13. helmikuuta 2022

Suomalainen komedia


 

 

Luin Kai Häggmanin uutuuden ”Päänäyttämöllä”, joka on uusi Kansallisteatterin historia.

 

Suurfirmojen ja kansallisten laitosten historiat ovat hyvin usein tilattuja. Kirjoittajalle annettu aineisto voi siis olla valikoitua eli sensuroitua ja tulos taas rehellisen ihmisen työtä eli maksajan mieltä myöten.

 

Tästähän valtava poikkeus on Kuisman ”Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi”. Hänelle jäi syliin Kansallis-Osake-Pankin aineisto pankkikriisin myllerryksessä, ja hän käytti tilaisuutensa.

 

Myös Häggmanin hahmottamana Kansallisteatterin ykköstaitelija kautta aikojen oli KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen. Kytkentä pankkiin oli hyvin vanha, koska kysymyksessä on afäärifennomania. Jo vanhempi Honkajuuri jytisi teatterissa. Paasikivi järjesti itse yhden miehen teatterinsa Aleksanterinkadun tuntumassa tästä kirjasta päätellen ja oman tietoni mukaan.

 

Olen mietiskellyt, mahtoiko minulta itselleni veret seisauttanut Lapualaisooppera (Ylioppilasteatteri) olla Suomen valheellisin historiakertomus. Häggmanin juoksuttama 150 vuoden perinne nostaa rinnalle monia kilpailijoita.

 

Historian kaikkialla hyväksytty tehtävä on väärentää menneisyyttä. Olen valmis puoltamaan tätä kantaani, koska hallussani on aika kattava valikoima Ruotsin, Saksan, Ranskan ja Englannin historioita eri ajoilta. Niistä on helppo osoittaa sormella esimerkkejä metodista, josta myös Häggman kertoo, eläkkeeltä muistelmia laativa pääjohtaja ”unohtaa” tykkänään uskollisimmat apulaisena, varsinaisen työn tekijät, keskittyessään kehumaan itseään ja sättimään vihollisiaan.

 

Teatteri on tietenkin paikka, jossa yläluokka voi pilkata tavallisia kunnon ihmisiä. Samalla eliitti esittäytyy; tosin pöyhistäytyminen koreuteen on jäänyt nykyisin vähemmälle. Ohjelmisto – pidin siitä, että kirjoittaja sanoo melko suoraan Arvi Kivimaan tähdänneen johdonmukaisesti näytelmiin, jotka ovat liian vaikeita katsojan ymmärtää. Sekin tulee selväksi, että vaikka teatterissa toimi lähes 50 vuotta Eino Kalima, venäjän kielen ja suurten kirjailijoitten hyvä tuntija, esimerkiksi Tshehov sai odottaa vuoroaan 20-luvulta 60-luvun alkuun, meillä kun ei noita venäläisiä harrastettu.

 

Sen sijaan teatterihistorian suuri paukku, tuntematon, kiukkuinen apteekkimies Ruotsiin kuuluneesta Norjasta eli Henrik Ibsen oli meillä suuri ja suosittu jo 1800-luvulla ja samalla Ida Aalbergin ominta alaa. En ymmärrä miksi kaksi skandinaavia eli Ibsen ja Strindberg, hallitsivat koko maailman teatteria, ja sitten tuli vielä Ingman Bergman, elokuvan todellinen suuruus. Meiltä kirjoittaja korostaa syystä, että Aleksis Kivi kirjoitti muutakin kuin ”Seitsemän veljestä”. Kun kirjailijasta itsestään oli päästy, näytelmät pyörivät jatkuvasti näyttämöllä niin että Nummisuutarit ja Kihlaus häviävät vain niukasti kaikkien aikojen ykköselle, joka on ”Tukkijoella”. Niinpä ehkä ensimmäinen näyttämöteos, joka oikeasti herätti mielenkiintoa maailmalla, oli Sofi Oksasen ”Puhdistus”, jossa ohjaajana toimi nykyinen johtaja Myllyaho.

 

Miellyin suuresti Häggmanin havaintoon, joka oli minulle uusi ja iskevä. Aleksis Kiven patsas, teatterirakennuksen eteen juuri Talvisodan aattona pystytetty, lienee koko maailman synkein ja lohduttomin ja järkyttävin suurmiehen pysti. Ja kuvattu oli siis kuolemansa jälkeen ”Suomalaisen komedian” eli kansallisen päänäyttämön suurimpiin kuuluva kassamagneetti.

