12. maaliskuuta 2021

Ikipuut


 

Neljään ja puoleen vuoteen en ole lukenut mitään näin ihastuttavaa. Pääni on ”pim”.

 

Luin Powersin kirjan englanniksi löydettyäni sen sattumalta. Se on uutuus ja ehdolla saamaan lukuisia palkintoja. Kuulin vasta eilen, että se on ilmestynyt jonkin aikaa sitten suomeksikin, luullakseni herättämättä huomiota.

 

Richard Powers on julkaissut kiihtyvän kehun turvin lähes kymmenen kirjaa, ja nyt tämä kirja puista on ainakin romaani, tietokirja ja niin sanottu fantasia maagisen realismin tyylilajissa. Se on hellä ja hauska ja kauhistuttava.

 

Kuvasta erottuvan esittelytekstin kirjoittaja ansaitsee sormen heristyksen. Olisi pitänyt sanoa, että siemenestä kasvavaa luontoa ylistävä kirja ei ole mitenkään luonnonsuojeluhenkinen tai ”vihreä”. Siinä päinvastoin piirretään hiukan vihlaisevia kuvia oikeassa olijoista ja omaan pussiinsa rettelöivistä. 

 

Sanoma on sama kuin uskonnoissa. Anteeksi. Älkää nyt luulko, että kirja tai kirjoittaja olisi uskonnollinen. Sanoma vain on se, että maailmassa ja elämässä on hyvin paljon sellaista, mitä silmä ei erota edes kohtalaisen harjoittelun jälkeen.

 

Kun olen itse mykoritsojen harras kannattaja, esimerkkini on maaperää täyttävä sienirihmasto, joka yhdistää muun muassa puita toisiinsa ja kuljettaa vettä – myös ylämäkeen – ja ravinteita ja syö hiiltä.

 

Tätä rihmastoa on lusikallisessa multaa suoraksi vedettynä monta kilometriä. Ihmettelevä lukija perehtyköön yliopiston kurssikirjaan (Sienten biologia, Timonen - Valtonen, 2018).

 

Sokaistumme, kun emme näe pientä emmekä suurta, vain keskikokoista. Emme edes tiedä, mitä emme kuule.

 

Powers pyörittää kirjaansa yhdeksän puun ympärillä, ja tietysti lukija muistaa loppuelämänsä punapuut, vaikka tarina kastanjan kauheasta kohtalosta on niin tärkeä ja outo ja totta. Onnekseni olen käynyt Muir Woodissa eli siinä punapuupuistossa, joka on hyvnkin lähellä San Franciscoa. Takapenkillä oli innostuneita kollegoja, jotka olivat kokeilleet Sonoman viinejä, ja yritin kertoa heille, että nämä ovat kaikkien Euroopan nykyisten viinien esi-isiä, koska Phylloxera eli viinikirva vei Euroopasta viinit yhdettömiin 1800-luvun puolivälissä niin että me emme edes tiedä, millaista viiniä Napoleonin miehet joivat ja oliko se oikeasti hyvää se ”malvoisie”, jolla Ruotsin Eerik XIV päihdytti itsensä silloin, kun olisi pitänyt hoitaa valtakunnan asioita.

 

Uusin kirjallisuus jättää minut useimmitem haaleaksi. Olin ajatellut, että se johtuisi korkeasta iästäni ja hiipivästä höpereyydestä. Voi johtuakin, mutta jokin ohuus ja hedelmättömyys tuntuu riivaavan kirjailijoita ja taiteilijoita. Luen kiitettyjä runoja ja näen ne kuplapilviksi tai muovihelmipeleikski. Juuri siksi pakenen vanhaan kiinalaiseen ja vielä vanhempaan roomalaiseen ja kreikkalaiseen kirjalisuuteen.

