7. lokakuuta 2021

Kuolleet autot



 

Jos pitäisin vielä luennon Turun kulttuurihistoriassa, luennoisin autoista. Kävin siellä vetämässä jopa koko lukukauden sarjoja 1980-luvun puolivälistä. Pyrin olemaan rutikuiva ja vaikeatajuinen.

 

Elämäkertateoksessa suomalainen nouseva nimi myy Ifan. Lukijan kuuluisi ainakin aavistaa, että Ifan myyminen muina miehinä ”kunnon autona” hipoi rikosta 50-luvun lopulla.

 

Mutta kulttuurihistoria humahtaa kuvan tiedosta että sama henkilö oli kurvaillut taloustietoiseksi mainitun isänsä Packardilla vielä muutamia aikaisemmin.

 

Suomeen tuoduista alle 400 Packardista suurin osa oli maltillisia malleja, kuten kuvassa oleva. Omistaja oli varakas liikemies, hyvin suosittu lääkäri, nuori laivanvarustaja tai vastaava. Mannerheimilla oli kaksi isoa Packardia ja Paasikivellä yksi. Paasikivi ehti päivittää edustusautonsa Cadillaciksi, joka taitaa olla tallella museoituna. Mutta niitä 12-sylinterisiä loistoautoja ei Suomessa ollut monta. Armeija eli käytännössä ylemmät upseerit veivät kuitenkin 1941 kaikki Packarditt, joita ”tarvittiin sotatoimissa”. Useimmat kai varustettiin pian häkäpytyllä.

 

Appi-vainajallani Viljolla, joka oli erittäin ahkera kirurgi, oli sota-ajan pukeilla Buick. Koska Oskari-veljellä oli menestyvä autoliike Jyväskylässä, uudeksi autoksi ilmaantui sitten Rover 14, jota seurasi vielä toinen samanlainen.

 

Kauhavan rikkain mies ajoi Kaiseria, jonka korvasi sitten Henry J. Äidinisäni hommasi tavalla tai toisella autokorjaamon yhteyteen perustamaansa autokouluun Ford Customin, jota seurasi Mersu. Kuorma-auto oli aluksi International, sitten lauhkeammin Bedford ja Thames. Kemsukin olisi löytynyt, mutta se (GMC) oli oikeastaan raskaaseen ammattikäyttöön.

 

Eli kun Kemppinen hankki uuden Ford Taunuksen, se oli tapaus paikkakunnalla, ja Citroen ID vuonna 1959 oli tapaus koko läänissä. Taustalla taisi olla luottamuksellisia suhteita autoliikkeisiin ja pankkiin. Isäni yhtiökumppani oli tiukasti sitä mieltä, että autoista paras ja sopivin oli kuitenkin hänen käyttämänsä Volvo Amazon. Johdonmukaisena miehenä Boenius muuten ajoi sillä Amazonilla miljoona kilometriä ja sai kuvansa maahantuojan asiakaslehteen.

 

Jollakin menestyvällä arkkitehdillä saattoi olla iso Fiat, mutta riittävän arvokkaita olivat Opel Kapitän, paras Peugeot tai jopa Panhard. Amerikkalaista Fordia tai Chevroletia ei juuri nähtyä, ellei sitten jollain miljonäärillä. Setäni oli ammatiltaan autonkuljettaja. Hän kirosi yhtiön lahjana idästä saatua Zimiä ja vuorineuvoksen Ziliä. Kaasupoljin kuulemma hieroi varpaat ja lämmityslaite toimi kuin kiuas.

 

Äkkinäisen silmissä taksilta näyttäneet kalliit Mersut tulivat muotiin 70-luvun lopulla. Kerran kun olin herrojen kanssa marjassa, kartanon pihapiiriin pysäköidystä kuljettajan ajamista autoista 99 prosenttia oli Audeja. Mutta ennen eläkkeelle siirtyvät hankkivat ”arvonsa mukaisen” auton. Lienevätkö ihmiset viisastuneet vai pysäköintiruudut pienentyneet, koska nykyisin tutuin ja minustakin järkevin eläkeläisen auton on sopiva nökötin. Tärkein ylellisyysvaruste on koukku kauppakassille. Tosin itse arvostan peruutustutkaa, koska kaupan parkkipaikalla pelkään aina listiväni jonkun lajitoerini.

