julkisten tavoitteiden suhteen se ei ollut virhe. Oli päätetty yhdistää Suomen heimot, ja sen varjolla oli tarkoitus ottaa nämä alueet, jotka eivät koskaan olleet kuuluneet sen enempää Suomeen kuin Ruotsiinkaan. Perusteiksi oli ajatus julkisesti laitettu kirjalliseen muotoon nimellä ”Suomen elintila”.

    Ajatuksella oli myös selvät taloudellisen näkökohdat tukenaan. Metsävarat, joita Kemppinen näyttää väheksyvän. Metsämiehet kuitenkin ajattelevat vähintään puun kiertokulun verran, eli vankan männikön suhteen sata vuotta tai vähän alle. Kuten muistetaan vuonna 1937 Talvela oli siirtynyt Suomen Selluloosayhdistyksen Finncellin apulaisjohtajaksi.

    Selluloosan eli puun merkitys tuskin unohtui Talvelalta hänen palatessaan taas armeijan pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksesi lähti laukkaamaan oudosti. Suomen hallituksella ei ollut mitään päätöksiä yhdistää suomensukuisia heimoja. Niitähän oli pitkin Uralin reunoja laajoilla alueilla. Siinä ei olisi ollut vähintäkään järkeä kenenkään kannalta. Jotkut ulkopuoliset ovat saattaneet ajatella siten mutta ei se ole sama asia. Epäilen että hallituksella ei ollut päätöksiä edes NL:n miehittämien alueiden takaisin ottamiseksi. Suomen hallitus ja sotilasjohto tiesivät että uusi sota on pakosta alkamassa. Siihen koetettiin varautua kaikin keinoin hankkimalla aseita, ruokaa ja polttoaineita. Tiedettiin että NL halusi revanssin ja murskata Suomen lopullisesti, kuten Molotov oli ilmaissut.

      Itä-Karjalan metsät eivät suomalaisille merkinneet mitään. Maassamme oli metsää yllin kyllin ennestään. Miten näitä kuviteltuja metsävaroja oltaisiin hakattu ja kuljetettu satojen kilometrien tiettömien matkojan takaa? Se olisi ollut täysin kannattamatonta.

      Poista
    2. Henrik puhuu monesti täyttä asiaa. Mutta joskus hän vain heittelee omia väitteitään vaivautumatta perustelemaan niitä. Ja näin tehden hän on usein aivan väärässä.

      ”… Itä-Karjalan metsät eivät suomalaisille merkinneet mitään …
      ”… Miten näitä kuviteltuja metsävaroja oltaisiin hakattu ja kuljetettu satojen kilometrien tiettömien matkojan takaa? Se olisi ollut täysin kannattamatonta.”

      Otetaanpa esimerkki Suomesta. Henrikiä mukailen: miten ihmeessä puut olisi kuljetettu 1800-luvun Suomessa, tiettömien matkojen päästä? Siis esimerkiksi Suomenlahden rannalla olevaan höyrysahaan, jonka Hans Gutzeit perusti vuonna 1872 Kotkaan, Suomenlahden rantaan. Sahan, joka oli valmistuessaan Suomen suurin.

      Uittamalla Henrik, uittamalla. Valokuvaaja ja kirjailija Into Konrad Inha teki kuuluisan Vienan retkensä vuonna 1894. Jo silloin Itä-Karjalassa uitettiin puuta massiivisesti, erityisesti englantilaisten aloitteesta. Ja minne ne uitettiin? No tietysti Valkoiseen Mereen eli Vienanmereen. Olihan siellä suuri Kemijoki (ei siis Suomen Kemijoki) ja liuta pienempiä jokia. Inha kuvaa Keretin (Kieretin) ”kaupunkia” ja sen suulla olevaa sahaa.

      Poista
    3. Olen hyvin perillä metsäteollisuuden toiminnasta ja vaatimuksista. Puiden uittaminen vaan ei ole niin yksinkertaista kuin annat ymmärtää. Pitää olla uittoväylä joka johtaa oikeaan suuntaan ja se pitää olla turvattu kaikilta osin ja perillä on oltava tehtaat. Niin ei puheena olleella alueella ollut. NL hallitsi Äänistä eikä Vienanmerellä asti suomalaisia ollut. Kyse on huippuunsa viritetystä logistiikasta jossa raskaita tukkeja liikutetaan ilman moottoreita ja lihasvoimaa veden virtauksella. Suomessa uitto on toiminut tietyillä joilla hyvin mutta ei suinkaan missä tahansa. NL:lla oli omia teollisuuden yksiköitä alueella ja käyttivät Syväriä tarkoitukseensa ja Äänisen yläpuolella Karhumäessä. Ne alueet eivät olleet suomalaisten hallinnassa vaan rintamalinja halkaisi sen.

      1800-luvulta 1950-luvulle asti oli Suomessa lukuisia pieniä sahoja joissa lähiseudun puutavaraa jalostettiin. Porvoossa oli aikanaan Hamarissa suuri sahalaitos joka sai puutavaransa lähiseudulta ja koivulankut vietiin Englantiin. Kyse oli todella merkittävästä vientikaupasta. Sitä ennen ei puutavaraa juurikaan kuljeteltu vaan keskityttiin tervanpolttoon ja jaloste vietiin tynnyreissä ulkomaille. Kuljetukset tehtiin pienillä sotuveneillä suuriin kaupunkeihin, kuten Oulu.

      Poista
    4. ”… Puiden uittaminen vaan ei ole niin yksinkertaista kuin annat ymmärtää …”

      Ei se tietysti yksinkertaista ollut, mutta ei niin järin vaikeatakaan. Mutta Suomessa se oli todella laajaa, kun sitä vielä tehtiin.

