23. syyskuuta 2021

Outo kauppa



 

Koska oli asiaa, tapasimme kahvin ääressä. Kävi ilmi, että vieressä oli kauppa, jossa myytiin kirjoja. Niiden kuoria raottamalla pääsi käytännöllisesti kurkistamaan, mitä sisällä on. Näytti olevan kirjoitusta, joissakin paljonkin.

 

Yleisöä ei näkynyt ihmeemmin. Jäin miettimään markkinointia. ”Jokaiselle ostajalle kaupan päälliseksi makkara. Sinapilla. Ja. Ketsupilla.”

 

Voisi harkita myös loimukirjaa, kaupalla juuri paahdettua.

 

Kotiin palattua mieleeni tuli selvittää, oliko Veikko Huovisen ”Lentsu” (1978) kenties profetia. Romaanin päähenkilö on ärhäkkä influenssavirus, joka hypähtelee nenästä nenään, pienistä nenistä suuriin neniin ja lopuksi itsensä Idi Aminin kitaan Afrikan viidakoissa.

 

Voi siinä ennustuksenkin nähdä. Virus on, kuten kuolemakin, suuri demokraatti. Sille kelpaavat kaikki, eikä kukaan ole erikoisen turvattu.

 

Arvelisin kuitenkin että kun Veikko Huovinen kehitti varhain omalaatuisen ja omintakeiset kirjoituksensa ja keksi niille hienon nimen ”lyhyet erikoiset”, tässä on oikeastaan kysymys vain tavasta ryhmittää niitä, erikoisia.

 

Vasta myöhemmin näki, että Huovinen oli suuri uudistaja. Hän rikkoi säpäleiksi suomalaisen (itse asiassa venäläisen) humoreskin perinteen. Tuo laji, josta suomalainen elokuva oli yhtä kiitollinen kuin näytelmäkirjallisuus oli jo ollut, tähtäsi tietoisesti leppoisaan huvittavuuteen. Satiirisuus eli hiukan ilkeästikin havaittujen ilmiöiden hammasteleminen sai jäädä mausteeksi. Olli ja ennen häntä Tiitus olivat kovastikin esimerkiksi turhantärkeää byrokratiaa vastaan, mutta kukapa ei olisi ollut.

 

Jo ”Havukka-ahon ajattelija” iloitteli perinteisen kansannäytelmän yksityisajattelulla, jota Pylkkäs-Konsta edusti etevästi, mutta tarkemmin katsoen kyytiä saivat myös herrat ja vähän laajemminkin turha vouhottaminen. Mutta metsänhoitaja V. Huovinen pysyi kansankuvauksen perinteessä, sillä poissa oli tietysti maa- ja metsäelämän aidoin ominaisuus, ilottomuus. Synkkyys. Nyt lukien se tuntuu kovin vanhalta.

 

Konsta Pylkkänen ei olisi lukenut Konsta Pylkkäsestä. Niinpä koko kirja-ala oli kauan ihmeissään Kalle Päätalosta, jonka piirteitä eivät todellakaan olleet leppoisuus ja hyväntuulisuus. Kalle Päätalolle ja hänen sadoille tuhansille lukijoilleen yritettiin joukolla selittää, ettei tämä kuulkaa ole kansankuvausta, vaan mitä lie joutavaa moskaa. Mutta eiväthän nämä uskoneet.

 

Kirja-ala on kovilla, ja kovemmille vielä joutuu. Oivallus antaa odottaa itseään.

 

Ainakin sata vuotta tai ehkä 150 on pidetty kiinni erehdyksestä, että lukijan olisi ymmärrettävä kirjaa. Lukijahan ei sellaiseen suostu, paitsi yhden kerran lukiossa.

 

Kirjan on ymmärrettävä lukijaa. 

 

Amerikkalaisessa iskelmässä asian ydin on tavoitettu. Hän kertoi minusta, omilla sanoillaan. Hän näppäili elämääni, omilla sormillaan. Hän kosketti kipuani. Hän tappoi pehmeästi. Menestysvuosi oli 1973.

25 kommenttia:

  1. Minusta Veikko Huovinen on hyvä humoristi, mutta siinä mielessä lukijalle haasteellinen, ettei hän ole hauska. (vrt. vaikka Gogol) Päätalostakin minulla oma mielipide, mutta se ei teille kuulu mikä se on. (Sillä jos sanoisin sen, te lynkkaisitte minut, enkä minä semmoisesta pidä, että minut lynkataan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä jäinkin miettimään, että kummasta vaihtoehdosta nykyään lynkataan varmemmin.