42 kommenttia:

  1. Taunuksen tai Citroen ID:n hankkijalla täytyi kai olla suhteita viranomaisiinkin kun autot olivat kortilla. Nyt niitä saa, idästä ja lännestä, otsikoi Tekniikan Maailma kannessaan 1962 tai 1963 kun tuontisäännöstely loppui.

    VastaaPoista
  2. "Ukko omista ei sahaa, ei suurta rahaa, on köyhä vain..."

    Niinpä meillä ajeltiin komeasti linjapiilillä (< auto+mobile, tämä nuoremmille). Aivan varhaisvuosinani käytössä oli uudemman kaluston rinnalla vielä pitkänokkaisia malleja ajalta "ennen sotia". Samanlaisia joita sitten näin möyrimässä elokuvassa Tuntematon sotilas, kun Karjalan armeijaa keskitettiin heimoveljien laajoja kontuja, heh, vapauttamaan. Niissä pitkänokkaissa sofööripukuinen saapasniekka kuski avasi ja sulki matkustaville etuoven vetämällä polvekkeisen vivun kasaan ja taas työntämällä suoraksi. Pikkupoika tarkkaili lasten yleiseen tapaan "behavioristisesti" kaikkea konkreettista ympärillään. Vaihdekepin nimeä en tuntenut, mutta senkin tarkoitus alkoi valjeta, kun piili kuljettajan kauppatorin kioskilla pitämän kahvipaussin jälkeen lopulta lähti jyrkkää ja pitkää ylämäkeä. Heikkotehoinen moottori huusi ja valitti kuin eläin ja "kartaani" pyöri vimmatusti, kunnes kuski lopulta auton ohitettua viimeisiä vuosiaan pystyssä seisseen Phoenixin "veti kakkosen sisään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta jälkeenpäin tajusin, että ne oman lapsuuteni 70-luvun linja-autot, joissa moottorikoppa oli matkustamon sisällä etuosassa ja kuski sen vieressä vasemmalla puolen olivat perustekniikaltaan samanlaisia kuin ne jo poistuneet pitkänokkaiset. Kori oli vain muodistettu laatikon muotoiseksi ja mitä nyt hallintalaitteet viritetty toiseen sijaintiin.

      Konekoppa on päällystetty vaaleanruskealla vinoruutukuvioidulla tekonahalla. Liikennöitsijät olivat Ruponen ruskeilla autoilla ja Ahonen viininpuna-valkoisilla.

      Poista
    2. Vielä 70-luvulla varsinkin postiautoissa oli perimmäisenä tupakoivien osasto, koitilaisten koppi, jonne puheliaampi rahvas bruukasi mennä, vaikkei olisi polttanutkaan.

      Poista
  3. Autokulttuuri on mm. poliittista historiaa (Konela) muuttoliikkeidein historiaa (Trollhättan), musiikkiteollisuuden historiaa (c-kasetti, huoltamomyynti), ja tuoksujen kulttuurihistoriaa (Wunderbaum!)

    VastaaPoista
  4. Semmoisia syystunnelmia...

    "Ovat muistojemme autot kuolleet..."
    "Punaiset autot, ne vaahterasta maahan leijaa..."

    Lisättäväksi moottorirunouden kultaiseen kirjaan, heti "Mummo Kawasakin niitylle ajoi..." jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kawasakit olivat vihreitä.

      Poista
    2. Niin, ja "Vielä niitä Hondia hurisee..." unohtui.

      Poista
    3. Pyrin nyt olemaan rutikuiva ja vaikeatajuinen; Kawasakini on hopeanhohtoinen.

      Poista

  5. Mommilan kartanon pääoven edessä komea perhe. Auto on 1949 Packard Eight DeLuxe Touring Sedan. Käytettynä ostettu Suomen Pankilta.

    Millä rahoilla ? IMF 1944 sisälsi suurlähetystörahat liitynnäisvaltioille, dollariliitynnäisille jollaiseksi Suomikin livahti viime tingassa ennen Kylmän sodan tai siis NL atomi- ja vetypommia ja US salaisuuksien wikittämisvuotoja. Mitä Panderaa lieneekään. Varo liiaksi kiinnostumasta, et kerkiäisi muuta tehdäkään.