 

Ja sitten tällainen Powers osoittautuu punapuun vesaksi. Teksti elää ja kasvaa solu solulta ja kirjoittajalla on suu täynnä kalvorakkuloita. Mikä onnen päivä, että saa tällaista lukeakseen! Blogistin turhamainen heitto – Powers saa pian Nobelin – ikään kuin se mitään muuttaisi. Hänen kirjastaan puuttuu joutavanpäiväisyys, tuo taiteen tuhoisa vihollinen, kirjallisuuden kirppu.

29 kommenttia:

  1. Kun on aukko sivistyksessä, hain vihdoin netistä koko Proustin ranskankielellä ja rupesin lukemaan. Pidän, mutta Proust tuntuu kutovan taiteensa kokoon juuri joutavanpäiväisyydestä.
    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just hieno piirre kaikessa taiteen teoretisoinnissa ja luokittelussa, että jos joku kriitikko naulaa pätevät teesinsä miten tulee toimia, niin joku tekee (tai on tehnyt jo 500 vuotta sitten) asiat aivan eri tavalla, ja on silti täydellisen oikeassa.

      Poista
  2. Suosittelen - jollei blogisti ja blogin lukijat ole jo häntä löytäneet - Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) ja Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (2018).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut kaikki Berlinin teokset, jotka ovat sähkökirjoina saatavissa - mahtavia!

      Poista
    2. Lucia Berlin on niitä harvoin eteen tulevia kirjailijoita, joka ei jätä kylmäksi. Kaunis ja älykäs nainen, joka eli "kirjailijan elämän" ja koki kaikkea mahdollista Alaskan hirsimökistä Chilen hienostoelämään, siivoojasta professoriksi. Kolme lyhyttä avioliittoa eri alojen taiteilijoiden kanssa, jotka häipyivät ja Lucia elätti neljää poikaansa hanttihommilla, väliin kirjoittaen ja julkaistenkin, kunnes sitten jo vanhempana raitistui, opiskeli lisää ja lopussa toimi yliopiston opettajana. Novellit eivät ole synkkiä vaan jopa hauskoja kaikessa suorasukaisuudessaan, kaukana sentimentaalisuudesta. Elämänmakuisia.

      Poista
  3. Perkules! Ostin "Ikipuut" e-kirjana muutama viikko sitten ja ajattelin säästää kesälukemiseksi mökille - nyt taitaa suunnitelma uusiksi. Kiitokset blogistille tästä ja muista ylösnostetuista teoksista + yleisesti!

    VastaaPoista
  4. Veikko Huovinen: Puukansan tarina.

    https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_53831

    Huovisella on lämmin ymmärrys siitä, mistä hän puhuu. Ja muun ohella myös siitä, miten metsä uudistuu.

    Tuota samaa ei aina voi sanoa kovin monesta metsästä vahvojakin mielipiteitä esittävästä metsässä koskaan käymättämömästä ja metsättömästä "asiantuntijasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, mutta kaltaistasi aukkohakkaajaa ei Huovisesta voi tehdä.

      Poista
    2. "Voi olla, mutta kaltaistasi aukkohakkaajaa ei Huovisesta voi tehdä."

      Mitäpä sinä Nimetön minun metsähoidostani tiedät. En minäkään tiedä enkä puutu siihen, miten sinä omaasi hoidat.

      Ja onhan sinulla varmasti omaa metsää? Vai huuteletko vain kaunaasi niinsanotusti vierasiin pöytiin?

      Itse olen kuvitellut pitäväni metsäni kovassa hiilensidontakunnossa ja omaalta pieneltä osaltani elättäväni siinä sivussa myös erilaisia nimettömiä, joita verorahoin ylläpidetään.

      Poista
    3. Huovinen oli ammattimies, koulutukseltaan metsänhoitaja, ei puunhalaaja.

      Poista
    4. Mikko K:n lähdyksestä päätellen toisen nimettömän huomio osui kohdalleen.

      Poista
    5. Mitäs se Matias huutelee kaunaansa vieraisiin pöytiin ja tekee olettamuksia Nimettömien ylläpidosta.

