5. syyskuuta 2021

McMeekin


 


Sen verran lukijani vaihtuvat, että muutaman vuoden välein on aihetta toistaa samoja asioita. Olen tehnyt useita kertoja selkoa, mitä Timo Vihavainen ja Kimmo Rentola ovat selvittäneet aiheesta Venäjä ja Suomi.


Kysymyksen johdosta kertaan aas, että Rentola kertoo kirjassaan ”Stalin ja Suomi” (Ptava 2015). ”Nopeaa menestystä odottaen Berija käski valmistautua leireillä 26 500 uuden sotavangin pikaiseen saapumiseen. Suomen sotilaspäällystö oli siis tarkoitus sulkea leireille”. Puhe on Katynin kaltaisista aikoista, Siellä surmatiin siis yli 20 000 puloalaista, joiden jäännökset on löydetty.

Lähde: Kimmo Rentola. ”Stalin ja Suomen kohtalo”. Apple Books.”Berijan käsky no. 001445, 1.12.1939, Katyn: Plenniki neob”javlennoi voiny, toim. N.S. Lebedeva ym. (1997), dok. n:o 122.”


He saivat aikoinaan käyttöönsä hyvin salaisia neuvostoliittolaisia asiakirjoja, kuten salaisen poliisi ja armeijan vakoilun raportteja. Se ikkuna ei ollut kauan auki. Putinin kaudella tietojen vaihto on tyrehtynyt, eikä muutosta ole luvassa.


Nyt myös näihin asioihin ja etenkin Suomen kohtaloihin puututaan McMeekinin aivan uudessa kirjassa ”Stalin’s War”.


Minulla ei ole ammattitaitoa arvioida kirjaa, mutta kirjoittaja on brittiprofessori ja ote on akateeminen. Kirjoittaja osaa selvästi arkistotyön ja hallitsee myös kaikkein uusimmat Englannin salaisen palvelun (sotilasvakoilun) historiat.

 

Varoitan muuten niistä. Ne ovat edelleen valikoivia. Sama koskee Yhdysvaltoja. Heillä tosin on syytäkin häpeillä, koska Stalin harhautti mennen tullen Rooseveltia, joka puolestaan kehuskeli – Stalinin teettämien nauhoitusten mukaan – että hän osaa käsitellä Stalinia. Venäläiset olivat vuodesta 1938 porautuneet hyvin syvälle keskeisiin ministeriöihin ja saivat salaisuudet haltuunsa monissa tapauksissa muutamassa tunnissa.

 

Briteillä puolestaan on ne viisi korkean tason vakoilijaa, jotka tunnetaan nimityksellä ”Cambridgen viisi”. Todellisuudessa heitä oli ainakin yhdeksän. Heistä on jopa Wikipedia-artikkeli.

 

Englannista, Yhdysvalloista ja Saksasta sekä luultavasti Turkista on nyt saatu aineistoa, jonka todenperäisyyttä ja uskottavuutta voi miettiä.

 

Perinteinen selitys Talvisodan äkilliseen rauhaan on liittoutuneiden avustushanke, ja se tiedetään, että todellisuudessa Englanti ja Ranska olivat kiinnostuneita Kiirunan malmista. Tässä blogissa olen toistellut, että Stalin hätääntyi saatuaan Turkista, Iranista, Persiasta (Iranista) ja Afganistanista tietoa kontakteista brittien ilmavoimien kanssa. Kolme tai neljä laivuetta pitkänokka-Blenheimeja eli samoja koneita, joita saatiin Suomeenkin, olisi arvioiden mukaan riittänyt iskulla Bakuun ja Kaspian meren lähialueille lamauttanut Neuvostoliiton ja siis Saksan poltto- ja voiteluaineen saannin jopa vuosiksi.

 

Bakun seudun poikana Stalin osasi säikähtää,

 

Pommitusmatka Romanien Ploestin öljylähteille oli helpompi ja lyhyempi.