      Siihen aikaan kun minä Päätalot luin (jokaikisen, saatana), itseään kirjallisesti sivistyneenä pitävät alkoivat kaunein sanankääntein rasvata hirttoköyttä, kun kerroin olevani vaikuttunut etenkin Iijoki-sarjasta.

      Sävy oli sama kuin Hesarissa, joka aikoinaan pääkirjoitusta myöten opetti tyhmiä äänestäjiä julistamalla, että Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla (heh heh hee).

      Olisiko nykyään sitten jo päinvastoin? Toisaalta Päätaloa voi lukea vain suomeksi.

      Poista
    2. Niitä vaihtoehtoja minäkin mietin. Itse olen jälkiheränneitä, tämän blogin ansiosta alkuun päästyäni luin Päätaloa pitkän liudan, onneksi on muutama vielä jäljelläkin.

      Poista
    3. Onko se nyt jotenkin tuomittava valistaa ihmisiä vaalijärjestelmästä? Jatkuvastihan valtava määrä ääniä menee hukkaan, kun esimerkiksi espoolainen äänestää helsinkiläisen numeroa ja toisinpäin. Ei sen puoleen, että itse olisin koskaan Soinia halunnut äänestää.

      Poista
    4. Kun pari vuotta sitten ehdotin jotain Päätalon kirjaa lukupiiriimme, entinen äidinkielen opettaja ja rehtori ärähti naisvaltaisessa kerhossamme: "No ei nyt sentään!" Ihan hyvä keskustelu meillä oli, ei kukaan valittanut.

      Poista
    5. Vaalijärjestelmästä valistaminen on ihan ok - mutta eipä sitä ole espoolaisille ja stadilaisille suunnattuna Hesarissa nähty, vaikka tarvetta siis olisi.

      Soini- keissi on kuitenkin ihan ainoa laatuaan ja se oli tarkoitettu nimenomaan mökin muijille ja muille peräkylien pölvästeille. Ylimielisyydessään se on tuomittavaa. (Vähän samaan tapaan kuin ne edistykselliset tahot, jotka julkaisivat kuvia persujen ehdokkaista näyttääkseen kuinka rumaa ja tyhmää sakkia siellä on.)

      Niinpä niin, en ole minäkään Soinia tai muita persuja halunnut ikinä äänestää, vaikka valtamedia ja muut puolueet tekevät kaikkensa että äänestäisin. Tulee mieleen pressanvaalit 1968, jolloin rehelliset demarit pakotettiin äänestämään tyhjää tai Vennamoa.

      Poista
    6. Kuinka joku lihatonluutonveretön nimimerkki, varsinkin jos vahvat epäilyt on, että sen sisällä mahdollisesti lymyilee useita, tarpeen tullen vaihdettavia (kuin pöytälaatikkofirmat) nimimerkkejä, lynkataan?

      Jos lynkkauksella tarkoitetaan pieniä, harmittomansanallisia parjauskampanjoita po. nimimerkkiä kohtaan, niin mitä väliä sillä täällä virtuaalissa olisi varsinkaan esitetyn aiheen mitättömyyden kyseessä ollen. "Mikiskin" ottaa pöytälaatikosta vain uuden nimimerkin ja puhaltaa sen eloon ja niin mitään koskaan tarkoittamaton huuleilu saa jatkua.

      Martin Luther Kingin lynkkaamisella oli väliä. Anrdt Pekurisen myös. Ken-Saro Wiwan nimikin tulisi ajankohtaaan sopivana nostaa Nigerjoen-suiston öljyisistä laineista Shellillä tankkaajien mittaritauluihin.

      Voiko koskaan tuntemattomiksi jäävillä nimimerkeillä olla oikeasti aatteiden paloa esilläolemisensa primusmotorina kuten vaikkapa Greta Thunbergilla? Valeuutisia levittävillä nimimerkeillä varmaankin on, mutta niiden pyrskähdyksistä tuorein malli lienee Capitolkukkulalla nähdyt järjettömyydet.

      Valko Venäjän ja Venäjän sanallisesti aktiivisten nimettöminä varjoissa pysyttelemisen ymmärtää, mutta että joku Suomessa lynkattaisiin Kalle Päätalosta esitettyjen mielipiteiden takia, niin se on liian absurdi ajatus oikean lynkkausuhan alla elävien rinnalla.