      Poista
    6. Jottei mene taas hedelmättömäksi jahnaamiseksi ja henkilöön käyväksi syyttelyksi, ehdotan noin ihan yleisesti ja jopa EU-tason keskusteluunkin periaatetta, että kukin hoitakoon metsänsä juuri niin kuin parhaaksi näkee. Toki niin, että uudistamisesta ja kasvusta (hiilen sidonta) huolehditaan aina asianmukaisesti. Mutta tyylejä ja tapoja tämän hoitamiseksi on monia.

      Minun ei siis tule puuttua siihen, miten nimettömät metsänsä hoitavat eikä nimettömien kannata turhaan kantaa turhaa ahdistusta minun metsistäni.

      Ja jos jollakulla metsistä kovasti kiinnostuneella ei vielä ole omaa metsää, annan vikin: metsää on helppo ostaa. Jo yhden helsinkiläisen asuntoneliömetrin hinnalla saa rapiat 10 000 neliömetriä keskimääräistä metsämaata.

      Leben und leben lassen.

      Poista
  5. Nyt on esittelyssä mielenkiintoinen kirja! Powersilla on luonnontieteellinen koulutus ja lisäksi kirjailijan herkkyys ja tärkeää sanottavaa. Tätä kirjaa hän oli valmistellut kuusi vuotta, kotona hänellä on kokonainen hyllyllinen kirjoja puista ja metsästä.

    Olin lukenut Powersilta muutamia käännöksiä ja todennut ne hyviksi, joten tilasin
    "Ikipuut" kirjastosta luettuani esittelyt ja kiittävät arviot tammikuussa, mutta en ihan heti, ja nyt olen jonossa sijalla 17, mutta ei hätää, hyvää kannattaa vähän odotellakin, varsinkin tämän päivän innoittuneen puheenvuoron jälkeen. Joku oli kuunnellut englantilaista äänikirjaa vähän nopeutettuna samalla kun luki kirjaa suomeksi ja piti sitä erikoisena kokemuksena.

    Mikähän mahtoi olla se kirja neljä ja puoli vuotta sitten?

    VastaaPoista
  6. Phylloxera-ilmiiö ei ollut ihan niin dramaattinen kuin blogissa kuvattiin. Otus tuhosi juuristoja, ja tilanne perustettiin ymppäämällä eurooppalaisia lajikkeita amerikkalaisiin maavarsiin ja juuriin. Eikä kirva päässyt ihan kaikkiin viinitarhoihin asti. Toinen juttu taitaa olla että lajikkeissa on tapahtunut köyhtymistä ja standardisoitumista niin kuin kaikissa viljelykasveissa.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Great_French_Wine_Blight

    Kirvatuhojen sijaan isompi muutos lienee tullut kun viini alettiin pullottamaan. Silloin tuote muuttui aika lailla toisekai

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkisemmän kulttuurin puolella taidettiin tehdä sitten toisinpäin: ympättiin amerikkalaisia lajikkeita eurooppalaisiin maavarsiin ja juuriin.

      Poista
  7. Vain tyhmät ja tietämättömät demonisoivat aukkohakkuita ja myös hiilidioksidia.

    Hiilidioksidi on elämän edellytys maapallolla. Aukkohakkuu on järkevä toimenpide silloin,kun metsä on aukkohakkuukelpoista. Eihän hyvässä kasvussa olevia metsiä kannata hakata lainkaan muuta kuin ensiharvennusmielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hiilidioksidin kanssa kannattaa hieman varovainen olla. Liika on liikaa siinäkin.

      Avohakkuusta on tullut kummallinen kauhukuva varsinkin niiden keskuudessa, jotka eivät asiasta mitään ymmärrä. Se käsitetään ikään kuin metsän lopullisena hävittämisenä, vaikka kyse on juuri päinvastaisesta, metsän uudistamisesta.