 

43 kommenttia:

  1. Jostain syystä "toisinajattelijat" alkoivat kokoontua Eikan pumpulla, ei Kiven patsaalla.
    Sen luona kokoonnuttiin muissa merkeissä - mm Poliisien päivänä.

    Kaksi Kuisman mentoorissa ilmestynyttä taloushistorian kirjaa on kovasti historiatonta psykiatria (so neuropsykiatria) mietityttänyt.

    Toinen on Suomen historia (kuvaa keskinäinen vakuutusyhtiö Suomen sortumista Solvense2-kynnykseen), toinen Punapääoman Linnake.

    Sellaisia läpysköjä on lysti lukea, jos on vielä sattunut olemaan paikalla julkkareissa (Kultainen Sipuli ja verkko).

    Kukaan ei köhinyt vaivautuneesti ja potin korjasivat alkuperäiset omistajat (tässä siis OP-Pohjola ja Restel).

    Siinä on jotain samaa kuin markkinoida lihottavia ruokia kaupan hyllyllä punaisella kolmioilla Suomessa, mutta vihreällä kolmiolla Afrikan Sarvessa.

    VastaaPoista
  2. Teatterimuseossa Kaapelitehtaalla on erinomainen Kansallisteatteri 150 vuotta -näyttelyosasto. Esillä myös Tuntemattoman rekvisiittaa: hajalle isketty pesukone. Museokortti käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko peräti aito Tvättalätt?

      Käypä vehje, jukra. Saispa uuden. Tarttis vissiin tehrä. Emminä, kuitenkin motorisoisin sen pahnapuhaltimen pöristimellä. Sitten se Söisi niitä tissiliivejä ja nimeämättömiä. Peses sitte siinä tennareita ja rukkasia. Vaik voishan siihen vanhan clinttonin kyllä hihnavedolla järestää. Elikkä juu ei. Siis tottakai minä paan synkronimoottorin hakkuripowerin läpitte imasemaan kolmensadan wotin tuulisnurrasta söhköt. Tietenkin kauko-ohjaus, höh! Kännykällä kyliltä, videofeedi ja vilkkuvalo lipputangon knuppiin. Viikoksi lystiä! Tää menis sitte suoraan museoon, syssymmällä.

      Poista
    2. Valmetta TBI-B2932sen kun saisi, oih.
      Valmet lentokonetehdas 1957, Tampere.

      Poista
  3. Eino Kalima ohjasi ensiohjauksenaan Kansallisteatterissa Vanja-enon vuonna 1914, pääosissa Teuvo Puro, Urho Somersalmi ja Aili Somersalmi. Itsenäisyyden aikana Tshehovia alettiin esittää Kansallisteatterissa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kun Kalima palasi Tshehoviin vuonna 1947, avauksena oli Kolme sisarta. Jäätyään "eläkkeelle" Kalimalla alkoi varsinainen Tshehov-kausi, viimeisenä Vanja-eno 1966, pääosissa Jalmari Rinne, Rauha Rentola, Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen. Se oli ensimmäinen näkemäni Tshehov-esitys, enkä tietenkään käsittänyt sen merkitystä silloin.

    VastaaPoista
  4. Valehteleminen onkin mielenkiintoinen asia ja hyvin ajankohtainen sekä ulkomaan että kotimaan politiikassa.

    Valehtelija ilmaisee asian toisin kuin tietää sen olevan. Asian ydin on siinä että hän "sammuttaa" aivoissaan tietoisuuden oikeasta asianlaidasta ja putkauttaa ulos väärää tietoa. Sammuttaminen on välttämätöntä koska muuten hän voisi joutua itsensä kanssa liian pahaan ristiriitaan. Syitähän tekoon voi olla lukemattomia, yleensä hyvin itsekkäitä. Sammuttaminen luultavasti edellyttää harjoittelua jotta valehtelu sujuisi uskottavasti. Valheenpaljastuskonetta tuskin voi huijata mutta ihmisiä voi.

    Mielestäni tätä seikkaa pitäisi tutkia laajemmin ja syvemmälle jotta voitaisiin ymmärtää valheellisen tiedon levittämistä ja miksei historian vääristelyäkin, jota edelleen tapahtuu tietyissä valtioissa, meistä itään. Pelkkä motiivien tarkastelu ei riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollywood elokuvat ne vasta historian vääristelyä ovatkin, mutta kun ne tulevat lännestä niin olet hiljaa.
      Näin se ideologia ohjaa ajatteluasi.

