21. kesäkuuta 2021

Aug. Ankka


  

 

En tiennyt, kun joku kysyi, miksi ennen lyhennettiin etunimiä kuten otsikossa. Meillä päin oli kauppa Osk. Alppinen. Kysyjä viittasi kuuluisaa norjalaiseen lakimieheen, Johs Andenaesiin. Tuo etunimi on Johannes. Ja Amerikassa Donald Duck ei kelpaisi armeijalle. Pitää olla ”middle initial” oli toisen nimen etukirjain, tyyppiä John F. Kennedy. Donald F. Duck.

 

En ole tullut kysyneesi sukulaisilta, mitä perua oli omituinen, kaikkien koululaisten tuntema L. Arvi P. Poijärvi. Tunsin miehen. Elämäkerta olisi tarpeen. Avara elämä, merkittäviä voittoja suuria erehdyksiä, kuten puuhaaminen suoalaisen SS-vapaaehtoisjoukon kanssa. Poitsun johtama juhlakuoron mieskuorolevy 1939 on alan parhaimmistoa, samaa luokkaa kuin Heikki Klemetti, joka oli todella hyvä kuoromies ja jonka loppumattomat, puolueelliset muistelmat ovat makeaa luettavaa edelleen. Pohjanmaalla myös yleistyhmä kansanosa tunsi sanonnan ”Forte, perkeles, sanoo Klemetti”.

 

Kuuluisa väärennetty etunimi on Jean Sibelius. Kirkonkirjassa lukee muuta, Johan Christian Julius, Perinteisen selityksen mukaan säveltäjä löysi jostain sukulaisensa käyttämättömiä käyntikortteja, joissa luki ”Jean Sibelius” ja ihastui.

 

Minua jäi harmittamaan eilinen kuvailuni Aku Ankasta ”taviksena”. Sitä hän ei ole. Vastaavasti jäi puuttumaan ajatukseni, että nämä parhaat Barksin Akut noudattelevat aika pitkälle ihmesadun perinnettä. Ihmesatu on Tieteen termipankin mukaan ” moniepisodinen mielikuvituksellisia ja uskomattomia tapahtumia sisältävä satu, joka päättyy onnellisesti.”

 

Asiaan on keskittynyt Suomessa erityisesti Satu Apo. Itse yritin jo Sarjakuvat -teoksessani (1972) laajentaa käsitettä muun viihteen eli populaarikulttuurin suuntaan. Kymmenen – kaksikymmentä vuotta myöhemmin Stephen Spielberg kertoi saaneensa paljon vaikutteita juuri Barksin Akujen juonen kerronnasta.

 

Siten ihmesatujen rinnalle kuuluvat etenkin James Bondit, joissa vehkeet ja vekottimet ovat leikisti mahdollisia. Ainakaan itse en ole löytänyt kaupasta Ronson-sytkää, joka puhaltaisi kymmenen metrin liekin konnan silmille. Myös sellainen auto olisi kätevä, jonka oikean etupenkin matkustajan voi lingota katon läpi huuuti helvettiin. Selviä ihmesatujen ovat edelleen niin suositut Marvelin lehdissä kehitellyt supersankarit, joiden esi-isiä olivat siis Batman ja Teräsmies, jälkimmäinen aluksi nimenomaan radiosarja.

 

Egyptiläiset jatkoivat jo 25 000 vuotta vanhaa perinnettä piirtää tai maalata hirvi-ihmisiä tai vastaavia sekamuotoja. Kuuluisin eläimen ja ihmisen välimuoto on suuri sfinksi, leijona ja ihminen (tai jumala). Ennen pitkää kaikki heidän jumalansa olivat haukanpäisiä tai puoliksi härkiä. Kreikassa Aisopos ja Roomassa Ovidius (Muodonmuutoksia) jatkoi perinnettä, joka oli meillä voimissaan vielä muutamia vuosikymmeniä sitten tai edelleen. Eläimet kävelevät pitkin maita ja mantuja ja puhuvat kaikenlaista. Mutta vaikka robotteja näytettiin jo 20- ja 30-luvulla, kukaan ei pahemmin mielly puhuviin autoihin tai lentokoneisiin, jollaisia Disney on kyllä kokeillut.

 

Sitä vain en kaksi, miksi Ub Iwerks tai joku keksi jo ennen Barksia sonnustaa Akun pikkupojan juhlavaatteisiin eli merimiespukuun. Akussahan miellyttää, ettei hän ole herrasväkeä eikä kirkkokansaa eikä muutenkaan opettavainen.

 

Mutta Suomen yleiskieleen on jäänyt Akuisa aina käyttökelpoinen sana, jonka useimmat ymmärtävät: Kääk. Ikuinen kunnia Markku Kivekkäälle, Jyrki Jahnukaiselle ja muille pitkien vuosikymmenten suoentajille.