      Poista
    7. Jos sanoilla saivartelemaan aletaan, kuten anonyymi kiihkeästi tekee, niin ei Martin Luther Kingia eikä Arndt Pekurista suinkaan lynkattu. Molemmat ammuttiin, toinen salaa, toinen teloitettiin.

      Poista
    8. Niin, ja sekin vielä jäi epäselväksi mitä mieltä siitä Päätalosta sitten ei muka saisi olla.

      Poista
    9. No ei kannattaisi aina olla ainakaan tosikko.

      Poista
    10. No kannattaisi opetella viestimään selvemmin. Mikis ilmeisesti on mielestään vitsikäs. Niin, saako mielestäsi Päätalosta pitää vai ei?

      Eniten sä saat negatiivista palautetta jos et osaa kirjoittaa ajatuksiasi ymmärrettävästi. Vitsejä tai ei.

      Poista
    11. Miksi ei? Tosikolla on hauskaa, kun mielestään vitsikäs jää kiinni hölmöyksiinsä.

      Poista
    12. Tottakai vitsi on huono jos se lukijassa aiheuttaa vain puistatusta. On pelkkää ajan tuhlaamista ymmärtää silloin sitä edes väärin.
      - Suosittelen ihmisille Aapelin pakinoita, ne ovat hauskoja.

      Poista
    13. Pieni vaskenkarvainen enkeli

      Runo

      Simo Puupponen

      Perhana että ilskottaa mutta mikis.. Pakko myöntää. Puuhevonen pakkasessa.

      Poista
  2. Mitäs kirjoilla. Kun on tämä ploki.

    VastaaPoista
  3. Norman Gimbel teki ne sanat(kuten mm.The Girl from Ipanema", "How Insensitive" käännökset)

    VastaaPoista
  4. "Lentsu" olisi ajankohtainen, mutta minulla sattuu olemaan meneillään "Veitikka", ennen lukematon. Olisi kyllä mieluummin saanut olla vaikka "Veijari", mutta nimi on tietysti myös satiiria. Aina ei lukija, ainakaan minä, voi olla ihan varma, mikä on totta, mikä ei. Lihalla mässäily ja aamuryyppy ainakin lienevät hupimielessä keksittyä.

    "Hamsterit" on minusta hauska, ei Gogolin tapaan, että ääneen pitäisi hirnua, vaan sillä lailla leppoisan huvittavasti. Kaikkihan ruoasta pitävät, ja lukija voi nauraa itselleenkin. Metsän antien keräily ja säilöminen ovat monien suomalaisten mielipuuhaa, vieläkin, ei taloudellisesti tarpeen, mutta lähiruokaa, jos mikä, ja rentouttava luontokokemus. Minun syksyni kuluu puutarhakasvien ja omenoiden pakastamiseen ja kuivattamiseen, toistaiseksi. Alkaa kyllä käydä voimille. Ei ehdi edes Bachia kuunnella...

    "Kirjan on ymmärrettävä lukijaa." Lukija tietysti valitsee mieluiten sellaisia kirjoja, että kirjoittaja, teksti ja lukija ymmärtävät toisiaan. Tai ainakin kommunikoivat jollakin tavalla. EG

    VastaaPoista
  5. Aika monella Päätaloa ahmineella ja koko sarjan keränneellä olen nähnyt kirjahyllyssä pitkän rivin myös toisen painosten kuninkaan, Jammun, Yrjö-kirjoja. Se "huumoripuoli" oli selvästikin hoidettu sitä kautta.
    Välillä tulee mieleen, että Tietäväinen-Untola taisi olla meillä niitä harvoja, jotka olivat lukenut Aristoteleeltä sekä Tragedia-, että Komedia-osan.

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa edessäni on kuusi kirjaa, joista kolme olen selättänyt, vielä on jäljellä toiset kolme.

    Jo opikelemani liittyvät yhteiskunnallliseen toimintaan (olin sekä Suomen, Punapääoman että SanomaOY:n "renki").

    Anitra Komulainen, entisen vaimoni nimi-sukua Huovisen selkosilta, on kirjoista tehnyt kaksi: Suomi-yhtiö ja Punapääoma.

