14. heinäkuuta 2023

Polkupyöriä vastaan



Kakkosnelosesta veistämällä saisi ympäristöystävällisen polkupyörän, mutta mistä kumit ja ketjut?

Ajoin Lapualle polkupyörällä. Voimille vähän kävi. Matkaa oli 18 km suuntaansa. Asiaa Lapualle ei ollut. Olin kai 12 tai 13-vuotias.

Muistikuvissani kansakouluiän loppuvaiheesta tulee mieleen hankalia asioita. Todellisuudessa olin lellitty lapsi. Ja uutuustuotteen eli nuorisopolkupyörän sain. Aika pian kaaduin sillä Fräntilän mutkassa niin että sarvet menivät linkkuun, mutta Aku otti taskustaan jakoavaimen (Bahco) ja korjasi sen.  Pyörän valmistaja oli Helkama.

Samaan aikaan muut ajoivat seisaaltaan aikuisten vanhoilla pyörillä. Se oli hurja näky, kun lapset opettelivat polkupyörällä ajamista miesten pyörällä sohimalla toista jalkaa rungon välistä niin että kulkuneuvo oi 45 asteen kulmassa.

Muistan kuunnelleeni Pernaan isun tarinan, miten hän ei vain oppinut ajamaan polkupyörällä, vaan aina meni Mäkipernaan pienessä mäessä nokkospehkoon. Ja tyttäret ja poika olivat selittäneet että pyörällä pääsisi isukin vaikka Lauttamukseen katselemaan kaupasta lankoja.

Vaikka ajoin Helsingissä polkupyörällä töihin Kalliosta Pasilaan kesäkeleillä, vihamielisyys oli syntynyt, kun jouduin asevelvollisena jotoksella jääkäreiden joukkoon kuormanani normaalin pakkauksen lisäksi haarakaukoputki. En ollut koskaan käsittänyt, miten hirveän kovaa vauhtia jääkärit ajavat ja millaisia päivämatkoja. Ei minkäänlaista toivoa pysyä porukassa. Ja siihen aikaan “jääkäri” oli nimenomaan polkupyörämies. Tavallinen puskajussi oli “sotamies”.

Tunsin erittäin etevän ja ystävällisen tuomarin, joka sanoi, ettei hän edes kevennä rakkoaan Lapin suuntaan, eikä aja polkupyörällä. Autolla Lapin sodassa ei uskaltanut ajaa, koska kaikki paikat olivat täynnä miinoja. Ajoittain mentiin jalkapelissä. Ja kertojani sanoi, että vaikka hän oli ollut Syvärin takana Krivin - Baranin metsätaisteluissa ja sitten vielä Talissa - Portinhoikassa kesällä -44, koko sodan raskain keikka oli ollut Olostunturin koukkaus. Se oli 30 kilometriä enimmäkseen vetelää suota lokakuun lopussa pimeässä ja varusteiden lisäksi ammukset kannettavana. Hanke myös epäonnistui, koska saksalaiset ehtivät Muoniosta alta pois poltettuaan kaiken, paitsi kirkon.

Yritän muistella, milloin polkupyöräilyyn tuli hyveellinen sävy. Ainakin vuoteen 1970 se oli Helsingissäkin vain vaivalloinen ja vaarallinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Pekka Tarkka ajoi keskustaan töihin ulsterin liepeet liehuen ja lippalakki päässä. Se oli niitä kirjallisuusihmisten kummallisuuksia. Muistelen että Erno Paasilinna olisi ajanut jostain Kajaanista Helsinkiin tavallisella maalaispolkupyörällä, luultavasti salkku pyörän sarvessa. Ja muistelen, mutta en jaksa ryhtyä etsimään tarkkaa tietoa, että Pentti Haanpää harraasti pitkiä polkupyörämatkoja jo kauan ennen sotia. Kommentoijan mainitsema Samuli Paulaharju käytyi muistaakseni polkupyörää matkatessaan johonkin ruijaan mukanaan jokin määrä lasinegatiiveja ja kemikaaleja. Kyliin hän meni aina jaloin, etteivät koirat aivan riehaantuisi, ja matkoilla usein mukana ollut Jenny-rouva vaihtoi pitkät housut hameeseen, etteivät akat suuttuisi.

