7. marraskuuta 2021

Suku on



 

Virustaudin vuoksi sanoin siellä tohtorinväitöksessä, että pidetään sitten juhlat, kun saatiin näin hyvä syy. Paikalle ei siis päästetty silloin kuin jokunen harva.

 

Tilaisuus oli eilen. Väkeä oli 28 henkeä. Riippuen murrealueesta käymään pyydetään, haastetaan tai käsketään. Äitini ja isäni äiti olivat kerran erimielisyyden tilassa kylässä käynnistä. Toinen oli sanonut, ettei ollult käynyt, kun ei ollut haastettu. Toinen ei käsittänyt tätä puhetta lainkaan. Puhuja tarkoitti kutsumista, kun taas Karjalassa haastaminen on juttelemista. Hilja-mummu ja Saara-mummu veivät toisiltaan suunvuoroa jatkuvasti sanomalla:” Annahan ko mie haastan.”

 

Miniäni kanssa kävin sellaisenkin mielenkiintoisen keskustelun, että myös Porissa ”käsketään kylään”. Tämä on totta myös Kauhavalla.

 

Ja olen usein hymyillyt muikeasti nykykielen, etenkin poliitikkkojen ja liikkeenjohdon suosimalla sanonnalle, että tilanne on ”haastava”. Muistan kymmenenkin raastuvanoikeuden haastemiestä…

 

Mutta paikalla oli erittäin merkittävä osa verisukulaisia, merkittävänä poikkeuksena äitini, jonka omaa mielipidettä ei kysytty. Havaintojeni mukaan 98 ikävuotta ovat kuitenkin vaatineet veronsa, vaikkei ymmärryksessä ole toistaiseksi ongelmia. Ja muutamalle ei sopinut. 

 

Mutta reteimmässä iässä olevat lapsenlapset juttelivat opiskelemisesta. Inttikokemusten muistelemisen aika ei ollut vielä, koska yksi vänrikki ja yksi varusmieskersantti ovat varsin hiljan käyneitä, ja muuan mies, joka ei tosiaan kärsinyt vyötärölihavuudesta, laski paria viimeistä viikkoaan kokelaana; edessä oleva loppusota ei hirvitä, koska mies kuuluu tässä vaiheessa tottuneen 45 kilon pakkauksiin ynnä muuhun kuin entinen isäntä kirkon katolta putoamiseen.

 

Viimeksi oli mäki mustana ystäviä ja muutama vihamies. Sitä ennen oli (kauhavalaisittain) ”tärin pojat” ja vastaavat eli suomeksi serkut, joita minulle on silloisen laskelman mukaan 49. Vaimollani on sitten enemmän.

 

Tilaisuus onnistui viimeisen päälle, ja minä pidin mölyt mahassani, kun olin mainita Nätti-Jussin synymäpäivistä, joilla kastettiin hampparinmakkaraa viinaan, haitari soi niin jumalattomasti ja kaksi paria tappeli jatkuvasti  keskilattialla.

 

Se on tuo tohtorin tutkinto, jonka siis matkaansaattoi nuori lapseni, aikamoinen urakka, koska moni silmä kyttää työn tuloksen kattavuutta ja tasapainoisuutta. Tässä tapauksessa sain nähdä, että mielestäni ehkä tärkein eli ryhmäytyminen lajitoverien kanssa (englanniksi tiimityöskentely) oli toteutettu, ja nuoret ja vanhemmat oppineet tiesivät puhuvansa samasta asiasta.

 

Onnellista. Olen aina pitänyt väärinkäsityksenä näitä norsunluutornisssa tehtyjä väitöskirjoja, joilla on kukaties haluttu jättää pysyvä jälki maailmaan.

 

Vaikka ilmaisu on vanhanaikainen, mielestäni väitöskirja vaatii rehellistä työtä, ja sitä en osaa olla arvostamatta. Tässä tapauksessa ei edes apurahoitettu, koska doktorandi oli koko ajan töissä ja rahoitti homman itse – tietenkin rouvansa ja kolmen pienen lapsen erittäin merkittävällä myötävaikutuksella.

 

Sanoisin olevani tyytyväinen – ja ylpeä. Kuvassa on tohtorinkakku, ellette ole ennen nähneet.

22 kommenttia:

  1. No ei ole tohtorinkakkua nähty. Miten olisi voinutkaan, kun ei tule suvusta äkkiseltään mieleen yhtään ylioppilastakaan (vaimo nyt sattuu olemaan yo, mutta sitä ei tässä erittelyssä lasketa).

    Kysyttyjä työmiehiä löytyy kyllä. Heidän opilliset ja ammatilliset merkkipaalunsa ovat vaan niin huomaamattomia, että paha niiden takia on alkaa kakkua laittamaan tai kalenterimerkintää tekemään.

    Tohtoreilla on omat tohinansa. Mukava niitä on näin blogin kautta seurata. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. loppusointu oli alaviisto.