      Hämmentävää on se, että uittoväyliä Suomessa oli 40000 km. Ihan oikein luettu: siis suunnilleen matka maailman ympäri. Pienimmät uittopurot olivat kuitenkin vain luokkaa metri, puolitoista. Ne olivat usein laudoitettuja ja vettä kerättiin ensin padon yläpuolelle. Mutta näitä uittoväyliä Suomi oli pullollaan.

      Jos jotakuta asia kiinnostaa, tässä on hyvä kirja lukaista:

      Pakkanen, E. & Leikola, M. Tervaa, lautaa ja paperia. Suomen metsien käytön historiaa. Kolmas nide. Metsäkustannus OY.

      Poista
  10. Matias: ""Hitler käski" -logiikka on hyvin ymmärrettävä. Noin olen itsekin pienessä päässäni sen ajatelut. Itä-Karjalaan oli mentävä, koska kyseessä oli ruoka-avun, aseavun ja sotilasavun hinta ..."

    Matias, onko sinulla mitään viittausta siihen, miksi Hitler olisi antanut Suomelle tämän velvoitteen? Miten se olisi palvellut Saksan etua?

    Hitler vaati muun muassa Muurmannin radan katkaisu ja aivan järkiperustein. Suostuiko Suomi tähän vaatimukseen? Ei suostunut. Hitlerin arvovalta ei riittänyt. Sinun perustelusi, Matias, ontuu.

    Kaikki suunnitelmat oli jo tehty, Suomen soturit ja panssarit olivat valmiina, Suomen ja Saksan ilmavoivat olivat valmiina, ja tietysti maavoimat. Sotavoimat olivat laskeneet, että radan katkaisu onnistuu.

    Ryti tutki suunnitelman, oli epävarma. Hän ei antanut omaa päätöstään, vaan delegoi asian. Mannerheim mietti ja veti sotatoimen pois. Vain muutamaa päivää ennen kuin operaation oli määrä alkaa. Syynä oli pelko liittoutuneiden eli USA:n vaatimuksesta. Siis vihollisen vaatimuksesta.

    Päämajoitusmestari Aksel Airo oli toista mieltä ja sanoi rauhan jo tullen. ”Jos soditaan, niin sitten soditaan. Ja mitä USA olisi voinut käytännössä tehdä?”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa vaati suomalaisia etenemään Murmannin radalle Kiestingin alueella ja katkaisemaan sen. Suomalaiset ryhtyivät tähän puuhaan voimakkaalla salamahyökkäyksellä joka tuupertui huoltojoukkojen puutteeseen ja hyökkäyskiilan kapeuteen. Sieltä joukot palasivat verissä päin eikä saksalaisten joukko-osasato, joka saapui paikalle avustamaan, kyennyt mihinkään. Komiikkaa liittyi sen saapumiseen kun se eksyi aivan kohteensa lähellä olevaan metsään ja alkoi harhailla siellä. Mannerheim pysäytti tämän hyökkäyksen eikä sillä suunnalla enää hyökätty. Asiaan vaikutti myös hiukan ulkovaltojen uhkaus puuttua peliin jos hyökkäys jatkuisi.

      Saksalaiset omalla lohkollaan Lapissa eivät sodan aikana edenneet oikeastaan mihinkään ja kaikki heidän hyökkäksensä torjuttiin valtavin saksalaistappioin.

      Poista
    2. ”… Saksa vaati suomalaisia etenemään Murmannin radalle…”

      Jaa, näinkö kävi? Minä uskon puolestani Suomen armeijaan ja sen koulutukseen. Yksityiskohtaisen kuvauksen asiasta voit lukea seuraavasta dokumentista.

      Pro gradu -tutkielma, Luutnantti Tuomas Mustonen
      Sotatieteiden maisterikurssi 1, Tiedusteluopintosuunta, toukokuu 2011

      https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74464/SM660.pdf?sequence=1&isAllowed=y

      Lainaus tiivistelmästä: ”Moni suunnitteluvastuussa olleista upseereista piti Kotskoman tasan valtaamisoperaatiota toteuttamiskelpoisena. Myös Mannerheim kannatti operaation sotilaallista toteutusta. Suurimmaksi esteeksi operaation toteuttamiselle muodostui mahdollisuus Yhdysvaltojen ulkopoliittisten suhteiden menettämiseen.”

      Poista
    3. Kirjallisuudessa kyllä selkeästi ilmaistaan että Saksan vaatimus oli edetä Kiestingissä ja katkaista rata. Varmaankin esikunnissa oli havaittu jotain etua siitä suomalaisille mutta suomalaiset eivät tunteneet sitä seikkaa että alueella olivat vahvat vihollisvoimat vastassa ja NL kykenei rataa pitkin nopeasti tuomaan divisioonia paikalle. Lisäksi maasto oli vaikeata etenemisen kannalta. Kaiken kruunasi se että kärkijoukko eteni melko hyvin mutta huoltojoukot olivat kaukana takana. Kun venäläiset saivat hyökkäyksen pysähtymään, alkoivat vakavat ongelmat ja suomalaisten joukko joutui mottiin josta täpärästi pääsivät ulos. Mielestäni kyse oli taas yhdestä hölmön töytäyksestä. Retken toteuttajakin tiedetään hyvin.

      Poista
    4. ”… Kirjallisuudessa kyllä selkeästi ilmaistaan että Saksan vaatimus oli edetä Kiestingissä ja katkaista rata …”

      Tässä puhutaan nyt aivan toisesta operaatiosta kuin tuo Kiestingin taistelu. Suunniteltu suuroperaatio oli ajateltu tehtäväksi Kotskoman tasolla, joka sijaitsee lähes 250 kilometriä Kiestingistä kaakkoon.

      Toisena mahdollisena radankatkaisun kohteena pohdittiin lähellä sijaitsevaa Sorokkaa (Belomorsk), mutta sen projektin onnistumismahdollisuutta pidettiin pienenä.