Minullahan oli onni nähdä Italian neorealismien hienoja elokuvia koti-elokuvateatterissa, koska vuokraaja Kove-Filmi Oy pakotti ottamaan kaikkien inhoamia taide-elokuvia, kun haluttiin nähdä mojova tissi-elokuva, kuten “Katkeraa riisiä”.

Niinpä muistelen ihmetelleeni itse poikasena elokuvan polkupyörävarkaan ammattia. Tiesin kyllä, että Italiassa on tasku- ja muita varkaita vaikka kuinka, mutta varhaisvuosieni polkupyöräilyn ongelma ei ollut pyörät, joita oli joka riihen takana, vaan polkupyöränrenkaat. Senkin jälkeen, kun niihin ei enää tarvinnut kansanhuollon lupaa, ne olivat kalliita, ja jokainen poikalapsi eli myös minä oppi paikkaamaan renkaita ja hankkimaan venttiilikumeja. Kerran paikkasin jonkun tädin pyöränrenkaan, jossa oli jo varmaan kymmenen paíkkaa entuudesta. Ja polkupyörässä oli aina mukana työkalut ja pumppu. Hakolan Eskon polkupyöräkorjaamon ovessa oli itse tehty kyltti “Kaikkien maiden polkupyöräilijät - ajakaa yhteen”.


21 kommenttia:

  1. Olin ehkä kolme- tai neljävuotias kun isoisän maatilalla sain käsiini tätini pyörän. Pyysin luvan ja lähdin maantielle opettelemaan ensimmäistä kertaa. Olipa seikkailu ja opinkappale mutta takaisin pääsin ehjin nahoin vaikka matkaa tuli kilometrin verran. Samalla pääsin katsomaan naapurin oria haassa.

    VastaaPoista
  2. 70-luvulla USAn sattumapressaa Gerald Fordia solvattiin sanomalla, että häneltä tuskin onnistuu polkupyörällä ajo ja purukumin jauhaminen samanaikaisesti.

    Fordhan joutui virkaan, kun ensin Nixonin miehet olivat ryssineet yöllisen erikoisoperaationsa demokraattien toimistoon, ja sitten jälkiselvittelyissa Nixon apureineen kaiken mahdollisen.

    VastaaPoista
  3. Yksi varhaisista polkupyöräilijöistä oli myös I.K. Inha, joka pakkasi kameransa ja lasinegatiivinsa vahvistetulle taakkatelineelle (tarakalle) jo 1890-luvulla Suomessa, harjoiteltuaan K-Euroopassa edellisen vuosikymmenen puolella.

    VastaaPoista
  4. Rollaattorin, pyörätuolin ja kantamisen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harley-Parkinsonit on kelpoja vehkeitä, koneesta kiinni vaan.

      Pyörätuolikoris on jalo laji. Hammaššuojad!

      Olalle viek!

      Rok än roll!

      Poista
    2. Ampulanssityyppisen auton psta. Kun kinttu, kankku, selkä ym. kipeytyvät vieraassa auton istuimessa eikä ylös pääse tunteihin, omaishoitajan ja itsensä omaishoitajan on keksittävä jotain. Hän keksi jokaperheen auton, jossa voi loikoa ajon aikana. Enää toteutus puuttuu.

      Poista
    3. Farkun takaronkkiin ulosliukuvat paarit ja sellainen pleikkarin ohjain - tai jos - joku muu ehkä joo mutta juhlavan musta se sais olla - eikä kyllä voikaan. Itsekseen kulkevalta näyttävä mononen.
      Jos nimeksi Kosla?

      Poista
  5. Minä taas pyöräilin päinvastaiseen suuntaan Lapualta Kauhavalle Alakylän nuorisoseuran kesäjuhlille. Olin varmaan suurin piirtein saman ikäinen. Siihen aikaan tällaisilla kesäjuhlilla oli monesti urheilukilpailut. Menin vanhemman kaverini kanssa juoksemaan kilpaa. Ensin siis pyöräiltiin 20km, sitten juostiin kilpaa ja sitten taas pyöräiltiin 20km takaisin. Se oli sen ajan urheiluhenkeä.

