14. heinäkuuta 2021

Hiki



 

Kesä 1914 oli hurjan kuuma, kertoi isoisäni. Kesä 1939 oli epätavallisen helteinen, sanoi isäni. Päättelin, että kuuma kesä merkitsee sotaa.

 

Päätelmäni oli väärä. En ollut vanhakaan. Aloitin koulunkäynnin eli olin 6 ja vuosi oli 1951. Ilokseni löysin Ilmatieteen laitoksen sivuilta tiedon, että juuri tuo päivä 1.9. – koulut alkoivat ennen tuona päivänä – oli Länsi-Suomessa poikkeuksellisen lämmin, ja Huittisissa mitattiin 28,0.

 

Opettaja sanoi, että muistakaa lapset, että silloin kun te aloititte koulutienne, syksy oli harvinaisen lämmin. Minä päätin muistaa. Ilman eri päätöstä muistan, että opettaja salli istumisen oppitunnilla uikkareissa.

 

Saattaisin löytää muistamani konsertin perusteella polttavan helteen Jyväskylässä. Pyrimme jostain johonkin Kauppakatua pitkin ja vähän väliä pelastauduimme pankkeihin tai kauppoihin hetkeksi ilmastoitumaan. Sanoisin että se oli 70-lukua. Selvyyden vuoksi: en yleensä käynyt Jyväskylän kesässä. Se on erikoista, etten ole koskaan käynyt Kuhmossa, vaikka pidän erikoisesti kamarimusiikista. Ymmärrettävästä syystä kävin hyvin ahkerasti Savonlinnan oopperajuhlien esityksissä ja konserteissa. Sibeliuksen sinfonian sarja (Paavo Berglund ja Bournemouthin sinfoniaorkesteri) Kerimäen kirkossa on kai edelleen koko elämäni vaikuttavin konserttielämys. Tähän arvioon vaikuttaa kenties se, etten ollut tottunut kuuntelemaan isoa orkesteria erinomaisissa akustisissa oloissa. Kerimäen liian ison kirkon lehteri saattaa olla Suomen paras paikka, edellyttäen että kirkkosalissa on paljon väkeä.

 

Savosta lähdimme kerran hellettä pakoon kaupunkiin. Seisoimme koko perhe järvessä yleensä kylmässä vedessä eli Kokkoselän puolella ja totesimme, ettei muu auta. Talo, jossa silloin majailimme, oli muuttunut kiukaaksi, koska yläpohjissa oli käytetty kai maakunnalliseen tapaan hiekkaa. Sanoisin että se oli 70-luvun loppua.

 

Sään ääri-ilmiöistä: nimimerkki mukana ollut ja haavoittunut kertoi minulle, että Viipurissa satoi juhannuksena 1944 lunta. Ei paljon mutta kuitenkin. Kysyin vasiten toiselta, joka oli nimimerkki pakoon Viipurista juossut vänrikki. Hän vahvisti tiedon.

 

Muisti on peto. Se on kaikkiruokainen. Itse uskon nykyisin sellaiseen neurologiaan, että aivot kehittävät ja muuttelevat jatkuvasti kertomuksia, joiden sankarina on aivojen omistaja itse. Muistin täydelliseen epäluotettavuuteen on perinteisten filosofista syiden lisäksi siis fysiologiset syyt.

 

Johtavia käsitteellisiä ongelmia ovat esimerkiksi ne, että emme tiedä, mitä ’tietoisuus’ on, emmekä ole varsinaisesti perillä myöskään havaitsemisesta. Toisaalta kiinnostun biomekaniikasta, kun katson, miten alle kouluikäiset pikkutytöt kirmaavat lähes kelteisillään nurmikolla. Olen itse muistavinani, miltä se tuntui. Johtopäätös: keijukaisia on olemassa.

 

Sukulaiseni Inki oli asunut paitsi Tampereella ja Parisissa myös Bagdadissa. Hänen miehensä opetti ranskaa eri puolilla maailmaa. Ja Inki kertoi, että kun lämpötila menee yli 50:n varjossa, sukkahousuja täytyy säilyttää jääkaapissa, koska huoneen lämmössä ne murenevat.

 

Tekoaineitten kanssa on vaikeaa. Isäni mukaan Fiskarsin kirveen muovivarsi mureni jauhoksi yli 30 asteen pakkasessa louteella rakovalkealla.

21 kommenttia:

  1. Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu (osa 2) kertoo, että pari viikkoa ennen juhannusta oli kesänalku jatkuvan vesisateista ja poikkeuksellisen vilakkaa, ja vasta 20.6 ilma Mikkelissä kirkastuu -- "kesä on tullut takaisin". Joten herrat Taubert ja Paavolainen lähtevät kesäiltana ryyppäämään saksalaisten parakkikylään kaukaisesta jytinästä huolimatta. Aamulla takatuupparissa palatessaan Paavolainen kuulee Viipurin menetyksestä. Matalan rintama lienee liikkunut itäänpäin, ja siinä monesti ukkossataa ja tulee rakeita.