      Kotskoman operaatioon sotilasjohto uskoi ja siihen valmistauduttiin, ennen kuin sotilaspoliittinen johto perui hankkeen Yhdysvaltojen (!) pelon vuoksi.

      Poista
  11. Suomen ja Saksan suhde oli eriarvoinen. Niinhän pikkuvaltion ja suurvallan suhde on. Sen sijaan on ymmärrettävä, että tämä suhde ei ole mustavalkoinen. Suomella oli liikkumavaraa, ja sitä käytettiin. Esimerkiksi oli välttämätöntä Saksa-suhteen kannalta hyökätä jonnekin. Se, että hyökättiin Itä-Karjalaan eikä Pietariin tai Murmanskiin, oli Suomen valinta. Se, että Suomi ei alistanut armeijaansa OKH:lle yhdeksi armeijaryhmäksi, oli Suomen valinta. Lisäksi asiaa edisti se, että pienvaltion ja suurvallan suhteessa aina byrokraattista kitkaa. Suurvallan edistajien henkilökohtainen etu on saada asiat sujumaan, ja toisaalta kyse on harvoin suurvallan elintärkeistä eduista. Pienvaltion kannalta asiat ovat aina tärkeitä. Tämä johtaa neuvotteludynamiikkaan, jossa pienvaltio voi herkästi "ostaa" suurvallan edustajan tuen itselleen tärkeille asioille antamalla periksi suurvallan edustajan ja hänen byrokratiansa kannalta merkityksellisissä, kokonaisuuden kannalta silti vähämerkityksellisissä asioissa, ja saa vastineeksi varsin suuria myönnytyksiä. Suurvallan edustajalle on nimittäin tärkeintä osoittaa esimiehelleen, että asiat etenevät. Tällä esimiehellä on puolestaan pöydällään muitakin asioita, eikä välttämättä aikaa panostaa jonkin pienvaltion asioiden yksityiskohtiin, jos hommat kokonaisuutena tuntuvat sujuvan.

    Amerikkalainen Lunde käsitteli asiaa kirjassaan "Finland's War of Choice: The Troubled German-Finnish Alliance in World War II". Sen johtopäätös oli, että Suomi peluutti Saksan edustajia niin, että näiltä unohtui suurvallan etujen pitkäjänteinen ajaminen kokonaan. Saksa ei kyennyt saamaan kunnollista otetta Suomen sodanjohdosta tai sisäpolitiikasta, mikä sitten johti syyskuussa 1944 Saksan kannalta surkeaan lopputulokseen. Kirja kuvaa Suomen ja Saksan suhteen varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten suurvalta epäonnistuu liittolaisensa pitämisessä aisoissa.

    Lunde kirjoitti teoksensa USA:n Lähi-Idän politiikan kritiikiksi, mutta näyttäisi siltä, että USA:n ulkoministeriössä se oli luettu hyvin myös Pohjoismaiden deskillä. Se, että Biden teki maaliskuussa 2023 Suomelle selväksi, että Suomi ei saa USA:lta "erillissodan" ja kanssasotijan asemaa vaan edellyttää suojansa hintana Nato-jäsenyyttä, oli selkeä oppi jatkosodasta. Biden ei mennyt siihen lankaan, että olisi antanut Suomen kehittää epämääräisen, vapaan liikkumatilan antavan erillissuhteen, kuten Niinistö yritti, vaan edellytti meiltä kirjallista liittosopimusta.

    VastaaPoista
  12. Kävin toissaviikolla kirjakaupassa ostamassa tuon puheenalaisen kirjan. Toistaiseksi olen vasta selaillut ja silmäillyt sitä kursorisen huolimattomasti, sieltä täältä. Niin että miksi Suomen armeija tunkeutui Itä-Karjalaan Syväriä, Äänistä ja Maanselän kannasta myöten? "Vastaus: Hitler käski." - En minä tuosta yli 500-sivuisesta kirjasta tuollaista kategorista "käskemistä" havainnut mainittavan, ainakaan toistaiseksi. Sen sijaan silmiin sattui tällaista ihan perinteistä tekstiä: "Lähikuukausina [syksy 1941) jatkuivat rajojen laajennusten kaavailut Suur-Suomen luomisen hengessä, ja alueet laajennustoiveista tiedotettiin myös saksalaisille, jotka lupasivat niihin suostua Kuolan niemimaata lukuun ottamatta." (kirjallisuusviite teokseen Apunen - Wolff, 2009)

    Itse uskon Antti Laineen (1982) ja erittäinkin Osmo Hyytiän kirjan ("Helmi Suomen maakuntien joukossa". Suomalainen Itä-Karjala 1941 - 1944) perusteella, että siellä oli todella runsaasti maallista hyvää, joka Suomen päättäjiä himotti. Selvää anneksionistista politiikkaa, joka oli alkanut jo kansalaissodan kevättalvella 1918 tunkeutumisella Vienaan.

    Vielä Kivimäestä:
    Jäin ihmettelemään, millä keinoin Kivimäen hallitus kiristi otetta myös "vasemman siiven populismista". Lapuanliikkeen väkivallan uhan alla 1930 säädettyjen ns. kommunistilakien jälkeenhän suomalaista kommunismia ja vasemmistolaista työväenliikettä (SSTP ja sitä seurannut vaalijärjestö) ei enää käytännössä ollut olemassa (Saarela, Rentolakin). Tannerilaiset taas siivosivat itse ryhmänsä, mm. puoluesihteeri K. H. Wiikin, jolle muiden ns. kuutosten tavoin "jatkosotaan" lähdettäessä heilahti häkki. (Kuutosista äskettäin Ville Okkosen hyvä tutkimus.)

    Siitä olen yhtä mieltä, että usein "kumeakin" mielipide hyväksytään helposti, jos se sattuu olemaan sama kuin oma.

    VastaaPoista
  13. ”… Kävin toissaviikolla kirjakaupassa …”

    Hyvä mielipide, siis kokonaisuudessaan tuo kommentti.

