21. elokuuta 2021

Tietosana I


 



 

Eläkkeelle juuri jäänyt kollega oli kuitenkin kävelyllä ja kertoi ryhtyneensä lukemaan tietosanakirjaa. Se kuului olevan kovin mielenkiintoinen. Kahden viikon kulutta hän oli kuollut.

 

Otavan Ison tietosanakirjan vuoksi perustin perheen. Toimitustyössä oli kunniallisia tilapäistehtäviä nuorille naisopiskelijoille. Niin tässäkin tapauksessa. Tehtävät liittyivät aakkoshakemistoon. Työtilana oli väljä, ikkunaton kirjasto, jossa oli kolme- tai neljäkymmentä eri maista peräisin olevaa tietosanakirjaa ja summaton määrä muita hakuteoksia ja sanakirjoja.

 

Katsoin verkosta, että tuon kymmenosaisen kirjataiteen valion näyttäisi nyt saavan kymmenellä eurolla. Väittäisin tässä, että Otava painoi ja myi teosta sata tuhatta sarjaa. Hiukan epäilen, että katetuotto jäi vaatimattomaksi, koska osamaksumyyjien firmat rikastuivat reippaasti, ja yhä uusia moniosaisia hakuteoksia ilmestyi yhä lisää.

 

Kirjoitin Otavan Suureen ensyklopediaan ainakin sata seikkaperäistä artikkelia. Elin siinä uskossa, että oikeasti asiantuntevat tahot tutkisivat ja tuomitsisivat tekstini. Minulle ei ollut lainakan selvää, mitä kaikkea esimerkiksi kahden liuskan pituiseen artikkeliin ”eduskunta” olisi syytä sisällyttää. Siitä minulla ei ole edelleenkään tietoa, oliko noita asiantuntevia tahoja todella olemassa.

 

Isossa tietosanakirjassa oli artikkeleiden perässä nimikirjaimet, ja asiantuntijat olivat parhaita. Kokemukseni mukaan varsin tavallinen käytäntö esimerkiksi akateemisessa maailmassa oli, että assistentti kirjoittaa tekstin ja asiantuntija eli esimerkiksi professori vetäisee nimikirjaimensa perään ja nostaa palkkion, jos sellaista suoritetaan. Assistentti saa kanelikorpun, jos sellaisia on.

 

Nyt epäilen että ”tietosanan” tai käsitteen ”tieto” ongelmallisuus ei tullut yleensä mieleen tuohon aikaan. 

 

Kuinka paljon kuu painaa? Verkko vastaa heti, että tarkkaan ottaen ei mitään, koska avaruudessa se on kuin vapaassa pudotuksessa. Mutta laskennallisesti maapallon pinnalla se painaisi niin ja niin paljon. Paljonko painaisin Marsissa? Noin 38 prosenttia siitä, mitä maapallolla.

 

Minulla oli se melkein viimeinen painettu Britannican versio. Sekä englannin kirjallisuus että latinankielinen kirjallisuus olivat erinomaisia artikkeleita. Muistelen, että ensin mainittu oli 320 nelipalstaista sivua.

 

Tästä tulee näkyviin vaikeampi, syvempi kysymys. Kuka tarvitsee noin laajaa kirjoitusta Englannin kirjallisuudesta? Opettajaksi kouluttautuva. Tuskin moni muu.

 

Entä jos e-kirjat ovat vielä alkeellisia? Tyypillisesti niissä on vain sama teksti kuin painetussa laitoksessa. Tietokirjassa alaviitteitä voi löytyä kätevästi samalta sivulta – mutta siinä kaikki. Teksti on kuitenkin lineaarista, vaikka maailma ei ole lineaarinen.

 

Jos kirjan aihe on ”1945” ja se on historiaa tai historiikki, hyvin todennäköisesti  siitä Suomessa puuttuu esimerkiksi katsaus uudenlaisiin radio-ohjelmiin tai kauppaliikkeisiin, jotka perustettiin, ja toisiin jotka sulkivat ovensa. Ja niihin jotka vaihtoivat omistajaa, kuten Kaivokadun Skoha, retkeilytarvikkeiden ja aseiden markkinajohtaja, jonka omistajaksi tuli suojeluskuntien sijaan Punainen Risti r.y. [jatkuu..]

 

 

 

29 kommenttia:

  1. Ihmettelin joskus, olisiko ollut 1980-lukua, ettei tietosanakirjoja myyty luonnollisessa oletusarvoisessa paikassa eli kirjakaupassa, vaan pakotettiin asioimaan näiden osamaksulla kaupittelevien edustajien kanssa. Siis silloinkin, kun ostajalla olisi ollut maksaa kaikki kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs sellainen kaupitteli erilaisia aihekohtaisia suurteoksia puhelimitse vielä viime vuosikymmenellä. Ei niihinkään päässyt kirjakaupassa fyysisesti tutustumaan. Myyntipuheet ja puhelut loppuivat siihen, kun sanoin, ettei tiloihin mahdu enää ainuttakaan uutta kirjaa, mikäli en tätä varten vielä vuokraisi uutta tilaa. Enkä edes venyttänyt totuutta.