    Yhden on tehnyt toveri Brysselistä ja Kymijoelta, Lasse Lehtinen (Rydmanin murha 1922), yhden kurssikaveri Arvojen Akatemiasta (Erkon verikoira).

    Jäljellä on vielä ensiksikin faijan väärti (sodan jälkeen, Mikkelin lääninvankilasta) ja toiseksikin tohtori Marke Ahonen antiikin lääketieteen kimpussa.

    Vakoojatarinassakin Varpaisjärven mies ja EU-toveri on Tanneria ylistämässä.

    Kun nämä saan suoritettua, siirryn Jari Tervoon, koska hän on astunut Jaan Krossin reviirille (Uppiniskaisuuden eli Pohjoisen Liivinmaan kronikka eli tarina Juhana III:n ja Iivana IV:n maailmasta). Tervo on parikymmentä vuotta aiemmasta ajasta kertomassa, mutta sama Julma Iivana on tarinan roisto.

    Krossilla se on Breznev, Tervolla Putin.

    Lääkärinä ajattelen, että Huovisella on ollut Lentsu-neuvojana sellainen kainuulainen "Lönnrot", joka on tiennyt saman kuin Covid-19-pandemiassa Peltolan Heikki, armoitettu infektio-professori emeritus ja kuoromies.

    Niin on Lentsussa kaikki kohdallaan: enempikin STM:n kuin THL:n tai HUS:n mallilla.

    Itse käytän Huovisesta lempinimeä "Ähäkutti", olihan hänen vaimonsa äitini kollega ja tiukka ihminen.

    "Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan"

    VastaaPoista
  7. Huovisen huumori olikin taitavaa, ei mitään rajua naurukohtausta aiheuttavaa. Se oli sisäistä kutkutusta ja kihertelyä tuottavaa, jolla oli pysyvämpi vaikutus ja jota maisteli vielä aikojen kuluttua.

    Tuota heittoa metsäelämän ilottomuudesta ja synkkyydestä sulata. Oma kokemukseni pitkään metsissä liikkuneena on valtava inspiraation lähde ja virkistyminen, voiman tunne jälkikäteen.

    VastaaPoista
  8. Maa- ja metsäelämän aidoin olemus ei ole ilottomuudessa ja synkkyydessä, toisin kuin Kemppinen väittää. Työ on raskasta ja huonosti palkattua, mutta ilo revitään irti siitä mistä se on otettavissa. Niin kaikki tekevät, jopa juristit ja muu joutosakki.
    Ilottomuus on ihmisen ominaisuus, ei sen työn mitä hän tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Maa- ja metsäelämän aidoin olemus ei ole ilottomuudessa ja synkkyydessä, toisin kuin Kemppinen väittää."

      Pyydän saada olla hyvin pitkälle samaa mieltä.

      Ei ehkä kovin herkästi kannata ottaa kovin voimakkaasti kantaa asioihin, joista ei oikeasti tiedä, eikä varsinkaan ottaa kantaa kovin nokka pystyssä ylhäältäpäin.

      Annan esimerkin:

      En tunne juristien elämää lainkaan, mutta käsittääkseni sen täytyy olla melko kauheaa ja ilotonta kärsimystä. Koko ajan joutuu vänkämään mustaa valkoiseksi, riitelemään joka suuntaan ja vastoin parempaa tietoaan ajamaan erilaisten rosvojen murhamiesten asiaa - ja tämä vain siksi, että saisi lisää rahaa.

      Sääliksi käy.

      No, menikö tuo nyt oikein? ;)

      Poista
  9. Tiedä nyt niin Huovisesta, humoristi varmasti. Rauhanpiippu on jämäkkä teos.

    Sen kyllä voisi kysyä että tahtoisiko kukaan olevaksi sellaisen äänioikeuden ehdon joka edellyttäisi useamman kirjan lukemista. Poliitikkojen kirjallisiin taitoihin en ole mieltynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta auttaneeko tuokaan, jos nimittäin Vartiainen on lukenut nuorena Proustia alkuperäisellä ja nyt vanhana kauppaa "pakkoenglantia" niin...

      Poista
  10. Kai se Haanpää kannattaisi muistaa, jos suomalaisen perämetsäkirjallisuuden merkkipaaluja lyödään maastoon. Huovinenkin nuorempana kokeili erilaisissakin tyylilajeissa kuin sittemmin omakseen löytäneessään. Siintävät vuoret on aivan muuta.

    VastaaPoista