    VastaaPoista
  14. Olisiko yksi vastausyritys "Hitler kielsi" -teemaan Karhumäki. Hitler vastusti Karhumäen tyhjentämistä, koska se oli itärintaman kauimmaksi itään ulottuva lohko, josta voisi vielä päästä NL:n joukkojen selustaan. Viivyttelyn takia Suomen joukot olivat sitten junissa kriittisenä hetkenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein usko, että asiaan liittyi Hitler mitenkään. Itä-Karjalassa oli Aunuksen ryhmän komentajana Talvela, jonka periaatteellisena tavoitteena oli pitää ainakin osa Aunuksen Karjalasta. Venäläisten erittäin ovela maihinnousu Tuuloksessa ei muuttanut tätä tavoitetta, ja Talvela uskoi kykenevänsä lyömään sillanpään pois, vaikka kaikki reservit olivat jo kiinni taisteluissa. Oli aivan karvan varassa, etteivät II, V ja VI armeijakunta joutuneet mottiin, mikä olisi ratkaissut sodan. Tähän ei tarvittu Hitleriä. Ihan kotimaiset voimat ja kolmen sotavuoden kouluttama vihollinen riittivät.

      Tämä viimeinen seikka tahtoo unohtua. Vuonna 1944 meitä vastassa oli ihan eri armeija kuin vuosina 1939 ja 1941. Stalin oli antanut ylimmän sodanjohdon ammattimiehille, ja nämä kävivät sotaa häikäilemättömästi ja taitavasti. Osattiin isot kaikkien aselajien yhteisoperaatiot armeijan ja rintaman mittakaavassa. Suomen armeija ei ollut asemasodan vuosina kehittynyt samalla tavoin, ja meille vuoden 1944 puna-armeijan mittakaava oli yksinkertaisesti hirveä. Koko rintaman mitalla ylivoima oli yli kolminkertainen (54 divisioonaa Suomen 14 divisioonaa vastaan) ja painopisteissä ylivoima oli vielä paljon pahempi.

      Ei sellaista ylivoimaa voi pysäyttää kiinteillä linja-asemilla. Siihen tarvitaan syvyyttä. Meillä rintamien osittainen romahdus ja pakosta tehdyt vetäytymiset antoivat mahdollisuuden tuottaa tappioita ja saada hyökkääjää kulutettua. Tämä oli kuitenkin hullun tuuria, ei silloisen taktiikan mukaista toimintaa. Tämä on myös yksinkertaisin selitys. Ei tarvita suuria, salaisia strategioita.

      Poista
  15. Kuulostaa niin nykymenolle. Kauttakulkusopimus - Isäntämaasopimus. Historiankirjoitus on vain nopeutunut. Aki Nummelin on ehtinyt jo kirjoittamaan kirjan Häkkäsen allekirjoittamasta DCA antautumissopimuksesta, vaikka muste ei ole vielä ehtinyt kuivua. Kuka nyt käskyttää Suomea?

    VastaaPoista
  16. Tuli hiljan luetuksi: Claudia Weber: Der Pakt. Lisätään tähän nimet Molotov ja Ribbentrop, niin kaikki tietävät, mistä on kyse. Tekijällä oli uusi tulkinta alkuvuodesta 1941. Kyllä Stalin ja neuvostojohto ymmärsivät oikein hyvin hyökkäyksen tulevan. Eri syistä valittiin vain näytellä viatonta uhria. Kaikelle tarvittiin syyt ja syylliset, nykykielellä puhuttaisiin narratiivista. Kiehtova tulkinta, jolle kuitenkin kaipasin lisätodisteita.

    Yksi itärintaman sodan suuria mysteereitä: miksi Saksa ei kyennyt tai halunnut valtaamaan Leningradia? Tästä olen nähnyt hyvin vähän vakavaa pohdintaa. Resurssien olisi pitänyt kyllä riittää. Suomalaisten joukkojen ryhmitys ja painopiste Laatokan pohjoispuolella voi hyvinkin liittyä tähän. Jos suomalaiset ja saksalaiset olisivat kohdanneet Syvärillä, ja kyenneet pitämään asemat, olisi Leningrad kukistunut, vieläpä kohtuullisilla tappioilla verrattuna suoraan hyökkäykseen kaupunkiin. Globaalille yleisölle tämä olisi voitu myös esittää vähemmän julkeana toimenpiteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... miksi Saksa ei kyennyt tai halunnut valtaamaan Leningradia? ..."

      Tähän Kemppinen kyllä jo vastaa tässä blogissaan: ”… Hitler sanoi Immolassa kesäkuussa 1942, että Leningrad hoidetaan tappamalla koko väestö …”

      Leningrad oli miljoonakaupunki. Ei Saksa olisi pystynyt mitenkään ruokkimaan sitä sodan olosuhteissa. Ja kun Hitler kaasutti miljoonittain ihmisiä, niin mitä nyt yksi Leningrad siinä merkitsi?

      Nälkään näännyttäminen oli tehokas konsti, ja siinä sitten tapettiin 700 000 – 1,5 miljoonaa ihmistä laskutavasta riippuen. Keino oli yksinkertainen. Saksa torppasi Leningradin etelästä, Suomi pohjoisesta.

      Poista
    2. Wehrmachtilla oli sitäpaitsi niin hyviä kokemuksia suurkaupunkien kukistamisesta piirityksellä ja näännyttämällä että tämä lähestymistapa oli hyvin luonnollinen OKW:lle. Kirkkain saavutus ja riemuvoitto tällä saralla oli Pariisin miehitykseen päättynyt saarrostus v. 1870-71. Pariisi kaatui neljän kuukauden piirityksen jälkeen tammikuussa 1871. Latinalaiskorttelissa sijainneen ravintolan ruokalistalta löytyivät antautumiseen messessä mm. 'Civet de chat aux champignons' sekä 'Salamis de rats'.