      Poista
  2. Englannin kielisen kirjallisuuden voi kuvata lyhyesti yhdellä sanalla:
    p...aa.
    Kahdella sanalla kuvatessa lisätään alkuun "omahyväistä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkoko on lukea?

      Poista
    2. Lue sellaisia englanninkielisiä kirjoja joiden kirjoittaja on erilainen kuin sinä.

      Poista
    3. Ja mikä määrä suomenkielistä kirjallisuutta onkaan englannin kielestä suomennettu. Aloitetaan vaikka Shakes-pearesta, jos nimi on tuttu.

      Mutta epäilen että tässä on kyseessä epäselvä provo.

      Poista
    4. Sekin, mutta myös se miten kaikki muu kuin englanninkielinen kirjallisuus, musiikki, elokuva on käytännössä "tapahtumahorisonttimme" ulkopuolella.

      Poista
    5. Ensimmäinen anonyymi väittää lukeneensa koko englanninkielisen kirjallisuuden. Ensimmäisenä ja ainoana maailmassa. Ei hän muuten voi väittää mitä väittää.

      Poista
    6. Kananmunaa ei tarvitse syödä kokonaan havaitakseen että se on mätä.

      Poista
    7. Englanniksi on kirjoitettu useampia kuin yksi kirja.

      Poista
    8. Kuten sanoin, aivan liikaa mutta siltikin p...aa

      Poista
    9. Luin kaunokirjan. Kannessa luki Sianhoito-opas. Suomalainen kirjallisuus on omahyväistä paskaa.

      Poista
    10. No niin suomalainen kirjallisuus on nyt määritelty onahyväiseksi paskaksi. Katsotaan nouseeko sille joukko yhtä loukkaantuneita puolustajia.
      Sen jälkeen voidaan julistaa jokin muun kielinen (esim. espanjan) kirjallisuus paskaksi ja katsoa nouseeko meteli.
      Jos ei, voidaan todeta miten pahasti meidät on jo "aivopesty" englannin kielen ja kulttuuriin.

      Poista
    11. Suomalaisen kirjallisuuden arvosteluni oli tietenkin pelleilyä. En ole lukenut mainitsemaani kirjaa, mutta havainnollistin logiikkaa joka väittää että vastaavanlaisia arvostelmia voi tehdä. Munavertauskin väitti tavallaan että jos muna on mätä, koko loppu korillinen on myös.

      Maailmassa on aina ollut yksi "maailmankieli" jonka kautta eri ihmisryhmät voivat yrittää kommunikoida keskenään. Nyt se on englanti. Sitä ennen se oli ranska ja sitä ennen latina ja osin kreikka, sitä ennen vaikkapa sumeri. Seuraavaksi veikkaan kiinaa, kunhan tekevät siitä helpomman oppia.

      Poista
    12. Mitä enemmän mätiä munia on sitä enemmän ja pidemmälle se haisee. Maailman kielen asema taas ei poista sisään päin kääntynyttä omahyväisyyttä, pikemminkin vahvistaa sitä.
      Johtopäätöksenä siis on ja pysyy että englannin kielinen kirjallisuus on omahyväistä paskaa, jota ei saa kutsua sellaiseksi koska se on ainoa minkä loukkaantuja tuntee

      Poista
  3. Perimmäisen, lähinnä varastona käytetyn huoneen kirjahyllyyn haudattuna meillä on Otavan kilpailijan 11-osainen Facta ja 5-osainen Bonniers folklexikon sekä luultavasti lapsia varten ostettu 5-osainen Nordisk familjebokin Combi visuell, hyvin harvoin avattuja kaikki.

    Combista en löytänyt painovuottakaan, mutta johdannossa puhutaan kyllä audiovisuaalisuudesta ja peruskoulusta. Kirjoittajat näyttävät olevan eri alojen asiantuntijoita, aiheiksi valittu astrologia, biologia, ekonomia, fysiikka, maantieto, geologia, historia, kemia, taide, lääketiede, kielet ja tekniikka. En tiedä, käyttivätkö pojat näitä koskaan, täytyykin kysyä.

    Kuvat ovat kyllä aika mielenkiintoisia ja kymmenen piirtäjää oli ainakin saanut töitä! Esimerkiksi kohdasta "bibliotek" on hyvät piirrokset mesopotamialaisesta, antiikin Alexandrian ja luostarin kirjastosta.

