2. elokuuta 2021

Loppukirit


 

Vanhuus alkaa minuutilleen. Jäät eläkkeelle. Ellet muuten usko, etsi avaimiasi. Ei ole enää pääsyä työpaikalle. Jos livahdat seurassa, eiliset ystävät katsovat tänään vieraasti. Heitä hävettää, ettet sinä ymmärrä hävetä.

 

Joidenkin ilmeistä näkee, että he tuntevat nyt olevansa virtsakaivossa, eikä kohta enää jaksa pitää nenäänsä pinnalla. Olen ollut neuvottelemassa, kuka menee sanomaan pihalla roskalaatikkoja aukovalle neuvokselle, ettei päivän promoja ole sielläkään. Soitetaan taksi. Soitetaan taas vaimolle, että ottaa kopiksi ja maksaa. Annetaan suharille osoite ja sanotaan että tikkana sinne, möykkäsi matkustaja mitä vain.

 

Mielelläni käyttäisin sanan ”jälkeläinen” sijaan sanaa ”jäljestäjä” eli sellainen taianomainen kyky kui viimeinen mohikaani, joka löytää ja neuvoo tien hirveimmällä suolla tai tuikeimmassa korvessa. Mutta siis jälkeläinen mainitsi vastanneensa kysymykseen, miten isä jaksaa, että kiitos hyvin. Totesimme ettei oikein ilkeä täydentää ”kiitos coronan”.

 

Minulla on ollut harvinainen ilo käydä useita syväkeskusteluja useiden eri ihmisten kanssa aiheesta, millaista on olla vanha. Isäänikään eivät mäkärät eivätkä polttiaiset kiusanneet, kun hän kulki tuttuja Lapin jälkiään kevyesti kuin intiaani sukkajalka.

 

Mutta hänelläkin oli sairaalloinen muisti. Pystyn lukemaan näkömuistista vuonna 1950 seinällä olleita kylttejä puhelinnumeroineen, ja kerran muistelin, missä kaikissa taloissa oli silloin muodissa ollut hienotunteinen kilpi Suomen tai Salaman tai Louhen tai Pohjolan tai Kalervon tai Sammon vakuutuksista, joita tuossa huushollissa järjesteltiin. Tehtävä oli niin kunniallinen, että sitä harrastivat entiset jääkärivärvärit ja eläkkeellä olevat nimismiehetkin. 

 

Jotkut kilvoittelijat kannetaan potkat suorina pukusuojaan, ellei saman tien tiputukseen. Silti jotkut, siitä huolimatta, että ovat juosseet 23 kierrosta jatkuvasti kiristyvällä vauhdilla, pystyvät säntäämään kahden kierroksen hurjaan loppukiriin.

 

Sääli ettei nykyisin enää käytetä maalissa lankaa. Se saattoi olla hyvinkin tarpeen, kun järjestys oli tutkittava käsivaralta otetusta valokuvasta. Maalikamerat mittaavat edelleen juoksijan rinnan korkeudelta eli siitä, missä maalinauha venyi ennen katkeamistaan.

 

Edelle kirjoitettu on tarkoitettu Matti Kalliokosken tietoon, sellaisia toimenpiteitä varten, joihin asia kenties antaa aihetta.

 

Suomen Kuvalehti on nimittäin alkanut tuntua hyvältä, selvästi paremmalta kuin ennen.

 

Valitettavasti en osaa sanoa, onko lehti parantunut ja olenko itse kiriherkkä mies näin pitkän matkan loppusuoralla – vai onko kysymyksessä vain klassinen vanhuudenhöperyys. Tällaiselta kuitenkin tuntuu.

 

Niin, ja, Matti, jos tahdot Kuvalehteen joutavanpäiväisen kirjoituksen epäselväksi jäävästä aiheesta tuplahintaan, käänny luottamuksella puoleeni. Kyllä täältä pesee.

 

 

 

 

 

 

 

9 kommenttia:

  1. Jos voisi valita, tilaisin mieluummin "Otavan". Siitä löytää luettavaa vielä yli sadan vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
  2. "Suomen Kuvalehti on nimittäin alkanut tuntua hyvältä, selvästi paremmalta kuin ennen."