    VastaaPoista
  6. Niin, lapsuuteni Latovainiossa näin sellaisenkin polkupyörän ulkokumin paikkauksen että vahvaa mutta ohutta hamppuna oli kierretty vanteen ja renkaan ympäri muutama kierros. Entisaikaanhan koko ulkukumi saatoi olla vahvaa köyttä. Mutta se lasten miestenpyörän ajaminen rungon alta ei ollut loppujen lopuksi niin valtavan eksoottista, koska lapset lyhyytensä ansiosta taivuttivat vain vartaloaan keskikohdalta sivuittain ja tosin jarruttamisen kanssa oli sitten niin ja näin.

    VastaaPoista
  7. Jaloin kuljetettava aloitustason pyörä vanerista on jo, sehän on alkuperäisin malli.

    Polkupyörä on toiseksi taloudellisin yleinen etenemiskeino, purjehdus on vielä energiasäästeliäämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha viidakon sanonta siitä kalleimmasta tavasta liikkua pisteestä A pisteeseen B ilmaiseksi.

      Poista
  8. 9 kesakuuta kirjoitit

    Mutta esimerkiksi Ruotsin (Norstedt) erinomainen 8-osainen Sveriges historia katosi kohta ilmestyttyään jopa antikvariaateista. Jospa sen jostain saisi ostaakseen, kun ei sitä ole Suomessa käytännössä edes kirjastoissa…

    On tällä hetkellä myynnissä 1 kappale (siis 8 kirjaa) Ruotsissa. On kohtuu kallis ollakseen käytetty. Ei ole toisaalta mitään aavistusta mitä se uutena maksoi.

    VastaaPoista
  9. Juhani Ahollakin on polkupyöräilyjuttuja. Muistanko oikein että hän kävi kavereineen jossain kaukana, ettei ihan Pariisissa asti?

    VastaaPoista
  10. Ratsuväki lähti heinäkuussa 1941 Ilomantsista vielä hevosten kanssa ratsain kohti Äänistä. Talvella1943 joukot siirtyivät Kannakselle, jolloin he luopuivat lopullisesti hevosista ja saivat tilalle polkupyörät. Tämä "mekanisoitu armeija" sijoittui sitten aluksi Lempaalan lohkolle ja myöhemmin Vammeljoelle vain vähän ennen suurhyökkäystä.
    Ratsujen sotilaskäyttö lienee ainakin tuhatvuotinen tarina. Mannerheimin leipälaji, mutta ei hän siirtynyt polkupyöräilemään päivittäin, kuten patsaastakin voi päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Presidentti Koivisto siirtyi. Sitäkään ei voi siitä Kesäkadun ja Mechelininkadun koivikosta päätellä.

      Poista
    2. Ratsastajapatsaiden sijaan polkupyöräilijäpatsaita pormestareille ja muille merkkihenkilöille!

      Poista
    3. Skuutti- eli viiletinpatsaita mieluummin. Syyksi esitän Gandhin rukin puutteen patsastaiteessa, valuteknisesti vaikea. Jos nyt on oltava näköinen niin kaikista saisi 16:9 kuvasuhteisen littunäyttölaatikon, jokaisesta erikseen ja tietenkin puheita pölöttämässä. Aktiivipatsasmalliksi vain kuuluja ja kauniita tietenkin, rumia ja puherajoittuneita ei ollenkaan.

      Poista
  11. Rikollisten pienten vihreitten miesten Krim-kesänä 2014 pyöräilin Kajaanista Kuhmoon ja siitä Vartiuksen tullista Venäjän Karjalaan ja edelleen huolimattomasti hoidettujen pikkukylien välisiä, löysähiekkaisia, liejuisia maanteitä mutkitellen Svetogorskiin ja siitä Imatralle edeten tasaisia, asvaltoituja teitä pitkin hyvin hoidettujen, suomalaisia kaupunkeja ja kyliä tervehtien aina Raaseporiin saakka josta palasin junalla suurin piirtein ehjänä takaisin kotio.