      Poista
    2. Polygrafi väittää valeeseens uskovan puhuvan totta.

      Poista
    3. Kun tsuktsi seistä hojottaa Beringinsalmen jäällä pitämässä huskyineen piiputtelupaussia ja tarkkailee eteläistä taivaanrantaa, mikä on vasemmalla ja mikä oikealla?

      Ei se jäädy.

      Suomen idea on selviytyminen. Sana tulee olla venäjäksi.

      Muuten ollaan tekevinämme läksyt mutta kokeessa nämä vasta punnitaan.

      Poista
    4. Se miksi "valheenpaljastuskone" ei ole tullut yleiseen käyttöön johtuu siitä että sitä tosiaankin voi huijata. Varsinkin jos on psykopaatti/narsisti.

      Poista
    5. Valehtelussa opeteltu tahallisuus on mieleltään tietyntyyppisten, omaa hyötyä havittelevien keino päästä asettelemiinsa päämääriin elämässä.

      Mutta on myös niitä, joille valhe on yhtä kuin tosi/todellisuus. Se on parantamaton kuin syntymässä saatu ominaisuus bedofiileillä.

      Kumpienkin ansaan voivat hyväuskoiset sitten langeta.

      Poista
    6. "Hollywood.."

      Mikäs vika länkkäreissä on? Nehän ovat fiktiota, ei niitä kannata uskoa.

      Ne olivat muuten Stalinin lempiohjelmia joita esitettiin hänelle hänen yksityisessä elokuvateatterissaan. Samoin nykyinen pääkommunisti ja stalinisti Kim Jong Un katselee niitä mielellään.

      Poista
    7. Hassuhessuinsinööri ei nyt usko että tekniikan tohtori ei ole tykkitieteen maisteri.

      Poista
    8. Pyhää Amerikkaa ei saa arvostella?

      Poista
    9. Ideologinen sokeutesi paistaa pahasti läpi kaikissa vastauksissasi, Stenlund.

      Poista
    10. Iosif Vissarianovits piti myös Naganistaan. Ei pitänyt Tokarev TT-33sta, minä kyllä pidän yhä.

      Poista
    11. Kun mainitaan nimi "Stalin", vanhat stalinistit saavat sätkyn.

      Poista
    12. Erotiikasta se johtuu.

      Poista
    13. "Kun mainitaan nimi "Stalin", vanhat stalinistit saavat sätkyn.": Hautausmailla käy mahoton rytke!

      Poista
    14. Rytke on tarkoituksellista, hautuumailla se olisi kaikesta päätellen suotavaa ja jopa toivottavaa, niin monta kertaa tuo nimi Teräksinen täällä on lausuttu. Aatteet voitaisiinkin muutoin päästä hautaamaan, eihän nyt semmoista, ainahan on hautuumaiden rytke. Siihen turvaamme. Siellä sitä on tasasen arvokasta ja vaatimatonta sakkia, juuri kuten aivan jokainen tähän sarjakuvaneuvoksen blogiin kirjoittavakin. Sarkasmia, ei tosin kovin vahvaa.

      Stackars knarck, voi -nistiraukkaa.

      Poista
  5. Kun Weilin+Göös kymmenisen vuotta sitten kaadettiin, tuo "kuvituskuvan" esittämä, Kai Häggmanin päätoimittama Suomalaisen arjen historia 1 - 4 taisikin sitten jäädä viimeiseksi lajissaan moniosaisena Suomen historiana. Vähän aikaisemmin Tammelta oli ilmestynyt viisiosainen Suomen kulttuurihistoria. Molemmat mielestäni hyvinkin laadukkaita teoksia, vaikka kulttuurihistorian viimeinen tekstiosa onkin minusta hieman "kummallinen".