    Jaa. "Matinko" vuoksi? Minusta taas ei, ei alkuunkaan. Olen tilannut epäsäännöllisesti, aina välillä katkaisten, kun oikein tympääntyy (eufemismi). Aloin tilata 70-luvulla, opiskelijana. Lehti oli aivan toisenlainen; eräs muistuma: Timo Kylmälän loistavatyylinen essee Vuorelan kirjasta Suomalainen kansankulttuuri. Myös tekstiotteita kiinnostavista kirjauutuuksista julkaistiin ainakin vielä 90-luvulla.

    Nykyään lehdykkä kuin jonkinlainen kuluneen viikon lyhykäinen kertausaapinen "kiireisille yritysjohtajille". Pitemmissä artikkeleissa vain ani harvoin mitään ns. human interest -juttuja ainakaan humanioran puolelta. Ja sitä yhtä valtiota jaksetaan mustata kaikin tavoin kuin pahin hesari. - Saa nähdä, kauanko tuollaista viitsii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SK tullut itselleni jo kohta 30 vuotta ja olen samaa mieltä herra Anonyymin kanssa. Muistelen kaiholla lehden entisiä kolumnisteja esim. Keijo Korhosta tai Paavo Haavikkoa.

      Korhonen kirjoitti rohkeasti kuvia kumartamatta ja käsitellessään Euroopan tulevaisuutta taisi todeta että ” Kaarle Martell pysäytti muslimit Poitiersissa 732, mutta musliminaisten lanteita ei pidättele mikään.”

      SK noudattaa nykyisin tiukan ”vastuullista journalismia” eli kirjoittaa puhtaasti oikeaoppisia ja poliittista korrektiutta mukailevia artikkeleita.

      Ja ehkä aion lopettaa tilaukseni. (Kun kysytään...)

      Poista
    2. Mielestäni Suomen Kuvalehden rappeutumiskausi ajoittuu päätoimittaja T. Ruokasen pitkälle kaudelle. Lehden sisältö köyhtyi silmissä, ja siitä tehtiin edellä mainittu ulkoisestikin laiha "yritysjohtajien" lehti. Satuin kerran lehteilemään kirjakaupassa Ruokasen päätoimittajakaudestaan kirjoittamaa kirjaa. Silmään osui kuvaus päätoimittajan työpäivän yksityiskohdasta: "Hullut soittelee..." Näin siis teologi-päätoimittaja ilmeisesti tarkoittaen kommenttejaan kertomaan pyrkinyttä ns. tavallista kansaa.

      Poista
  3. Seiska on parempi kuin tämä blogi. Paremmin kirjoitettu, rehellinen. Vähemmän juoruja, itsetehostusta ja vanhojen äijien tulkintaa sosiaalidemokratiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos seiska on parempi, sitten sun varmaan kannattaa pysyä sen parissa.

      Poista
  4. Vantaan Länsimäessä on Maalinauhantie. (Yhdistänevätköhän juniorit nimen esimerkiksi maalarinteippiin?) Käpylän Kisakylässä asunto-osakeyhtiöt Lähtökuoppa ja Maaliviiva.

    VastaaPoista
  5. JK: "Sääli ettei nykyisin enää käytetä maalissa lankaa. Se saattoi olla hyvinkin tarpeen, kun järjestys oli tutkittava käsivaralta otetusta valokuvasta."

    Ymmärtääkseni maalinauha oli kuitenkin tarkoitettu maalituomareiden silmämääräiseksi avuksi. Ajanottaja-maalituomareita oli monta, ja he istuivat toinen toisensa selän takana portaittain nousevalla korkealla telineellä. Toisinaan meni aivan tinkamenoksi, kenen juoksijan rinta ennätti koskettamaan maalinauhaa (tai pikemminkin -lankaa). Näin esim. "kolmen Olavin kamppailussa" 1957, jolloin Salsolalle ja "Tankki" Saloselle muistaakseni napattiin sama, vuorokauden kestänyt ME-aika 3.40,2.

    Omat juoksenteluni pikajuoksun poikasarjoissa samaisen Turun urheilupuiston hiilimurskaradalla ajoittuvat 60-luvun loppuvuosiin. Eipä ollut paljon kehumista, mutta 11,5 satasella sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11,5 satasella on sellainen aika, ettei siihen ihan treenaamatta kykene - itse en päässyt alle 12 ikinä, vaikka olen luonnostani nopea. Nopeus riitti kyllä hyvin futikseen, jossa lähtönopeus ratkaisee. Riitti että meni 30 m nopeammin kuin kaveri.

      Poista