    Retkelläni en kertaakaan majoittunut katon alla, aina teltassa ja myös ruokailin nuotioilla kannot, kivet tai mättäät pöytinäni ja tuoleinani. Peseytymiseen kelpasivat kaikenlaiset lammet, putamat ja purot. Paitsi ne, joihin oli upotettu ihmiskunnan kuonaa, autonraatoja, pyöriä, hevosia, öljyä, likaa, akkuja, kemikaaleja, muovia, kaatopaikkajätettä jne.

    Laatokan silminnähden saastuneissa vesissä tuli myös uitua sen rannoilla ja Valamonsaaren leirintäalueen niljaisisa rantakivikoissa. Saareen menin Sortavalasta ja poistulin Käkisalmeen turismille valjastettujen veneiden kyydissä

    Pistosuojatut renkaat kestivät puhkeamattomina koko reissun, mutta Raaseporissa pyörästä meni pakka sekaisin ja etuhuarukkaan tuli sellainen vika, ettei kannattanut alkaa korjailmeaan. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin vaihtanut jo silloin paljon poljetun polkupyöräni esim. Sortavalassa tuliterään samanlaiseen vaihdepyörään sillä hinnat olivat neljänneksen suomalaisliikkeiden vastaaviin. Kukaanhan pyörän uusiutumista Imatran ruuhkaisessa tullissa ei olisi rekisteröinyt kun muutenkin ne siinä vain huitaisivat passin näytön jälkeen, että alahan mennä tientukkona olemasta.

    Mieleenpainunut reissu kaikkine kommelluksineen, mutta tulipahan tehtyä.

    Pitkään aikaan tästä huomiseen tuskin kenellekään juolahtaa lähteä uhmaamaan järjenviestiä siitä, että turvatonta olisi samanlaista retkeä lähteä tekemään. Siksi luulen, että muistiinmerkkaamani retkipäiväkirja blogissani on puutteistaan huolimatta uniikkia tarinaa kesästä kun kaikki rajan takana muuttui.

    Ps. Kävin muuten Suomen maanteitä kierrellessäni nukkumassa yhden telttayön Sammatissa Elias Lönrotin mökkeröisen seinustallakin koska olen lukenut hänen Karjalareissuistaan sen, mitä niistä on muistiin painatettu. Mitään hänen kertomistaan en matkallani tavoittanut, tunnelmia vähiten. Hienoinpiin tapaamisiin kuului kuitenkin tavata Sukkajärven Inkerinsuomalainen Albert, Rukajärven Viktor ja heidän perheensä sekä Pieningän kanatarhuri Sasha.

    Valto-Ensio Kivaniemi

    VastaaPoista
  12. Minulla on isävainajani polkupyörä, jonka hän on ostanut 1910-luvulla. Se oli hänelle arvokapine. Kertoi ainakin aluksi jopa kantaneensa sen aina vesilammikkojen yli. Pyörässä on vielä edessä alkuperäinen puuvanne. Viimeksi isäni oli sillä liikkeellä pakkaskelillä tammikuussa 1966 ja sai samalla reissulla infarktin, joka koitui kohtalokseen. Itse olen jääkäripataljoonassa pyöräillyt kesällä 1964 matkan Vaasasta Sodankylään ns. heittomarssina, eli puolet porukasta pyöräili ja aina, ehkä n. 120 km:n välein, porukka vaihdettiin köröttämään kuorma-auton lavalla.

    VastaaPoista
  13. Maiju Lassila kuvailee Rakkautta-pienoisromaanissaan (1912) polkupyöräilyä nuorten seurustelumuotona ja maakuntamatkailuna. Teosta on pidetty jopa ensimmäisenä suomalaisena urheiluromaanina. Hauska kirja.

    VastaaPoista
  14. Morjens Kemppinen. Kysyn Sinulta, kun kukaan tässä maassa ei tunnu muistavan. Mikä oli se rokkibändi, joka flirttaili Wagnerkuvastolla eikä ollut huano. KKirjotit siitä joskus. Kysyy kari.nikander@gmail.com.

    VastaaPoista