    Lisäksi oli vielä jokin eläinkirjasarja, jota ehkä vähän selattiinkin.
    Yhtään en muista, mistä ne oli ostettu, nuo ruotsinkieliset ainakin kirjakaupasta. Olivat ne hyödyllisiä ainakin kustantajille ja kai tärkeitäkin. Ei silti, on niissä ihan hyviäkin artikkeleita.

    VastaaPoista
  4. Kirjahyllyssäni on Arvi A. Karisto osakeyhtiön Uusi tietosanakirja kahtena osana. Sen on toimittanut V.Hämeen-Anttila. A-Hiawatha osa on painettu 1928. Lueskelen sitä silloin tällöin, koska se on mainiota luettavaa. Varsinkin tulevaisuuden ennusteet sekä tekniikan kehityksen arvioinnit ovat kiintoisia. Olen toistaiseksi hengissä, vaikka blogistin tekstissä olikin kovin varoittava esimerkki.

    VastaaPoista
  5. Pari sarjaa olen säilyttänyt, nostalgiasyistä -- Caxtonin 15-osaisen (ei vuosilukua, editoinnit 1945 jälkeen) sekä kaksiosaisen Oxford Universal Illustratedin, koska ajankuva sekä mielenkiintoinen kuvitus.

    Satunnaista availua ja onhan se hieno selkärivi hyllyssä.

    Mutta pari metriä on surulla pantu menemään kaiken maailman tietä. Pölyongelma.

    VastaaPoista
  6. Joskus joku tuttavani kehui ylenmäärin hyllyssään olevaa kallista tietosanakirjasarjaansa. Kysyin, että mihin hän sitä käyttää. Selvää vastausta ei tullut. Minuun iski kiusanhenki. Otin yhden noista kirjoista hyllystä. Puhalsin kirjan yläosaa. Seurauksena oli aikamoinen pölypilvi. Tuskin hän sarjaa kenellekään enää kehui. :-)

    VastaaPoista
  7. Aika hurja oli 24-osainen kirjasarja Suomen sana, jonka hankin kaksi kertaa ja kahdesti siitä luovuin. Olen huomannut siitä siteeratun lähdemerkinnällä kahdesti Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta. Ensimmäisen ostokerran maksoi inflaatio, toisella kerralla sain kirjat divarista muutamalla kymmenmarkkasella. Esko Valtaoja sanoi ryhtyvänsä eläkepäivinään lukemaan Otavan isoa tietosanakirjaa. Mies on edelleen hengissä.

    VastaaPoista
  8. Joku edellä kiitteli Wikipediaa historiakirjallisuuden henkilöiden ja tapahtumien osalta lisätietojen lähteenä. Itse käytän jatkuvasti samaan tarkoitukseen Kemppisen yhtenä tämänkertaisen teemana olevaa Otavan "Tietosanaa" 1 - 10 (1960 - 1965) - kenenkään puheista piittaamatta. On näet minusta useimmissa tapauksissa selvästi luotettavampaa ja tarkempaa tietoa antava kuin netti ja - edelleen useimmissa tapauksissa - riittävän moderni.

    Vaan on sillä luotettavuudellakin rajansa, olkoonkin että "asiantuntijat olivat parhaita". Hakusanalle "Suomen vapaussota" on omistettu seitsemän palstaa + kuvaliite. (Artikkelin laatija K. J. M. - Suomen sisällissodasta saati kansalaissodasta ei tietenkään pukahdeta yhtään mitään. Esimerkiksi Juhani Paasivirta oli jo edellisellä vuosikymmenellä (ja taisi olla jo 40-luvun lopun Suomen historian käsikirjassakin) yritellyt vähän muutakin ja saanut siitä asiaankuuluvaa nuuskaa. (Historioitsija Tuomas Tepora taisi väitöksensä populaariversiossa mainita, että jo 30-luvun lopulla jokin porvarillinen sanomalehtikin oli kokeillut kepillä jäätä.) Mutta mitäpä tuosta: olemmehan täällä Suomessa jo pitkään, sitten vuoden 1991 käänteen, eläneet alati voimistuvaa Wapaussota-renessanssia.

    Se mikä artikkelissa kohottaa meikäläisen kulmakarvoja, on maininta sodan henkilötappioista, mm. seuraavaan tapaan: "Sodan aikana murhattiin ja teloitettiin eri puolilla yht. n. 4000 henkeä - -." Noin siis eversti K. J. M. vuonna 1964.