    VastaaPoista
  2. 80-luvun pakkastalvena (joko 85 tai 87) kuukautislipun muovikannet murenivat taskussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuis kävi kuukautissuojien?

      Poista
    2. Sanotaan, että sää on turvallinen puheenaihe. Olen ollut paikalla todistamassa, kun sääväittely koski juuri tuon pakkastalven vuosilukua ja johti kapakkatappeluun.

      Poista
  3. Eräs nainen kertoi minulle tuoreeltaan, että mies oli pukeutunut siniseen farkkutakkiin. Hetken mietittyään hän lisäsi, että takissa oli lohenpunainen vuori ja rinnassa tasku, jonka yläreunassa oli samasta vuorikankaasta tehty käänne. Nainen mainitsi, että hänen mielestään yhdistelmä oli outo. Vähän myöhemmin kahdella autossa istuvalla miehellä oli havainto samaisesta takista. He olivat ehdottoman varmoja, että takki oli väriltään musta, malliltaan pitkä ja se liehui perässä kun mies se yllään juoksi tien yli. Todellisuudessa kyse oli lantiolle ulottuvasta sinisestä farkkutakista, ilman vuoria ja rintataskuja. Havainnoitsijoilla ei ollut mitään syytä "koristella" kertomuksiaan. Ymmärrän, että juokseva mies saattoi luoda mielikuvan yllä olleesta pitkästä takista, kun se avonaisena liehui perässä, mutta naisen muistamien yksityiskohtien lähdettä en kyennyt päättelemään. Muisti on erikoinen värkki.

    VastaaPoista
  4. Kesäkuussa '82 Tampereella satoi lunta. Tammikuu '87 taisi olla ainoa kerta, jolloin oli pakko lähteä viikoksi etelään puhtaista pakkassyistä.

    En usko Maapallon lämmenneen näiden muistikuvien perusteella vaan ihan tilastoja lukemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettes usko että maapallo on lämmennyt tilastoja lukemalla? Aivan vamasti tilastojen lukemisen aiheuttama lämpötilan kohoaminen ei ole syypää eikä pääsyy.

      Ehkäpä jokin muu elämänmuoto ottaa asian hoitaakseen ja onnistuu paremmin?

      Että 'Hyvästi nys sit vaan, lämpimin muistikuvin ja kiitos lainasta.
      T. Ihmiskunta.'

      Poista
  5. Giitu "Hiki"-kirjauksesta.

    1955, kun löin kirveellä jalkapöytääni enkä uskaltanut siitä kenellekään mainita, oli erittäin kuuma kesä ja siitä johtuvat melanoomat ovat tappaneet suomalaisia kasapäihin ihan viime aikoihin asti. Melanosyyteillä on inhottavan pitkä muisti.

    Uusi aivotutkimus todistaa, että 80% ihmisen hermosoluista on pikkuaivoissa ja erittäin tiiviissä paketissa sittenkin.

    Aivosolujen ohjausvoima taas on suolistossamme, jossa sitä on n kaksi kiloa.
    Kumpi sitten on tärkeämpi, cerebellum vai colon, ei ole vielä ratkennut.

    Joka tapauksessa Sokostin juurella, pari poronkusemaa Paratiisikurusta, Luirojärven rannalla, oli lumeton syksy 1961 lokakuun 30 päivänä, kun välähti ja otin Altix-kamerallani juuri kuvaa veneestä.

    Lämpöä oli +5C.
    Tsar-Bomba tarttui värinegatiiviruutuun.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo havaita, miten paljon kenenkin jutuissa on valetta, narsismia ja paskaa. Itse ja läheiset eivät sitä hoksaa, kun nokka on adaptoitunut löyhkään. Ajatus taas on niin harvinainen otus, että sen tunnistaa vielä helpommin. Paitsi ne jotka eivät siihen eri syistä pysty, ajatteluun ja hoksaamiseen.

      Poista
  6. Päiväntasaajan tienoilla v. 1966 M/S Actinia matkalla Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Päivälämpötila +42, yöllä +40. Ilmastoimattomissa hyteissä nukkuminen kävi mahdottomaksi, niinpä me seilorit (ja minä joka olin messikalle) menimme laivan kannelle (eli täkille), ja yritettiin siellä nukkua. Siitä mitään tullut. Sitä paitsi yks moottorioppilas, Mattsson nimeltään, sekosi. Se poukkoili ilmanvaihtohormien takana, heitteli meitä tyhjillä pulloilla, ja kun se lopulta saatiin kiinni, se selitti "baskimerirosvojen vallanneen laivan"... Meillä kuulemma olisi kaksi vaihtoehtoa, joko "uida maihin tai hakea pentteristä veitsiä ja puolustautua"... Lähimpään rantaan oli n. 2000 meripenikulmaa, että se siitä. Eikä sille veitsiä mistään annettu, vaan Mattsson vietti sen yön laivan putkassa.


