14. huhtikuuta 2024

Tasavalta



Republique- eli tasavalta-aukiolle johtavista kaduista muuan on Bd Richard Lenoir. Tiesin vanhastaan, että kuvan talossa asui komisario Maigret. Tuli kodikas olo. Nuo ikkunat komisario avasi istuessaan kevään koittaessa tupruttelemaan piippuaan. Rouva tiesi olla vaiti ja raivasi pöydän äänettömästi. Komisariolla ja rouvalla oli sama tekniikka, ranskakski mijouter, suomeksi hauduttaminen. Rouva käytti sitä moniin ruokiin - puolison kotiintuloajoista ei aina tiennyt hänen virkansa vuoksi - ja komisario itse selvitellessään ihmisen suurta kysymystä: kuka tässä joukossa on suurin kelmi.

Joskus se oli ministeri, joskus alibinsa sementoinut baarimikko, joskus etäällä murhapaikoista asuva hienostunut arkkitehti, joka oli vienyt uuden veroisen pikkutakkinsa roskalaatikkoon, josta paikallinen puliukko löysi sen, ja poliisi löysi nappien ja langan perusteella valmistajan, joka tiesi vaatturin, joka sanoi hiljan tehneensä takin juuri tälle arkkitehdille, jonka osoitekin hänellä oli tallella.

Simenonin suuruus taiteilijana erottuu heti hänen kirjoistaan. Perinteinen englantilainen dekkari on mysteeri, jonka sankari selvittää hätkähdyttävästi. Amerikkalainen etsivä on joskus kuin revolverisankari, joka vetää reikärautansa esiin ensin. Myös Maigret’n tutkimukset selviävät - mutta ihminen on arvoitus. Elämä on pohjaltaan selittämätöntä. Maigret oli vain välttämättömän koulu käynyt tilanhoitajan poika maalta, mutta hän vaistosi, että maailma on. 

Joku pyöristi lauseen: tietämättömyytemme määrä ylittää aina tietojemme määrän.

Poliitikot sanovat “eksistentiaalisiksi” kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, vaikka tarkoittavat todellisuudessa valtaa ja omia etujaan. Saksassa tuon ismin ydinkysymys oli olemassaolo, josta kirjoittivat muistettavasti mm. Heidegger ja Thomas Mann. 

Ranskassa tuon kirjallisuuden parhaat nimet ovat Camus ja - Simenon. Sartren lukeminen samaan joukkoon on erehdys. Hän oli kiinnostunut etenkin itsestään ja asemastaan. 

Camus oli hyvin kiinnostunut poliiseista ja tuomareista. Näitä kahta kirjailijaa yhdisti pahuuden ongelma. Hiukan eri tavoin mutta samaan aikaa Simone Weil kirjoitti teoksensa “Painovoima ja armo”. Hannah Arendt kirjoitti Eichmannista Jerusalemissa.

Antti Alanen, jota kiitän tätä kuvasta, jatkaa varmaan vähän matkaa vallankumousta tukeneen Lenoirin mukaan nimettyä bulevardia. Aukiolla on kasarmi, jossa majaili miehityksen aikana SS-panssarirykmentti vaunuineen. Ja toisella puolella jokea oli Gestapon päämaja.

Mutta pahuuden ongelma jäi yhteydet ranskalaiseen elokuvaan ja kirjallisuuteen ja erilaisiin pahan kukkiin, 

Nykyisen Sorbonnen eli yliopiston seudulle kiirehti jo tuhat vuotta sitten väkeä eri puolilta Eurooppaa kuuntelemaan, miten uudella tavalla Pierre Abélard jäsensi käsitteet ja mahdollisuudet porautua elämän syviin kysymyksiin, joilta ei säästy.

Abélardin itsensä kävi vallan huonosti, kun hän jumaluusoppineena rakastui aikakauden eli 1000-luvun maailman oppineimpaan naiseen, jonka nimi oli Heloïse. Kirjeitä on tallella, ja kirja rakkaudesta ja elämästä tunnetaan eri kielillä, “Kertomus onnettomuuksista; anteeksipyyntö elämästä”.

Hyvillä mielin lehteilen kuvateosta “Maigret’n Ranska”, muistelen myös Beckerin ja Melvillen sekä Renoirin elokuvia ja mietin, miten ihmeessä tuo maailma tarttui myös valokuvan suurten mestareiden töihin.