    Kumpikaan edellä mainituista ei kuitenkaan ole Suomen "yleishistoria", vaan näkökulma on spesifi, olkoonkin että Arjen historian joka osassa on Kuisman kirjoittamat hyvät ja laajahkot johdanto-osat. Viimeiseksi Suomen historian moniosaiseksi "suurteokseksi" näyttää jääneen W+G:n 1980-luvulla julkaisema, loisteliaasti kuvitettu Suomen historia 1 - 8 (+9), jonka tekstiosuudet olivat jo ilmestyessään osin pahasti vanhantuneeseen tutkimukseen pohjaavia. (Schildtsin neliosaisen, vain osittain suomennetun Finlands historian yli hyppään tässä yhteydessä.) Siitä aikoinaan arvostelun Aikakauskirjaan kirjoittanut historioitsija muistaakseni esitti arvionsa lopuksi hurskaan toivomuksen, ettei ulkoisesti noin komeita, liitupaperille painettuja Suomen historioita "sentään lakkaamatta laiteta". - Hänen toivomuksensahan hyvin kuultiin.

    Nykyään kuulee usein sanottavan, ettei suursarjojen kaltaista "pitkää historiaa" enää tarvita, nuorethan löytävät kaiken netistä. Niin kyllä (ja sinne se melkein kaikilta taitaa jäädäkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noita historiateoksia enää monesti tule avattua vaikka aikanaan ne olivatkin tärkeitä lähdeteoksia. Hyllyyn ovat jääneet pölyttymään. Netistä ne tarvittavat tiedot vanhempikin löytää, ja shift windows s tai ctrl c on paljon kätevämpi tapa ottaa tarvittavasta leike kuin kopiokone tai skanneri.

      Poista
    2. Hyllyssäni on yhä kallista tilaa viemässä sekä tuo W+G että kuvan neliosainen. Edellistä tulee käytetyksi hakuteoksenkin tapaan, kun taas jälkimmäisellä on vain lueskeluominaisuus.

      Poista
    3. "Nuorethan löytävät kaiken netistä," ja äkkiä löytävätkin, kun vain tietävät, mitä etsiä. Historian pakollisia kursseja on lukiossa vähennetty katastrofaalisesti, joten ei nuorilta voi nyt paljon vaatiakaan, edes kotimaan historiasta.

      Abipoika oli täällä pari kolme päivää hiomassa äidinkielen ilmaisuaan, kas kun pääsykokeissa huomioidaan vain matematiikan, fysiikan ja äidinkielen YO-arvosanojen pisteet. Oli mielenkiintoisia keskusteluja ja selviteltiin kaikkea mahdollista, Googlenkin avulla, esimerkiksi vatsatanssia, outo asia. "Orahia" Saarijärven Paavossa, mitä ne on? Siitä päästiin nälkävuosiin, ja suosittelin vielä Aki Ollikaisen kirjankin lukemista, kun se on niin lyhyt, vaikka ei ehkä autakaan tyylillisesti matemaatikkopojan muutenkin tiukkaan ilmaisuun. Esko Valtaojan "Kaiken käsikirja" hänellä oli menossa ja miellytti kovasti.

      Poista
    4. Suursarjojen kaltaista historian kokonaisesitystä ei myöskään löydä netistä. Koulukirjoistakaan ei kunnolliseksi kokonaisesitykseksi ole, sillä lukion Kokonaisnäkemyksiä kirjoittavat vain erilaiset höyrypäät, joilla ei ole muuta käyttöä ajalleen. Lopputuloksena on se, että tutkimukseen perustuvia yleisesityksiä ei kirjoiteta. Eikä tämä ole ihme. Sellaisen yleisesityksen laatiminen on useamman henkilötyövuoden työ. Jotta se kannattaisi taloudellisesti, kirjasarjaa olisi myytävä muutamia kymmeniätuhansia kappaleita.

      Voisi olla ihan käypä tapa käyttää valtion resursseja julkaisemalla tuollainen yleisesitys vähän samaan tapaan kuin on julkaistu sotasurmaprojekti ja Suomen pankin historia.

      Poista
    5. Aika anglo-amerikkalaisesti painottunutta nuo nettitiedot tuppaavat olemaan , valitettavasti.

      Poista
    6. Minulla se ainakin toimii niin päin että luen jotain yleisehköä esitystä ja haen sitten täydentävää tietoa netistä, vaikkapa Wikipedian henkilöartikkeleita.

