7. syyskuuta 2023

IKEA-kirjallisuus




Eläkeläisen kuuluu olla ilkeä ja katkera. Jospa tämä on tausta, kun ihastelen välillä kritiikkejä. Hesari on muinainen kotikenttäni. Niinpä ilahdun, kun silmiin sattuu vähän väliä hyviä arvosteluja, jotka avaavat solmuja.


Vähän sellaisia maassa tätä nykyä kirjoitetaan. Kun katson omiakin vanhoja kirjallisuus- ja muita arvostelujani, pudistelen päätäni. Oliko tuo ihminen tosissaan?


En saa koskaan tietää, mikä kaatoi lukemisen ja kirjallisuuden 2000-luvun alussa. Ainakin ilmiö näkyi eri puolilla maapalloa. Suomessa kirjankustantaminen kaatuili ja kompuroi tavalla, jota ei olisi ikinä arvannut.


Ainakin liialliset suurteokset opettivat ihmisille, ettei kirjakaupassa kannata käydä.


Nyt lehdessä sanottiin veikeästi, että kirjallisuuden pitäisi olla vaivalloista. En tiedä, mitä tällä todellisuudessa tarkoitettiin, jos mitään.


Mieleen tulee kuitenkin IKEA-efekti. Verkkoaivossa on hyvin näppärä pikatie aiheesta kognitiivinen vääristymä:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/65/Cognitive_bias_codex_en.svg 


Tuo efekti on yksi niistä. Useiden tutkimusten mukaan ihminen arvostaa raskaasti liioitellen tavaraa, joka on alun perin huonosti suunniteltu ja kootaan käytännössä väärin, suurella työllä, osittain huonoista raaka-aineista.


Ylpeä askartelija pitää käsiensä työtä jopa kaksi kertaa arvokkaampana kuin kunnollista valmiina kaupasta ostettua.


Tämä antaa ajattelemisen aihetta. Ainakin minulla on tavaroita, joilla “on tunnearvoa”. Esimerkki voisi olla nyt keski-ikäisen lapsen koulussa tekemä käsityö, esimerkiksi pannunalunen, joka on jo tekovaiheessa osittain lohjennut.


On minulla myös isäni paperiveitsi, joka on todellisuudessa aika ruma matkamuisto kaiketi Espanja matkailun alkuvaiheesta. Tiedän henkilön, jolla on tallessa ompelukorissa äitivainajan parsima nilkkasukka. Miesten lyhyitä sukkia siis aikoinaan parsittiin. Eihän toki hyviä sukkia tuhottu, vaikka näkyi “uusia perunoita” eli varpaita. Tuohon ankaraan toimeen tarvittiin välineeksi käytetty eli rikkinäinen hehkulamppu, joka työnnettiin sukkaan ikään kuin lestiksi.


21 kommenttia:

  1. Aikoinaan Neuvostoliitossa rahanarvoista tavaraa oli rikkinäiset hehkulamputkin. Ei niitä suinkaan sukkien parsimiseen käytetty, ehei, mutta kun lampuista oli pulaa ja valtion omaisuuden varastaminen oli ankarasti kriminalisoitu, niin esim. jostain viraston katosta ei toimivaa lamppua sillain vaan voinut varastaa - olisi pomo huomannut, mutta kun työntekijä vohkimansa ehjän lampun tilalle ripusti rikkinäisen, oli kuin lamppu olisi itsekseen palanut, ja kaikki oli Okay. Tai siis khorosho.

    VastaaPoista
  2. Milloin sinusta tuli
    ilkeä ja katkero?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katkero on hyvää ja niin pahaa ettei monikaan voi nauttia sitä.

      Poista
    2. Campari on liian hyvää.

      Poista
  3. Kuvassa on vissiin polvisukan kannattimia? Toinen vastaava hävinnyt esine on käsivarren ympärille laitettu kuminauhaviritys joka esti hihansuuta valumasta liian alas. Siihen maailmanaikaan miesten paidan hihan ilmeisesti kuului olla lähes sormenpäihin asti, ja tuolla apuvälineellä sitten mahdollistettiin syöminen tai kirjoittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kuminauhavirityksen nimi on (oli) hihastin.

      Hehkulamppuja kätevämpiä parsimisen apuvälineitä ovat puiset (tai kai muovisetkin) parsinsienet. Niitä valmistetaan edelleen ja myydään paitsi erikoisliikkeissä ja verkkokaupoissa, myös suurten tavaratalojen käsityö- ja ompelutarvikeosastoilla.

      Poista
    2. Mut kyllä se hehkulampun täytyy ehjä olla jos sen lestinkorvaajaksi asettaa.

      Kun polttimenlasin suojaama hehkulanka on poikki, niin lamppu on käyttökelvoton alkuperäiseen tarkoitukseensa, mutta voiko oikeasti sanoa, että hehkulamppu on "rikki"?

      Tuo valon tuoja on tullut vain elinkaarensa päähän ja lakannut toimimasta.

      Hmh, kaksipiippuinen juttu tämäkin kun sitä suomeksi yrittää ajatella...

      Mutta vieläköhän se ihmismaailmaan ensimmäisiä po. valontuojaa edustanut hehkulamppukeksintö yhä palaa jossain Ranskassa, oliko se nyt joku pariisilainen museo tms.?

      Juhani Ahon "Siihen aikaan kun isä lampun osti"-tarinan öljylampusta on varmalla öljy jo aikoja sitten loppunut.