Ehkä siinä on viisautta, että musta ja valkoisen välillä on niin paljon vivahteita ja että maailmassa vaihtelevat valo ja pimeys. 

Proustin kotiosoite muuten oli 102 Bd Housman. 


 

20 kommenttia:

  1. "Poliitikot sanovat “eksistentiaalisiksi” kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, vaikka tarkoittavat todellisuudessa valtaa ja omia etujaan."

    Vaclav Havel: "Olen edelleen sitä mieltä, että poliitikon pitää palvella kansalaisia, ja poliittisen toiminnan tulee pohjautua niihin ihanteisiin, joita yhteiskunnassa on. Ihanteella on edelleen oma tehtävänsä politiikassa."

    VastaaPoista
  2. Jos lukee vain yhden Maigret´n, niin mikähän se olisi? Tai ensimmäinen muutamasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pitäisi lukea vain yksi Maigret?
      Ensilukijan kannattanee aloittaa sodan jälkeisistä, keskikauden teoksista.

      Poista
    2. Sairaalan kellot.

      Poista
    3. Miksi pitäisi lukea yhtään Maigretia?

      Poista
    4. Sairastamisen ratoksi hankin ja luin jokin aika sitten kaikki Maigretit ranskaksi Kindlenä. Niissä ei oikeastaan ollut yhtään huonoa kirjaa, mutta painotukset vaihtelevat kirjailijan uran kuluessa. "Sosiaalinen" näkökulma on mukana alusta alkaen, mutta vanhimmissa juonen oveluus korostuu enemmän kuin myöhemmin. Toisen anon suositus keskikauden teoksista on asiallinen. Jos yksi pitää mainita, "Maigret ja vastahakoiset todistajat" kiteyttää aika hyvin simenonilaiset teemat. Varhaisemmista "Maigret et la cinguietta a deux sous" tekee sitä myös.

      Poista
    5. Maigretteja kannattaa lukea jo ihan lukemisen vuoksi.

      Poista
  3. "Poliitikot sanovat “eksistentiaalisiksi” kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, vaikka tarkoittavat todellisuudessa valtaa ja omia etujaan." (Kemppinen)

    Sen sijaan jotkut filosofit kieltävät yhteiskunnan valtarakenteen välttämättömyyden. Se väistetään unohtamalla neuvo itsensä tuntemisesta ja kehotuksella sulautua maailmaan mystisellä yleishyvyydellä. Aivan oikein on kuitenkin huomattu samuus kristinuskon ja Marxin opeissa yhteiskunnasta ilman valtarakenteita. Outona pidän sitä, ettei Platonin vartijoiden vartijoita vieläkään osata paljastaa.

    Tärkeintä on siis yhteishyvä eikä yksilön onni. Olisinpa minäkin minätön mies, kaikille vaaraton nukki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies ilman EUta olisi sitten EU-nukki?

      Jurovaaleja jännittäen
      IH

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Englantilaiselal runoilijalla ei taida olla bulevardia Pariisissa. Paremmissa piireissä sen sijaan asuttiin kyllä Bd. Haussmannin varrella. Haussmann oli se Pariisin pormestari joka ne bulevardit sai aikaan.

      Poista
    2. Proust on asunut 102 Boulevard Hausmannilla 19-06-1919. Kun talo myytiin, Proust siirtyi osoitteeseen 44 rue l'Amiral-Hamelin. Kaikkitietävä netti kertoo Proustin asuneen monissa muissakin Pariisin osoitteissa.

      Poista
  5. Hamuavatkohan poliitikot oikeasti valtaa vain omia etujaan ajaakseen?

    Voihan tuollaisiakin nilkkejä olla, mutta eiköhän valtaosa ainakin merkittävistä länsimaisista poliitikoista halua edistää demokratiaa ja ajaa oman yhteiskuntansa etua.

    Koko maailmankin etuja ajavia on, mutta heistä on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä, kaikille, myös maapallolle.

    Poliitikon tavoite on nousta päättäjäksi, siinä he tietysti katsovat omaa etuaan, mutta päättäjänä he ajavat myös yhteiskunnan etua. Länsimaissa enemmän, diktatuureissa vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen eri mieltä. Vastuullinen on vain ja ainoastaan sellainen poliitikko, joka tekee kaikilla tasoilla kaikkensa globaalin ilmastotuhon ja luontotuhon estämiseksi tai ainakin pienentämiseksi. Valtionvelkakin on tämän rinnalla pientä kamaa.