 

McMeekin korostaa voimakkaasti tätä pommitusuhkaa ja jatkaa sitten Saksan Norjan valloituksella, joka lienee tehnyt Staliniin syvän vaikutuksen. Neuvostoliitossa oli muitakin hienoja suunnittelijoita kuin Tupolev, joilla oli käytettävissään uusin amerikkalainen tieto. Silti Helsinkikin oli heille vähän liian vaikea maali.

 

6 kommenttia:

  1. Rentola kirjan painetusta versiosta (Siltala, 2016) maininta Berijan käskystä no. 001445 1.12.1939 löytyy edellä siteeratussa muodossa s. 31 - 32.

    Katyn-dokumenttikokoelmaan (1997) sen siis ovat yhdistäneet julkaisun toimittaneet N. S. Lebdeva ym.

    Kemppisen omaa tekstiä ja tulkintaa ovat seuraavat lauseet:

    "Puhe on Katynin kaltaisista aikoista, Siellä surmatiin siis yli 20 000 puloalaista, joiden jäännökset on löydetty."

    Vertailun vuoksi todettakoon vielä seuraavaa:

    Princetonin yliopiston kansainvälisen politiikan professori, historiantutkija Stephen Kotkin käsittelee Katynia kirjoittamansa Stalinin poliittisen elämäkerran toisessa osassa (Waiting for Hitler, 1929 - 1941) sivuilla 745 - 746. Hän jättää Katynin murhien perimmäisen motiivin avoimeksi. Kotkin viittaa mm. neuvostoagenttien Britanniassa hankkimiin "tuoreisiin ranskalaislähtöisiin huhuihin" (whisperings) aikeisiin käyttää Puolan armeijan upseereita samassa roolissa kuin vuonna 1918 ns. tšekkiläistä legioonaa. Siis jonkinlainen jopa "strategiseksi" luonnehdittava, olkoonkin että jälkikatsannossa mielikuvitukselliselta tuntuva peruste. Tärkeämpänä Kotkin kuitenkin pitää historiallista tekijää, perinteistä venäläis-puolalaista antagonismia: "But whatever the anxieties, the massacres ultimately flowed from a bottomless well of Soviet-Polish enmity." Ja tapahtuman kokonaisluonteen edelleen samainen Kotkin tiivistää näin: The Katyn Forest slaughter would prove to be not just another epochal Soviet state crime, but a strategic blunder."

    Myös Yalen yliopiston historian professori Timothy Snyder viittaa kirjassaan Tappotanner (alkut. Bloodlands. Europe between Hitler and Stalin, 2010) viittaa samantapaisiin taustatekijöihin:

    "Berija kirjoitti 5. maaliskuuta 1940, että jokainen puolalainen sotavanki 'odotti vain vapautumistaan liittyäkseen aktiivisesti taisteluun neuvostovaltaa vastaan'. Hän väitti väitti entisten upseerien johtavan vallankumouksellisia organisaatioita Neuvostoliiton uusilla alueilla. - - tämä oli totta. Neuvostoliitto oli miehittänyt ja liittänyt itseensä puolet Puolasta ja jotkut puolalaiset tulisivat väistämättä vastustamaan sitä. Heistä ehkä noin 25 000 osallistui 1940 jonkinlaiseen vastarintaorganisaatioon. NKVD tosin soluttautui niihin nopeasti ja useimmat niiden jäsenistä pidätettiin, mutta oppositio oli todellista ja todistettavissa. Berija käytti Puolaa vastarinnan tosiasiallisuutta perustellakseen vankeja koskevaa ehdotustaan - heihin oli 'sovellettava äärimmäistä rangaistusta: ampumista'."

    --
    Arvaan kyllä: kaikkea edellä olevaa voidaan soveltaa (ja varmaan oitis sovelletaankin) myös Suomen tapaukseen, siis TAPAHTUMATTOMAAN historiaan. Jätän kuitenkin asiantuntijoiden (kuten poliittisen ym. historian tutkijoiden) mielessään pääteltäväksi - ja vielä mielellään Tacituksen sanoin "sine ira et studio"-, käykö Kemppisen blogitekstinsä aluksi Rentolan Berijaa koskevan maininnan jälkeen suorittama "analogialoikka" noin vain päinsä suorittaa historian metodisten päättelysääntöjen mukaisesti, vai käykö se edes indiisinäytöstä historiallisen taustan (Puola contra Suomi) erilaisuuden vuoksi.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin totta.