      Kun rotatkin oli syöty, oltiinkin jo valmiita nostamaan valkoinen lippu. Saarron vielä kestäessä, tammikuussa 1871, kruunattiin Wilhelm I Versailles'in peilisalissa Saksan valtakunnan keisariksi. Tuosta nöyryytyksestä ei Ranska toipunut koskaan, edes Verdunin puolustus 1916 ei kyennyt parantamaan Ranskan sielun saamaa pysyvaa vammaa.

      Poista
    3. Yksi syy Leningradin kestämiseen oli se että kyseessä oli siviilikohde, ei sotilaskohde. Se ei kukisutnut vaikka valtava määrä siviilejä nääntyi. Stalin oli antanut määräyksensä sen osalta eikä asukkailla ollut mitään vaihtoehtoja.

      Mannerheim oli kieltänyt osallistumasta Leningradin piiritykseen ja tuhoamiseen. Suomalaiset eivät sinne edenneet eivätkä ryhtyneet kaupunkia pommittamaan. Tästä pidettiin tarkasti kiinni. Kaupungin tuhoaminen oli täysin hyödytäntä saksalaisille. Sen onnistumien ei olisi vaikuttanut mitenkään edistävästi saksalaisten sodankulkuun.

      Poista
    4. "... Mannerheim oli kieltänyt osallistumasta Leningradin piiritykseen …”

      Tätä me suomalaiset jaksamme hokea! Painaako asia omaatuntoa?

      Mannerheim kieltäytyi HYÖKKÄÄMÄSTÄ Leningradiin. Mutta eihän Saksakaan sitä tehnyt, vaan kaupunkia näännytettiin nälkään.

      Poista
    5. Kai herrat nyt muistavat että Saksan sodanpäämäärä idässä oli poistaa alueen alkuperäisväestö ensin orjuuttamalla ja estämällä lisääntyminen, ja sitten järjestää tilalle hedelmällisiä saksalaisia.

      Ja ne paskat olivat aikuisten oikeasti tosissaan.

      Poista
    6. Jaksaa paukuttaa trolli väittäen että suomalaiset olisivat olleet näännyttämässä Leningradilaisia. Miten? Suomalaiset olivat rajoilla puolustamassa omaa maata. Onko se piiritystä?

      Poista
  17. "Jos suomalaiset ja saksalaiset olisivat kohdanneet Syvärillä, ja kyenneet pitämään asemat, olisi Leningrad kukistunut ..."

    Tuohan oli se Saksan sunnitelma. Ja tuon takia Suomen piti mennä sinne Syvärille saakka. Se oli se ruoka-, ase- ja muun sotilasavin hinta.

    Toki Murmanin rata oli Saksalle tärkeä tavoite myös.

    Mutta saksalaiset eivät sinne Syvärille päässeet. Ja ratakin jäi valtaamatta tunnetuista syistä.

    Hyvin pelattu, Suomi! Ja ahtaassa välissä.

    VastaaPoista
  18. Mieltymys sotaan on suomalaisuudessa sairasta. Vieläpä jakautuminen moneksi hahmoksi kiistelemään siitä itsensä kanssa. Tervetuloa ulos kuplasta ja puhekuplasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarttuu miekkaan, on jo hukkunut. Siihen ja muutenkin.

      Lie parempi tehdä korvauksetta hyvää kuin palkollisena, sodassa ja muuten alamaisena pahaa. Parempi olla piesty ja pilkattu mutta vapaa auttaja kuin pahantekijä eli päättäjä, poliitikko ja militaristi.

      Natsinationalisti pitää hvyvyytenä hommata kalmot omaan maahan. Maata ei silti kukaan omista, tiedät jos luit sodan, rauhan ja maaemon lapsia. Maa ei ole kenenkään oma, eikä sellaiseksi tule.

      Antaa kuolleitten haudata kuolleensa. Vanhukset levätköön kuolleina kodeissaan sen 1½v mikä on tinki nyt, kun ihmiset rientävät hakemaan rintamapaikoista luita ja tuomaan ne kotiseudun multiin. Mitä elävistä kun on kuolleet.

      Poista
    2. > Mieltymys sotaan on suomalaisuudessa sairasta.

      Älä nyt. Missäpä muussa olisi Suomen urhojen identiteetti. Tuossa eräs kommentaattori kirjoittaa ”DCA antautumissopimuksesta”, ja tätä politiikkaa kyllä kannattaisi pohtia. Mutta ei sitä ehditä tehdä, kun pitää ihastella ihan lääpällään sitä, mikä vieraan valtion sotalaiva kulloinkin käyttää hyödykseen Suomen satamaa.

      Poista
    3. Se vasta sairasta on, kun hyökkääjämaan kansa, sodasta toiseen, nielee kaiken sen sepityksen, millä kulloinenkin yksinvaltias alamaisensa tolkuttomiin uhrauksiin ja kärsimyksiin pakottaa.

      Poista
    4. "mieltymys sotaan..." Huomattava osa ihmisestä on taipuvaisia väkivaltaan, mutta kovin henkilökohtaisista syistä. Muistan hyvin, kun eettisistä syistä varusmiespalvelusta kieltäytynyt, varasti ampuma-aseen ja tappoi sillä naisystävänsä, kun tuli mustasukkaiseksi. Tästä väkivaltaisesta piirteestä huolimatta, tuskin juuri kukaan haluaa sotaa. Sitä sotaa lietsovat vain valtakuntien johtajat ahneudessaan ja valtapyrkimyksissään.

      Poista
    5. Kauttakulkumaa tosiaan ollaan taas.
      Jäsenyys (NATO) nyt vielä menisi, mutta kun uutta tasavallan presidenttiä myöten maahan halutaan ydinaseitakin, että varmistamalla varmistetaan että kaikkein huonoimman vaihtoehdon toteutuessa Suomi olisi varma ydinaseiden ensi-iskukohde, niin ei tässä itsetuhoa hakevalla uusmilitarismissamme ole enää mitää järkeä.

