Muina miehinä

 

 

Mannerheim oli kunnostautunut sotilasvakoojana. Hän oli tavannut tsaarin itsensä, mutta ohjeistus tuli tietysti sotilastietä. Ratsastus halki Aasian oli korkea suoritus. Se kesti kaksi vuotta. Matkaa oli 14 000 kilometriä. Hän keräsi yli tuhat merkittävää muinaisesinettä, otti yli tuhat erittäin hyvää valokuvaa ja opetteli ainakin Kiinaa.

 

Tuo kaikki on hakuteoksissa, mutta matkan tarkoitusta ei. 

 

Venäjän maa- ja meritaisteluita idässä pidetään yleensä joko hölmöilynä tai tsaarin itsensä aiheuttamina suuronnettomuuksina. Erittäin luultavasti Europan uudessa konstellaatiossa tuonkin sotilaallisesti erittäin tärkeän tehtävän takana olivat viime kädessä Englanti ja Saksa. Kysymys lienee ollut reiteistä ja kulkuyhteyksistä ja kartoittamisesta. Pian samoilla seuduilla kierteli ruotsalainen Sven Hedin, jolla oli erinomaiset suhteet sekä keisarikunnan että myöhemmin natsien Saksaan. Ei ole syytä otaksua, että rahoitus ja tehtävänanto olisi tullut vain ruotsalaiselta tieteeltä. 

 

Japanin sodan rauhanneuvottelut oli käyty Yhdysvalloissa, jossa Venäjän edustaja Sergei Witte sai aikaan hämmästyttävän edullisen tuloksen arvattavasti isäntämaan tuella. Hänen muistelmansa, josta on kaksi eri versiota, ovat mainio lähde venäläisyyteen. Witte sai potkut palkaksi vaivoistaan. Hän ei tuntunut koskaan oppineen venäläistä tunnustusta tärkeintä ei ole, miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät.

 

Venäläinen 

 

 

Mannerheim lienee ollut yksi niistä harvoista, joka tässä maassa tiesi Saksan rahoittavan bolshevikkeja. Luultavasti hän piti henkilökohtaisesti pahana, että juuri Saksaa palvellen Lenin ja Sverdlov ammuttivat koko tsaariperheen vuonna 1918. Risto Ryti oli puolestaan perehtynyt jo ensimmäisen maailmansodan aikana koko maanosan taloudellisiin resursseihin. Hän puhui ja luki englantia hyvin ja oli ystävystynyt tahoihin, jotka pyörittävät myöhemmin Englannin pankkia ja tiedustelutoimintaa (MI 6).

 

Näin länsiliittoutuneilla oli Suomessa ainakin kaksi myyrää, jotka toimivat yli toisen maailmansodan. Huima ajatus: Mannerheim tiesi yksityiskohtaisesti, missä mentiin ja millaisessa maastossa, kun Mao Zedong nousi valtaan Kiinassa 1948, mikä vaikutti välillisesti myös Suomeen. Venäjä, joka käytti silloin salanimeä Neuvostoliitto, oli saanut vastapainon. Paasikiven ja etenkin Ståhlbergin toimintaa leimasi harvinaislaatuinen ulkopoliittinen takapajuisuus. Ja Svinhufvud oli vuosikymmenestä toiseen pihalla kuin punatulkku. Freelance-poliitikko Edv. Hjelt puolestaan myi Suomen Saksan siirtomaaksi maaliskuussa 1918. Kuka tämän kaupan uudisti 1940, ei ole tiedossa. Mutta ”ajopuuteorian” käsittelyn yhteydessä vaietaan aina siitä, kuka maksoi. Suomeen ilmaantui Salpa-linja, Pohjoismaiden suurin rakennustyö, ja armeijan kalusto uudistettiin totaalisesti vuodessa. Kuka maksoi?

 

Perinteisesti Suomen sotilasvakoilun lähellä on ollut pari teollisuus- pankkimiestä.

 

Nämä asiat on tapana esittää historiateoksissa hullunkurisesti. Edes kokeellisesti ei yritetä vastata, miksi suomalaiset hyökkäsivät 1941 mielettömästi Itä-Karjalaan niin että tuona vuonna kaatui enemmän suomalaisia kuin Talvisodassa tai kuin vuoden 1944 taisteluissa. Vastaus kysymykseen, miksi kesäkuun suurhyökkäykseen 1944 ei varauduttu oikeastaan ollenkaan, viipyy sekin. Entä jos vastaus molempiin on: Hitler käski. Samalla saataisiin selitys siihen, miksi Hitler täysin vastoin tapojaan tuli 1942 tänne kauas ja neuvotteli suomalaisten kanssa kokonaista 5 tuntia. Keskusteluista vain osa on ääninauhalla.

 

Koko toisen maailmansodan kuvio oli esitetty Espanjan sisällissodassa. Saksa rientää paikalle. Neuvostoliiton hankkima tuki ei riitä eikä tehoa. Länsi pysyttelee passiivisena ja kieltäytyy sekaantumasta laillisen tasavallan tuhoamiseen mutta tukee vaivihkaa vallankaappausta. Sotaa käytiin terrorina, sotilaat siviilejä vastaan. Uhreja tuli silloin ainakin kolmesataa tuhatta. Sisällissota, josta moni ei nykyisin ole kuullutkaan, jatkuu eurooppalaisessa tajunnassa, koska sen uhri oli Lorca, sen kuvaaja George Orwell, joka osallistui, ja sen henki näkyvissä Buñuelin elokuvissa ja Picasson taiteessa.

 

Stalinin johtopäätös oli selvä, ja hänen ja Hitlerin kauan jatkunut yhteisymmärrys julkistettiin Ribbentropin – Molotovin sopimuksella elokuussa 1939.

 

Nykyisten lukijoiden pitäisi ymmärtää, että Hitlerin menestys syksyyn 1941 oli käsittämätön ihme, joka herätti hyvin monessa ihailua. Hän pani lukumääräisesti vahvemman Ranskan polvilleen ja työnsi englantilaiset mereen. Se oli käsittämätöntä. 

 

Yhtä käsittämätön virhe oli hyökkäys Neuvostoliittoon vuotta liian varhain. Tietysti tuo sota oli tulossa, mutta Saksakaan ei ollut valmis siihen, Englanti ei ollut suostunut rauhaan eikä Yhdysvallat näyttänyt korttejaan. Mannerheim ja Ryti tiesivät jouluna 1941, että Saksa häviää. Koko politiikka siitä eteenpäin oli etsimistä. Haettiin tilaisuutta livahtaa, ja se onnistui. Suomessa ja lähialueilla oli saksalaisia sotilaita enemmän kuin suomalaisia. Liian varhainen liikahtaminen olisi merkinnyt sisällissotaa myös Suomeen. Stalin ei suostunut 

niukkaan ratkaisuun, koska hän tiesi saavansa enemmän.