      Poista
    7. "Netistä ne tarvittavat tiedot vanhempikin löytää"

      Riippuu siitä, mitä haluaa löytää. Itse en edellä kirjoittanut historian moniosaisista sarjoista siinä mielessä, että etsisin niistä yksittäisiä tiedon kultajyväsiä. "Faktoja ei ole." Tuon oivalsi HS:n kuvassa nuorelta näyttävä kulttuuritoimittajakin kirjoittaessaan äskettäin lauantaiesseessään Hobsbawmiin ja Tony Judtiin suurteoksiin viitaten: "Historia ei ole koskaan totta. Se on aina tulkintaa, toiset tulkinnat ovat vakuuttavampia kuin toiset."

      Mielestäni on jokseenkin mahdonta muodostaa itselleen edes jonkinlaista kokonaiskuvaa ja edes auttavaa ymmärrystä menneisyyden ilmiöstä ja niiden kompleksisista syy-yhteyksistä ilman pitkään tekstiin perehtymistä. Ja kuten dellä alkukappaleessa viittasin, avainasemassa ovat tulkinnat. Yhtä lailla kuin "ei ole faktoja" sen johdannaisena" ei liioin ole olemassa "kiveen hakattua historiaa", vaikka hyvin monet esimerkiksi päivälehtien poliittis-historiallisten aiheiden kommenttipalstoille äänekkäinä esiintyvät näyttävät olevan siinä vakaassa uskossa. Totta kyllä, eivät moniosaiset yleisesityksetkään yleensä liiemmälti erilaisia tulkintoja esittele, päinvastoin. Mutta jo lähimenneisyydessäkin kirjoitettujen teosten vertaileva lukeminen paljastaa, miten HISTORIAKUVA muuttuu. Usein kylläkin pitkäaikaista jarrutusta kohdaten. Sopii verrata nykyteksteihin, miten vaikkapa W+G:n 1980-luvun suursarjassa (1 - 8) käsiteltiin Venäjän ajan alkukymmeniä suunnilleen Krimin sotaan asti. Tai miten samaisessa teoksessa selitettiin, miksi Karjalan Armeija ulotti hyökkäyksensä elo-syyskuussa 1941 Syvärille asti. Pelkästään tai edes ensisijaisesti kyse ei ole lähdetilanteesta vaan siitä, mitä ja miten katsotaan aiheelliseksi kirjoittaa.

      Vielä on otettava huomioon lähdekriittinen näkökulma. Itse en todellakaan halua omaksua historiaa tuntemattomien Wiki-Villein tulkitsemana. Menneen maailman brittihistorioitsija E. H. Carrin metodinen osviitta on jatkuvasti pätevä: "Opiskele ensin kirjoittajaa, ennen kuin alat opiskella asiaa."

      -
      PS Vielä sivuhuomautus Tammen 2000-luvulla julkaisemasta Suomen kulttuurihistoria -teoksesta. Viimeinen, viides osa käsittää hakemistojen lisäksi "Viisisataa pienoiselämäkertaa". Vaikutti ensi katsannolla "tylsältä", olihan Kansallisbiografiakin ilmestymässä. Vaan näkemykseni muuttui täysin, kun olin jonkin aikaa silmäillyt. Kuuden kirjoittajan teksteistä erottui mielestäni aivan omassa luokassaan Anssi Sinnemäen ilmaisultaan ja näkökulmiltaan hienot, tuoreen iskevät tekstit. Lopulta tulin lukeneeksi koko niteen.

      Poista
    8. Ymmärrän kyllä tarkoituksen, mutta silti fakta on, että historiassakin faktoja on.

      Esimerkiksi armeijamme meno Syvärille on fakta. Sen sijaan menon syistä voi olla eri näkemyksiä, vaikka toisaalta voi olla olemassa ihan määriteltykin syy, jolloin sekin on fakta. Se on fakta ihan riippumatta siitä mitä mieltä eri tutkijat asiasta ovat.

      Sen sijaan hyväksyn mukisematta sen, ettei kirjoitettu, kerrottu, muisteltu tms historia voi olla koskaan totta. Toisaalta asiaa sekottaa se, että on tehtävä ero jo tapahtumahetkellä tietoisesti vääristellyn historian ja jälkikäteen hyvässä uskossa rekonstruoidun historian välillä.

      Niillä on aivan helvetinmoinen ero. Molempia olemme tässä nyt todistamassa.

      Poista
    9. Suomen Kulttuurihistoria. Helwetti, mullahan on se. Kuvittelin lukeneeni mutta enpä ollut kokonaan.