19 kommenttia:

  1. Naamiaisasuna - ainakin lättänaamaisille ihmisille - A. Ankan puku olisi mitä veikein: merimiestakki, sininen baskeri, pöksyt pois ja pyllyn päälle tyllistä (tms.) pyrstö. Luulisi että helposti kilpailisi parhaasta asusta (K-18).

    VastaaPoista
  2. "Kääk" esiintyy minusta ensimmäisen kerran varhaisimmissa "Taskukirjoissa" ennen kuin sitä alettiin käyttää myös lehdessä.

    VastaaPoista
  3. Tuosta maankuulusta L. Arvi P. Poijärvestä. Näin Barbarossa-päivänä (80 vuotta!) tuli vain mieleen, mahtaisivatko lähteet riittää kattavaan elämäkertaan, vaikka (tai pikemminkin: kun) tuli oltua niin monessa mukana.

    (Itse satuin näkemään herran ns. livenä kerran, kun hyvin nuorena juippina olin syksyisenä sunnuntaina raportoimassa ulkopuolisena Liedon silloin upouudessa kokeiluperuskoulussa "kokoomuksen koulunuudistuspäivää". Mieluiten kai olisi vietetty "silleenjättämispäivää", kuten prof. Sirkka Ahosen tutkimuksesta on päätteleminen.)

    VastaaPoista
  4. Ja eikö Andenæs ole suomeksi nimenomaan Ankkaniemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, demarijuristien suku muuten. Tapasin tällaisen kaverin 70-luvulla:
      https://en.wikipedia.org/wiki/Mads_Anden%C3%A6s

      Poista
  5. Aku Ankan merimiespuvulle on selityksenä piirretty lyhytelokuva Viisas kana Kananen (The Wise Little Hen, 1934), jossa Aku debytoi. Merimiespuku sopi lyhärin juoneen ja tapahtumapaikkaan. Kun asua ei seuraavaan Aku-leffaan vaihdettu, se vakiintui nopeasti. Ub Iwerks ei kyllä enää vuonna 1934 työskennellyt Disneylle – Iwerksin ja Disneyn yhteistyö oli hedelmällisintä 1920-luvulla.

    Kunniaa kannattaa antaa myös ensimmäisille päätoimittajille Sirkka Ruotsalaiselle (Eljas Erkon valinta), Alli Peltoselle ja Kirsti Topparille (Saima Harmajan nuorempi sisko). Kivekäshän antoi suomentajana kehittymisestään suurta kiitosta erityisesti Peltoselle ja Topparille. Kääk-sanan keksi joko Ruotsalainen tai Peltonen, nyt en muista, kumpi.

    VastaaPoista
  6. Nimien lyhenbyksessä tapa lienee osittain humanistisvaikutteista roomalaisuuden imitointia. Roomalaiset käyttivät noin kahtakymmentä miesten nimeä, joille oli vakiintunut kaikille lyhenne: M. Vipsanius Agrippa, G. Julius Caesar. Tarvittaessa laitettiin perään isän nimi: M. Vipsanius Agrippa L. f. (Lucii filius) ja jos suku oli erityisen mahtava, mainittiin myös isoisä ja isoisoisä.

    Jujuna on siis, että nimen lyhennyksen pitäisi olla yksiselitteinen. Tarkka kirjoitusasuhan ei ole mielenkiintoinen, koska oletettavasti eri maalaiset kirjoittaisivat sen joka tapauksessa oman oikeinkirjoituksensa mukaan. Tämän vuoksi sitten käytetään pitkiä lyhenteitä: Hj. Nortamo, L.Kr. Relander.

    Tähän liittyy sitten toinen perinne eli venäläinen tapa kirjoittaa henkilön nimi antamalla etunimen ja isännimen etukirjaimet: J.V. Stalin, V.I. Lenin. Minulla on vähän sellainen hytinä, että 1900-luvun vaihteessa suomalaisetkin virkamiehet ilmoittivat mielellään nimensä tässä formaatissa, koska se merkitsi sitä, ettei kukaan alkanut varsinaisesti kyselemään patronyymiä. Venäläinen miettisi paperia täyttäessään, että tšuhnalla on tšuhnan nimi, mutta tyhjiin paikkoihin tulisi täytettä. Tästä saadaan sitten tyypillinen presidentin nimi: K.J. Ståhlberg, J.K. Paasikivi. Tämä loppui Kekkoseen. Kukaan ei puhu U.K. Kekkosesta, M.H. Koivistosta, M.O.K. Ahtisaaresta, T.K. Halosesta tai S.V. Niinistöstä.