      Ihmetyttää miten meistä suomalaisista on tullut sellaisia sisuttomia pelkureita että menemme tuollaisiin mielettömiin liiallisuuksiin hakiessamme "turvaa."
      Mannerheim-Rytin pragmatismi kaukana.
      Nato-jäsenyys olisi sinällään riittänyt. Niin he, luulen, olisivat, ajatelleet.

      Poista
    6. Emme ole antavat vasiten valtaa vaistoillemme. Vaikkakaan vaistoampujaa ei voi voitata, ei tarttis nii palio skabata.

      Poista
  19. Matias: ” Ja tuon takia Suomen piti mennä sinne Syvärille saakka.”

    Mitä tuo Syväri liittyy Leningradiin? Syvärihän sijaitsee parinsadan kilometrin päässä Leningradista. Ja Leningrad oli jo saarrettu saksalaisten ja suomalaisten toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennetaan vielä kerran: Suomalaiset eivät olleet piirittämässä Leningradia. Se oli kokonaan sakemannien touhua. Siihen ei ollut mitään mielenkiintoa eikä siitä nähty mitään hyötyä, vain vahinkoa.

      Poista
    2. Kuten hyvin tiedetään, Lengradin saartorengas vuoti suuresti kaiken aikaa, kesät talvet. Mm. siksi, että se ei ollut rengas.

      Muutenhan Leningrad olisi luhistunut muutamassa viikossa. Ei peruna Punaisella Torilla kasva.

      Poista
    3. Jos blogisti vielä sallii:

      "Suomalaiset eivät olleet piirittämässä Leningradia. Se oli kokonaan sakemannien touhua. Siihen ei ollut mitään mielenkiintoa eikä siitä nähty mitään hyötyä, vain vahinkoa."

      Suomalaisilla ei tosiaan ollut intoa olla kovin aktiivisia Leningradin murskaamisessa. Sen verran viisautta ja myös omaa liikkumavaraa Suomella silloin oli.

      Mutta saksalaisille taas Leningradin valtaus oli yksi sodan päätavoitteista, siis aivan keskeinen ydinasia koko sodassa.

      Joten siksi "Hitler käski" ts. pani avun hinnaksi saartorenkaan sulkemisen Laatokan takaa.

      Sodan ajaksi Lenigradiin jäi 2,5 miljonaa ihmistä. Sellaisen porukan huolto ei toisaankaan onnistu täydellisen saarron oloissa kasvattamalla sille perunat "Punaisella Torilla", kuten edellä sanoin (Punainen Tori taitaa nimittäin olla on Moskovassa), mutta se ei onnistu myöskään kavattamalla nauriit Mars-kentällä.

      Laatokan yli huolto kuitenkin pelasi sen verran, että sankarikaupunki Leningrad ei koskaan antautunut, vaikka väkeä siellä kuolikin nälkään luokkaa se 1 miljoona.

      Poista
    4. Eikös se Punainen Tori ole pelkästään Moskovassa?

      Poista
    5. Kommentoija edellä: "Tarkennetaan vielä kerran: Suomalaiset eivät olleet piirittämässä Leningradia. Se oli kokonaan sakemannien touhua."

      Vieläkö joku tosissaan tällaista väittää? No ei taatusti; Suomen armeijan osallistumista natsi-Saksan apurina Leningradin piiritykseen pidetään nykyään rehellisyyteen pyrkivässä tutkimuksessa (mutta vain siinä) selviönä; ks. esim. tämän ketjun pääteemana oleva uusi, laaja yleisesitys, joka on tarkka koonnos aihepiirin osalta viime vuosikymmeninä tehdystä tutkimuksesta: Visuri - Kesseli - Geust: "Suomen sodat 1939 - 1945. Suomen selviytyminen maailmansodasta". Docendo 2024.

      Aikamoinen kovapää saa olla, jos vielä tuonkin arvovaltaisen tutkijakolmikon tekstin menee kiistämään ja katsoo "itse tietävänsä paremmin"!

      Ja se Syvärille meno liittyy mitä kiinteimmin Leningradin tuhoamisyritykseen saksalais-suomalaisin voimin. Tarkoitus oli sulkea sillä keinoin myös Leningradin ulompi piiritysrengas kaupungin väestön näännyttämiseksi nälkään, kun Hitler esikuntineen oli jo myöhäiskesällä 1941 pettymyksekseen herännyt huomaamaan, että kaupungin valloittaminen ei suoralla rintamahyökkäyksellä tule onnistumaan vastarinnan yllättävän sitkeyden vuoksi. Ja Leningradin valloittaminenhan ensimmäisenä oli Hitlerin suuri pakkomielle; kaikki muuhan järjestyisi kyllä sen jälkeen. - Heeresgruppe Nordin joukothan juuttuivat sitten myöhäissyksyn 1941 loassa Laatokkaa kiertäessään Tihvinään, jos sieltäkin ne pian heitettiin takaisin, pysyvästi. Syvärille ja ylikin, Lotinanpellon alueelle edenneet Karjalan armeijan joukot jäivät turhaan odottamaan "aseveljen kädenlyöntiä". Tuosta "kädenlyönnistä" kirjoitti jo esimerkiksi Polvinen 1960- ja 1970-luvun kirjoissaan, mutta jätti jostain syystä kertomatta, mikä tuon "kädenlyönnin" todellinen tavoite oikein oli. Itselleni se täysin valkeni vasta luettuani 2013 valt. tri, eversti Pekka Visurin kirjan "Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat. Suomen johdon ratkaisut jatkosodan käännekohdassa". Docendo 2013.

      Ikävä kyllä suomalaiseen (sota)historiankirjoitukseen liittyvä salailun perinne näkyy siis ulottuvan nykyaikaan asti.