      Poista
    10. Jos huonosti käännetty amerikkalainen historia korvaa oman kulttuurimme kerrostumat ja antiikin alkulähteet, meilläkin on totuttauduttava puhumaan Ulysseksesta, Ptolemystä, Platosta, Marc Anthonysta, Adrianista, Augustinesta, Constantinesta, Teutonic Orderista (Saksalainen ritarikunta), Frederickistä (Saksan keisari), Gustavuksesta (Vaasa), Low Saxonystä (Alasaksi, Niedersachsen) ja niin edelleen. Näinhän historiattomat nykytoimittajat valitettavan usein jo tekevätkin.

      Poista
    11. Tietosanakirjoissa on sekin hyvä puoli, että ne säilyttävät aikansa kuvan ja käsitykset. Jatkuvasti päivittyvältä netiltä tämä itseymmärryksemme kannalta välttämätön ominaisuus valitettavasti puuttuu. Historiallisen jatkuvuuden katkaiseminen luo myös mainiota elintilaa salaliittohölynpölyille ja niitä naruista vetäville.

      Poista
    12. Ajankuvan säilytyksenä ihmiselämän mittakaavassa mielestäni parempi on laadukas aikakauslehti. Konservatiivisen Suomen nurkkapaalu Suomen Kuvalehtikin kun on muuttunut vuosikymmenestä toiseen oaljon. On valaisevaa lukea mitä SK kirjoitti vaikkapa 70-luvulla. Tai 90-luvulla.

      Pidemmillä aikajaksoilla tietosanakirjoistakin kyllä näkee ajan muuttumisen.

      Poista
  6. Kerron muistinvaraisesti: en onnistunut löytämään Kansallisteatterin johtoryhmän sihteerin Ritva Heikkilän haastattelua Yle-arkistosta. – Niin kauan kun minä johdan tätä laitosta saa Eino Kalima osallistua johtoryhmän kokouksiin ja ohjata Tsehov-ohjauksiaan, sanoi Arvi Kivimaa ja jatkoi: tähän asiaan ei sitten palata. Ilmeisesti joku oli katsonut, ikäperusteisesti Kalimaa, vinoon.

    VastaaPoista
  7. Minä ymmärrän hyvin, miksi Ibseniä ja Strindbergiä esitettiin maailmalla ja esitetään vieläkin. Kilpakumppaneita, ja varsinkin Ibsen oli mielissään, jos sai Strindbergin raivostumaan. Näin corona-aikana on tullut luetuksi enemmän näytelmiäkin, Hamletista Hedda Gableriin. Ibsenin näytelmän luin, kun se oli ennestään tuntematon ja kun Harold Bloom sitä niin kehui, asetti sen jonnekin Hamletin ja Sulhaseni Ernestin väliin traagisuudessaan ja koomisuudessaan. Olihan sekin vahva näytelmä. Hamlet tekisi mieli ottaa lukupiiriin.

    Kivi taisi komedian(kin), useimmiten suomalainen näytelmä taipuu murheen puolelle. Pirkko Saisio väläyttelee joskus ironiaa. Sofi Oksanen on niin hyvä kirjoittaja, että häneltä melkein kaikki onnistuu, iloittelua ei ehkä kuitenkaan irtoaisi? Eeva-Liisa Mannerin "Poltettu oranssi" on minusta hirveän hyvä näytelmä mutta ei tainnut päästä ulkomaille asti sekään, vaikka Suomen teattereissa sitä on esitetty joka puolella, kellariteatterissakin Tampereella vuosikausia.

    VastaaPoista
  8. "And something is happening here and you don't know what it is
    Do you, Mr. Jones?"

    (Bob Dylan)

    VastaaPoista
  9. Melkoisen tiheä traagisuuden ilmapiiri ympäröi myös Bryggmanin Kirjatornin edessä seisovaa J. J. Wecksellin patsasta. Tosin katsojan mielikuvaa tietenkin värittää tietoisuus tuon pronssiin valetun nuoren studiosuksen elämän pitkästä loppuvaiheesta.