    Itse olen haikaillut John Lanchesteria ja kaverinsa Tonyn profetiaa tammikuulta 2008 mikä kertoi jamasta lokakussa 2008. Vahingokseni noin kymmentä vuotta myöhemmin Lanchester kirjoitti ja tietysti London Review of Booksissa että ei. "Aloin paneutua naapuristoni asioihin eli pankkiirien touhuihin, mutta nyt pitää lopettaa. Ne vievät kaiken, eivät rahoja niinkään kun ovat itseriittoisia ja -kloonaavia niiden suhteen, ylikin valuisi. Mutta ei. Minulta menee kyky kaunokirjallisuuden tuottamiseen noiden finanssiperkuiden kanssa".

    Toinen hienosto eli vuosisatoja vaalittujen ja uudistettujen varojentuntija, Times Litterature Supplementissa ja sofistikoituneessa Prospectissä kirjoittava Ann Pettifor purki tuskastumistaan talentteihin että "noitten rahakekkuilut vertautuvat siihen jos mekaniikassa rakenneltaisiin malleja ilman gravitaatiota."

    Talvella 2020 gravitaatio iski. John Powell iski takaisin. Tai ei hän mitään lyödä pamauttanut, hipaisi vain Fedin päätettä työpöydällään. Suomeen meili saapui ja tehosi viimeisellä viikolla maaliskuuta. Huh. Suomen kiinteistörevohka ei kaatunutkaan.

    Onnea kai sekin että BlacRock oli ostanut Tullihallituksen renessanssitalon Erottajalta, ei viimeiseltä siellä istuneelta pääjohtajalta Jermu Laineelta, vaan stadin sijoittaja-rahalaitoskaveripiiriltä joille tämä keikka oli alkanut kusta. Hyvin menee taas jonkun aikaa ja hamaan demokratian loppuun saakka, jos mitä Toozelta olen kuullut. Ja lukenut. Kirja -muka koronasta- lienee matkalla kirjakauppaan.

    Sanoisin vaan kauniiksi lopuksi että eilen tv-uutisissa piipahtaneessa Markku Mäkijärvessä on yhä enemmän Herkon näköä. Tosi upea Kainuun mies. Mutta olisiko näössä pahastikin vikaa brändikehysten takana? Olisiko kuin Kallen vaarilla, joka liki sokeutui hakiessaan pienoisensa talonpalosta. Muut aistit versosivat sijaan.

    Mutta miten käy Herkon -pojanpoikahan sen jo pitää olla ! -kiinteistöraha welhoaminen ? Huonosti kai kun HUS:iin ykkössijalle nostettiin Matti Bergendahl, jo Mehiläisestä tutttu. Ja Capman-Mehiläinen, siis Huurteen vävyjohdannaisia.

    Kohta vai joko täytti ? ,100 v. vuorineuvostyövuosiltamme, Paavo Suominen. Vuorineuvos oli vaihtaa ruplan Gruusian jalojuomaan konjakkiin, mutta oliko jo ajoissa firmaperintönsä kaupinneista Ilkka Suominen tai Viinanen ministereinä ja tässä yhdessä paikassa kovina. Ei Alkoon vaihtokauppaa, luetko Paavo yhä tavaranvaihtopöytäkirjaa kyrillisin, (surku ex-kuormurin kuski). Eivät S&V edes tunteneet tuota Kordelius.Ryti.Serlachius Packardia. Vuorineuvos tietää.

    Toinen isänmaamme ylöslaulaja Olavi Virta sai muuten amerikanrautansa myös ohituskaistalta. Paperiyhdistyksen vientituloista -päältä- ja Loisto nostettiin Katajanokalle nosturilla. Yhä siellä seisoo Stora Enson yhtä PR (ja heille joutavaa) finanssikerrostalo-hotellia viereensä odottamassa, ah´design. KONE kyljessä.

    Ehkä Susanna Kuparinen tekee toisen huiman näytelmän kuinka HUS kuntaliittolais."valtuutetut" ottavat Bergendahlin ja uskovat Arkimedesta. Nostan vaikka koko kivi.vesi.Globen jos vipu kyllin pitkä ja sijoituskiviponkkä vielä tämän musertumatta kestää. Meinaan Paciuksenkatuvarren kansansairauden. Eikö Paavo Suomisen aikaan tehty kunnanlääkärin talo Pappilan viereen. Kukaan ei päässyt hunajakupille, paitsi kaikki.