      Poista
    6. Vanhakanta-Anon analyysit olisivat vakuuttavampia ilman läpitunkevaa asennetta.

      Tietenkään suomalaiset eivät olleet pyhäkoulureissulla, mutta Suomi oli silloinkin demokratia, kun taas Venäjä oli Saksaa pahempi diktatuuri, joka oli juuri yrittänyt Suomen tuhoamista. Ei ihan onnistunut.

      Onko siis ihme, että suomalaiset toivoivat stalinistisen Neuvostoliiton sortumista? Nytkin meistä suurin osa toivoo putinistisen Venäjän sortumista ja siksi liityimme taas pahojen joukkoon eli Natoon.

      PS. Syväri on Laatokan ja Äänisen välissä ja sieltä matkaa Leningradiin on 200 km. Ei siis huikean tiivis piiritysrengas.

      Poista
    7. Minusta kyse on siitä mitä tehtiin ja mitä tapahtui, ei siitä mitä mieltä jotkut asiasta ovat 80 vuotta jälkeenpäin. Faktat eivät ole mielipidekysymys. Jos suomalaiset eivät hyökänneet Leningradiin niin silloin sinne ei myöskään menty. Venäläiset itse ovat ajoittain väittäneet että suomalaiset olisivat jopa pommittaneet Leningradia mutta kyse on silloin pelkästä vihamielisestä propagandasta.

      Mannerheim tiesi että venäläisten kanssa on elettävä sodan jälkeenkin ja pelkästään jo sen takia ei heidän tärkeintä kaupunkiaan ryhdytä tuhoamaan. Tätä seikkaa Stalin arvosti. Jos Leningradia oltaisiin suomalaisten toimesta ryhdytty tuhoamaan, olisi Mannerheimin varmasti käynyt huonosti sodan jälkeen ja muutkin suomalaiset johtajat olisi todennäköisesti teloitettu. Stalin kunnioitti Mannerheimia hänen ratkaisuistaan.

      Poista
    8. Valkopesu-Anolle: Leningradin ulompi piiritysrengas olisi toteutuessaan, Karjalan armeijan saadessa yhteyden natsi-Saksan Pohjoiseen armeijaryhmään, ollut aivan kyllin huikean tiivis: Leningradin kaikki huoltoyhteydet, "Laatokan Elämän tie" ja ja muut olisi totaalisesti katkaistu. Nykytiedon mukaan Leningradissa siis nääntyi toteutuneessa saksalais-suomalaisessa piirityksessä 1 - 1,5 miljoonaa ihmistä. Koetapa päätellä, mitä silloin olisi tapahtunut, jos ulompikin piiritysrengas olisi saatu suljetuksi.

      Poista
    9. Katso karttaa, sieltä näet että Syväriltä on melkoinen matka (lähes 200 km linnuntietä ja enemmän pitkin rantoja) Leningradiin. Suomalaiset eivät sieltä edenneet. Tämä oli fakta. Suomalaisten voimat eivät riittäneet eikä edes halua siihen ollut, eivät saksalaistenkaan. Mannerheim pysäytti etenemisen Syvärille ja siihen rintama jäi sodan ajaksi.

      Katso karttaa niin näet että Syväri ei ole kovin kaukana Suomen vanhoista rajoista Aunuksessa.

      Saartorenagasta ei ollut eikä Suomi siihen osallistunut. Saksalaiset eivät kyenneet kaupunkia piirittämään kuten olivat halunneet koska NL:n sotajoukot ympärillä olivat vahvat ja estivät saksalaisia niiden selustassa ja kaupungin sisältä. Lisäksi ilmasilta ja Laatokan reitti toimivat koko ajan tuoden aseita ja ehkä joskus ruokaakin. Stalin ei pahemmin asukkaista välittänyt ja antoi heidän nääntyä nälkään, kuten teki ukrainalaisille 1930-luvun alussa, aivan tarkoituksella.

      Poista
    10. Silloin ei idässä olisi nyt räyhäämässä sotahullu Josif Sputin, vaan Länsi-Venäjästä olisi tullut tavallinen demokraattinen valtio?

      Myöskään meillä ei hiippailisi blogien nurkissa vanhoja katkeria stalinisteja?

      Poista
    11. Neuvostoliitto olisi sortunut ja maailma olisi nyt paljon parempi?

      Poista
    12. Meillä luuhuaa täällä nurkissa liian paljon katkeria oikeistolaisia.

      Poista
  20. Ehkä pitäisi käsitellä kenraali Talvelan virheitä. Hän oli juhlittu sotasankari mutta hirvittävän kunnianhimoinen. Hän heitti miehet tuleen ja piti niitä pelinappuloina joka oli suurvaltojen tapa toimia mutta ei Suomen. Se kostautui valtavina tappioina hänen johtamissa joukoissaan vaikka tuloksiakin ajoittain syntyi. Mielestäni hän oli vaarallinen Suomen puolustusvoimille ja aiheutti valtavasti turhaa kuolemaa ja kärsimystä omille joukoille. Päinvastainen esimerkki sotilasjohtajasta olisi esimerkiksi Siilasvuo. Hänen menettelynsä oli raju yllätyshyökkäys ja nopea vetäytyminen tehtävän suorituksen jälkeen. Mieshukka oli yleensä vähäinen tai nolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stenlund: "Päinvastainen esimerkki sotilasjohtajasta olisi esimerkiksi Siilasvuo."

      Jälleen kerran tälle kirjoittajalle tyypillistä loruilua.