      Kuten Huovinenkin kirjassaan Puukansan tarina kuvaa, vanhan, kasvunsa jo lopettaneen ja pikkuhiljaa pysyyn lahovan metsän uudistuminen lähtee liikeelle juurikin "avohakkuusta" - tuossa tapauksessa pitäjän kokoisesta metsäpalosta, joka polttaa pois vanhan ja avaa mahdollisuuden uudelle elämälle, uudelle elonkierrolle. Kannattaa lukea, sukkessio on kuvattu tuossa hyvin.

      Poista
    2. Pystyyn lahoava metsä,asiasta mitään ymmärtämättömär, voi sinua taitaa latvalaho vaivata.

      Poista
    3. Nimetön kirjoittaa jotenkin epäselväsi, mutta ilmeisesti hän kiistää lahovikaisten puiden olemassaolon Suomen metsissä.

      LUKE/METLA seuraa tarkasti leimikoiden puiden kuntoa koko maassa. Esim aivan eteläisessä Suomessa kuusipuiden lahovikaisuus kohoaa jopa 30%:iin rungoista. Siitä Suomea ylöspäin mentäessä lahovikaisuus pienee vähitellen. Lahovikaisia puita ei kannata kasvattaa metsissä lainkaan. Se on sitten eri asia, että avohakkuissa tahallaan jäteään muutamia puita pystyyn - lahovikaisiakin - luonnon monimuotoisuuden takaamiseksi.

      Myrskyssä maahan kaatuneet puut, jos niitä ei korjata pois, muuttuvat pian tuhohyönteishautomoiksi, jotka levittävät kirjanpainaja -hyönteisiä ympäröiviin puihin, jotka ajan mittaan kuolevat pystyyn.

      Suomessa omat metsäasiat osataan maailman parhaiten, vaikka kaupunkilaiset ja vihreät eivät näytä tätä ymmärtävän lainkaan vaan pelkän tunteen palossa ja mutu -tuntumalla esittävät milloin mitäkin älyttömyyksiä.

      Poista
    4. Toinen, jolla on hieman lahovikaa latvassa tai paljon tunteen paloa järkeä sumentamassa.

      Poista
  8. Taidetta kannattaa nyt ostaa. Sitä ei valmisteta enää.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  9. Taidetta on. Mutta tekijä, missä hän on...Se hiippailee hämärissä nurkissa valesokkelin hajussa. Repussa sillä on surumielisyys ja raskas taakka polttoaineena. Suunta on otettu siitä kahden pilven reunasta etäisyyteen ohi auringon sen taakse ja vieläkin kauemmas sinne missä palvotaan toisia jumalia nyt.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  10. Kukahan OM ja miksi vei määrärahat semiotiikalta, maailmalla tunnetuimmalta Suomen tieteen aikaansaannokselta ja ylpeydeltä? Jäljelle jäivät joutavanpäiväisyys, tieteen, taiteen ja roskablogien tuhoisa propaganda ja kirppujen sivistymättömyys. https://www.youtube.com/watch?v=k01ZFIhUKr0

    VastaaPoista
  11. Jos Veikko Huovinen mainitaan nykyistenkaltaisten ”metsien” talouskäytöstä puhuttaessa, niin pitäisi ensin ymmärtää aikakautta, jota mainittu Puukansan tarina edustaa. Ajatustensa kirkastamiseksi voisi lukaista vaikka Outi Hytösen gradun Veikko Huovisen Puukansan tarinasta, niin käsittää, ettei sillä enää ole sijaa kuin imperfektissä: https://core.ac.uk/download/pdf/250136748.pdf

    Puukansan kirjoittamisen aikoihin ei kirjailija Huovinen kuin ehkä aavisti, millaisiin liemiin hänen ja mm. minun tuntemani puukansa kirjaimellisesti tullaan sotkemaan. Ja kuinka puukansan rippeidenkin (kansallispuistojen mitätön osuus maapallon pinta-alasta) tulevaisuus tulee olemaan vaakalaudalla jos niistä maaperän ”rikkauksia” tullaan löytämään. Esimerkkinä vaikka suojellun Viiankiaapan tulevaisuus Sodankylässä vaikka siellä ei metsää olekaan.