      Poista
    3. Paloasemalla USAssa, siellä se vaan palaa.

      Poista
  4. Mieleen tuli heti huonosti suunnitelluista ja toteutetuista tuotteista Chryslerin Jeep. Se on mallistoltaan näyttävä maasturikokoelma, jopa loistokas joiltakin osin. Ongelmana on se että ne ovat hiukan puolitekoisesti suunniteltuja joiltakin osin (vahvuudelan alimitoitettuja osia) ja joidenkin osien laatu on puutteellinen. Niinpä niitä USA:ssa kuuleman mukaan odottaa korjaamolla melko paljon saadakseen varaosia ja korjausta osakseen. Se on hämmästyttävää sen hintaluokan ajoneuvolle jonka pitäisi kestää rajua käsittelyä ja maastoajoa, jopa ammattimaisesti. Eivät vetoakselin nivelet saa rikkoutua eivätkä pyöränlaakerit hajota, ennenkuin on ajettu vähintään 200 000 mailia.

    Kirjallisuuden helppoudesta olen samaa mieltä jonkun kanssa. Kirjojen lukemisen täytyy olla vaivalloista ja pakottaa lukija istumaan paikoillaan tuntikausia jotta saisi hänessä aikaan elämyksiä ja mielikuvituksen liikkeitä. Vaarana on kehitys jossa lukutaito on vain harvojen herkkua ja merkittävä osa väestöstä ei kuulu siihen joukkoon. Jotensakin lähestyisimme 1800-luvun alkua. Lukeneisto eli sivistyneistö olisi todella eliittiä silloin ja valta kuuluisi sille. Mutta kaikki saisivat juuri sitä mitä haluavat eli ennenkaikkea helppoutta ja vaivan välttelyä. Ne jotka ovat vaivaan valmiita, saavat palkinnot.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Näin on!
      Ja viimeisinä nauloina arkkuun olivat älypuhelimet ja sosiaalinen media.

      2000-luvun alussa olin tiiviisti mukana kolmen eri puolella Suomea olevan lapsiperheen arjessa. Kaikissa perheissä, joissa lapsia oli yhteensä 8, tenavat puuhasivat alle kouluikäisinä vaikka mitä. Kun oppivat lukemaan, ahmivat kirjoja ihan samalla tavalla kuin omassa lapsuudessani joskus kaukaiselta 1970-luvulla. Mutta koska "tietotekniikka kuuluu kaikille", jokainen näistä lapsosista sai ennen pitkää (lue: aika nopeastikin heti kymmenennen ikävuoden jälkeen) oman kannettavan. Kirjojen lukeminen loppui kuin seinään! Itse asiassa KAIKKI muu tekeminen sai väistyä tietsikalla pelaamisen ja ihan vaan yleisen koneella notkumisen takia. Kaksi lasta koukkuuntui jopa niin voimakkaasti, että alkoivat lintsata koulusta: tekeytyivät aamulla kipeiksi ja saivat sitten, sairaat pikku ressukat, pelailla kaikessa rauhassa koko päivän.

      Internet voittaa kirjan ihan mennen tullen, kysykää keneltä alle 50-vuotiaalta tahansa.

      Poista
    2. Kirja ja tv ovat 1-suuntaisia viestimiä. Internetissä mahdollistuu salamannopea 2-suuntaisuus: peluu, keskustelu ja molemminpuolinen viestintä. Ehkä siksikin tv ja kirjat ovat saaneet monilta jäädä pölyyttymähän.

      M

      Poista
  6. Eläkeläiset kai ovat myös tyhmiä ja saamattomia. Näin ainakin ajatellee Yle, joka jälleen uutisoi, että riskiryhmiä (joista päälle kuusikymppiset ovat suurin ryhmä

    VastaaPoista
  7. (Jatkuu) - "patistetaan" koronarokotuksiin. Näin siitäkin huolimatta, ettei noita rokotuksia ole vielä aikoihin tarjolla.

    VastaaPoista
  8. Tätä lukiessani mieleeni juolahti aiheeseen liittymätön kommentti
    jonka kerron kuitenkin.
    Miksei ruokaa eli energiaa
    voi ostaa kuten ennen vanhaan bensaa autoon?

    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kyllä tänään bensaa ostamassa. Ihan helposti onnistui.

      Poista
    2. Joo mutta et vanhaa vaan uutta bensaa. Miksei saa vanhaa energiaa ja kunnollista kotiruokaa?

      (Koti-, sauna-, ja blogitonttu)

      Poista
  9. Olen lukenut kirjastot läpi missä olen milloinkin asunut ja hankalan kirjan kohdalla purrut hammasta ajatellen, että kyllähän minä tämän läpi luen, kun joku on nähnyt vaivan kirjoittaakseen sen. Ainoana poikkeuksena Hans Selon "Diiva", joka on vielä kesken ohkaisuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä luin Diivan jo parikymppisenä, kun ajattelin että se on tärkeä kirja, ja tekijä jää kirjallisuushistoriaan.

      Kirjasta en muista muuta kuin sen omituisen tyylin, jota vanhempana olisin pitänyt tekotaiteellisena. Onneksi luin sen nuorena. Vaikuttava kokemus.

      Poista
    2. Toki luin Diivan. Avainsana: pulpekumpare

      Poista
  10. Kirjallisuuden kaatoi kaiketi sama asia, joka teki minusta kirjailijan. Täällä kommenteissa vuorovaikutus on nopeampaa.

    VastaaPoista