    Toozen omin käsin tiivistelmä (ml "Suomen Pankin" yritystodistuspelastus 3/-20) aikakausikirja The Atlantic september 6. 2021.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä Jukka S esittää mielenkiintoisen väitteen - Markku Mäkijärvikö on Päätalon sukua!?

      No, ei kai silti ainakaan Herkon pojanpoika, sillä Kallella oli vain tyttäriä ja Mannella ei niitäkään. Tai sittenkin: olihan Kallella kyllä avioton poikakin, Seppo... ja hänellä kai useitakin lapsia.

      Yritin googlata, mutta en löytänyt Mäkijärven syntymäpaikkaa. Huomautan kuitenkin, että Koillismaa ei ole Kainuuta.

      Kuulisin kyllä asiasta mielelläni enemmänkin!

      Poista

    2. Metarealityä ja taiteiluahan se kysyy kun pelkän telkkarikuvan ja -puheen avulla kokee sanoa jotain päälliköistämme. Että aina väärin, millä herjalla Koivisto hankki tutkasuojan. Koivistoa vietiin kuin litran mittaa. Mikä olisi iso juttu eikä Tapio Bergholmilla takuulla ole aavistustakaan. Julkkiselämäkerta ostoskoriin.

      Noin käy kun kyselemättä vastaa. Mistä tiedän ? En tiedä, tiedänpähän vaan. Eilen luin Loimujen aikaan talvelta 1939 kun keuhkokuume iski. Sitä kyläläisten virtaa perheen pakeilla ! Ja kun Vanha-Majava kertoi vetäytymisestään takaisin jätkän osaan -puunkorjuulogistiikassa. Mitä sitten?, sitä vaan että opin kuka ja miksi suoriutuivat kohta alkaneista sodista. Ja tiedän miksi ja ketkä ja milloin hävisivät rauhan.

      Mäkijärvi on telkkarissani kalevalainen hahmo. Pukeva sänkiparta, viimesen päälle räätäliltä puku ja silmälasit eivät voisi olla paremmin valitut. Ja puhuu tavallisia. Mutta aikaamme hänkään ei sovi.

      Bergendahl oli siis jo ajoissa CapMan Mehiläinen pörssittämisessä. Sittemmin itse Lilius tuli Wallenbergeiltä kotiin ja tiesi zeitgeistin. Nuo ajat ovat syntyloitsuja Koiviston ja Holkerin neoliberaaliin viettelevällä tiellä.

      Marko Erola kirjoitti kirjan verran CapManin private-equity miehen toimista ja toimeksiannosta kirjaan nimeltä "Jos toi firma olisi mun". Niin mitä sitten ? Panisin rahoiksi.

      Yks kiva HUS mielenväre oli kun Mehiläisen ja toisten jo ulkomaalaisen pohjattoman rahanäären löytäneille ja omille Varmoille seuraaville pokerijaoille kiirehtivien, piti ottaa huippuhenkilöt mukaan vaurastumiseen kun kerran amerikankävijät tiesivät että rahaa on.

      Kansanusko vain takapajuisesti uskoi sen rajalliseen määrään ja palautukseen ja sitten seuraavalle säästäjälle. Evankeliumi levisi. Köyhiksi verotetut lääkärit pelastettiin Mehiäisen osakkeenomistajiksi apportiopanoksella, omaisuuspanos osakeyhtiöön rahan sijasta.

      No mikä oli lääkäriomistajaehdokkaitten omaisuus ja siis osakkeiden kelpuuvuuden perusta ? No ammattitaito. Ja sen pysyttäminen Mehiläisessä kai jollakin nepalilaisravintolasta tai Amerikan siirtolaisten indentituura pitkäaikais- eli orjuutussopimuksilla lainhuudatetteva Osake.

      Miksi? No kun palkasta progressio, mutta pääomatulot puhtaammin käteen. Kaikkea hauskaa. Paljon viekkautta. Kiva seurata. Voisin lörpätä loputtomiin kuten Koilisimaallakin raattasivat. Merimaan Oulusta sana raadista. Vai olisiko toisinpäin.

      Mutta sekä Oulun porvarit avoimien kaunokirjoitettujen tilikirjojensa yhteistarkastuksessaan että IIjoen mahtityöläiset tiesivät toisensa ja ihmismäiset vaatimuksensa. SE oli luottoa se. Myös varastettavaksi. Mutta koulunkäyntiä se kysyy.