    Nykyisellään suomalaisen koko nimi muistuttaa vähän joidenkin luonnonkulttuurien tosinimeä. Me emme kerro sitä oikeastaan koskaan eivätkä tuttavamme yleensä tiedä toista tai kolmatta nimeämme. Se julkistetaan vain äärimmäisen muodollisissa tai juhlallisissa tilanteissa: presidenttiä valittaessa ja pitkien vankeustuomioiden yhteydessä.

    Amerikkalaisilla on sitten oma nimikäytäntönsä, jossa ihmiset esiintyvät hyvin tyypillisesti nimimuodolla "George W. Bush". Itse asiassa siellä luottokortit yleensä myönnetään tämän tyyppisellä tekstillä, minkä vuoksi jenkeissä on melkein pakko käyttää toisen nimen alkukirjainta. Meillä tuo on onneksi jäänyt erikoisuutta tavoittelevien tavaksi ja hävinnyt viime vuosikymmeninä lähes kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toinen kirjain voi kyllä olla ihan käytännön sanelema välttämättämyys, kun on useita samannimisiä. Ei siis ollenkaan mitään snobbailua.

      Poista
  7. Useinkin näkyy luultavan (en tietenkään tarkoita edellistä kirjoittajaa), että nimiyhdistelmä Julius Caesar tarkoittaa etu- ja sukunimeä. Että kyseessä siis olisi ollut jonkinlainen "Julle". Todellisuudessa Caesar oli Juliusten sukua.

    Minulle ei täysin selvinnyt, mitä tarkoitetaan "pitkillä" etunimilyhenteillä. Hj.[jalmar]- ja Kr.[istian]-tyyppiset lyhenteet selittyvät (tai ainakin selittyivät entisaikaan) korrektilla tavalla katkaista sana vasta konsonantin jälkeen.

    Sitten vielä "muudan kielellinen rikkaruoho", kuten ennen "oikeakielisyysohjeissa" sanottiin: Jos henkilön molemmat ristimänimet lyhennetään, kirjainten väliin tulee välilyönti: esim. J. K. (ei "J.K.") Paasikivi. Tämä on helppo halutessaan varmistaa kielioppaista yms.

    VastaaPoista
  8. Miksi naisten nimissä ei yleensä käytetä noita kirjainlyhennyksiä? Heidän ei ole kai koskaan tarvinnut kuulostaa niin virallisilta.

    En ole koskaan ollut mikään Aku-entusiasti, mutta nyt luin aika mielenkiintoisen artikkelin Aku Ankka -nimistöstä eri kielissä. Tiedejournalisti (!) Eva Barkeman on vuonna 2013 kirjoittanut aiheesta Språktidningenissä otsikolla "Kär Anka har många namn".

    Tanskaksihan se on Anders And (äännettynä melkein (änes än´), islanniksi Andrés Önd, saamenkielellä Vulle Vuojasj, eestiksi Donald Piilupart ja turkiksi Vakvak Amca! Norjaksi kelpaa Donald Duck ja Iines on Dolly Duck, ruotsissa taas Kalle ja Kajsa, yhteensopivasti.

    Onko Aku siis ankka vai sorsa? Molempia, sanoo joku biologi, ankka on vain villisorsan kesytetty muoto, sitä valkoisempi, mitä kesympi.

    Pohjoismaissa käytetään karhua, karhukopla, Björnligan, B-gjengen, monissa kielissä eri koirarotuja, italiaksi Banda Bassotti, kroatiaksi Braca Buldogi.

    Barkeman sanoo olevansa ankka-aktivisti, ostaa aina matkustaessaan lehden eri kielillä. Hyvää kieliharjoittelua. Ruotsissa ankisteilla on oikein oma yhdistys NAFS(k), Nationella ankistförbundet(kvak) i Sverige! Kvak!

    VastaaPoista
  9. Ainakin 1900-1930 kuninkaallisten prinsseistäkin valokuvia merimiespuvussa. Isä-vainaastakin kuva on (synt. 1934). Pikkupoikien juhla-asu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otavan suuren maailmanhistorian osassa 16 todetaan, että Iso-Britannian ja keisarillisen Saksan merivoimien suuret varusteluohjelmat 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kiinnittivät "yleisön" huomion laivastoasioihin ja että tällöin merimiespuvut ilmaantuivat poikalapsioletettujen pukumuotiin.

      Poista
  10. Naisista puheenollen: J. K. Rowling, P. D. James. Meidän päiviimme asti naiskirjailijat ovat joskus halunneet välttää leimautumista naiskirjailijoiksi.

    L. Arvi P. Poijärvi ehti olla minunkin opettajani ennen kuin jäi eläkkeelle Norssista. Mutta hänelle tuli vielä kunniakas tehtävä koulunuudistuskomitean puheenjohtajana, jonka tuloksena syntyi peruskoulu. Hänen panoksensa vahvisti uudistukselle huomattavasti laajemman legitimiteetin kuin sillä olisi muuten ollut.