    Tiedän hyvin: Jaakko Paavolaisen käänteentekeviin tutkimuksiin oli tuolloin aikaa vielä pari kolme vuotta. Mutta että suuruusluokka - sitäkö ei olisi osattu arvioida! Mihinkä siis mahtoivatkaan kollektiivisesta muistista ja perimätiedosta kadota ne lukemattomat teot, joita juuri "parhaita asiantuntijoita" edeltänyt sukupolvi (ja kai joissakin tapauksissa nuo asiantuntijat itse) oli ollut tekemässä? (Sitä paitsi hävinnyt osapuoli, Tannerin - Huplin ym. uusi Sdp, oli jo 1920-luvulta lähtien kerännyt ns. terroritilastoa, jonka osoittaman suuruusluokan erhe ei lopultakaan osoittautunut aivan mahdottomaksi mutta joka aikoinaan suoralta kädeltä leimattiin "valheeksi".)

    Keväällä 2017 meillä syntyi ns. juhlarahakohu, jolloin silloinen sisäministeri puheessaan leimasi suunnitteilla olleen rahan (mitalin?) "mauttomaksi", ja hanke keskeytettiin oitis. No, eipä tuo kuva-aihe minustakaan erityisen hyvää tyylitajua osoittanut "Suomen kansallisen murhenäytelmän" ja siitämisin tapahtuneen edistyksen muistoksi. Muuan etnologian professori piti aiheesta ehkä seuraavana vuonna esitelmän, jossa hän totesi sisäministerin päätyneen ratkaisuunsa, koska raha "loukkasi hävinneen osapuolen muistoa". Ajattelin tuon kuullessani: aivan päinvastoin, hyvä professori, aivan päinvastoin: stigma painoi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väinö Linna kirjoitti Pohjantähdet 60-luvun alussa ja siitä alkoi asennemuutos ja keskustelu, joka jatkuu lainehtien yhä. Välillä nousee vastalainekin, mikä on ihan normaalia demokratiassa.

      Poista
  9. Isälläni oli 1960-1972 julkaistu 26-osainen Uusi Tietosanakirja, jonka hän lahjoitti minulle, kun lähdin opiskelemaan yliopistoon 1972. Hän jaksoi aina muistuttaa siitä, että sarjan päätoimittaja Veli Valpola oli Kailan assistentti. Lahjoitin vuorostani sarjan pojalleni 1990-luvulla, kun hän pääsi yliopistoon - muistuttamalla ties kuinka monennen kerran isäni sanoin Valpolasta. Kun nyt käyn poikani luona, kirjasarjaa ei näy. Taidanpa kysäistä juuri lukioon menneltä pojanpojaltani, onko hän koskaan kuullut Veli Valpolasta - siinä sopivasti pihviin päästyä.

    VastaaPoista
  10. Kirjamuotoinen tietosanakirja näyttää tulleen tiensä päähän. Hyväntekeväisyyskirpputorit eivät ole vuosiin ottaneet vastaan tietosanakirjoja vaan ne on pudotettu paperinkeräykseen.

    Tietosanakirjat voisivat jatkaa Wikipedian kaltaisina mutta ehdoton edellytys on luottamuksen rakentaminen. Sisällön on oltava asiantuntijoiden puolueettomasti rakentama ja tarkistama, muutoin ne jäävät syrjään eikä niistä saatavaa tietoa voida arvostaa. Aiheiden kattavuus ja syvyys voisivat olla hyvinkin laajoja. Wikipedia potee edelleen näitä puutteita eikä kehitys etene kovin hyvin sen kohdalla koska se nojaa vapaa-ehtoisiin kirjoittajiin joilla ei välttämättä ole aiheidensa edellyttämiä taustoja.

    VastaaPoista
  11. Tietosanakirjat ovat olleet hyvä ja helppo apu esimerkiksi siinä, kuinka erilaiset erisnimet äännetään, esimerkiksi sukunimet ja paikannimet. Ja vielä suomalaisille ymmärrettävin merkein ilmaistuina. Mitään lähimainkaan vastaavaa ei netistä löydy. Kielitaidon yleisen heikentymisen ohella tämä lienee syy siihen, miten tolkuttoman väärin jo vaikkapa ruotsin- tai saksankieliset nimet telkkarin ja radion asia- ja ajankohtaisohjelmissa nykyään useimmiten äännetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellaista kulttuurista pääomaa, jonka ylläpitämiseen netissä tuskin millään rahataholla on omaa välitöntä etua.

      Poista
  12. Kun on elänyt 50-60-luvuilla pohjoisella syrjäseudulla, ennen teeveetä ja kaukana elokuvista, ymmärtää miten tärkeitä olivat kirjasto ja tietosanakirjat, jopa Kansojen historia.

    VastaaPoista
  13. Opin lukemaan Otavan Isosta. Osia ilmestyi sopivin väliajoin. Äitini toi ne sairaalan (työpaikkansa) postista. Muistan kun jännitin kasia (SOST-TSC), koska siinä käsiteltiin sukupuoliasioita. Olin 8-vuotias. Se kirjasarja on edelleen tuossa hyllyssäni ja luen sitä viikottain.

    VastaaPoista