      Kiestingin suunnan taisteluissa natsi-Saksalle alistettu Siilasvuon III AK kärsi valtavat miestappiot. Komentaja, "Jalmari Veriseksi" tituloitu, raivosi, kun eteneminen kohti Louhea ja Muurmannin radan katkaisua ei hyytyi äärimmäisen vaikeaan maastoon ja, ennen muuta, puna-armeijan lujaan vastarintaan. Pudasjärvellä, josta oli paljon Kiestingissä taistelleita miehiä, vietettiin myöhäiskesällä 1941 tavan takaa ikään kuin mustan surun verhoamia sankarihautajaisia; tästä on kertonut kokonaisessa artikkelisarjassa myöhempi poliittisen historian professori ja diplomaatti, äskettäin kuollut Jukka Nevakivi, itse alkujaan pudasjärveläisiä. Siilasvuon katsotaan raivoamisellaan ja syytöksillään myös aiheuttaneen Kiestingissä yhden lähimmistä upseereistaan, everstiluutnantti Jussi Turtolan, kaatumisen ("Kyllä täällä kaatuakin voidaan.").

      Poista
    2. Siilasvuo oli siinä vaikeassa raossa eikä liikkumavaraa ollut. Esikunnan määräykset ovat sitovia. Muulloin toimiessaan hän oli tehokas ja varjeli omia joukkojaan.

      Poista
    3. Tietäminen ei ole tekninen aselaji. Vaikka olisi tykkitieteen tosentti ei se silti ole tarkoittava että tietää kuinka vanha kuusituumainen yskäisee. Nenonen tiesi.

      Poista
  21. Kiitos blogi-isännälle jälleen merkittävästä kirjanostosta. Ostin juuri oman kappaleeni Akateemisesta. Uskon, että kirja on hyvä, mutta 1930-lukua käsittelevässä ensimmäisessä luvussa on hataruutta. Münchenin sopimus tuntuu olevan kuuma peruna, jonka merkitystä ei uskalleta todeta. Eikä noteerata Antikomintern-sopimuksen syntyä (Suomi liittyi 1941). Lähdeluettelosta puuttuu Taisteluni, jossa Hitler julisti sodan päämäärän. Sille, joka oli lukenut kirjan, tapahtumien kulku ei tullut yllätyksenä.

    Johdannossa nostetaan esiin Richard Overyn kirja Blood and Ruins: The Great Imperial War (1931-1945) (2023). Pitänee vissiin hommata seuraavaksi. Kirjalla on mielenkiintoinen otsikko. Vuosiluvut 1931-1945 ovat samat kuin Yhdysvaltain sodanjohdolla toisessa maailmansodassa. Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Kiinan näkökulmasta toisen maailmansodan ensimmäinen preludi oli Japanin hyökkäys Mantshuriaan syyskuussa 1931. Mantshurian luonnonvarat mahdollistivat sodankäynnin Tyynenmeren sodassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkenen tarkentaa, kenties korjatakin. Japanin merkittävin valloitus sotataloudellisesti oli Hollannin Itä-Intia (nyk. Indonesia) 1941-42. Tällöin Japani sai haltuunsa paitsi öljylähteet niin myös öljynjalostamot. Pelkästään jälkimmäiset tuhoamalla olisi aiheutettu suunnattomia vaikeuksia Japanille. Mantshurian sotataloudellista merkitystä en ole kompetentti arvioimaan. Mutta : Richard Overy on kirjoittanut useita suositeltavia ja valaisevia teoksia. Tuokin täytynee lukea sopivana hetkeä.

      Poista
  22. Montako ihmishenkeä on noiden kahden kontolla? Jos heistä ei voi sanoa että tunnolla.

    VastaaPoista
  23. Hitlerillä ja Saksalla oli Suomessa sama ongelma kuin Ruotsissa: oltiin riippuvaisia malmista, Suomen kohdalla kuparista ja myöhemmin nikkelistä. Ruotsin Hitler jätti valloittamatta, koska Ruotsi ilmoitti, että kaivokset räjäytetään käyttökelvottomiksi, jos Saksa ei pysy poissa. Suomen ei tarvinnut uhkailla, koska päädyttiin kanssasotimiseen.

    Mutta Hitler tiesi hyvin, että suomalaisia ei pidä painostaa vaan pitää olla pikemmin mielinkielin. Ja niinhän saksalaiset olivat. Toinen syy oli suomalaisten sotilaallinen arvo. Välillä joku alempiarvoinen tai ulkopiiriläinen ja vähemmän Hitleriä tunteva saksalainen saattoi yrittää jotain komennella, mutta sitten tuli aina korjausliike joko Hitleriltä suoraa tai joltakulta lähipiiristä.

    On vastoin tiedettyjä faktoja väittää, että Suomi olisi ollut selkeässä alistussuhteessa, vaikka reaaliteetit pitikin ottaa huomioon, kuten esim. Ryti teki mainpuloidessaan Saksan jatkamaan tukeaan. Saksa muuten perääntymisvaiheessa usein priorisoi Suomen edun hyvin korkealle, koska näki olevansa Suomesta riippuvainen muun muassa Itämeren alueella ja Petsamossa. Kuulenko suomettumisen ajan historiantulkintojen kaikuja?

    Itä-Karjalaan haluttiin monesta syystä jo 1920-luvulla. Jos oltaisiin onnistuttu, ehkä suomensukuisia kohdannut kansanmurha olisi ollut pienimuotoisempi. Mutta tämä on jossittelua. Puolustusnäkäkohdat tietysti painoivat "kolmen kannaksen strategiassa". Ja olihan siellä idässä vihreää kultaa hyödynnettäväksi paremmin kuin Suomessa, jonka metsävarat eivät olleet niin hyvässä kunnossa kuin myöhemmin, kun metsän arvo vähitellen ymmärrettiin myös tiettömien taipaleiden takana.

    Hitlerin puheita sankarikansasta ei pidä myöskään vähätellä. Hitlerin maailmankuvassa oli sankareita ja sankareiden tahdon edessä taipuvia. Se oli hänen ajatelunsa ehkä keskeisin perusta, vaikka osasi olla myös olla reaalipoliitikko.

    VastaaPoista