      Eilen näin telkkarista kun välähti auki vikoiksi 7 minuutiksi että ei, pakumieshän tietää tuon. Niiden strategia on pelisäännöistä johdannainen: toimita pallo ja Pukki ja muut rangaistusalueelle ja koita potkaista maaliin. Tai -alternative hedge- vaihtoehtoisesti tulla potkaistuksi ja saada korvaukseksi rangaispotku !

      Voi itku yhä ällöä kuin "pääoma" sijoittaminen toisen firman varastamiseksi tai jopa ilman rahaa kun vain on talentti. On meillä eliitti, tai heillä. Viimeistään Q-teatterin huutaessa räävittömyyden ja tunkioelukallisuuden julki (Minä, Askartelija), sanon alleviivaten että heillä.
      Lue Tapsa ja kerro, moi! Toozea heti ja 20.10. Keskisarjaa: Gustaf Serlachius. Teemu on toozea rautaa, työtä tulosta ja relevanssia vaikka jakaa. Otetaan lehmänanti ja pysytään ihmisinä sanoi Riitu, ja panisi piippuun.JS

      Poista
  6. Isäukko sai veljeltään pihan perältä kesäautoksi vaaleansinisen Opel Kapitänin.
    Parin tunnin maantieajon jälkeen mentiin hitaasti pikkukaupungin halki. Takapenkillä istuva minä oli isästään ylpeä kuin Pietari Jormalainen. Tätä ennen auto oli tosin hyytynyt tunniksi maantielle. Lopulta osaavimmat kaivelivat jostain rööristä esille kasan trasselia. Tukoksen poistuttua matka jatkui. Minä kun en autoista mitään ymmärrä, niin en tiedä vieläkään, miksi laittaa trasselia mihinkään auton putkeen tai letkuun.

    Loppukesällä istuin Opelin etupenkillä, kun autoa vietiin takaisin sedälle.
    Muistan matkan tajuntaa koettelevana, sillä aurinko välähteli puiden välistä niin tiheään tahtiin, että minulta jo näkö hävisi ja äänet alkoivat kuulua kaukaisina.

    VastaaPoista
  7. Itäsaksalainen mies tilasi Trabantin. Toimittava henkilö käski tulla noutamaan sitä yhdeksän vuoden kuluttua. ”Aamu- vai iltapäivällä?” kysyi asiakas.
    ”Piruiletteko te?”
    ”En suinkaan. Haluan vain kertoa putkimiehelle, voiko hän saapua iltapäivällä kello 15.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 90-luvun lopulla kävin Inseadissa. Se on jonkinlainen kauppakorkeakoulu sata kilsaa Pariisista kaakkoon. Olin tilannut Pariisista keikalle valokuvaajan, olen nääs toimittaja. Yhtenä aamuna kuikuilin Pariisin pörssin takana tätä ruotsalaista naiskuvaajaa. Yhytimme toisemme, ja suuri oli hämmästykseni, kun hän Volvon tai Peugeot'n asemesta pyysi astumaan Trabantiin. Matkalla ajoimme moottoritien alamäessä ainaki toistasataa. Kärryyn oli vaihdettu Volkkarin moottori, mutta ei vallan isokokoista. Teimme onnistuneen matkan Fontailebleauhun ja palasimme Pariisiin. Jollain keinolla menin Gare du Nordille ja siitä hurautin TGV:llä kotiin Brysseliin. Tätä matkaa en unohda milloinkaan.
      Esko Rantanen

      Poista
    2. Lyhyin DDR:läinen aika yksikkö: Ulb.

      "Toveri Ulbricht pitää puheen..."

      B-kirjaimen kohdalla oli ihan hyvä saada ääni pois tai vastaanotin kiinni.

      Näin läntisestä hapatuksesta vapaassa maassa jonka lippu koostui vapaamuurarien symboliikasta.


      Poista
    3. "Lyhin DDR:läinen aika yksikkö: Ulb"
      Ensimmäisen kerran kuultuna yli 50 vuotta sitten juttu nauratti. Usein toistettuna, tälläkin palstalla, ei enää. Sitäpaitsi ei liity mitenkään asiaan.
      (Ja aikayksikkö kirjoitetaan yhteen, ei erikseen.