    Jouluaaton aatto 1965. M/S Ilmatar (muistaakseni se oli tämä laiva?) lähdössä Tukholmasta Turkuun. Se joka tapauksessa oli viimeinen laiva ennen joulua Suomeen, ja kun matkustajia Skeppsbronilla oli pilvin pimein eikä heitä sinne laiturille haluttu jättää joulun pyhiksi, laiva oli raskaasti ylilastattu kun lähdettiin. Se oli niin täynnä, että siellä oli vaikea liikkua, kaikki paikat olivat täynnä, ihmiset istuivat portailla jne jne. Ennen Ahvenanmaata juututtiin jäihin. No, ruotsalainen jäänsärkiä tuli auttamaan meitä, mutta se juuttui itsekin jäihin kiinni. No, odotettiin koko yö, niin paikalle tuli suomalainen jäänsärkiä. Se nykäisi ensin sen svenskalaisen bootin jäistä irti, ja sitten meidät. Åboon tultiin joskus illalla kun aikataulun mukaan olisi pitänyt tulla aamulla. Mutta tultiin kumminkin. - Kyllä siinä meikäläisen pikkupojankin mieleen juolahti että "entäs jos se me olis upottu, kuka siitä vastuun olisi kantanut". Kun meitä matkustajia oli jumalattomasti enemmän kuin mitä olisi saanut ottaa? Hitto, me oltiin siellä laivassa kuin sardellit purkissa.


    No, välillä on kuumaa, ja välillä jäinen ilma, eli keskimäärin suht. koht. sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei o, ei.

      Seon nysse mailman loppu.

      Loppuu toi mikispaska, vihroonki.

      Tahkot ja taidot tulee oleen valuuttaa, tai no. Ainakin aluks kahvi. Mikis joutuu päiväkahvitöihin, ei ketään kippari ota vanhaa gubbee ketä vaa kehuu itteäns.

      Saksa. Snadisti kuraa. Tilastot ei näytä totuutta. Mikis on totta.

      Poista
    2. Anonyymilla on ongelmia? No, Anonyymi on hyvä ja pitää ne vaan itsellään.

      Poista
    3. Paskapuhetta peittää hymy joka vie sivuun puheenaiheesta. Lievennetään, laimennetaan, vähennetään arvoa. Ei ole mitään mille perustaa vastauksen vastainen väite tai jos onkin on se muuhun aiheeseen viepä ja sitoo voimavaroja. Misinformaation ja disinformaation sekoitus. Quousque tandem?

      Keskimääräinen mikis on ylen tyytyväinen jos jalat ovat tulessa ja pää jäätynyt?

      Keskustellaan toiste. Voimme puhua varjonyrkkeilyn reachista, tai neuroverkkojen merkityksestä yksilön oppimiskyvyn kehityksen hidastumiseen.

      Poista
    4. Olen pahoillani, etten pysty arvostamaan kritiikkiäsi niin korkealle, minkä se sinun mielestäsi ansaitsisi. - Ei aiheesta enempää, rakas Ano.

      Poista
    5. Ehkäpä ei, paitsi että en kritisoi, tuomitsen ja teen pilkkaa. Totean tapahtuneet yhteenlasketut pyllistelyt ja epäkohteliaisuudet eikä summa ole neuvoteltavissa.

      Muistatko mihin olet omin neuvoin ryhtynyt ja minkä vuoksi?

      Poista
  7. Tammikuu '87 oli kova. Veljenpoikani syntyi silloin. Veljeni kävi lämmittämässä autoa monta kertaa yössä, jotta se varmasti lähtee käyntiin, kun h-hetki tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tuolloin yliopiston kursseilla Helsingissä. Muistan talven ankarimpana kokemanani. Asuimme Malminkartanon asuntolassa, joten jouduimme liikkumaan paljon julkisilla ja kävellen kurssipaikalle/kurssipaikalta, joka oli Teollisuuskadulla.
      Naama oli aina kuuran peitossa pääkaupungissa taivaltaessamme. Pohjanmaalla en ollut kokenut koskaan niin kovia pakkasia. Tyttäreni syntyi sinä talvena, ja vaimoni joutui kyselemään kaupasta ruokatoimituksia, koska ei päässyt itse kauppaan. Isä kun sattui olemaan silloin "arktisessa" Helsingissä...

      Poista
    2. Pakkastalvi 1987 on ankarin mitä olen kokenut. Muistan naiset, jotka kävelivät ulkona kuin niqab kasvoilla. Vain silmät näkyivät. Itse ostin elämäni toisen talviturkin. Sille on tullut sittemmin vain vähän käyttöä.

      Poista
    3. Etelä-Suomessa vuoden 1987 tammikuu olikin ankara. Mutta Lapissa mitattiin Suomen toistaiseksi alhaisin lämpötila vasta vuoden 1999 tammikuussa (-51,5C).
      Pakkasta oli silloin muutenkin 45-50 astetta noin viikon ajan.

      Ilmeisesti (tämänkin) blogin lukijakunta koostuu lähinnä etelän variksista?

      Poista
  8. Adams elokuvateatterista (Erottajanmäen yläpäässä) matkalla Vanhan kuppilaan v 87 tuli jäätymisvammoja fasaadiin. Oli tuulinen talviehtoo.

    VastaaPoista