      Onnea ja rupia persiiseen.

      Poista
  2. Suku on paras, tietysti, ja sukujuhlat mukavimmat. Kyllä lapsistaan saa ja pitää olla ylpeä, lapsenlapsista puhumattakaan. Onnea tohtorinhatusta!

    Minä olin vastikään yksivuotissynttäreillä, ja siellä vasta oli hauskaa. Ohjelmasta huolehti osaltaan energinen päivänsankari tanssi- ym. muilla esityksillään. Niihin kuului myös syntymäpäiväkakun maistaminen suoraan kakusta omin voimin omalla usikalla ja toisen käden sormilla, kas kun sormisyönti on nykyisin muodissa siinä ikäluokassa. Onnittelut laulettiin kolmella kielellä - se englanti olikin jäänyt pois!

    Juhlavieraina oli kaksi iso-isoäitiä ja kymmenkunta setää, tätiä ja enoa sekä muutama muu. Isovanhemmat olivat pyöräilemässä jossain Bretagnessa, kun viimein olivat vapautuneet lapsistaan, melkein. Se gammelfarmor ajatteli, että nyt se ralli alkaa taas alusta. Onneksi, nuoret vanhemmat eivät nyt näytä pelkäävän vapautensa menetystä, vaikka nämä kaksi vaikuttivatkin aika voipuneilta. Lähetin heille lehden artikkelin unikoulusta. Kansakunnan tulevaisuus turvattu siltä osin?

    VastaaPoista
  3. Tohtoreita aina tarvitaan. Ainakin saksanmaalla, haastaat vanhemmat patut. Joten onnea, sitäkin tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. Kaksoskellojen rypyt

    Koska aika on täällä huippublogissakin ikuisuuskysymys, haluan tuoda esiin minua vaivaavan ongelman. Kello on yleensä mekaaninen olio, ei biologinen tietoinen eliö kuten tohtorit ja uskoakseni itsekin olen.

    Kun puhumme ajasta, ainoa tapa kertoa siitä yhteismitallisena entiteettinä/ulottuvuutena on puhua kelloista. Nykyisin atomikellolla määritelty sekunnin pituus on sekin vain osa oman aurinkokeskisen maallisen kellomme kiertoajasta. Tällaisen atomikellon on sijaittava kiinteästi maapallon pinnalla kyetäkseen ilmiömäiseen tarkkuuteensa, sanovat kellon ideoineet ja rakentaneet. Cesiumatomi värähtelee hurjan tarkasti, mutta sekin noudattaa siis aina ajan suhteellisuusperiaatetta.

    Kuvitellaanpa ihmiskaksosten sijasta identtisesti rakennetut atomikellot. Tehdään kuitenkin toinen kaksoskelloista sellaiseksi, joka säätää oman vuosijaksonsa alkavaksi aina kun maan kierros auringon ympäri on täysi. Tämä kello lähetetään 50 vuodeksi avaruuteen. Se säätää seurantalaitteittensa avulla viisarinsa osoittamaan saman määrän tunteja, minuutteja ja sekunteja jokaista vuotta kohden kuin kaksosensa täällä fyysikkojen vartioimassa laboratoriossa.

    Kun maa on kiertänyt auringon 50 kertaa, avaruudessa käynyt palaa ja kellojen mittaamaa aikaa vertaillaan. Kellot näyttävät samaa lukemaa. Onko toinen kelloista ryppyisempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen kysymys on periaatteessa tärkeä. Käytännössähän mikään vehje ei ehdi 50 vuodessa niin kauas ja takaisin, että ero havaittaisiin.

      Poista
    2. On. Se maahan - eli suurempaan painovoimakenttään - jäänyt. Eli iältään vanhempi, sitähän tarkoitit.

      Poista
    3. Papallani oli herastuomariuden peruja sellainen juhlakello, kai saksalais-sveitsiläinen lasikupuun suljettu, joka demonstroi ajan syklisyyttä heilurillaan joka pyöri monta kertaa myötä- ja sitten samanverran vastapäivään, ja viisarit liikkuivat.

      Siitä sain ajattelumallin maailmalle, myöhemmin. Hiljaisessa talossa, jossa vain aurinko liikkui ja vuodenajat. Mellonta tauta.

      Poista
    4. Ajattelin konekaksosia kuin autonostaja. Ei vuosimalli aina ratkaise, vaan ajetut kilometrit.

      Poista
    5. Aivan. Ota siis se avaruudessa kiertänyt, se on nuorempi eli siinä on faktisesti vähemmän "kilometrejä", vaikka mittaria onkin vuosittain ruuvattu.

      Poista
    6. Kaksoskello maassa on kiinteästi omassa tarkassa kulussaan. Siihen tehdään vain korjailut, jotka johtuvat maan nopeuden vaihtelusta radallaan. Ne tiedetään ja ohjelmoidaan tarkasti ennakolta.