    Ei siis enää ole olemassa ”puukansaa”, on vain mitäänsanomatonta talousmetsää joka säännöllisin väliajoin puidaan pois kuin ohra puurokattiloihin.

    Blogistinkin sanat pitäisi pysäyttää ajattelemaan, millaista maailmanloppua nykyisenkaltainen puuainesten riisto ja maankamaran lannoitemyrkyillä maustaminen elinärkeälle sienirihmastolle merkitsee. Ja on laajalti jo merkinnyt:

    ”Kun olen itse mykoritsojen harras kannattaja, esimerkkini on maaperää täyttävä sienirihmasto, joka yhdistää muun muassa puita toisiinsa ja kuljettaa vettä – myös ylämäkeen – ja ravinteita ja syö hiiltä.
     
    Sokaistumme, kun emme näe pientä emmekä suurta, vain keskikokoista. Emme edes tiedä, mitä emme kuule.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvarantojen järkevästä käytöstä ilman avohakkuita kiinnostuneille luettavaa löytyy arvometsäblogista: https://arvometsa.fi/blogimme

      Poista
    2. Valto Ensio/ Arvometsä

      Kukaan ei estä metsänomistajaa toimimasta Arvometsän esittämällä tavalla. Siinä on tämän suomalaisen systeemin hienous. Siitä vain, saa harrastaa jatkuvaa kasvatusta ja esim. juuri sitä suurimpien puiden jatkuvaa poisharsintahakkuuta, mitä nuo arvometsät ohjeissaan ja tuottolaskelmissaan niin kovasti mainostavat.

      Mutta jos taas niitä ikimetsiä ja sitä Puukansaa viidestä viidentoista ihmissukupolven päähän haluaa kasvattaa, pitää toki toimia hieman toisin. Silloin ei suurimpia ja parhaita puita kerätä pois metsästä aina muutaman vuoden välein.

      Eri menetelmien eduista ja haitoista on mahdotonta tässä sanoa mitään kattavaa kokonaisarviota niistä kaikista eri näkökulmista, jotka metsän omistamiseen, kasvatukseen, hoitoon, metsästä nauttimisen ja sen kanssa elämiseen liittyvät. Se ei ole helppoa laajoina väitöskirjoinakaan.

      Lisäksi jokainen metsä on erilainen - oma persoonansa, jos niin halutaan. Ja niin ovat metsänomistajatkin.

      Mutta siis: on ihanaa, että tässäkin asiassa itse kukin voi tulla autuaaksi omassa uskossaan kenenkään sitä estämättä. Sama homma kuin vaikkapa puutarhanhoidossa.

      Poista
  12. Se Muirin punapuupuisto on tietysti oikea kansallisaarre, johon ei saa koskea, mutta jokin tai joitakin metsiä on ollut jonkin metsäyhtiön hallinnassa, ja sillä on tietysti ollut suuri houkutus lyödä rahoiksi, kun yhdestä rungosta voi saada puoli miljoonaa. Sellaista lautatehtailua kai Powers alun perin kauhistui. Olisi mahtavaa kävellä sellaisten "kristikunnan ikäisten" jättiläispuiden lomassa.

    VastaaPoista
  13. Helsingin Sanomissa julkaistiin 30. tammikuuta kaksikin juttua Powersin romaaniin liittyen: kirja-arvostelu ja kirjailijan (ideoiden) esittely. Paperilehdessä oli vielä bonuksena koko sivun suuruinen kuva.

    Se, herättikö tämä(kään) suurta(kaan) huomiota, on sitten jo toinen asia. Taisi mennä blogistiltakin ohi...

    VastaaPoista