      Poista
  8. Poikaset ovat aina olleet laatutietoisia:

    "Ifa rämä peltijuna, yhteiskunnan mätämuna."

    Ja 70-luvulla: "Datsun 100 A heti lahoaa."

    Ifaa muuten oli paitsi "koppismallia" myös jonkinlaista kookkaampaa karvalakkimallia, jossa koko takaosa oli kantikas ja verhottu ulkoapäin lakatulla paneelilla.

    Matkustin 50-luvun puolimaissa viisivuotiaana (ajankohtaan tuntuu olevan jonkinlainen fiksaatio!) sukulaismiehen tummanpunaisessa Ifassa Turusta Helsinkiin. Jo 30-luvulla alkanut valtatien perusparannus oli edelleen kesken. Tienrakennusta tehtiin noihin aikoihin vielä osittain metodilla "soraa, lapiotyötä, hevosia". Jossain matkan vaiheessa eteen tuli osuus, joka oli kuin hienoa lentohiekkaa. Silmänräpäyksessä Ifa lennähti keula kohti tulosuuntaa, pysyen kuitenkin kumeillaan. Jäi painajaismaisena mieleen kuin Dalin Muiston pysyvyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Fordi rämä peltijuna yhteiskunnan mätämuna"
      "Tähän sammui johtotähti jätkä kävelemään lähti"

      Poista
    2. Olihan niitä sanontoja muistakin kuin Ifasta ja pikku-Datsunista:
      - Jos et autoa halua niin ota Opel. (vissiin se Kapitän poisluettuna)
      - Mieluummin ilman kuin Hillman.

      Poista
    3. Lada - Vuoden auto, ehkä kahden.

      Poista
  9. Käsiin osui itäsuomalainen (Kouvola-inkeroinen) kirja, joka kuvaa täsmälleen samoja asioita kuin pohojalainen juristi yllä tekee.

    Heidi Backström ja Laura Hakanen ovat keksineet Kemppiselle (ja minulle) uuden laji-nimen. Se on KYYRY.

    Kirjaa esiteltiin tänään Kulttuuri-Ykkösessä (höyry-YLE), tosin olin se juuri lukenut.

    Vaikka noi likat onkin meän pentujen ikäsiä, ovat hyö saant tosi näppärän "long-blogin" aikaan (141s, kustantaja Suomen Kirjastopalvelu oy / Avain, 2021).

    Aika isossa osassa on se joukko, joka on jättänyt Pohjanmaan ja Kymenlaakson ja asuu nyt "i Kyrkslätt", kuten Kemppisen lisäksi isän puolen sukuni (Hirsala).

    On se somaa, että nelikymppiset nais-ihmiset ajattelevat paljolti samoin kuin me vajaa kahdensankymppiset gubbet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mh. Entäs jos kasikytukot on vaan alkanu paljolti samoin jne.? Sen voin kertoo että sissi käyttää sukkahousuja.

      Poista
  10. Elämäni mahtavin autokokemus oli, kun Antero-setä tuli 60-luvulla Ruotsista käymään ja pääsimme isoveljeni kanssa huviajelulle hän Volvo PV 444:lla. Istuin herroiksi takapenkillä.
    Koulukaverimi, naapurissa asuvan Timpan, isä oli taksikuski ja hänellä vaihtuivat autot. Dodge Dart ja Peugeot ja mitä niitä olikaan - Mersu varmasti. Timppa opetti, että Peugeot lausutaan pösö. Miten Dodge lausutaan, en tiedä vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kuullut että Suomessa Peugeot lausutaan Peugeot kun Suomesta puuttuu Bö -kirjain.

      Poista
    2. Eikö teillä 60-luvulla kuunneltu sitä amerikkalaista telkkarimainosta, jossa Dodge Dartin nimi lausuttiin?

      https://www.youtube.com/watch?v=8r36gc1G69s

      Poista
    3. Rotke.

      Tampereella lisäksi Ratsuni ja Riisseli-Mersu.

      Traktori esimerkiksi Raavit Rauni tai Setori.

      "Voortti ei oo auto eikä piika oo ihminen", näinkin ehkä on joskus sanottu.

      Poista
    4. Puuttuu suomesta se gee-kirjainkin, joten oikea lausumistapa on peukeot.