      Sen sijaan velimies on jatkuvan ja kuluttavan korjailun alainen. Sen täytyy seurata optisesti maan ja auringon suhdetta omaan rataansa ja nopeuteensa. Näin se voi matkia kaksosen tikitystä maassa. Tämä säätely on juuri ne kilometrit, joista toiselle ei tule ainuttakaan.

      Oletin siis avaruusmatkan, jossa ei asenneta tietyn ja ennalta lasketun matkan koordinaatteja valmiiksi. Tällöin avaruudessa olija joutuu suuremman entropian uhriksi. Se vanhentaa. Se on maahan platessaan nuorempi vuosikerta, mutta sillä on enemmän kilometrejä.

      Poista
    7. Selitän asiani paremmin seuraavalla tavalla.

      Laitteelle x on ohjelmoitu 10 000 käynnistystä, jonka jälkeen on hankittava uusi. Maassa oleva kello tarvitsee 100 käynnistystä 50 vuoden aikana. Avaruusveljen on käynnistettävä sama laite lentonsa aikana 2000 kertaa. Kumpi on vanhempi kun veljet taas tapaavat?

      Poista
    8. Minäpä selitän asian näin: oletetaan että molemmilla kelloilla on mukanaan ihminen, täsmälleen samaan aikaan syntyneet kaksoissisaret. Kun he taas kohtaavat, avaruudessa ollut on nuorempi.

      Poista
    9. Uskon mieluusti, että voimme lähettää kaksosihmisen 50 vuodeksi avaruuteen ja varata hänelle muonaa vain 49 vuodeksi. Takaisin tullessaan hän on siis vuotta nuorempi kuin sisarensa ja toivon mukaan tyytyväinen keittiöön.

      Avaruudesta katsottuna maa kiertää auringon yhtä monta kertaa kuin maassa matkustettaessa. 50 kierrosta maan kellolla on tasan yhtä pitkäjaksoinen 50 kierrosta avaruuskellolle. Kelloilla on siis yhteisen ajan mittari oman aikansa lisäksi. Kun avaruuskello pakotetaan vastoin sen omaa värähtelyohjetta joutuisampaan kulkuun, sen entropia kasvaa. Kello itse ei voi näyttää ikäänsä. Entropia ilmoittaa paitsi ajan suunnan myös mekaanisen laitteen kulumisasteen, sen todellisen iän.

      Itse ostaisin käytettynä ennemmin maassa pysyneen kellon kuin avaruudessa käyneen. Reissussa rähjääntyy.

      Poista
    10. Tahot sie kellon! Perineen saat, kuues vuos menossa eikä oo tarvinnu kertaakaan vetää.. maksa rahalla ja nauti katellisten katseist kuule, osta pois ennenku alkaa tekemään mieli viijä itteltä koko vekkarii. Ei oo liika pieni, isänki löi tainnoksii ku kerran putos talkoissa katoltaa. Osta tänään niin näyttää oikein aina näihin aikoihin tähä aikaan, parasta aikaa ihmiselle, oma roskohvii...

      Poista
    11. Heh, tattista vaan. Eipä ole tarvetta juuri nyt, mutta käske kello käymään netin kirppiksellä, jos joku maailmankiertäjä tarvitsisi seuraa.

      Poista
  5. Armoton tuo loppukaneetti....
    Meist muista ei ole mihinkään.

    VastaaPoista
  6. Vaan jos yhtä monella tunnilla työtä saisi duunarin chapeaun, jäisi kyllä tohtorointi tiepuoleen.

    VastaaPoista
  7. Niillä korkeilla hatuilla on taipumus kerääntyä samoihin perheisiin, varsinkin lääkärit tekevät usein väikkärin, harvemmin esimerkiksi insinöörit tai opettajat. Veljen perheessä niitä hattuja oli viisi, kun rouvakin hankki sellaisen vielä ennen eläkkeelle jäämistään. Veli sitten kuoli, tapaturmaisesti. Hattuhan voi odottaa kolmatta sukupolvea!

    Ammattikoulun kautta IT-maisteriksi opiskelleelle pojanpojalle professori oli suositellut jatko-opintoja, mutta työelämä tuntuu kiinnostavan enemmän, ainakin tässä vaiheessa.

    Mutta nuo kakut ovat mahtavia!

    VastaaPoista
  8. Ei millään pahalla, ei todellakaan, mutta minulle noista kakuista mieleen tulee että "Caganer was here". - Onnea tohtoreille kovasti! (Ja myös muille ihmisille.)

    VastaaPoista
  9. Kuinkahan vanha perinne tuo tri-kakku on? Olen ollut useissa väitöksissä, joiden tauolla on tarjottu aivan tavallista kakkua eikä illalla karonkassa kakkua ollenkaan.

    VastaaPoista