      Mutta kysymys on hyvin laaja.

      Mielestäni on muistettava Kuusisen hallitus - Neuvostoliitto ilmoitti 2.12.1939 tulevansa auttamaan ja vapauttamaan suomalaisia. Tämän Stalin sivuutti vähin äänin tammikuussa 1940.

      Poista
  2. Arvoisa professorimme, itse kirjoititte joulukuussa 2017 Joseph Czapskin kirjasta; Lost time, lecture on Proust in a soviet camp. Tietenkin heti hankin tuon kirjan, kuten niin useat muutkin, josita kirjoitatte. Amazonista sai sen ransakankielisen version Proust contre la déchéance, vain muutamalla eurolla. Kreivi kirjoittaa sotavankeuspaikkansa muuttuneen, sillä heillä ko. ajankohtana ollut vankila piti tyhjentää suomalaisten vankien käyttöön. Koska kreivi oli puolainen ylimys ja vangittu älykköjen kiintiössä, niin varmasti suomalaista upseeristoa ja älymystösä olisi kohdannut puolalaisten kohtalo!

    VastaaPoista
  3. On selvää, että mahdollisista, toteutumattomista tapahtumakuluista on hankala vetää johtopäätöksiä. Varmaa on se, että Neuvostoliitto luokitteli sotavangit "tavallisiksi" ja "poliittisiksi". Poliittisia vihollisia kohdeltiin eri tavalla. Suomalaisista vangeista näihin kuuluivat ainakin kaikki suojeluskuntalaiset ja käytännössä kaikki upseerit. Puolalaisista tiedetään, että venäläiset tappoivat suunnilleen kaikki puolalaiset reserviupseerit. Jukan luonnehdinta siitä, että olisi pitänyt tappaa "vasikkahaallinen kansakoulunopettajia" on siis ihan perusteltu: likimain kaikki nuoret miespuoliset kansakoulunopettajat olivat suojeluskuntalaisia, joita kohdeltiin ideologisina vihollisina. Aika iso osa oli myös reserviupseereja. Puolan tapauksesta saattoi ekstrapoloida, miten täällä olisi käynyt. Talvisodan aikaan olisi varmaan ammuttu. Sen sijaan, jos olisimme joutuneet antautumaan kesällä 1944, olisi suomalainen reserviupseeri ja suojeluskuntalainen varmaan selvinnyt Siperian-reissulla, jolta jokunen olisi tulkut takaisinkin. Venäläiset olivat nimittäin oppineet, että vankeja ei kannata teloittaa massamaisesti, koska heitä voidaan myöhemmin tarvita.

    Kyllä tästä joskus on puhuttu reserviläisten kesken harjoituksissa. Ukrainasta saatujen kokemusten perusteella venäläisten ajattelu ei ole hirveästi muuttunut tässäkään suhteessa. Yleinen hytinä on, että maakuntajoukkokaari hihassa ei ole välttämättä terveellistä jäädä vangiksi. Maakuntajoukon upseeri on venäläisestä näkökulmasta todennäköisesti ehkä jopa epämiellyttävämpi otus kuin kaaderiupseeri ja rivimieskin paljon tavallista reserviläistä inhottavampi olento.

    VastaaPoista
  4. Stalinin suorittamista joukkomurhista ,kuuluu Puolalaisten upseerien murhaaminen rationaalisesti ymmärrettäviin .Olisivat varmaan olleet kommunismin ja venäjän vallan vastaisen vastarinnan selkäranka.

    VastaaPoista
  5. Suojeluskuntalaisuus lienee ollut sotavangiksi joutuneen pahin piirre sotilasarvosta riippumatta. Se oli kuulusteluissakin keskeisenä. -- JRi.

    VastaaPoista