      Poista
    2. Parhaita poliitikkoja ovat ne, joden tärkein tavoite ei ole uudelleen valituksi tuleminen.

      Surkeimpia taas ovat ne, joiden koko elämä on esiintymistä ja halua miellyttää. "Hei, katsokaa kaikki minua nyt, minä, minä, minä."

      Useimmat poliitikot ovat jotakin tuolta väliltä, vaikka molemmat ääripäätkin löytyvät esim. johtavien naispoliitikkojemme joukosta viimeajoilta.

      Valtiomiesluokka edellyttää kykyä ja voimaa viedä läpi myös sellaisia tärkeitä asioita, jotka eivät sillä hetkellä lyhytnäköistä kansaa ja koko ajan yhä populistisemmaksi muuttuvaa klikki- ja sensaatiomediaa miellytä.

      Poista
    3. Entäpä peukuttamisen dystopia, todellinen fiilistelyruljanssi jossa elämä on riippuvainen suositummuuden julkisuudesta, ilman et ole minkään arvoinen?
      Kuullosti häijyltä synopsikselta aikoinaan, on jo kuusikymmenluvun aikoihin keksaistu ja mikä Uusi ja Onni onkaan tämä somettamisen pääperiaate? Ihminen on hahmonsa, ei muita arvoja kuin seuraajien (siis tollikoitsijoiden määrä) suosio. Sanomattoman ja saamattoman arvo on mittaamaton.

      Poista
  6. Kaikki merkittävät kirjailijat ovat kirjoittaneet pahuudesta, joka poikkeuksetta kytkeytyy valtaan. Vallantahtoon, egoismiin, kaikkeen väärään vallan ja aseman saamiseksi ja siinä pysymiseksi. Paha on valtarakenteissa ja järjestelmissä, jotka vallankäyttäjä on myös sisäistänyt. Näin on politiikassa, organisaatioissa ja yhteisöissä. Suuri on se hyvä, joka ei etsi omaansa vaan toisen ja yhteistä hyvää. Elämme hyvyyden varassa, vaikka pahuus muuta luulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha vaanii nurkan takana. Paha iskee aina, kun ihmisiä on tarpeeksi. Nurjahdusraja on kaksi.

      Poista
    2. "Lasten mehuhetki päättyi ikävästi
      Musta enkeli vei päivänsankarin
      Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa
      ja estää lasta loukkaamasta pikkujalkojaan?
      Paha musta enkeli vie kenet haluaa
      eikä muita enkeleitä ole olemassakaan"

      Tuomari Nurmio

      Poista
  7. Jos lukee Pierre Abélardin kirjeitä antaumuksella ja ajatuksen kanssa, myytti Suuresta ja Traagisesta rakkaustarinasta saa kyllä kyytiä. Mestari Abélardhan kirjoittaa pidäkkeettömän omahyväisesti, kuinka hänenkaltaisenda miehen, jolla on sekä ulkonäköä että nuoruutta, ei tarvitse tyytyä likaisiin prostituoituihin! Se, oliko nelikymppinen 1100-luvulla enää kovinkaan nuori, on sinänsä kiinnostavaa, mutta huomionarvoista on, ettei kai minkään ikäisen kirkonmiehen olisi pitänyt naisissa juosta. Haureuden harjoittaminen taisi siihen aikaan sitä paitsi olla rikos myös maallisen oikeuden näkökulmasta.

    Abélardin ja Heloisen kirjeistä käy ilmi sellainenkin juttu, ettei jälkimmäinen olisi alun alkaen ollut halukas menemään ihan niin pitkälle kuin mitä sitten mentiin. Hänen huoltajansa kaniikki Fulbert syyttikin Abélardia peräti raiskauksesta ja pestasi muutaman miekkosen kastroimaan tämän ns. oman käden oikeudella (kastrointi oli tuohon aikaan validi rangaistus raiskureille).

    On kiinnostavaa, että nykyään moni tutkija on kallistunut samalle kannalle: Heloise tosiaan raiskattiin. Niin tai näin, asetelma ei ainakaan ollut ihan tasa-arvoinen 15-vuotias luostarikoulun kasvatti vs. yli 20 vuotta vanhempi "kotiopettaja" (Abélard todella asui tässä vaiheessa Heloisen kotona). Netin syövereistä löytyy tästäkin aiheesta useita artikkeleita - ja viljalti lähdeviitteitä pariskunnan kirjeenvaihtoon.

    VastaaPoista