    Edelfeltin tunnetun historiamaalauksen "Kaarle-herttua herjaa..." äärimmäisenä oikealla seisovaa nuoren naisen figuurin "urhean Ebba-rouvan" vieressä on toisinaan mainittu esittävän Klas Flemingin tytärtä. Hahmo kuuluu kuitenkin Suomen uuden ylikäskynhaltijan ("Suomen erillisasemasta" ja aateliston silmämääränään pitämästä "idänpoliittisen turvallisuuden vaalimisesta" sai aikoinaan lukea kylläkseen sepitettyä, heh) tytärtä Sigrid Stålarmia. Ei tunnu hakuteoksista tms. löytyvän sellaista henkilöä tai ylipäänsä mainintaa Stålarmin lapsesta. Lieneekö siis pääteltävissä, että koko maalauksen asetelma kuvittaakin (Topeliuksen ohella) Wecksellin näytelmää "Daniel Hjort", jossa runoilija pohtii, miten paljon kärsimystä tarvitaan, "eteenpäin jotta tuuman vaan, / maailma liikahtaisi radallaan"?

    VastaaPoista

  10. Johan siitä oltiin jo viime viikolla uutisoitu BloombergBusinessweekissa että Olli Rehn reivaa kurssia. EKP:n on katsominen yli inflaatiopiikin eikä sössittävä kraanojen tiukkaamisuhalla talouden kasvua. Siis juuri toista kuin SP:stä on ikuna kuultu. Ja jolla nuukuudella on sitä kuuluisaa korkoa Suomen Pankissa kasvettu.

    Liki höpöä puhetta nyt ja aina ennenkin. Juuri nyt rakennelma huojuu paperikoivillaan jengin keskinäisvelkojen uhatessa roihahtaa heti jos hintanousutrendi vääntyisi. SP:n hakee lupaa vaihtaa arkkitehti rakennus duunarivuokraajat kuoppa/täyttö/konelapiot ja muu mökäpölyttäjät kirjoittamistaan veloista ihan EKP SP eurosetelikapaloihin napsiakseen uusia projekteja -ja elostelunpäiviä ihteillensä mistä keksinevätkään.

    Kiinteistöpelureiksi SAK Kojamossa ja Kauniaisten Akatemiankin tonttimaata havitellen ; Eläkeyhtiöt asuntomarkkinoiden hätäostajiksi tuorevelalla ; raksa-remppa-riisu/pura hih hulinaa väki päätoimitti tänään Helsingin Sanomien etusivulle viattoman hölmistyneet kolme lausetta.

    Otsikko: RENNOMPI ASENNE VELKAAN TEKI RUOTSALAISISTA VAURAITA.
    Ja kolmanneksi että miksi kummassa meillä ei olla älytty reippaasti vaurastua MIKSI SUOMESSA EI OLE OTETTU IKUISIA ASUNTOLAINOJA ? Että höh, nyt nopsasti nykyaikaan.

    Sivuilla A 24-25 fraaseilla ratsastetaan suohon eikä etusivun ikikaikuista älyttävää lakoonista itsetäänselvää -tyhmät- tyylilajia viljellä, mutta kirnuu tärvellään sitä sun tätä makaronimatoa haarukan kärkeen nostellen ja taas toista.

    Ettei asia ole päiväperho tokaisi pääministeri asioiden olevan hanskassa. Alennetaan tuloveroa hiukan ja tukiaistetaan energia/bensalaskuissa. Entäs se yhtälö ? No lisää velkaa. OIKEIN. Paitsi että paikallisjuna meni jo. Kaikki velka ja raha on tätänykyä post1980 yksityisestä pankkisysteemistä louhittua. Tai toisinsanoin sinne hiivattu paisumaan. Temput ovat monet ja tilanteen mukaan, myös lait ja muut sopimukset sovitettu.

    Mitään julkinen/yksityinen eroa ei ole sukupolveen pariin ollut. "Julkinen" on sekin satanut yksityisille etenijöille, kunnarinjuoksijoista Wahlroos taitaa huomenissa tyhjentää Nordeaa pohjimman kautta. Anneli Tuominen lähetettiin Frankfurtiin marisemasta. Ja Finassivalvontaan haetaan Intiaa myöten ajantasalla olevaa vaurastuttajaa. Se vielä että rahankatoamattomuuden laki on deduktoitu sieltä fysiikasta. Liikepankki taisi ihanoikeasti seurata oikeata tiedettä sukupolven parin viivellä.

    Komediassa ihmisten kesken fiilikset painavat enemmän kuin kovat kvasitieteet. Ei luonnossa ole mitään uutta paitsi saastetta ja ydinjätettä -ihmisistä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aivan totta, yksittäisen kuluttajan käyttäytymistä ei voida mallintaa. Toivottavasti ei tulla voimaankaan.

      Poista