    Sekä peruskoulun tarinasta että L. Arvi P. Poijärven elämänkaaresta olisi kiinnostavaa lukea laajemmin nykypäivän perspektiivistä. Joistakin opettajistani huokui vielä 1960- ja 1970-luvuillakin AKS:n henki, mutta ei hänestä.

    VastaaPoista
  11. Olin kerran kuuntelemassa Helsingin Norssin juhlasalissa (?) kuuntelemassa prof. Pertti Haapalan esitelmää Väinö Linnasta. Esitelmä oli mitä mielenkiintoisin, mutta toveittain unohduin katselemaan kookasta, oudon tuntuista maalausta oikealla seinustalla: ryhmä poikia jäällä paahtamassa tai tervaamassa suksiaan. Siitä jos mistä tuntui huokuvan jonkinlainen jäätävä oikeistolainen AKS- ja suojeluskuntahenkisyys. En vielä nytkään tiedä, tulkitsinko väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suksipoikamaalaus on Alvar Cawénin. Ekspressionisti, kubisti. Jäätävää oikeistomielisyyttä en ole hänen töissään havainnut. Jos pitäisi arvata, enemmän vasemmalle hän on tainnut kallistua, ainakin vuoden 1922 omakuvansa perusteella. Sympaattisia töitä muuten.

      Tai mistä minä tiedän mitä kukakin missään näkee.

      Poista
    2. Tarkennan vielä. Minulle siis nousi maalausta katsellessani mainitsemiani mielleyhtymiä, jotka assosioituivat esimerkiksi kansalaissodan alun Uudenmaan rannikkotaistelujen Pellingin-retkeen tai muihin "Vapaussodan kauniisiin sankaritaruihin". Ei sillä keinoin että nuo kuvan poikaset itse olisivat mitään taistelijoita. Vaan ikään kuin velvoitteeksi nouseville polville, "för kommande släkt" kuten Rydbergin Ateenalaisissa.

      Ihan yksin en tulkintoineni taida edes olla, sillä verkosta löytyi samaisesta maalauksesta tällaistakin näkemystä:

      "Norssin kuvataideopettajan Hannele Parvialan mukaan maalaus on aika viattoman oloinen, siinä on isohko joukko eri ikäisiä poikia jäällä nuotion luona puuhaamassa suksien kanssa, voitelemassa niitä jne.

      Parvialan vanhempi kollega on tosin kuulemma aina kokenut teoksen jotenkin "suojeluskuntahenkiseksi", mikä 1930-luvun maalauksessa ei sinänsä ole kovin mahdoton vaihtoehto."

      Että näin. - Cawénin ekspressionismilla ja kubismilla saati hänen omakuvansa vasemmistolaisilla (?) piirteillä ei mielestäni ole asian kanssa kerrassaan mitään tekemistä. Johtokunta tms. on hankintaa tehdessään todennäköisesti ottanut huomioon myös teoksen soveltuvuuden koulussa vallinneeseen ideologiseen henkeen, josta ei jälkimaailmallekaan ole jäänyt epäselvyyttä esim. Matti Kuusen 80-luvun muisteloita lukiessa.

      Mutta turha näistä on kiistellä: kuka missäkin mitäkin näkee, kuten kommentoija itsekin totesi. Näin "fenomenaalinen" tämä maailma valitettavasti taitaa olla, eikä siitä pidä närkästyä.


      Poista
    3. Näissä historiallisissa yhteyksissä aina jotenkin hämmentyy oikeisto-vasemmisto-termeistä. Nykyisinhän mediassa, mm. Hesarin nelikentissä tuolla vastakkaisuudella tarkoitetaan taloudellisia näkemyseroja valtion roolin ja vetoasteen suhteen. Arvot eli konservatiivisuuden/liberaaliuden aste on siis eri juttu. Onkohan tässäkin nykykielellä kyse jälkimmäisestä?

      Poista
    4. Siis veroasteen, ei vetoasteen.

      Poista
    5. Niin, oma arveluni Cawénin mahdollisesta vasemmistolaisuudesta perustuu vain vuoden 1922 omakuvaan, jossa hän kuvaa itsensä jylhäpiirteisenä sankarihahmona verenpunaista lippua muistuttavan taustan edessä.

      Tarkemmin ajateltuna on turha arvottaa lähes vuosisadan takaisten ihmisten maailmankuvaa nykyisten käsitysten mukaan. Varsinkin kun yhtä sukupolvea minua nuoremmille oikeisto ja vasemmistö merkitsevät aivan muuta kuin minulle.

      Poista