      Poista
    5. Taivaalle kiitokset siis että Duesenberg on harvinainen ja kallis. Jay Leno pitää autokultturimiehenä monista autoista ja kehuu kaikkia, katsastakaaskin kuinka. Erinomaista viihdettä. Kummaa kuinka huippuveikoilla onkaan niminä tuontapaisia, kuten Jay Fisher? Hassu seikka.

      Poista
    6. Minulta kaupunkilaispojalta tuli 60-luvulla maalla traktorilla ohi porhaltava miekkonen pikaisesti kysymään, onko Verkkua näkynyt. Olin äimän käkenä enkä mitään ymmärtänyt. Myöhemmin tajusin, että kyse oli Massey Fergusonista.

      Poista
    7. Miten Dodge lausutaan?

      "Dodch"

      Poista
    8. Valametti, Setori, Massikka eli Verkku, Voortsoni ja Intikka. Siinä tärkeimmät lapsuuteni traktoreista.

      Poista
  11. 1980-luvun luennoille osallistuneena: rutikuivuus ja vaikeatajuisuus oli hra Kemppisen luennoilta poissa, pikemminkin koin raikkaan tuulahduksen, toisin kuin tuolloisen Turun yliopiston hallintorakennuksen alakerrassa, joka luentotauoilla oli tupakansavusta sakeana - oi noita aikoja! (Osasyyllisenä)

    VastaaPoista
  12. Olen juuri saanut luettua kirjan, jossa Packardilla ja Kemppisellä on aika lailla roolia.

    Martti Anhava: "Niin katosi voitto maailmasta" (Otava 2021, Martti Anhava), mutta on siellä Ifa´lla ja Hopallakin viestinsä.

    Kun tunnen aika monta kirjan henkilöistä - osan hyvinkin - olen valmis puolustamaan Anhava jr:n aika tiukkojankin tulkintoja "mistä oikeasti oli kysymys", mutta jään toki odottamaan "primus inter pares"-tulkintaa (JukkaK).

    VastaaPoista
  13. Nykyautot ovat kaikki samannäköisiä ja -värisiä. Suomessa rekisterikilpi ei enää kerro lääniä. Ei mitään persoonallisuutta. Voisin katsella yhteen menoon aika kauankin sellaista autokavalkadia, johon olisi leikattu tavallista katu- ja maantieautoilua esimerkiksi 1950-1960-luvun suomifilmeistä, lyhytelokuvista ja mainospätkistä. Automerkkien ja -mallien tunnistaminen olisi tosi hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle Areenassa on muutama riemastuttava pätkä 60-luvun liikenneturvallisuudesta. Nuori Reino Paasilinna toimii Karpona.

      Poista
  14. Savua oli paljon mutta tuhkakupit olivat kyllä hienoja. Miten itsestäänselvältä se tupakointi yliopiston tiloissa silloin tuntuikaan.

    VastaaPoista
  15. Tien poskeen jääneen mersun pölyiseen takaikkunaan oli kuulemma kirjoitettu 1970-luvulla: "Tähän sammui johtotähti, kävelmään jätkä lähti"

    VastaaPoista
  16. Asia ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta kysyn ns. retorisessa mielessä: professori, pidättekö taidepaussia?

    VastaaPoista
  17. Keskikoulussa 5. luokan pojat olivat järkänneet työelämäharjoitteluun kuuluneen työhöntutustumisjakson paikaksi Bockin panimon Vaasassa. Sinne mentiin varsinkin juoppokuskina tunnetun paikallisen taksimiehen Yllin diesel-Mersulla, johon oli ahtautunut kaikki luokan lähes kymmenenen poikaa. Ylli veti noin kolmenkymmenen kilometrin matkan mutkat suoriksi - näin mittarin lukemiksi jopa 140 km/h. Silloin ei vielä turvavöitä tunnettu. Maistiaisia ei panimolla sentään tarjottu
    alaikäisille, joten sikäli noudatettiin lakeja. En tiedä, oliko laillista äänittää taksimatkan keskusteluja. Ylli kuuntelutti niitä matkan lopuksi mankaltaan naureskellen...

    Ylli kuskasi Mersullaan myös pitkämatkalaisia kansakoululaisia. En kuullut, että miehelle olisi sattunut mitään haavereita reippaasta ajotyylistään huolimatta. Mersu taisi olla silloinkin turvallinen ajopeli.

    VastaaPoista